sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Hengitä vapaasti

Aurinkoinen perjantaipäivä hohtaa ikkunan takana, työviikko on päättymäisillään. V niinkuin viikonloppu, V niin kuin vapaus hengittää! Ennen kuin suljemme työasiat kokonaan pois mielestämme, käymme työkavereiden kanssa naapuribaarissa nauttimassa ansaitut lasilliset kuohuviiniä kiitokseksi hyvin tehdystä työstä. Koskikeskuksen alakerran kuohuviinibaarissa törmään hassuun uuteen muotivillitykseen, joka ensimmäisenä Suomessa on juuri rantautunut Tampereelle: Koskaan aikaisemmin en ole kuullutkaan happibaarista, tämä on aivan ensimmäinen kerta. 

Koko juttu kuulostaa niin älyttömältä, että se on pakko testata. Maksamalla 5 euroa saa 10 minuuttia hengittämisaikaa koneeseen, sekä muoviset kertakäyttöviikset, joiden kautta tuo maksettu hengittäminen tapahtuu. Baarimikko opastaa hengittämisen saloihin, mainostaa "pikapäiväunia" ja "nopeaa syvävirkistäytymistä", sitten istun viiksillä koneeseen kytkettynä maksetun minuuttimäärän ja vertailen makuja (hajuja) koettaen imeä happibaarin terveydelliset vaikutukset itseeni. Metsä piristää, mansikka tekee onnelliseksi ja laventeli rauhoittaa. Paljon muovia, kauniitä värejä, kuplivia pulloja ja A4:n mittainen lista kaikesta siitä, mitä minä happibaarin asiakkaana hyödyn kaikesta tästä. Pistävät tuoksut saavat pääni särkemään otsan keskikohdasta jo kolmessa minuutissa. Tekohengittäminen ei taida olla minun juttuni, kaipaan raittiiseen ulkoilmaan ilman lisättyjä keinotekoisia tuoksuja.  


Jollain tavalla pystyn ymmärtämään happibaarin virkistävän ja raikastavan ajatuksen sellaisissa maailman miljoonakaupungeissa, joissa ihmiset todella ovat kiireisiä, ja ilma raskas ja pakokaasuista harmaa. Suomessa luonto ja raitis ulkoilma on kuitenkin kaikkialla ympärillämme, täällä ei tarvitse matkustaa 70 kilometriä kaupungin ulkopuolelle päästäkseen ulkoilemaan tai hissillä 300 metriä alaspäin voidakseen kurkistaa työpaikan ovesta pihalle kahvitauollaan. Happibaarilaitteen teknisiin ominaisuuksiin tai estereillä maustetun "hapen" väitettyihin terveysvaikutuksiin en ota sen enempää kantaa, uskonasioita kun ovat niin monet muutkin isot ja pienet kysymykset tässä maailmassa. Vaaleanpunaiset viikset nenässä kaveria vastapäätä istuminen alkaa väkisinkin naurattaa, varsinkin kun katselee upeaa ulkoiluilmaa ikkunan takana. Ensitreffeille ei ehkä kannata lähteä happibaariin - ellei sitten ole po-po-poker face ja erityisesti juuri haluakin antaa trenditietoista hip-kuvaa itsestään. Laitteen käyttöohjeissa kerrottaan 90% ihmisen energiasta tulevan hapesta ja vain 10% ruoasta ja juomasta. Jos tuohon uskoo, on laihdutuskuurin onnistuminen ainakin taattu.


Aurinkoinen sää helli vapaapäivän viettäjää lauantainakin. Aamupäivällä päätimme Herra K:n kanssa kokeilla treffejä ja niihin yhdistettyä happihyppelyä meidän tapaamme, ihan sillä perinteisellä tyylillä raikkaassa ulkoilmassa keskellä kotikaupunkiamme. Vaikka yhdeksän tamperelaista vuottani tuli täyteen näinä maaliskuun ensimmäisinä päivinä, en ole koskaan aikaisemmin kävellyt Näsijärven jäällä, saati käynyt Siilinkarin majakalla, en edes silloin kuin asuin vanhassa puutalossa kivenheiton päässä tuon järven rannasta. Vielä pari vuotta sitten en tiennyt koko majakasta tai sen kallioisen ympäristön surullisesta historiasta yhtään mitään...

Mutta tänään tiedän, ja niin tiedätte tekin. Olin lapsellisen utelias näkemään tuon kallioluodon ja sen pienen valkoisen tiitin lähietäisyydeltä, hihkuin innosta matkalla Näsijärven rantaan. Valitsimme lähtöpaikkamme tulosuuntamme mukaan ja jätimme auton Onkiniemen uimarannan parkkipaikalle. Mustalahdesta ei Siilinkarille kannata lähteä kävelemään Tammerkosken suun virtauksen takia, mutta Onkiniemen lisäksi Lapinniemi on täydellisen hyvä vaihtoehto kävelyretken aloittamiselle. Puolisentuntia kantohangella tassuteltuamme tulimme Siilinkarille. Kymmeniä, ehkä jopa satoja muitakin aurinkoisen ilman houkuttelemia ulkoilijoita lähestyi majakkaa eri suunnista kaakaotermarit, eväsleivät, makkarat ja nuotiotarvikkeet mukanaan. Luistelijoita, sauvakävelijöitä, hiihtäjiä ja koiranulkoiluttajia, maastopyöräilijöitä myös. Ja liitovarjoilijoita, ja moottorikelkkailijoita. Kaiken ikäisiä ja kaiken kokoisia ihmisiä kaikenlaisilla kokoonpanoilla niin perheinä, pareina, yksin kuin ystävystenkin kesken. 


