maanantai 29. elokuuta 2011

Pienin askelin kohti yhden unelman täyttymistä


"On valo syttynyt ikkunaas. Olet kotona taas. Olen kaivannut sinua sinne". Lauri Viita


Turisti löysi unelmiensa kodin ja tarvitsee nyt kaikki liikenevät tuntinsa Vaaleansinisen talon tarinaa yhdessä Herra K:n kanssa rakentaakseen. Vanha talo suurine pihoineen, kauniine keittiöineen ja avarine valoisine huoneineen vie huomion hetkeksi, mutta muutaman viikon kuluttua me tapaamme taas. Kotikaupungissani. Tampereella on meille vielä monta juttua kerrottavanaan.



perjantai 26. elokuuta 2011

Omatoimisesti, olkaa hyvä!

Pohdiskelin joskus aikaisemmin sitä, miten kaikenlainen puuhastelu kaupungissa on vierasta, miten puuhastelu on yleisten käyttäytymisodotusten ja kirjoittamattomien naapurustonormien nimissä karsaasti katsottua ja joidenkin mielissä jopa kiellettyä. Onneksi kuitenkin on vielä ihmisiä, jotka silti puuhastelevat näkyvästi ja tekevät sen komeasti keskellä kaupunkia. Tuollaisia puuhastelijoita ovat esimerkiksi Tammerkosken rantamien kalastajat, tammenterhojen keräilijät Metso-kirjaston liepeillä, puistoissa lukijat ja kaupungin liikennelaitoksen linja-autoilla metsään matkustavat marjastajat.


Puistoissa on penkkejä, jotta niillä voisi istua ja nauttia päivästä omaan tapaansa. Marjasankosta ei peritä lisähintaa TKL:n busseissa, edellyttäen kai kuitenkin ettei kaada mustikkasankoaan keskioven eteen. Kaupunki tukee citykalastusta, viikon kuivana korjaustöiden takia olleeseen koskeen laskettiin tiistaina vesi ja istutettiin eilen uudet taimenet, siksi kalastajia olikin tänä aamuna Koskipuiston kaiteiden liepeillä varmaan ennätysmäärä. Paitsi korjatut patoluukut ja täytetty koski, myös kalastavat ihmiset tuntuivat jotenkin rauhallisilta ja onnellisilta. "Näytät siltä, että sinäkin haluaisit kalastaa. Kokeiletko?", kysyi kaiteen vieressä seisova iloisen näköinen jo harmaantuva mies, kun kipitin portaat Hämeensillalta alas puistoon ja hidastin askeleitani kenkieni korkojen pureutuessa hiekkaiseen tiehen. "Luit ajatukseni! Minun vaan on nyt juostava töihin. Olisi kyllä mieletöntä päästä kokeilemaan. Ovatko kalat jo kotiutuneet uuteen veteen?", vastasin jatkaessani matkaa rahisevaa tietä kohti palolaitosta. "Ovat ne, nyt pääsee taas kokeilemaan onneaan. Sinulta se jää toiseen kertaan sitten, mukavaa päivää hymyilevä tyttö!", mies huikkasi takaisin, kääntyi ja viuhautti ilmavasti perhosiimaansa tummana virtaavan veden yllä. Keskitin kaikki voimani toivoakseni että hän saisi oikein monta kalaa tänään - tuo mies piristi päiväni, toivottavasti itse ongittu kala maistuu hänestä todella hyvältä.

