sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Ilmassa on joulun tuntua

Kaupunki pukeutuu jouluun, kauppojen näyteikkunat, kadut, ihmisten mielikin tietyllä tavalla muuntuvat jotain mukavaa odottavaksi, hyvää mieltä tarjoaviksi. Joulu on ihanaa aikaa, antamisen ja rakkauden olotila, lämmin ja hymyilyttävä ajanjakso pimeässä talvessa. Minä pidän joulusta, silloin saa avoimesti olla onnellinen ja iloinen. Kotona tuoksuu jo joulu.


Kirjoittaminen ja oman kotikaupunkinsa tutkiminen jäävät joulun valmisteluiden jalkoihin, nyt kotoiluttaa, tekee mieli olla kotona ja tehdä siellä omaa jouluaan. Kaupoissa vihaisina ja pahalla mielellä juoksevat ihmiset kauhistuttavat minua, en ole niitä, enkä halua sellaiseksi muuttua. Oma ostosretkemme oli mukava pieni lauantaikierros ihmisvilinässä, mukavaa yhdessäoloa sekin huumorilla ja kahvihetkillä höystettynä. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä joulusta, sen arvoista ja kaikesta muusta joulunviettoon liittyvästä, minullakin omiini. Siksi olenkin vieraillut useaan otteeseen Keskustorille rakennetulla Joulutorilla, vanhanaikaisella, ihanalla. Se vetää minua puoleensa, en voi ohittaa sitä kaartamatta reittiäni pienen kojukylän mukulakiviraitin kautta.

Torin tuoksuista, äänistä ja tunnelmista minulle tulee mieleen Charles Dickensin satu Ebenezer Scroogesta ja Saiturin joulusta. En tiedä ihan tarkalleen miksi, ehkä luonnon tulet, rauhallinen taustamusiikki, pienet puiset kopit ja käsityömyyjät jouluisine asuineen siirtävät minut mielikuvissani takaisin lapsuuteni koululuokkaan ja niihin joulukuisiin hämäriin aamuihin, kun opettajamme luki tuota tarinaa meille. Ehkä vaimojen haltioitunut ostovimma ja miesten kovasanaiset ja tylytkin yritykset hillitä sitä saa minut ajattelemaan kitupiikkejä. Ehkä joulunhenki on siirtänyt palan vanhaa aikaa keskelle tätä päivää ja Tampereen kaupunkia jotta oppisimme siitä jotain, jotta näkisimme jotain uudella tavalla.


Jokainen tapansa ja taitonsa mukaan, omalla mukavuusalueellaan pysyen juuri niin, että joulu tarjoilee jokaiselle ne omalla tavallaan parhaat palat. Kuka sitoo havukranssit oviin ja portaiden pieliin, kuka rakentaa lumesta patsaita pihalleen. Kuka koristelee pihapuut valonauhoin, kuka istuttaa joulukukat, leipoo piparit ja paistaa tortut, kuka taas askartelee pieniä yllätyksiä läheisilleen. Joulutori edustaa minulle käsillä tekemisen taitoa, rohkeiden ihmisten uskallusta yrittää ja halua tehdä elääkseen sitä mistä eniten nauttii ja ilahduttaa tekemisellään toisten ihmisten päiviä. Rakastan askartelua ja ruoanlaittoa, mutta koskaan en ole ajatellut elää niillä. Vaalin niitä rentouttavina harrastuksinani, pelkään, että ne voisivat muuttua muuksi, jos olemiseni ja elämiseni olisi niistä kiinni. Silti joskus salaa ajattelen, miten ihanaa olisi perustaa ravintola, oma pieni putiikki tai olla yksi noista sadunomaisen Joulutorin myyjättäristä...