Kerrassaan mieleenpainuva retki, mieleenpainuva ja lapsuudenmuistoja uudelleen herättävä myös. Tasaisen valkoisuuden keskellä kävellessämme kerroin Herra K:lle tarinoita siitä, miten me tällaisina päivinä lapsena seurasimme Oritkarin ja Nallikarin jäällä Oulun edustalla maasta käsin isämme riippuliitoharrastusta ja toimimme varikkotiiminä polttomoottoriautojen jäärata-ajoille. Auringossa kiiltelevä kevät hanki, kirkkaan sininen taivas... Unohtakaa viikset ja pullotettu piristys, suosittelen pientä kävelyretkeä kaikille lisähappea kaipaaville niin kauan kuin kelejä jäällä kävelemiseen vain riittää. Eväitä tai ihmevälineitä ei tarvita, mutta aurinkolasit kannattaa muistaa ottaa mukaan. Uusi näkökulma kaupunkiin ja sen jo etäältä tunnistettaviin rakennuksiin - kiitos jälleen yhdestä upeasta kokemuksesta omassa kotikaupungissani, Herra K!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Vanhanajan aarreaitta

Tampereen keskustassa, aivan Hämeenpuiston kupeessa Näsilinnankadun ja Puutarhakadun kulmauksessa, sijaitsee hassu pieni puoti, henkilökohtainen kaninkoloni takaisin lapsuuteen. Oulussa oli 80-luvulla aivan samanlainen liike, se sijaitsi lähellä isäni kauppaa puiston vieressä sielläkin, sen kauppias oli isäni hyvä ystävä. Me vietimme paljon aikaa sen kaupan hyllyjen välissä, tuhlasimme sinne viikkorahojamme löytäessämme tuoksuvia paperivihkoja, pyyhekumeja ja lyijykyniä, ja myöhemmin sitten astioita, siivoustarvikkeita ja remontointityökaluja. Tuo kauppa oli ihka oikea sekatavarakauppa, lattiasta kattoon saakka täynnä maailman kaikkia erilaisia tavaroita, miltei mitä tahansa ihminen ikinä saattoikaan kaivata. Aivan kuten on Tampereen kauppakin, Supermyynti - aarreaitta peräisin kuusikymmentäluvulta. 


Tänä lumisateisena maanantaina sukelsin sisään Supermyynnin ovesta mieli avoinna, valmiina tekemään löytöjä. Tällä kertaa en tarvinnut mitään erityisesti, ja monesti juuri silloin iloisia yllätyksiä tulee vastaan varmimmin. Vaikkakin Supermyynti on auttanut minut useaan otteeseen pulasta ihan oikeassa hädässäkin etsiessäni milloin kahvinkeittimen kestosuodatinpusseja, ilmastointiteippiä tai lukkoa vuokravarastoni oveen. Herra Kauppias tervehtii asiakkaitaan heti ovelta, hän antaa minulle luvan valokuvaamiseen, kun vastaan hänen kysymykseensä etten tällä kertaa etsi mitään tiettyä asiaa. Katselen vain, tällaisessa paikassa ei koskaan tiedä mitä hyllyjen välissä tulee vastaan. Kauppias siirtyy palvelemaan seuraavaa sisäänpoikkeajaa, miestä joka tarvitsee taulukoukkuja ja sitten seuraavaa, joka etsii tietynlaista paristoa sekä ajastinkelloa autotalliinsa. Ovi käy vähän väliä, vain harva kysyjä joudutaan käännyttämään pois pystymättä auttamaan häntä.



Pienen sekatavarakaupan tuoksu on omanlaisensa, se on se sama, tuttu lapsuudesta. Nuuhkin ilmaa ja katselen ihastuksissani ympärilleni: Leluja, piirustuslehtiöitä ja pelejä, väriliituja, lyhtyjä ja kynttilöitä, pöytätabletteja ja hiuskampoja. Pesuaineita ja rasvoja, vanhankansan saippuoita ja vaatteiden huoltotarvikkeita. Erikokoisia ja näköisiä lukkoja joko rakastuneille tai sitten suojaa tarvitseville, rakennus- ja siivousvälineitä, naruja ja köysiä. Lamppuöljyä, lumilapioita, hengareita ja mikä parasta: keittiötarvikkeita. Kattiloita, termoskannuja ja kahvinkeittimiä, leikkuulautoja, kulhoja ja tarjoiluvateja. Kaikenlaisia keittiötarvikkeita, perinteisiä muotikauppojen valikoimista jo poistuneita hienouksia! Ooo, olen taivaassa. Vai mitä sanotte upeasta 18 euron keittiövaa'asta, kolmen euron kaulimesta tai puulastoista, joita eurokahdenkymmenensentin hintaan saa kaksi? Oululaisesta kaupasta kokosin rakkaalle lapsuuden ystävälleni ylioppilaslahjan, joka sisälsi lasisen paistovuoan lisäksi puisen paistinlastan ja haarukkavatkaimen, kaulimen, patalaput ja pannualusen sekä suola- ja pippurisirottimet ensimmäiseen omaan kotiin vietäväksi. Tästä kaupasta saisi helposti kerättyä samanlaisen setin sellofaniin käärittäväksi. 

Monta muutakin lahjaideaa pulppusi mieleeni tavaravalikoimaa katsellessani, mutta hymyni levisi korviin saakka, kun ihastuksekseni löysin sekatavarakaupasta myös lapsuuteni suosikkeja, kiiltävällä tinapaperisilpulla koristeltuja superpalloja sekä sarjan hauskoja jääkaappimagnetteja.