sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pikkumatka Britanniaan

Loppuviikkoa kohden arkimieli kohentuu. Jalat nousevat kevyemmin vanhan tehdasrakennuksen portaissa, nauru irtoaa helpommin toimiston kiireisen aherruksen keskellä. Pienten hassujen juttujen huomaamisesta tulee hyvä mieli. Kun loppuviikosta vielä paistaa aurinko, on lounastunnilla pakko muuttaa alkuviikon kankeaa kaavaa lopullisesti ja päästävä ulos. Ulos, johonkin uuteen ja hauskaan paikkaan, sellaiseen, että sen kokemuksen muistaa vielä viikonkin päästä. 

Minä ja ystäväni, joka työskentelee kilometrin kävelymatkan päässä minusta, olemme löytäneet välistämme alueen, jolla sijaitsee yllättävä määrä erilaisia ravintoloita. Uuden vuoden kunniaksi otimme tavaksemme lähteä lounastunnilla ulos jokatoinen viikko ja kokea pikatreffien muodossa jotain kivaa kuulumisten vaihtamisen ohessa. Noita välissämme olevan alueen erilaisia paikkoja me lounasmatkoillamme nyt hyödynnämme, tällä viikolla vuorossa oli "Lontoon pubikorttelit" ja Gastropub Soho.



Lontoosta Tampereelle siirretty pub näyttää ulospäin juuri siltä, miltä se ovesta sisäänastuessa tuoksuu. Se tuoksuu hämyiselle, aavistuksen rasvaiselle ja hiivaiselle. Kotoiselle. Pienen baarin lattiasta puolta peittää kulunut kokolattiamatto ja ikkunoissa roikkuvat raskaat samettiverhot. Ne yhdessä, sekä seinille kiinnitetyt julisteet, kortit ja jalkapallofanitavarat luovat brittipubin tunnelman. Iltaisin baarissa katsotaan jalkapalloa, perin brittiläiseen tapaan miehet kokoontuvat yhteen ja kannustavat lempijoukkueitaan Valioliigassa. Näin päivisin lattiasta kattoon saakka ulottuva ikkunaseinä kuitenkin raikastaa tilan ja yhdessä tyyliin sopivan musiikin kanssa tekee siitä oikein mukavan lounaspaikan myös kahdelle naiselle. Vuosia sitten tapasin käydä tuossa baarissa kahvilla lähes päivittäin ennen työvuoroni alkua, koin, että hämärän baarin nurkkapöydässä sain hetkeksi hautautua unohdukseen ja vain olla kenenkään minua näkemättä. Nyt tiskille ystäväni kanssa mennessämme iloinen baarimikko hymyili minulle lämpimästi ja tervehti päätään nyökäten: "Et olekaan käynyt täällä vähään aikaan". Hämmennyin: edellisestä käynnistäni oli nopean laskutoimituksen mukaan kulunut 6 vuotta. Pubi ei ollut siinä ajassa muuttunut miksikään - ilmeisesti en minäkään.

Sitä saa, mitä tilaa - etukäteisodotukset eivät petä: Baarissa tarjoillaan brittityyliin paitsi olutta, myös äärettömän hyvää pubiruokaa. Listalta löytyvät niin burgerit, toastit ja sandwichit kuin englantilainen aamiainenkin, Fish&Chips, erilaiset uuniperunat ja täyslihamakkara perunamuusin ja punaviini-sipulikastikkeen kera. Täydellinen kattaus baarin tyyliin sopien! Ensimmäisen lounaskäynnin kunniaksi valitsimme listalta lounasburgerin kasvisversion sekä Fish&Chipsin, pienen oluen ja Laitilan kolan. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että osa ruokalistan annoksista on mahdollista saada vegaanisina.



Makuelämys. Tunnelmallinen kokemus. Todella virkistävä loppuviikon lounasmatka kauas arkisen aherruksen keskeltä. Kun välissämme olevan alueen muut ravintolat on kokeiltu, palaamme tänne takaisin. Suosittelen lämpimästi hetkellistä hyppäämistä suurkaupungin lähiöpubiin Pohjanmeren saarelle kauaksi täältä, lähtemättä kuitenkaan Tampereelta mihinkään.

torstai 17. tammikuuta 2013

Erilaisten kokijoiden sama Tampere

Meinasin aloittaa myös tämän tekstini kuvailemalla seikkaperäisesti miten harmaana ja synkkänä tammikuu Tampereella edelleen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, miten talvelle ei näy loppua eikä kevät vieläkään koputtele kulmien takana. Mutta tämä päivä tekikin yllättävän poikkeuksen sään suhteen ja aurinko paistoi punatiilisen talon ylimmän kerroksen ikkunoihin kirkkaan siniseltä taivaalta aamusta saakka. Ja voi mikä tähtitaivas nyt illalla! Päivän kirkkaudesta tuli ihan erillä tavalla hyvä olo kuin lumisateisista ja viimaisen harmaista päivistä, siitä tuli reipas ja raikas olo, toiveikas, vilkas olo jopa. 