Kun lapset nukkuvat, kaivan askartelutarvikkeeni laatikoistaan ja perustan keittiöön tai olohuoneen lattialle
ikioman tonttupajani joka ilta uudelleen. Lämmintä kynttilöiden valoa, mukillinen tuoksuvaa glögiä ja rauhallisia jouluisia lauluja, hyväksyvä hymy herra K:lta. Niistä on minun jouluvalmisteluni tehty. Tänä vuonna ystäväni saavat joulutervehdyksensä saippuan muodossa, eikä minkä tahansa saippuan vaan itsetehdyn Vaaleansinisen talon saippuan, joka samalla on osoitteenmuutosilmoitus:


ITSETEHDYT SAIPPUAT
5 kpl 

500g  Saippuamassaa, valkoista tai läpinäkyvää
Tuoksuöljyä (omena, vanilja, appelsiini...)
Kosmetiikkaväriä (vihreä, sininen...)
Muotti
Sellofania, teippiä ja voimapaperia pakkaamiseen
Erilaisia nauhoja, helmiä, nappeja tms. pakettien koristeluun.

- Riippumatta siitä millaisella ja minkä kokoisella muotilla saippuoita teet, jaa puolenkilon valmisssaippuamassapaketti viiteen yhtä suureen osaan saaden näin 100g palasia saippuaa. Noita palasia on helpompi käsitellä kuin kokonaista könttiä.
- Mieti tuoksu, väri ja muotti valmiiksi, sitten kun saippuamassa on sulaa, pitää tekijän olla näpsäkkä ja toimia tehokkaasti, massa nimittäin lähtee jähmettymään nopeasti. Jos laitat saippuan sisään jotain koristeita (kuivahedelmiä tai kukkia, nappeja, helmiä, kahvipapuja, simpukankuoria, kasvinlehtiä, rahoja, tms) tai käytät saippuaan tuntua antamaan esimerkiksi leseitä tai hienoa hiekkaa, kokoa ne valmiiksi esille myös.
- Muotiksi käyvät varsinaisten saippuamuottien lisäksi oikein hyvin myös leivontamuotit, kipsimuotit, puhtaat hiekkakakkumuotit sekä sitten konfettivuoat tai kertakäyttölasit/mukit, jos ne ovat pesukonepesun kestäviä (kuuma massa sulattaa ohuemman muovin). Tulitikkurasioihin ja paperivuokiin massa imeytyy niin ettei saippua irtoa muotistaan ilman roskia ja repimistä.
- Ota sadan gramman pala massaa, pilko se pieniksi paloiksi mikron kestävään kuppiin ja sulata se (n. 40 sekunttia teholla 700W). Kun massa on sulaa, sekoita siihen tuoksu (max 30 tippaa) ja väri (max 8-10 tippaa, muuten saattaa värjätä käsiä) ja mahdolliset tuntulisukkeet. Kaada juokseva massa muottiin ja upota mukaan koristeet, jos niitä olit ajatellut saippuoihisi laittaa.
- Anna jähmettyä rauhassa, viileässä prosessi nopenee. Pakkasessa puolisen tuntia riittää siihen, että saippua irtoaa kauniisti muotista. Anna valmiin saippuan kuitenkin kuivua ennen pakkaamista vielä vähintään yön yli.
- Paketoi saippua sellofaniin tai muuhun muoviin ja sen jälkeen toisenlaiseen paperiin niin ettei saippuamassan öljyisyys pilaa käärepaperia. Koristele saippuapaketit haluamallasi tavalla ja lahjoita ystäville mukavana pienenä joulutervehdyksenä.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Gone with the wind... of change

