Hetken hiljentyminen kiireisen elämän keskellä

Kiireisen viikkoni keskellä en ole ehtinyt reaaliaikaisesti tutkailla Tamperetta sillä silmällä, en hiimailla, maistella ja fiilistellä arktisen hyytäviä päiviä ihan niin paljon kuin olisin halunnut ehtiä. Pitää siis istahtaa hetkeksi ja kaivella vähän muistiarkistoja, miettiä mitä mieleenpainunutta on minun ja Tampereen välillä tapahtunut tässä lähikuukausien aikana, sellaista mitä muidenkin kuin vain minun itteni pitäisi saada kuulla, nähdä tai kokea tunteakseen oman olonsa tamperelaiseksi, vähän enemmän tamperelaiseksi edes, jos vielä ei sitä täyspainotteisesti ole. Työpaikan muuttohommat viime viikon lopussa, oma muutto tällä viikolla ja ensi viikon talviloman suunnittelu ovat vieneet kaiken liikenevän ajan totaalisesti kaikkine kymmenine säätämisineen - jäätyvät vesiputket, auton vaillinaiset huollot ja rikkiperuutetut varastohallin ovet vain entisestäänkin lisänneet tekevän tuskaa. Hieno fiilis, kun pitäis luututa lattioita ja kaappeja ja vettä ei sitten tulekaan. Tai kun ajattelee heittää muuttokuorman aamulla nopeasti varastolle että pääsee ajoissa töihin ja saa auton huoltoon talvilomamatkaa varten, kuorman hätäisen purkamisen aikana joku peruuttaa pakettiautolla vuokravaraston ulko-oven lyttyyn niin, ettei se enää aukeakaan. Motitut autoinesi varastohalliin ja mietit miten yllättävä ongelma ratkaistaisi... Ja kun huollosta tullessa autoa ei edes ole huollettu kokonaan, ei selitykseksi riitä ettei me ehditty. Mutta onneksi Tampereella on huoltofirmoja, on ihania putkijamppoja, jotka auttavat tosi ripeästi silloin kun tarvii sulatusapua. Ja on noita vuokravarastotilojakin siis, vieläpä ihan keskustassa ja kohtuuhintaan! Eikä pakkastakaan eilen ollut kuin -24'C ja aurinko paistoi, hyvinhän siinä säässä pari kalustetta kantoi ja pani tavaraa pakettiin. Rovaniemen aikoina asuntoa vaihtaessani muuttopäiväksi osui mystisesti aina vähintään -30'C. Kukat ja akvaariokalat eivät kauheasti tykänneet pakkasukon lähentely-yrityksistä, avuliaiden muuttomiesten kylmäntykkäämisestä nyt puhumattakaan.

Mutta mikäpä kiireen keskellä rentouttaisi paremmin kuin pieni pysähtyminen ja muutama rivi jotain mukavaa, rauhoittaisi mieltä tehokkaammin kuin hetken hiljentyminen muistamisen arvoisen asian äärellä. Sellaisen, joka antaa kontekstia elämään ja omaan kiireeseen. Se kiirehän voi loppua ihan yllättäen, elämäkin. Yksi tällainen jokaista tamperelaista aikoinaan koskettanut tapahtuma historian hämärästä löytyy, tapahtuma joka tänä päivänäkin on tamperelaisten hyvä muistaa ja sitä muistoa kunnioittaa. Iloinen päivä voi muuttua suuren surun päiväksi minä hetkenä tahansa eikä kukaan meistä voi tietää siitä etukäteen. En maalaile piruja seinille enkä synkistele enempää, tämä tapahtuma syksyltä jäi kuitenkin vahvana kokemuksena mieleen ja palaan siihen aina silloin tällöin Siilinkarin poijun nähdessäni. Kukaan ei ollut kertonut minulle tarinaa ennen kuin sen viime syksynä rakkaudeltani kuulin. Mieheni ilme oli näkemisen arvoinen, kun ihmettelin ääneen valkoista poijua järvessä ajaessamme Paasikivi-Kekkosta kaupunkiin päin. Keskustelu meni jotakuinkin näin: "Mikä tuo valkoinen tiitti tuolla järvessä on?". "Siis mikä tiitti? Ai toi, se on Siilinkari". "Mikä Siilinkari? Tuon mukaanko se kahvila on saanut nimensä? Miks mie en ole huomannu sitä koskaan aikaisemmin. Onko se ollu siinä kauan?". "Hmm, on, on se ollu siinä aika kauan. Se laiva uppos tuohon, sinnehän on se kävelykin joka vuosi". "Mikä laiva, millon? Kävely, järvessä? Miten, miks?". Ja sitten sain selitykseksi tarinan, kävin myöhemmin katsomassa laivaonnettomuuden muistoksi pystytetyn patsaankin.

