Ikuista rakkautta

Pyhäinpäivänä 2009 vietettiin ystävieni häitä. Yksi maailmaa jatkuvasti ristiinrastiin seikkailuretkillään matkaava yhteinen ystävämme lahjoitti hääparille metallisen lukon, johon oli kaiverrettu heidän nimensä ja hääpäivänsä päivämäärä. Korttiin tuo poika oli kirjoittanut pienen kauniin tekstin lukon taustana olevasta tarinasta ja lukon käyttötarkoituksesta. Kertomuksen mukaan rakkaudenlukkojen perinne on lähtöisin Baltiasta tai slaavilaisista maista, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Slovakiassa ja Unkarissa lukkoja on pienten siltojen kaiteisiin ripustettu jo 80-luvulla. Vasta 2000-luvun taitteessa niitä on alkanut ilmestyä siltoihin myös Italiassa (Firenze, Rooma) ja espanjalaisten mukana aina Montevideossa Uruguayssa saakka. Lukko symbolisoi ikuista rakkautta, rakastunut pari kaivertaa itse tai kaiverruttaa lukkoon nimensä tai puumerkkinsä tärkeän päivämäärän kanssa ja kiinnittää lukon valitsemaansa sillankaiteeseen. Avaimet pudotetaan hymyillen alla virtaavaan jokeen merkiksi siitä, ettei näiden kahden ihmisen liittoa ja heidän välistä rakkauttaan ole tarkoitettu koskaan purettavaksi. Hymyillen siksi, että yhteisestä tiestä tulisi valoisa ja pitkään onnellinen, että elämä olisi täynnä hymyä ja aiheita siihen.

Tampere on saanut oman rakkaudensiltansa lukkojen täyttämine kaiteineen, edellisenä kesänä kun lukoista kirjoitettiin paljon, niiden määrä rakkaudensillalla kasvoi räjähdysmäisesti. Patosilta Satakunnansillan kupeessa on mitä parhain paikka rakkauden näkyväksi tekemiselle. Silta on varattu ainoastaan kävelijöiden ja pyöräilijöiden käyttöön, se on rauhallinen ja kiireetön silta. Sillalla on penkkejä ja levikkeitä myös, sillä voi viipyillä, halailla ja kuherrella suojassa liikenteen meteliltä. Sillalta avautuu kaunis maisema kaikkiin suuntiin, se sijaitsee keskellä vanhaa tamperelaista miljöötä, siellä tuntuu että aika ympärillä on pysähtynyt. Sillalla on tunnelmaa, sen alla virtaava Tammerkoski peittää salaiset kuiskaukset ja vie mukanaan avaimet, jotka sen tummaan syvyyteen heitetään.

Vaikka omaa lukkoaan ei siltaan olisikaan kiinnittänyt, on rakkaudensilta käymisen arvoinen paikka - ajan kanssa koettavaksi tai nopeasti ohi kuljettavaksi. Kymmenine lukkoineen ja satoine tarinoineen se antaa ajattelemisen aihetta, se saa hymyilemään. Lukkoja on kiva hypistellä, käännellä ja katsella niiden erilaisia tekstejä ja päivämääriä, arvailla mitä kaikkea niiden kaikkien taakse kätkeytyykään. Yllätyksekseni löysin sieltä myös tutut nimet ja tutun päivämäärän kertovan lukon, onnittelin hiljaisesti entistä työkaveriani ison askeleen ottamisesta ja toivoin kaikkea hyvää heille elämässä eteenpäin tuolla sillalla seistessäni. Lukko siltaan ja avaimet Tammerkoskeen - pieni ele, iso asia. 