Rakastan asemia. Rakastan niiden tunnelmaa, sitä lähdön odotusta ja kotiinpaluun lämpöä, joka niihin liittyy. Uusien tuulien ja vanhojen perinteiden tuulahduksia, vaihdeöljyn tuoksua, kuulutuksia ja kiskojen kolinaa, tulevien ja lähtevien junien tasatahtista vuorottelua läpi kaikkien aikojen. Muistan miten ihailin Oulun kaunista puista asemarakennusta ja miten nopeasti totuin Rovaniemen matalaan keltaiseen kiviasemaan lumihankien ja pakkasen keskellä. Ja muistan miten karsastin Tampereen jättiläismäistä tiilijärkälettä, ruskeaa muodotonta möhkälettä, sen ikkunattomuutta. Rumuutta. Mielikuvissani Tampereen asemalla sataa aina, se seisoo kuin patorakennelma keskellä kaupunkia tulvaveden tukkeena ja estää ihmisiä vapaasti virtailemasta puolelta toiselle. En pitänyt Tampereen aseman suuresta kaikuvasta hallista enkä pitkistä sisäkäytävistä, en ihmisten hälinästä, enkä aseman muurahaispesämäisestä kuhinasta. En voinut ymmärtää ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti menivät asemalle kahvilaan tai kävivät tunnelissa ostoksilla. Tai ihmisiä, jotka tunkivat aseman läpi kaupungin toiselle puolelle kuin uhasta vain vastustaakseen jotain mikä oli määrätty olevan. Minulle tuo paikka oli vain pääsylippu kotiin-kotiin pohjoiseen ja pakollinen aikasuppilo takaisin arkeen, ei mitään muuta. Ennen kuin rakastuin. Tampereeseen.

                        Kuva lainattu                              Kuva lainattu

Tampereella asema on todella kaupungin jakaja aivan kuten Tammerkoskikin on, jännästi maailmaa katsotaan hieman eri vinkkelistä riippuen siitä kummalla puolella asemaa asutaan. Vanhan Kyttälän puolella asuvat harvoin eksyvät Tammelaan ja taas Tammelan puolella asustavat hoitavat päivittäiset askareensa radan sillä puolen Kalevan, Itsenäisyydenkadun ja Tammelan puistokadun kaupoissa ja liikkeissä. Harvoin itselläkään tulee toiselle puolelle mentyä muuta kuin autolla tai bussilla radan alitse, silloin on poikkeuksetta kiire ennalta valittuun määränpäähän, katujen varsien pieniä kauppoja katsoo auton ikkunoiden takaa vain ihmetellen ja ihastellen koskaan pysähtymättä niihin kuitenkaan. Eikä se asema loppujen lopuksi niin ruma ole, ei oikeastaan ruma ollenkaan. Itseasiassa siellä on valtavasti valloittavia yksityiskohtia odotustilan lampuista laskien.

Jykevä asemarakennus 50 metrin korkeuteen kohoavine kellotorneineen on seissyt paikallaan vuodesta 1936 lähtien. Se on jakanut kaupungin kahtia 75 vuotta, nähnyt sodat ja lamat ja kuusikymmentäluvun ihmeet, vanhojen savuisten ja äänekkäiden höyryjunien muuttumisen diesel-käyttöisiksi ja edelleen hiljaisiksi päästöttömiksi sähköisiksi versioiksi. Se on säilyttänyt näkönsä läpi vuosikymmenten vaikka uudelle vuosituhannelle tultua asemaa onkin korjattu ja uudistettu. Uusi asematunneli valmistui muutama vuosi sitten ja kolmatta tunnelia rakennetaan parasta aikaa. Samoihin kuoriin on saatu enemmän täytettä, palveluita on tullut hurjasti lisää, entisen pizzerian ja kiinalaisravintolan lisäksi useampi pieni ruokaravintola on avannut palvelupisteensä asemalle. Tunneleista löytyy myös videovuokraamo karkkikauppoineen sekä pieniä putiikkeja viimehetken ostosten tekoa varten. Päivittäin noin 10 000 junamatkustajaa kulkee Tampereen aseman kautta, vuodessa matkustajia asemalla käy 1,5 miljoonaa. Miksihän siihen on muuten valittu ruskeahko tiili sen perinteisen punaisen tiilen sijasta, Tampere kun muuten on niin punatiilinen? Selittääköhän tiilivalintaa suunnittelijoiden ulkopaikkakuntalaisuus, se että Eero Seppälä oli hämeenlinnalainen ja Otto Flodin Helsingistä. Vasta vuosia kaupungissa asuttuani minunkin silmäni ovat avautuneet näkemään punatiilisyyden ja vasta vuosia kaupungissa asuneena alan todenteolla pitää siitä. 


