keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Keltaisia lehtiä ja vesilätäköitä


Syksy on tullut, salakavalasti hiipien se on tullut ja vienyt kesän mennessään. Tuuli on jo kylmä aamuisin, harmaat päivät seuraavat toisiaan. Ilman sateenvarjoa, hansikkaita ja kaulahuivia ei kannata lähteä mihinkään. Iltaisin on ihanaa sytyttää kynttilöitä ja laittaa tulet takkaan.

Tampere on saanut hetken hengähtää, kesäloman jälkeiset päiväni ovat kuluneet uuden työn iloisessa opettelussa ja yhden suuren unelman toteuttamisessa. Kepeät päivät ovat juosseet ohitseni huomaamatta, uudet ihmiset ja uusi arki ovat ympäröineet minut lempeästi ja mukaansatempaavasti. Herra K on pitänyt kiinni kädestäni ja hymyillen katsonut tanssahteluani. Niin kauan kuin muistan, olen aina saanut syksystä kummallista voimaa. Syksyisin minulle tapahtuu suuria asioita, eikä tämä syksy ole poikkeus.

 
Uusi työmatkani kulkee Laukontorin reunaa pitkin. Takon tehdas höyryää jykevänä paikallaan aamumaisemassani, Ratinansuvannon tumma vesi kehystää reitistäni toisen puolen. Karussa autiudessaan kaupunkirantamaisema on kaunis. Kesälaivat ovat lopettaneet liikennöintinsä jo, ne seisovat hiljaisina laitureissaan uinuen ohikulkevien ihmisten katseiden alla. Vain muutama urhea torimyyjä asettelee enää vihanneksensa myyntipöydille aamuisin, lokkien kirkunaakaan ei kuulu. Kesän vilkkaus on kadonnut, heräävän kaupungin äänet ovat vaienneet syksyn tulon myötä.

Yksi pieni torikahvila avaa luukkunsa kuitenkin, kahvilakopin sisältä kajastavalle valopilkulle minä hymyilen. Voi kunpa olisi aikaa mennä luukulle, ostaa kahvi ja istahtaa juomaan se villahansikkaat kädessä kesäkahvilan ulkoilmapöytään, pysähtyä hetkeksi toivomaan, ettei kesä ihan vielä olisi kokonaan ohi. Joku aamu minä vielä teenkin niin. Ajan juoksua ei kuitenkaan voi pysäyttää, vuolaana virtaavaa vettä on vaikea kovin pitkään yrittää jarruttaa. On hypättävä rohkeasti veden vietäväksi ja keksittävä vaihtoehto kesäisille torikahviloille.


Sateisen harmaan iltapäivän hämäryydessä löysin syksyisen valopilkkuni ja vieläpä yllättävän läheltä. Palanderin talossa, Aleksiskivenkadun ja Hallituskadun kulmassa sijaitseva Wayne’s Coffee on saanut uuden nimen ja uuden ilmeen. Lämpimän ja kutsuvan näköinen Kaffila päätyi minun ja ystäväni iltapäivätreffipaikaksi töiden jälkeen vähän vahingossa, emmekä me parempaa valintaa olisi voineet tehdä. Herkulliset leivät, makeat smoothiet, muhkeat muffinit ja mukavan isot kahvimukit tarjosivat täydellisen ympäristön kesän jälkeisten kuulumisten vaihdolle.

Pieni kahvila on mukava, vihreine lamppuineen tyylikäs, rosoisella tavalla kotoisa. Minä pidin siitä, pidin todella. Kaffila on juuri sellainen paikka, jossa on mahdollisuus käydä pitkiä mukavia keskusteluita, unelmoida yhdessä ystävän kanssa. Tarinat sekoittuvat kymmeniin toisiin tarinoihin kahvilan iloisessa ja ystävällisessä tunnelmassa. Tällaisia ihania paikkoja tarvitaan pitkästä ja pimeästä talvesta selviytymiseen. Ihania kahviloita ja kotona iltaisin leivottavia ihanuuksia:


OMENAVIINERIT:
10 kpl:

1 pkt voitaikinalevyjä (500g)
3 isohkoa omenaa
1 muna
2 pss mantelijauhoa (á 50g)
tai 100g kuorittuja manteleita
1 dl sokeria
kanelia ja sokeria pinnalle

- Sulata voitaikinalevyt, puolita ne ja voitele syntyneiden neliöiden reunoista pari senttiä joka sivulta kananmunalla.
- Sekoita tehosekoittimessa mantelit (tai mantelijauho) ja sokeri tasaiseksi massaksi. Seoksen muuttuminen massaksi kestää hetken, massautuminen vaatii manteleiden lämpenemisen sekoittimessa.
- Viipaloi omenat ja hiero niiden pinnalle reilut ripaukset sokeria ja kanelia leikkuulaudalla.
- Paina juomalasilla ympyräkuvio voitaikinaneliön keskelle, vain kuvio, ei pohjaan saakka. Leivitä ympyrän keskelle kunnon sipaisu itsetehtyä mantelimassaa ja nosta päälle nippu sokeroituja omenaviipaleita.  
- Paista noin 15 minuuttia 225'C