tiistai 18. kesäkuuta 2019

Yltä ja alta ja kaikkialta siltä väliltä

Siitä on jo useampi vuosi, kun luin ensimmäisen kerran Nokian perukoilla, itseasiassa pikkaisen Hämeenkyrön puolella Pinsiössä, sijaitsevasta maataideteoksesta, jonka amerikkalainen Nancy Holt oli suunnitellut vanhaan hiekkakuoppaan. Teos on valmistunut jo vuonna 1998, mutta vasta viime kesänä olimme Herra K:n, Runotytön ja Pikkumiehen kanssa menossa sinne eväsretkelle. Silloin oli viikonloppu ja alueella pyöräsuunnistuskilpailut niin, ettemme päässeet lähellekään kisakeskuksena toiminutta tunnelistoa. Maanantaina aamupäivällä teimme sinne vihdoin uuden retken, minä, Runotyttö, Tiitiäinen ja Pikkumies ystävineen. Pakkasimme eväät mukaan ja ajoimme 20 minuutin matkan hiekkakuopalle ihanaa maalaistietä pitkin isojen, valkoisten kumpupilvien alla poikien soittaessa puhelimistaan Arttu Viskarin Mökkitie -biisiä nonstoppina.







Peltomaiseman keskellä on T-risteys on risteyksen vierestä kääntyy pieni metsätienpätkä Yltä ja alta -maataideteoksen parkkipaikalle osoitteeseen Sasintie 555. Parkkipaikan vieressä, polun päässä mäellä, on laavu puuvarastoineen ja nuotiopaikkoineen, vaikka sitä en olisi kyllä tiennyt ilman googlaamista, mitään viittoja tai opastekarttoja ei laavulle ollut. Eikä missään myöskään ollut ohjeita siitä, miten taideteoksella tulisi käyttäytyä lasten kanssa. Me käyttäydyimme sitten niin kuin muutkin "teletappimaan" vieraat: kiipeilimme, juoksentelimme, huhuilimme ja leikimme piilosta, viihdyimme tunneleiden ja vallien ääressä miltei pari tuntia. Ihana, vaihtelunvuoksi ihan erilainen leikkipaikka!

Hiekkakuopassa oli maataideteoksen lähellä isoja kelopöllejä, niistä saimme oivan eväspaikan pikku piknikillemme. Onneksi päivä ei ollut kaikkein helteisin, sillä minkäänlaista varjoa ei vanhalla hiekkakuopalla itse tunneleiden lisäksi tietenkään löytynyt.





Vähän nuhjaantunut on vuosien saatossa teos parka. Tunneleissa on ampiaispesiä, pienet pyöreät lammet, nuo ympäröivää maisemaa heijastavat maansilmät, ovat kuivia ja niiden betonireunat lohkeilleita. Teoksen vihreänä kukoistamaan tarkoitettu nurmikko on kulunut kuivuudesta ja kiipeilystä. Siellä täällä teoksen ympärillä lojuu omituisia kovamuovisia letkunpätkiä, joita lapset ihmettelevät. Epäilen niitä kastelujärjestelmän jämiksi, epäonnistuneeksi yritykseksi elvyttää vehreys. Runotyttö yritti ja yritti, mutta ei saanut niistä tulemaan pisaraakaan vettä. Hiekkakuopan reunoilta alas kuoppaan hiipivät männyntaimet ja villilupiinit lähestyvät tunneliston autiutta uhkaavasti. Jonkun pitäisi nyppiä ne pois... Voisiko paikan kunnostaa, Nokia? Tai kuka sen ylläpidosta vastaakaan? Paikka olisi loistossaan mahtava kohde pienelle retkelle, lasten käsinkosketeltavalle kulttuurikasvatukselle.





Yltä ja alta -maataideteoksen vieressä olisi muuten ollut toinenkin taidekohde, Puuvuori, jos olisin siitä tiennyt. Näin kyltit, mutta en tajunnut. Ystäväni mainitsi käyneensä siellä hiljattain, kertoi siinä olleen ihan hyvän idean siinäkin, sekään vaan ei kuulemma ylikasvaneena ihan enää auennut katsojalle...