Tämä rautatieasemapohdintani ajoittuu joulun aikaan hyvin vahvasti kahdesta syystä: a) Olen aina matkustanut joulun juhlapyhiksi kotiin - aina, paitsi tänä vuonna. Tänä vuonna vietän jouluni ensimmäistä kertaa jossain muualla kuin Oulussa, tänä vuonna vietän joulun omassa kotikaupungissani, omassa kodissani. Ilmassa on siis muutoksen tuulia, tamperelaiseksi muuttumisen voimakkaita tuulia. Minulle joulurutiinien muuttaminen on todella iso juttu ja suuri askel, siksi se ansaitsee osakseen paljon erilaista pohdintaa. Siksi ohikävellessäni katselen asemaakin sillä silmällä, tuijotan sitä, mietin miltä siitä tuntuu. Tänä vuonna se ei viekään minua mihinkään, tänä vuonna en kulje sen tunneleiden lävitse pohjoiseen vaan jään paikalleni, tänä vuonna jään kotiin. b) Rakastan joulunäpertelyjä, kynttilöiden valoa ja piparien ja glögin tuoksua. Parhaiten nuo kolme asiaa saa yhdistettyä, kun näpertelee piparitaloa glögiä juoden tunnelmallisesti kynttilöin valaistussa keittiössä. Tämän vuoden piparitalon tekeminen alkaa olla käsillä, valinta rakennettavasta talosta vaan olisi tehtävä pikaisesti. Jostain hassusta syystä Tampereen rautatieasema tuntuu yhdeltä varteenotettavalta vaihtoehdolta malliksi siihen...

 
Malliksi piparitalon tekemiseen käy melkein mikä vaan mielenkiintoinen ja kivan näköinen kohde, mutta mielestäni valittavalla rakennuksella pitää ehdottomasti olla erityinen merkitys juuri minulle. Ihan mikä vaan tönö valmiiksi tehdyistä kaavakirjoista ei tunnu omalta. Pari joulua sitten tein omien luonnosteni pohjalta pienoismallin äitini ja isäni talosta, kodista, jossa asuin lapsuuteni vuosia. Piparimyllis koristaa uudella "lumisateella" korjattuna Oulun joulua edelleen joka vuosi. Tänä vuonna voisin tosiaankin tehdä itselleni Tampereen aseman - siinä on merkitys ja siinä on tuntu, oma koti kun ei ihan vielä tunnu piparitalolta kuitenkaan.


PIPARKAKKUTALO 

2 pkt (1 kg) valmista piparkakkutaikinaa 
sokeria sulatettuna valmiiden osien liimaamiseen
sokerikuorrutetta koristeluun
karkkeja, leivontahelmiä ja tomusokeria
valmiit talokaavat tai vaihtoehtoisesti:
mielikuvitusta
hahmotuskykyä
paperia
lyijykynä
sakset
voiveitsi
 
- Sulata pakastetaikina pakkauksen ohjeen mukaan huoneen lämmössä ja kauli se ohueksi laataksi suoraan leivinpaperille. Näin vältät muotoonleikattujen osien siirtelyn, osat kun tuppaavat muuttamaan muotoaan pöydästä irti kaavittaessa.

- Leikkaa taikinasta kaikki tekemiesti kaavojen mukaiset osat ja paista ne pakkauksen ohjeen mukaan 5 minuuttia 200'C:ssa. Kun osat ovat jäähtyneet, kokoa talo pannulla sulatettua sokeria liimana käyttäen ja koristele komeus sitten haluamasilaiseksi karkeilla, leivontahelmillä, sokerikuorrutteella ja tomusokerilla.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Herkkuhiirien sukua