Alkukesästä kaupunkipuuhailimme lapsuuden ystäväni kanssa. Pyynikintorilla asuva ystäväni tuli eräänä kesäkuisena lauantaiaamuna luokseni ja joimme aamutuimaan kahvit vanhan kotitaloni pihalla, vanhoissa taloissahan pihapuuhailu on hyväksyttyä vaikka ne sijaitsisivatkin aivan keskustassa kuten jo aiemmin kerroin. Juotuamme kahvit auringon kuivattaessa kasteen pihanurmikolta, laitoimme jalkaamme pitkät kumisaappaat, päähämme isot valkoiset lierihatut ja nappasimme mukaamme hansikkaat, sakset, narua ja kangaskasseja. Kävelimme kirkkopuiston ja ranskalaiskorttelin läpi Koskipuistoon bussipysäkille ja tervehdimme iloisesti kuljettajaa ottaessamme linjan 26 Peltolammille. Muutaman hetken luonnonsuojelualueen liepeillä kulkevaa pururataa pitkin kuljettuamme poikkesimme ruohikkokentän reunaan keräämään talteen kaikkien ihmisten nähtävillä kasvavat vihreät aarteet. Pienet tuoreet nokkoset kokoontuivat käsissämme kimpuiksi ja katosivat kasseihimme. Lenkkeilijät katsoivat ohikulkeissaan puuhailuamme, kuuntelivat kikatteluamme ja kantaaottavia lauantaiaamupäivän keskusteluitamme kuka kummastellen, kuka ihastellen ja kuka kommentoiden hauskoja asujamme. "Miten ihanaa kun joku vielä viitsii ja taitaa! Te olette varmasti onnellisia naisia", oli erään vanhan rouvan mielipide tekemisistämme kun hän pysähtyi hetkeksi kertoilemaan alueen entisistä päivistä ja antamaan vanhan kansan oppien mukaisia ohjeita nokkosten käyttömahdollisuuksista keittiössä. Nuori sporttinen neiti taas katsoi meitä niin pitkään nenänvarttaan pitkin, ettei jäänyt epäselväksi mitä hän meistä ajatteli - toivottavasti hän lukee jostain kauneuslehdestään miten paljon rautaa ja vitamiinejä roskakasviksi luokiteltu luonnonyrtti sisältää, miten nokkostee kirkastaa ihoa ja puhdistaa elimistöä, ja miten hyvältä nokkosletut maistuvatkaan syksyn sateisten päivien tultua. www.terveydenhoitouutiset.fi/rohtokas


Kun tulimme nokkossaaliinemme takaisin keskustaan, nauroimme jo itsellemmekin. Päätimme onnistuneen retkemme kunniaksi mennä vielä lounaalle saaliinemme kumisaappaissamme ja hellehatuissamme, olimmehan me kaupunkilaisnaisia kuitenkin vaikka kaikkien mielestä emme sille näyttäneet kerättyämme puistonlaidassa kasvaneet nokkoset kuivausta ja pakastamista varten talteen. Kahvilan tarjoilija ymmärsi meitä, osallistui keskusteluumme ja kysyi saisiko paikasta mitään vihjettä jos itse joku ilta uskaltautuisi puuhailemaan pusikkoon. Yllä olevaa kuvausta tarkempia koordinaatteja en hänellekään antanut, mutta kerroin, että jos vadelmia haluaa eikä itsellä ole pihaa, löytää niitäkin Peltolammilta. Villinä kuntopolun varressa kasvavat puutarhavadelmapensaat notkuvat elokuun alussa mehukkaista peukalonpään kokoisista vatuista, niistä minä keräsin pakastimeni täyteen muutama vuosi sitten. En tarvitse tuota aarrepaikkaa enää, minulla on oma vanha taloni ja sen piha vadelma- ja nokkospuskineen, toivottavasti joku toinen löytää Peltsin puskat. Kukahan muuten saa koota omenat, päärynät, luumut, kirsikat ja kaikki ihanat marjat kaupungin puistoista? Onkohan niihin olemassa jotain sääntöä vai tekevätkö puutarhurit niistä taukohuoneeseensa piirakkaa?

Viime sunnuntaina 21.8. aika moni tamperelainen uskaltautui puuhastelemaan julkisesti. Yksittäisten pääkaupunkiseutulaisten ihmisten aloitteesta lähtenyttä Ravintolapäivää vietettiin jo toista kertaa. Tuona päivänä kuka tahansa missä tahansa voi päivän ajaksi perustaa oman ravintolan, kahvilan tai vaikkapa nakkikioskin haluamalleen paikalle ilman asiaankuuluvia lupia. Tampereella kanssakaupunkilaisia ihastuttivat mm. polkupyörällä kulkeva musiikkia soittava muffinssimies, Sorsapuiston nakkikioski, josta sai myös vegaanihodareita ja georgialaisia makuja tarjoava kotikeittiö, plus monta monta muuta kertaluonteista käyntikohdetta monen innostuneen puuhastelijan toimesta. Tuon tapahtuman ideana on rauhallinen ja ystävällismielinen kannanotto, karnevaali elinvoimaisen ja eläväisen ravintola- ja ruokakulttuurin puolesta alan tiukkoja säännöksiä ja vaivalloista byrokratiaa vastaan. Ravintolapäivä on kerännyt kuukauden aikana tuhansia kannattajia Facebookissa, mukaan ilmoittautui kymmeniä ravintoloita ympäri Suomea. Monet tamperelaisista pikkuravintoloista joutuivat sulkemaan ovensa ennen aikojaan suosion yllätettyä omatekoiset ravintoloitsijat. www.aamulehti.fi www.hs.fi/