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Pala maaseutua kaupunkilaishiirille



Kaupunkilaislapset. Tuota termiä ei enää taida olla olemassa, vaikka 80-luvulla omassa lapsuudessa jonkinlainen jako kaupunkilaisiin ja maalaisiin vielä olikin olemassa. Liekö korrektiakaan enää sillä tavalla erotella, kun kaikenlainen luokittelu ja jaottelu ovat pannassa. Omat esikaupunkilaislapseni saavat palan maaseutua kesäisin, kun tyttöjen kanssa käydään pohjoisessa, mummun kotipaikassa Kemijoen saaressa. Siellä on peltoja ja navetoita, ja niityillä laiduntavia lehmiä, hevosia ja lampaita. Kaupunkilaishiiret ja maalaishiiret, niitä on ainakin siinä sadussa edelleen.





40 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta on kesäpaikka kaikille pikkuhiirille ketään erikseen luokittelematta: Kiviniityn kotieläinpuisto. Porintie on 100 km/h:n nopeusrajoituksesta huolimatta aika idyllinen vehreine maisemineen, jyrkkine mäkineen ja vesistöineen, helppo ajettava ainakin. Pikkutie, joka johtaa viimeiset sadat metrit perille, on hiekkainen, mutkainen ja vanhojen puutalojen reunustama. 12 euron sisäänpääsymaksu Kiviniittyyn ei ole liikaa, kun ajattelee, että täytyyhän eläimet hoitaa kesäntuloilla koko vuoden ajan. Ja hyvinhoideltuilta ne näyttävätkin. Lehmät, lampaat, possut, pässit, vuohet, aasit ja ponit. Ja kanat ja kalkkunat. Ja laamat ja strutsit. Ja pörröiset kanit ja marsut.


 


Kiviniityssä on omien eväiden syömistä varten isot grillikatokset ja hyvät, isot tulipaikat. Ja kahvila ja pieni puoti, jos ei niin välitä eväsretkeilystä. Eläimiä saa paijata ja niille saa syöttää voikukanlehtiä ja heinää. Ja ponilla pääsee ratsastamaan aina klo 13 pientä maksua vastaan. Polkuautoja ja sähkömönkkäreitä voi ajaa kellon ajasta riippumatta. Tai hyppiä pomppulinnoissa ja trampoliineilla. Leikkipuisto keinuineen, liukumäkineen ja kiipeilytelineineen löytyy alueelta myös, sitä Runotyttö aivan erityisesti arvosti. Ja hiekkalaatikkoa, jossa on hyvä kattaus lapioita ja sankoja ihan grillikatoksen vieressä. Siinä oli hyvä kuluttaa aikaa, kun äiti ja Tiitiäinen vielä söivät.






Mikä Kiviniityssä sitten on parasta? Kaikki. Yhdessä olo, kiireettömyys, se, että viisituntia oli hujaus vain, kun eläimiä katseltiin kaksi kierrosta ainakin ja lampaita ja strutseja ja aaseja vieläkin useammin. Ratsastus on kesäkokemusten aatelia meidän nelivuotiaalle. Ja yllättäen näköjään myös nuo sähkömönkkärit! En olisi ikimaailmassa uskonut, miten neiti innostuu sellaisista ajokeista. Hän lauloi ja ajoi, ajoi ja lauloi ja vaihteli mönkkäriä värin mukaan milloin minkäkin ollessa vapaana. Ja äiti nautti olostaan! Tiitiäinen nukahti vaunuihin ja äiti haisteli maaseudun ilmaa, ihasteli Runotytön innostusta eläimistä ja niiden hoitamisesta. Ja saihan siinä itsekin ihmetellä yhtä ja toista. Sitä, miten dinosaurusmaisia strutsit ovatkaan ja miten kauniin värinen rumana pidetyn kalkkunan naama oikeastaan on.

Kiviniityn kotieläinpuisto on meidän jokakesäinen käyntikohteemme, ihan varmasti myös tulevaisuudessa. Joskaan ei ihan kaikkein aurinkoisimpina ja helteisimpinä päivinä, kuten kuvista huomaa. Matkalla Tampereelta Kiviniittyyn on muuten Häijään kohdalla kivan näköinen kirppari (auki ke-su) ja vintagemyymälä. Niissä me emme lukuisista aikomuksista huolimatta ole ehtineet vielä käydä.