Tämä on hyvä päivä! On vasta aikainen aamu, mutta kaikki tässä päivässä tuntuu hyvältä jo nyt. Sää on edelleen harmaa, ulkona on pimeää, mustaa ja märkää. Tuuli on kolea, vesisade rummuttaa peltikattoa ja ikkunoita eikä talven tulosta ole tietoakaan. Mutta silti tuntu on hyvä, päivä tuntuu hyvältä jo heti aamusta. Ehkä siksi, että tänään on perjantai ja luvassa piiiiiitkä viikonloppu. Ehkä siksi, että joulukuu on alkanut ja jokaiselle päivälle on jotain odotettavaa vaikka maa ei vielä valkoinen olekaan. Eilen aamulla töihin ajaessani katselin pimeyden keskellä jouluisissa valoissaan kylpevää Tallipihaa. Se on tunnelmallinen, vanhanaikaisesti kaunis, kuin joulukalenteri, johon voi itse kävellä mukaan ja kurkistaa joka päivä yhteen uuteen oveen tai ikkunaan nähdäkseen mitä ihanaa sen takaa löytyykään. Miksi en kurkistaisi? Miksi Tallipihasta ei voisi tehdä joulukalenteria, joka päivälle siellä voisi olla tarjolla joku kokonaistarjonnasta esille nostettu pieni juttu, yksityiskohta: lahjaidea, herkutteluhetki, sisustusjuttu omaan kotiin. Oh, se olisi hauska joulukalenteri!


Koska on perjantai ja vielä erityisen hyvä sellainen, käyn töiden jälkeen hieman ostoksilla. Venymistä ja jaksamista vaatineen remonttisyksyn jälkeen Herra K ansaitsee hemmottelua, joulukalenteriinsa pienen yllätyksen viikonlopulle. Suklaisen sellaisen, punaviinilasillisen tai höyryävän glögin kanssa nautittavan. Herra K on herkkuhiirien sukua, Herra K:n viikset vipattavat heti, kun hän haistaa jossain jotain makeaa. Sokeri saa hänet liikkeelle, tassut taputtavat paikallaan aivan kuin pienemmilläkin herkkuhiirillä, kun luvassa on jotain hyvää. Herra K tarvitsee paitsi rauhallisen ja rentouttavan koti-illan, myös pari äärettömän hyvää palaa suklaata kauniiseen rasiaan paketoituna. Arkipäivän pieni huomionosoitus, hyvänmielen juttu.

Pieni Suklaapuoti Aleksanterinkadulla myy belgialaista Valentinon käsintehtyä suklaata. Puodin tuoksu on jo kokemus sinällään, samoin tiskillä tarjotut maistiaispalat, mutta mukaan ostettavien herkkujen valinta on aina yhtä vaikeaa - positiivisessa mielessä. Pienin yllätys on kahden konvehtin kultainen rasia rusetein pakattuna, 1,90€, siskon valmistujaislahjaan keväällä tuli ostettua vähän isompi määrä. Hyvä suklaa ei koskaan ole huono lahja, eikä se ole huono sijoitus itseenkään. http://www.pienisuklaapuoti.fi/

Voi vielä kun Tampereelle saataisiin suklaakahvila, sellainen oikea vähän mystinen chocolaterie kuin mitä on Pierre Tallinnassa (http://www.pierre.ee/) tai Black Magic Rigassa (http://www.since1752.lv/eng/3d-images.html). Tai sellainen mikä oli siinä elokuvassa, se ois täydellistä ja ihanaa! Pitäisiköhän perustaa itse sellainen johonkin sopivaan kadunkulmaan vaikkapa ranskalaiskortteliin tai Laukontorin rantaan. Tai Tallipihalle... Jo useampana vuonna olen perustanut oman pienen suklaatehtaani joulun alla, tehnyt konvehteja omiin tarpeisiin ja ystävieni iloksi musiikkia kuunnellen ja pitkin keittiötä tanssahdellen. Niin aion tehdä tänäkin vuonna - tänä jouluna siirryn askeleen pidemmälle ja vihkiydyn täytettyjen suklaiden saloihin. Tähän mennessä ehdottomia helmiä ovat alla olevien ohjeiden lisäksi olleet tarjottimella näkyvät pähkinäkinuski, jouluiset kanelivaahtokarkit, kookos-kermasydämet, valkosuklaalla päällystetyt Baileys-tryffelit sekä manteli-rusina-maitosuklaat.