Mitähän olisin itse valmistanut, jos olisin sunnuntaina perustanut ravintolan? Ja mihin minä olisin sen perustanut? Olisin halunnut jonkun kivan teeman ja lahjoittanut rahat hyväntekeväisyyteen niin kuin muffinssimies kertoi tekevänsä. Lähiruokaa? Nokkoskeittoravintola ja vadelmahilloräiskälekahvila Multisiltaan entisen asuinpaikkani lähibaarin viereen vilkkaasti liikennöidyn Lempääläntien varteen pakokaasunkäryyn? Nou tänks juu. Vaikka nokkoskeitto onkin muuten paljon parempaa kuin pinaattinen versio - varsinkin jos nokkoset on kerätty itse:


PINAATTIKEITTO
4 annosta:

1 pss (150g) pakastepinaattia
2 rkl voita tai margariiniä
½ dl vehnäjauhoja
1l maitoa
suolaa
valkopippuria
4 kananmunaa

- Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot ja lisää sitten heti maitp vähitellen osissa koko ajan tehokkaasti hämmentäen. Keittele kovasti kiehuttamatta viitisen minuuttia, lisää sitten kyytiin pakastepinaatit joko etukäteen sulatettuna tai ihan jäisenä vaan.
- Anna keiton hautua kasaan ja mausta se suolalla ja valkopippurilla. Keitä kananmunat ja tarjoile.

Nam! Keitot on kivoja, pinaattikeitto erityisesti. Keräilin kesällä nuoria nokkosia, ryöppäsin ne, soseutin ja pakastin valmiiksi odottamaan nokkoskeittokokeiluita. Loistavasti se toimiikin ihan tällä samalla reseptillä, korvaa vaan pinaatti nokkossoseella ja nauti kotimaisen luonnonantimista. 

Voiskohan myös tätä toista koettaa nokkosversiona:

SPANAKOPITA
- kreikkalainen feta-pinaattipiiras
12 annosta:

1 pkt lehtitaikinaa

Täyte:
3 sipulia
2 valkosipulinkynttä
5 rkl öljyä
250g tuoretta pinaattia (jos et saa, niin pakastekin kyllä käy)
2 dl hienonnettuja yrttejä (persiljaa, tilliä, korianteria, minttua tms)
1 pkt fetajuustoa
2 munaa
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

+ voiteluun 1 muna

- Anna lehtitaikinan sulaa huoneenlämmössä, tee sillä aikaa täyte:
- Kuori ja pilko sipulit ja hienonna valkosipulin kynnet. Kuullota sipulisilppua kevyesti pannulla. Hienonna pinaatin lehtiä hieman jos käytät tuoreita, pakasteversion voit lisätä suoraan pannulle. Kun pinaatti on pehmentynyt ja seos tasainen, nosta pannu syrjään ja anna paistoksen jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen seokseen munat ja murennettu feta, sekä yrtit ja mausteet.
- Kauli taikinalevy ohueksi suorakaiteen muotoiseksi palaksi ja nosta uunipellille leivinpaperin päälle niin, että levität puolikkaan levyn päälle täytteen ja käännät toisen puolen sille kanneksi. Kannen reunat painelet tarkasti haarukalla kiinni.
- Voitele pinta vatkatulla kananmunalla ja pistele haarukalla piirakan pintaan pari riviä reikiä. Paista piirasta uunissa 225'C:ssa noin 25 minuuttia kunnes se on pinnaltaan kauniin kullan ruskea.

Ooo, jeee! Tässä oli makua, tätä kelpaa kasvissyöjillekin tarjoilla! Oikea kreikkalainen touchi, minä tykkäsin! Piirakka onnistui loistavasti myös puoleksi toimivalla kaasu-uunilla grillivastuksen alla mökillä, joten ei pöllömpi resepti ollenkaan.


keskiviikko 24. elokuuta 2011

Liian mutkatonta ollakseen arvokasta?

Stereotypinen tamperelainen on humoristinen ja rakastettava hahmo. Matti Näsä, Heikki ja Kaija, Hönttä ja Toippari, Tare, mitäs niitä onkaan muita. Timo Jutila, Raimo Helminen... Kävin tänään katsomassa pitkään odotetun Autot -elokuvan kakkososan, enkä kertakaikkiaan voi olla rakastumatta Marttiin (Tow Mater) aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan taas. Jo ykkösosaa katsoessa iskostui alintajuntaani Martin manselaisuus, rehellisen hölmö ja läpeensä rento olemus, sydämiä avaava ystävällisyys ja ainainen auttamisvalmius puhetavasta nyt mainitsemattakaan. Heikki Silvennoinen on tehnyt loistavan äänityön Martin hahmossa, suomentaja hyvän tekstin kokonaisuuteen istuen kansallisella huumorilla höystettynä. Martti hymyilyttää minua, hymyilyttää sillä tavalla kotiseuturakkaasti. www.youtube.com/cars2