Kysyin pari vuotta sitten pyhäinpäivänä vihityltä ystävältäni mihin he ovat oman lukkonsa kiinnittäneet, jättivätkö he sen häämatkallaan johonkin vai valikoituiko kiinnityspaikaksi entinen tai nykyinen kotikaupunki. Ystäväni näytti hieman kysyvältä, joten selitin. Hän pärähti nauramaan, ilmeisesti kortti oli hääjuhlan jälkimainingeissa joutunut erilleen lahjasta, lukko oli heillä kotona samassa paketissa, johon lahjoittaja oli sen laittanut. He olivat kuulemma muutaman kerran aavistuksen ihmetelleet miksi varastokoppi tai jomman kumman polkupyörä olisi pitänyt lukita nimikoidulla ja hääpäivän sisältävällä lukolla ja jättäneet sen sitten toistaiseksi odottamaan parempaa käyttötarkoitusta. Hihii, onkohan jollekulle muullekin käynyt näin? Kun symbolilukot rantautuivat Suomeen ja niitä alkoi ilmestyä siltojen kaiteisiin, niitä poistettiin kaupunkien kunnossapito-osastojen toimesta. Niiden ajateltiin olevan ilkivaltaa tai polkupyöräilijöiden jäljiltä jääneitä unohduksia. Kaikkiahan lukot eivät miellytä, toiset pitää niitä rumistuksina, osa jopa terveysriskinä niin sillan alla virtaavan veden ekosysteemille kuin sillalla kulkeville ihmisille lukkojen ruostuttaessa ja haurastaessa kaiteet ja sillan rakenteet. Maailmaan mahtuu mielipiteitä, mutta onneksi Tampereen kaupunki on kuitenkin tehnyt periaatepäätöksen, että lukot saavat olla sillassa rauhassa siihen saakka, kunnes ne joskus edessä olevan kunnostusurakan aikana joudutaan katkomaan pois. Toivottavasti kenenkään liitto ei katkea siihen kuitenkaan.

Ikuista rakkautta ja rakkautta ruokaan. Rakkaudensillan kupeesta löytyy paljon upeita kahviloita ja ravintoloita kulkipa siltaa kumpaan suuntaan tahansa. Romantiikkaa täynnä olevana iltapäivänä voi valita haluaanko Ranskaan vai Italiaan, sillan puolivälistä kun on suurinpiirtein yhtäpitkä matka molempiin. Frenckellin puolella aukion toisella laidalla Aleksis Kiven kadulla sijaitsee kertakaikkiaan ihastuttava kaksikerroksinen vanhanaikainen ranskalaishenkinen kahvila, Cafè La Famille. La Famille on samaa perhettä Onkiniemessä sijaitsevan Bistro Pannu & Huoneen kanssa, kahvilan valikoimista löytyy samanlaiset mielettömän herkulliset salaatit, täytetyt leivät ja erikoiskahvit kuin isosiskoltaankin. Arkipäivän hälinästä suojaan jäävän yläkertansa ansiosta La Famille on ihanteellinen treffipaikka pienille kahdenkeskisille hetkille. Upottavien ihanien sohvien syleilyssä voi supattaa salaisuuksia, nauttia samasta maljasta kahdella pillillä mansikkapirtelöä tai nauttia myöhäistä lounasta varhaisen illallisen sijaan tarvitsematta huolia tämän maailman ongelmista. http://wanhawanilja.blogspot.com/

Sillalta Koskipuiston puolelle kävellessä vastaan tulee Hotelli Tammer ja sen alakerrassa pieni sisäänkäynti, joka johtaa Italiaan. Olen kävellyt tästä Tammerin puiston suihkulähteiden suojaan jäävästä ovesta ohi tsiljoona kertaa kesän ja syksyn aikana poikkeamatta kuitenkaan sisälle. Kiitos yhdelle rakkaalle ystävälle - sie olit vihdoin tarpeeksi hyvä syy mennä sisälle, sie ja te seitsemän muuta naista. Trattoria on nimensä mukaisesti italialaiseen ruokaan erikoistunut viinikellarimainen ja rento ruokaravintola, jonka sisustuksessa on käytetty ajatusta. Akustiikka ei ravintolassa ole ihan parhaimmasta päästä ja kun sali on täynnä, on hälinääkin sen mukaisesti. Mua se ei kuitenkaan mitenkään ainakaan tällä ensimmäisellä käyntikerralla kyllä häirinny, se saattoi toki johtua siitä, että meän oma pöytä oli varmaan se hälisevin - voitte kuvitella kun yhdeksän naista vaihtaa pitkästä aikaa kunnolla kuulumisiaan hyvän ruoan ja viinin äärellä! 