Kerroin aikaisemmin googlailleeni kotikaupunkiani etsien netin kautta jotain uutta ja mielenkiintoista uuteen vuoteen, mutten muistanut kertoa mitä mielenkiintoista etsinnöissäni löysinkään! Vuosi 2012 oli minulle mahdollisuuksien, uskalluksen ja uusien tuulien vuosi, tämä vuosi sitten kotiuttaa osan noista kevyesti pintaa hipaisseista lempeistä henkäyksistä. Viime vuonna löysin Tampereelta kirjaston lehtilukusalin, Tapahtumasataman, Nottbeckien hautausmaan ja uittotunnelin, roomalaisen kylpylän rauniot ja oluen tekemisen uljaan historian. Löysin Pizza Hutin, Tampere-tuotteet ja Nanson mekot, ja monta kahvilaa, ravintolaa ja monta erilaista tarinaa rakennuksista, ihmisistä ja tästä kaupungista. Tämän vuoden aloittaa hieman erilainen Tampere: 


Kotikaupunki on inspiroinut useita taiteilijoita tallentamaan sitä niin maalauksiin, elokuviin, lauluihin kuin lasten- ja aikuistenkirjoihinkin. Se on inspiroinut myös sarjakuvataiteilija P.A. Mannisen teoksia. Mannisen kirjoissa Tampereella riehuu vampyyreita, ihmissusia ja muumioita, hänen sarjakuvissaan tässä piirroksista hyvin tunnistettavassa kaupungissa tapahtuu kummia. Onneksi asukkaiden pelastuksena on supersankari, tavallisen ja jopa vähän surkeankin talliaisen oloinen Kapteeni Kuolio, joka onnistuu päihittämään oliot kerta toisensa jälkeen. Se, ovatko nuo seikkailut vain sankarin omassa harhaisessa päässään tapahtuvia, jää lukijan itsensä päätettäväksi. 

Vaikka sarjakuvien suuri ystävä en lapsuuden Aku Ankka ja Asterix -vuosien jälkeen ole ollutkaan, oli Kapteenin seikkailuita hauska selailla läpi. Uskomattomien tarinankuljetusten kautta sivua sivun jälkeen kääntäessä avautuu lukijalle aina uusi pala Tamperetta nähtäväkseen. Miten tunnistettavia paikat ja rakennukset Mannisen piirroksissa ovatkaan! Tietoisena historiallisten tosiseikkojen oikeellisuudesta unohdun etsimään netistä lisätietoa 1900-luvun alussa Tampereelle pakoretkellään ajautuneen pankkiryöstäjä Jan Tshokken tarinan taustoista. Meillä jokaisella tamperelaisella on oman näköisemme kotikaupunki, mutta vaikka sarjakuvakirjojen genre ei minua ihan tavoita, minä pidin niistä. Hienointa noissa sarjakuvissa ehdottomasti oli niiden parissa kokemani ahaa-elämys: Miten monella tavalla yhteinen kotikaupunkimme meitä asukkaitaan inspiroikaan.


tiistai 8. tammikuuta 2013

Sushia, kudasai!

Joulukuinen Tampere oli ruuhkainen ja talvisen kylmä. Hyytävä tuuli yhdistettynä paukkuvaan pakkaseen piinasi niin kadulla kävelijöitä kuin Joulutorin tunnelmallisten pikkukoppien myyjiäkin. Osalla kulkijoista oli joulumieli täysin kadoksissa, ihmiset puskivat eteenpäin viimassa ripsenkärkiin saakka nostetuissa kaulahuiveissaan ja paksuissa pipoissaan incognito, tunnistamattomissa, toisiaan tungoksessa tönien. 

Uusi vuosi toi mukanaan lauhemmat kelit ja rauhallisemman liikenteen, ihmiset kuoriutuivat hieman, tuttujakin alkoi tunnistaa vastaan tullessa. Joulunalusajan mainoskyllästyksestä ja alennusmyyntiryntäyksen aiheuttamasta ostosallergiasta selviydyttyäni uskalsin minäkin vihdoin astua ulos kodin ja työpaikan muodostamasta tiiviistä ja turvallisesta piiristä ja kurkistaa taas pitkästä aikaa Tamperetta sillä silmällä. Aloitin kuitenkin varovasti ja pienin askelin googlailemalla kotikaupunkiani omalla sohvalla harmitellen samalla viime aikaista blogipäivittämättömyyttäni. Turisti-parka on vallan jäänyt suurempien kirjoitusprojektieni jalkoihin, ja se tuntui epäreilulta. Se asia piti ensitilassa saada korjattua. 
 