Kurulaivan uppoamisen muistomerkki seisoo karun kauniina Näsinpuiston kallion päällä. Epätoivoinen nainen seisoo selin Näsijärvelle päin itkevät lapset sylissään järkyttävän tragedian musertamana. Kuru-laiva kaatui syysmyrskyssä 7.9.1929 lähellä rantaa Siilinkarin kohdalla, vain kymmenen minuutin päässä lähtösatamastaan Tampereelta. Onnettomuudessa menehtyi 138 ihmistä ja on edelleen pahin Suomessa tapahtunut sisävesionnettomuus. Vaikka rannalta näkee onnettomuuspaikalle paljain silmin, vain 22 ihmistä pelastui. Kauhistuneet kaupunkilaiset katselivat voimattomina rantakalliolta miten vedenvaraan joutuneet elämästään taistelevat ihmiset paiskautuivat yli 3-metrisessä aallokossa kivikkoon voimatta auttaa heitä mitenkään. Kuvassa onnettomuuspaikka, Siilinkarin poiju, näkyy puiden oksien alla pienenä valkoisena pisteenä. Iltahämärässä poijun valo vilkkuu ja kertoo tarinaansa. Maisema kallion päältä järvelle ja Särkänniemeen on upea, onnettomuuden varjo tekee paikasta todella koskettavan.

Kuultuani tarinan, otin asiakseni tehdä pienen kävelyn Näsinpuistoon, mennä katsomaan muistomerkki ja nähdä onnettomuuspaikka sen aikaisten ihmisten silmin, sellaisena kuin se kallioilta avautuu. Tuona lokakuun lopun perjantai-iltapäivänä kun Näsipuistossa muistomerkillä kävin, oli kokemus erityisen mieleenpainuva johtuen kohtaamisesta, jonka siellä koin. The Forest Gump moment of my life. Pieni, harmaa rouva katseli kun otin valokuvaa patsaasta, hymyili ystävällisesti ja kysyi sainko hyvän kuvan. Kerroin että sain, että oli vaikea saada Siilinkari näkymään oksien välistä yhdessä koskettavan patsaan kanssa. Rouva istui penkille patsaan viereen ja sanoi muistavansa kun onnettomuus tapahtui, kertoi olleensa 6-vuotias silloin ja tuntevansa vieläkin sen pienen lapsen pelon vanhempien ihmisten surusta ja kauhistuksesta. Rouva otti repustaan termospullon ja pahvimukeja, kysyi maistuisiko minulle kuppi kahvia aurinkoisessa iltapäivässä. Vastasin myöntävästi ja istuin hänen viereensä penkille. 

Kuva lainattu

Kuva lainattu

Rouva kertoi olevansa Kurusta kotoisin, muistavansa miten järkyttävä tuo onnettomuus oli pienelle kylälle, miten montaa ihmistä se oli koskettanut. Kuru-laiva oli reittiliikennelaiva, kuljetti maalaisia kaupunkiin töihin päivittäin. Tuona päivänä kyydissä oli päivittäisten työmatkalaisten lisäksi Talojen päällysmiehiä, oli ollut tilipäivä, he olivat lähteneet hakemaan maitotilejään pankista Tampereelta. Päivän oli pitänyt olla iloinen, miesten palata kotiin rahoineen, maksaa laskunsa ja hankkia perheilleen tarvetavaroita kaupungista. Syysmyrskyn takia toinen laiva jäi satamaan, mutta Kurulla päätettiin ajaa aallokosta huolimatta - kuten Titanicia, sitäkin pidettiin vahingoittumattomana. Myrkytuulen nostattamat aallot löivät Kuru-laivan kannelle, se kaatui veden voimasta ja jätti kyydissä olleet matkustajat hyytävän järven armoille. Keskustelimme tapahtumasta hetken, olin lähes sanaton hänen kertomuksestaan. Rouva pyyhki silmäkulmastaan kyyneleen, kertoi käyvänsä patsaalla kävelyllä kauniina päivinä silloin tällöin, ottavansa kahvit mukaan ja huilaavansa hetken penkillä. Rouva nousi ja pakkasi termospullon takaisin reppuunsa, sanoi olevansa iloinen että tuli sinne juuri tänään. Hymyillen hän kiitti siitä miten mukavaa oli jutella nuoren ihmisen kanssa ja lähti. 