Trattoria on tunnelmallinen, jotenkin modernilla ja tyylikkäällä tavalla lämmin, mitään kellarimaista nuhjuisuutta ei siellä ole. Isolla porukalla homma toimi, palvelu oli hyvää ja kohtuullisen nopeaa myös, mitään ei joutunut odottamaan liian kauan, ei edes laskuja. Vaikka tuolloin oli tavallinen arki-ilta, oli ravintola lähes täynnä. Perheitä, pariskuntia, business-porukkaa ja ystävyksiä, kaikki tuntuivat viihtyvän. Trattorian ruokalista on lyhyen yksinkertainen, silti ainakin minulla oli vaikeuksia päättää oma annokseni kun kaikkea olisi halunnut maistaa. Pizzat, pastat, risottot ja pihvit, muutama kasvisannos ja kalat kuulostivat kaikki hyvältä! Kokeilin pitkällisen pohdinnan jälkeen Pasta Manzon, joka esittelynsä mukaisesti sisälsi ylikypsää häränrintaa, punaviinikastiketta, helmisipulia ja herkkusieniä. Annos oli vähän kuiva, ylikypsä ja juuri sen ylikypsyyden mie oisin siitä vaihtanu kyllä pois, mutta mitään muuta en. Maku oli erinomaisen hyvä - pitää mennä uudestaan testaamaan jotain muuta, vähän vähemmän kypsää. http://trattoria.fi/

Ranskaan vai Italiaan, ranskalaista vai italialaista, pieneen nälkään vai vähän isompaan... En osaa päättää, seison kahden vaiheilla vähän niin kuin tuon sillan puolivälissä keikkuen ja päädyn valitsemaan tällä kertaa molemmat. Kunnon annos pastaa lounaaksi ja sitten lämpimän leivän talvisen illan pikkupalaksi sekä että Trattorian ja La Famillen henkeen:

KANAPASTA
4 annosta:

8 kerää tagliatelle -pastaa
400g hunajamarinoituja kanafileitä
1 iso sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 prk ranskankermaa
5 isoa herkkusientä
(½ dl vettä)
vajaa ½ tl mustapippuria
vajaa ½ tl chilijauhetta / paprikajauhetta
ripaus oreganoa tai basilikaa
luraus soijakastiketta
öljyä paistamiseen

- Kuori ja pilko sipuli, silppua valkosipuli. Pese ja pilko kanafileet ja herkkusienet. Kuumenna sitten pannulla öljy, lisää siihen valkosipulisilppu, mustapippuri ja chilijauhe ja kuullota hetki. Nosta kyytiin sitten myös sipulit, hetken perästä kanat ja viimeisenä herkkusienet.
- Kun kaikki ovat paistuneet kivasti, lorauta mukaan pikkaisen soijakastiketta ja sekoita joukkoon myös ranskankerma. Keitä pasta kastikkeen hautuessa hiljalleen. Jos tuntuu, että kastike on kovin paksua, voi sitä pikkasen ohentaa vedellä. Lisää oregano tai basilika vasta tässä haudutusvaiheessa.
- Valuta valmis pasta, kaada se tarjoilukulhoon ja sekoita sitten joukkoon kanakastike. Koristele annos vaikkapa muutamalla lehdellä basilikaa ja nosta pöytään :)

Tää ruoka on helppo ja nopea "pelipäivän pasta". Riippuen siitä mitä jääkaapista tai lähikaupan hyllyltä löytyy, voi ranskankerman tilalla käyttää myös Creme Bonjour Cuisine -ruoanlaittofraicheja, ruokakermaa, ruoanlaittoon sopivaa turkkilaista jugurttia tai vaikkapa maustamatonta sulatejuustoa.

Jos pastasta haluaa kermaisen tomaattista, valkosipulien ja mausteiden kanssa voi pannulle heittää pari ruokalusikallista tomaattipyreetä. Jos tykkää makeammasta ruoasta, ananaspalat antaa tälle hauskan vivahteen, myös tuore tomaatti sopii varsinkin tuohon tomaattisempaan versioon myös loistavasti.

PEKONI-BRIELEIVÄT Jamie Oliverin tapaan

4 annosta:

4 siivua maalaisleipää
8 siivua (1 pkt) amerikanpekonia
1 pkt Brie-juustoa
1 ruukku rukolaa eli sinappikaalia
mustapippuria suoraan myllystä

- Paista pekonisiivut pannulla, nosta ne syrjään ja paahda sitten leivät kevyesti pekonirasvassa. Asettele leivät uunipellille, jaa jokaiselle kaksi pekonisiivua ja pari siivua juustoa. Lämmitä leipiä uunissa sen verran että brie hieman sulaa. Lämmitys ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
- Revi leipien päälle rucolaa, rouhaise muutama ropsaus mustapippuria kruunuksi ja tarjoile.

Ai samperi, että joskus yksinkertainen voi olla hyvää!