Lomapäivien ratoksi Tamperetta googaillessani mietin mitä minä oikeastaan haluaisin kaupungistani tietää, kaupunkilaisena tai siellä vierailevana. Kaikilla Tampereseen viittaavilla sivuistoilla esitellään kokolailla samat kohteet ja kerrotaan samat jutut, ne, joita minäkin olen niihin tutustuessani toistanut. Historian siivet havisevat, rakastan sitä osaa kotikaupungissani, mutta mikä minulle on tämän päivän Tampereessa arvokasta? Taskussani on muutama pieni seikkailuidea aurinkoisia kevätpäiviä odottamassa, pari mielenkiintoista vierailupaikkaa mielessä. Mutta mikä Tampereella ilahduttaa ihan tavallisen harmaana, lumisateisena ja tuulisena päivänä? Ystävät ja yhteiset hetket. Uudet mukavat kokemukset. Ruoka... Hyvä ruoka ilahduttaa aina, tutkimusten mukaan lempiruoka vähentää stressiä ja poistaa ahdistusta, kaikkein terveellisintä tuo lempiruoka on mukavassa paikassa ja miellyttävässä seurassa nautittuna. Helsinkiin mennessäni etsin itselleni joka kerta jonkun uuden kivannäköisen paikan, jossa ruokailen. Miksi en siis tekisi niin kotikaupungissanikin. Löytyisikö Tampereelta uutta ja hauskaa paikkaa tavallisen päivän lounastapaamiseen?


Uudistuneen Koskikeskuksen ravintolamaailman syövereihin en vielä ollut valmis kurkistamaan, jättisuuret mainokset kirkuivat liian vielä päällekäyvästi, ahdistavilta tuntuivat myös mahdolliset lounasajan ruuhkat, se sama ihmisten paljous, johon ennen joulua ja joulun jälkeen oli vaikea suhtautua. Tarvitsin jotain rauhallisempaa, jotain helpompaa, jotain... Jotain...Jotain raikkaampaa. Tarvitsin sushia! Tarvitsin sitä kiireettä ja tarvitsin sitä paljon! Sushi olisi täydellinen vastakohta kaikille niille ihanille ja täyteläisille kotoisille jouluisille ruoille, sushi olisi juuri sopivan raikas ja piristävä vaihtoehto tuikitavallisen tiistain työpäivälounaaksi. Tosin minun työpaikallani sushi lounaana on ennemmin sääntö kuin poikkeus, sushia rakastava kollegani pitää huolen siitä, että suunnittelutiimimme pysyy vireessä sushin voimalla ja tietää kaikki uudet trendit sushin syömiseen liittyen. Kollegani suosikki-takeaway on Koskarin alakerrassa Ratinan rannassa sijaitseva Skål, mutta tällä kertaa minä kävelin lumisateessa hieman kauemmaksi: Yliopistolla työskentelevä ystäväni tuli puolitiehen vastaan - tapasimme sipulikirkon kupeessa, Watami Sushi -ravintolan buffetlounaalla.
 
Juuri tuo buffetlounas on se erikoisuus, joka erottaa Watamin muista Tampereella sijaitsevista Sushi-ravintoloista, ravintoloista, joita on jo ihastuttavan monta. Koskikeskuksessa sijaitsevien Skålin ja Delisushin lisäksi ostoskeskusta vastapäätä paikkaansa pitävä Sweet Sushi & Cafe -uutuus tai Kauppahallin ja Hämeenkadun perinteiset Norimaru ja Maruseki eivät tarjoa lounasaikaankaan buffetia, vain lajitelmia. Sushibuffetia olen kaivannut Tampereelle, ja nyt vihdoin löysin sen täältä! Tuoreita, kauniin värisiä, muhkeita susheja wasabiin ja soijaan dipattuna niin paljon kuin vain jaksan mustien hoikkien puikkojen nokista syödä. Huumaava garin tuoksu leijaili nenään jo heti ovella lumituiskusta sisään astuttuani, olin taivaassa.

Watamin buffetiin kuuluu misokeiton ja sushin lisäksi myös muita japanilaisia ruokia, joten jos lounasseurueeseenne kuuluu sushia rakastamattomiakin jäseniä, suunnatkaa Watamiin, sushin saloihin vihkiytymättömät tai riisitöntä ruokavaliota noudattavat voivat nauttia siellä kaukomaiden herkuista yhtä lailla.

Tervetuloa vuosi 2013, eläköön Tampere ja kaikki ihanat uudet ruokaseikkailumahdollisuudet. Voi niitä aikoja, kun vielä asuin kaukana pohjoisessa, eikä sushiravintoloista ollut mitään tietoa siellä...