Samoin kuin Titanic, Kuru-laiva olisi saattanut olla vahingoittumaton, jos sitä olisi käytetty niin kuin sitä olisi kuulunut käyttää. Laivaa oli tuunattu säännösten vastaisesti suurempia hyötyjä tavoitellen, siihen oli rakennettu lisäkerros, eikä sitä oltu uudelleen mitattu eikä rekisteröity suuremmalle matkustajamäärälle, se oli epätasapainoinen. Laiva ei kaatumisestaan huolimatta uponnut, se jatkoi onnettomuuden jälkeen reittiajoa vielä kymmenen vuotta kunnes nopeasti yleistynyt linja-autoliikenne korvasi sen ja se muutettiin ensin proomuksi ja romutettiin myöhemmin. Pitäis aina muistaa tuo sokea luottamus ja uhkarohkeus omassa tekemisessäänkin, se ettei ottais turhia riskejä, arviois riskit aina huolella ja varautuis niihin, jättäis jotain tekemättä jos se ei arvioinnin jälkeen tuntuiskaan enää niin viisaalta. Läheltä piti -tilanteita kun on ittellekin sattunut. Vaikka vuosia tuosta Kuru-laivan tapahtumasta on kulunut jo yli 80, on se vieläkin ihmisten mielissä. Sen jälkeen on tapahtunut onnettomuuksia lukematon määrä, saman tyylisiäkin, mutta ehkä me joskus opimme. Ehkä. Joskus. 

Jos tekee kävelyretken talvisessa päivässä, Näsijärven jäätä Siilinkarille Siilinkaripäivänä tai oman retken ihan missä tahansa milloin vain, evääksi tarvii lämmintä kaakaota ja jotain kivaa. Kolmioleivät ovat mitä sopivimmat, passaavat vähän paremmallekin porukalle:

SANDWICHIT
18 + 18 kpl:

Tonnikalatäyte (oikealla):
1 prk tonnikalaa paloina vedessä
1½ dl kurkkua pieninä kuutioina
½ dl punaista paprikaa pieninä kuutioina
½ dl hillosipuleita pieninä kuutioina
1½ dl kevytmajoneesia
mustapippuria
+ 1 pkt Oululaisen Reilu -paahtoleipää

- Pilko kurkku, paprika ja hillosipulit ihan-ihan pieniksi kuutioiksi. Sekoita ne yhteen valutetun tonnikalan ja majoneesin kanssa. Mausta mustapippurilla ja anna maustua hetki jääkaapissa.

Kanatäyte (vasemmalla):
300g hunajamarinoituja kanafileitä
1/3 pkt pekonia (60g)
1 punasipuli
2 tomaattia
1½ dl kevytmajoneesia
mustapippuria
+ 1 pkt Vaasan Iso -paahtoleipää

- Pese kanoista marinadi pois ja pilko ne mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Leikkaa pekoni pienen pieniksi paloiksi. Kun pannu on kuuma, paista ensin hetki pekoneita ja kun niistä alkaa irrota rasvaa, laita kyytiin kanapalat. Anna paistoksen jäähtyä hetki, sekoita ne sitten yhteen majoneesin ja ihan pieneksi pilkotun sipulin ja tomaattien kanssa. Mausta seos mustapippurilla ja anna maustua hetki jääkaapissa.

- Kun täytteet on tehty, leikkaa leivistä reunat pois. Tämä onnistuu helpoiten pinoamalla leipiä aina neljä päällekkäin ja leikkaamalla ohuet siivut pinon jokaiselta seinämältä. Jätä kantapalat kokonaan käyttämättä.
- Täytä sitten leivät: Levitä überkukkurallinen ruokalusikallinen täytettä aina yhdelle leipäviipaleelle reunoja myöten tasaiseksi kerrokseksi ja painele toinen leipäviipale kanneksi päälle. Leikkaa neliö sitten puoleksi kulmasta kulmaan.

Kolmioleivät on aivan huippuhyvä piknikeväs! Viime kesänä ystäväni oli meillä kylässä, oltiin menossa Koskipuistoon kuuntelemaan Tammerfestejä ja bongattiin nämä täyteohjeet netistä pitkällisen vertailun jälkeen viinin ja viinirypäleiden seuraksi. Seuraavalla kerralla tein leipiä polttaripiknikille 14 hengelle ja sitten vappupiknikille 8 hengen porukalle, tällä kertaa suunnittelen ne talvisen päivän retkievääksi koko perheelle, joten annoskoot tässä ohjeessa on isoja. Yhdestä leipäpaketista tulee 18 kolmioleipää, joten jos teet leipiä pienemmälle porukalle, puolita täytteiden annostukset.