DIGESTIVE-VALKOSUKLAAPALLOT
40 kpl:

100 g Digestive -keksejä
100 g Cashewpähkinöitä
175 g valkosuklaata

- Murenna keksit ja murskaa pähkinät kulhoon, sulata valkosuklaa mikrossa ja sekoita murujen joukkoon. Pyöritä massassa pieniä palloja käsissäsi ja anna niitten sitten jähmettyä ennen koristeluja. Vinkki: Kastele kädet välillä kylmässä vedessä palloja pyöritellessäsi, ei tartu tassuihin niin kovin. Jos haluat vielä helpottaa ohjetta, vältä pähkinöiden paukuttelu vasaralla ja korvaa ne tuplaamalla Digestive-keksien määrä.

Joulukarkit sarjassa "onnistuu alle 10-vuotiailtakin". Kivoja, helppoja ja hauskoja tehä, ei pelkoa sormien palamisesta tai ylenmääräisestä sotkusta. Me koristelimme karkkipalloja sulatetulla suklaalla ja testissä olleella uudella Sunnuntain leivontatuotteella (kolmivärisuklaarae). Koristelussahan vain oma mielikuvitus on rajana, joten siivet auki ja lentämään.


RIISIMUROMAKEISET   
50 kpl:

100 g kookosrasvaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl tomusokeria
8 dl riisimuroja

- Mittaa murot kuppiin, lisää kyytiin siivilän läpi tomusokeri, vaniljasokeri ja kaakaojauhe ja sekoita kevyesti. Sulata kookosrasva mikrossa, lisää muiden ainesten joukkoon ja sekoita setti kunnolla sekaisin varoen silti murskaamasta muroja kokonaan muusiksi.
- Annostele massasta pieniä noin ruokalusikallisen kokoisia nökkäreitä joko ihan vaan uunipellille leivinpaperin päälle tai sitten pieniin paperisiin leivontavuokiin. Tiimarissa on muuten kiva valikoima kaikenlaisia välikoon vuokia ja muuta hauskaa leivontaan.
- Laita kökkäreet kovettumaan joko parvekkeelle tai pakastimeen hetkeksi, säilytä sitten viileässä ennen tarjoilua.

Joulumakeiset K-8 osa kaksi. Nämä on jostain ihmeen syystä lasten ikiaikaisia suosikkeja. 20 vuotta sitten olin näihin itse koukussa, nyt koukutetaan täysillä uutta sukupolvea. Näitä saa nätisti pakattua pieniin sellofanipusseihin, laitettua nätit rusetit pussien suille ja annettua sitten ystäville joulukortin kanssa. Suklaa on äärimmäisen kiva tapa muistaa mukavia ja tärkeitä ihmisiä ympärillään.


DAIM
30 palaa:

2 rkl voita
2 rkl siirappia
1 dl sokeria
1 rkl kermaa
2 rkl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhetta tai -rouhetta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
150 g maitosuklaata

- Mittaa rasva kattilaan ja anna sulaa. Lisää sitten sokeri ja siirappi ja sulattele hetkinen niitäkin. Kun seos on juoksevaa, lisää manteli, vehnäjauho ja kaakaojauhe sekä pieni tilkkanen kermaa. Keitä miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen.
- Kaada seos leivinpaperille ja laita toinen paperi siihen päälle, kauli seos paperin päältä viipymättä levyksi. Poista päälimmäinen paperi ja anna levyn jähmettyä kovaksi.
- Sulata mikrossa maitosuklaa ja levitä se levylle pinnoitteeksi. Kun suklaakin on jähmettynyt, taittele daimlevy paloiksi ja pakkaa kauniisti lahjapusseihin.

Meidän Daimista tuli vähän pehmeämpi versio, ei maltettu kunnolla sulatella sokeria kattilassa, joten sen takia seos ei koskaan kovettunut kovaksi saakka vaan jäi taipuisan pehmeäksi. Makua se ei haitannut, mutta käsittelyä toki vähän vaikeuttaa. Ei anneta pikkujuttujen häiritä, nämä on niin mahtavia, että kokeillaan seuraavankin kerran ehdottomasti.