Tamperelainen on parhaimmillaan Tampereella, muissa kaupungeissa tai maailmalla matkustellessaan tamperelainen on vähän orpo, juntiksikin haukuttu oma ihanan höpsö itsensä. Ei ihan siinä parhaimmassa terässä niin kuin ei Marttikaan Autot 2:ssa pitkin maailman metropoleja matkustellessaan. Moni perinpohjin tamperelainen ystäväni ei halua matkustella, he viihtyvät tutuilla kotinurkilla ystäviensä ympäröimänä vaikka ovatkin aina valmiina uusille ystävyyksille, niille jotka tulevat karsastelematta ja nokkaansa nyrpistelemättä lähelle. Oman elämäni Martti-hahmo löytyy vanhasta naapurustostani. Mieletön persoona, lämmin ja suurisydäminen, niin juuria myöten hauska ettei hänen seurassaan ole huonoa päivää, hänelle ei voi olla vihainen mistään. Ja hän on aina valmis auttamaan, aina, oli sitten kyse ovenkahvan korjaamisesta, kaupassa käymisestä, auton lainaamisesta tai sydänsuruista. Martti osaa hinaamishommat ja peruuttelun, naapurini remonttijutut ja rakentamisen. Todella osaa, omaa sen syvän perstuntuman tekemiseen, sen mikä usein kirjaoppineilta puuttuu. Moni saattaa erehtyä pitämään miestä kömpelönä ja vähän hölmönä, mutta niin paljon kokemusta, ajatusta ja avarakatseisuutta en ole tavannut yhdessä ihmisessä aikoihin. Onneksi pysyimme ystävinä vaikka muutinkin pois entisestä vanhasta talostani, onneksi saamme hänet remonttimieheksemme nyt kun yksi unelma on täyttymässä ja oma vanha talo ostettu yhdessä kaikkein rakkaimman ihmisen kanssa.


Tamperelaisia pohdiskellessani löysin loistavan, nimimerkillä "Tampere" kirjoitetun kommentin Radio Mafian Säiliöstä: "Tampere on enemmän ku kaupunki, se o mielentila. Se syntyy vallan ernomasesta paikasta kahren järven välisä. Riävästä ja mustasta. Hakamettästä ja Tammerkoskesta. Sanokoo muut kekkeruusit mitä tahtoo kyä Tampere o ehrottomasti helmi Suamen ruunussa. Täälo inansa reirumpaa porukkaa ko muualla." Totta, niin totta. Tunnistan minun Tampereeni tuosta kuvauksesta, kotikaupunkini on helposti käsitettävä yhdistelmä kaikkea tuota. Sulatusuuni pitkälle historialle ja nykypäivän neronleimauksille, eripuolelta Suomea ja maailmaa tulleille ihmisille, tavoille ja kulttuureille. Sekoitus josta yksittäisiä yksityiskohtia on vaikea poimia erilleen. Komea kokonaisuus kärsii, jos sitä aletaan liikaa ruotimaan, Tampere pitää kokea ja vähintään yksi paljasjalkainen tamperelainen tuntea. Aina silloin tällöin huomaan miettiväni pitääkö kaiken aina väkisin olla vaikeaa ja monimutkaista, saavutettavissa työn ja tuskan kanssa ennen kuin sitä voi arvostaa, että vain vaikeaselkoinen, hankala ja harvinainen vasta tuntuu hyvältä. Tavallista arkea ja iisejä asioita ei usein pidetä minään vaikka monesti juuri ne ovat niitä oikean onnellisuuden lähteitä kaikkein lähimpänä meitä, onnellisena oleminen ei vaadi ponnisteluita tai jatkuvaa jaksamista äärirajoilla. Tampere on iisi ja sen pitää ehdottomasti olla ylpeä siitä.

Myös parhaita ruokia ovat monesti ne kaikkein mutkattomimmat, ne joiden reseptit näyttävät ensisilmäyksellä aivan yksinkertaisilta ollakseen mitään erikoista. Ei saa antaa ensivaikutelman hämätä, niin kuin vanha naapurini on yksi parhaista hepuista ikinä, oli maanantai-illan uusi tuttavuus loistava herkku myös. Pikkuneiti muisteli iltapalaa syödessäään vuosia sitten päiväkodissa tarjoiltua valkoista jälkkäriä, sitä jolla herkuteltiin vadelmahillon kanssa. Muisteluun innostui mukaan Herra K:kin, minä oululaisena en ymmärtänyt mitään koko kiisselistä, kuuntelin vain kommentteja tuosta tamperelaisesta vuosikymmeniä pintansa pitäneestä päikkyherkusta kiinnostuneena. Pienen googlailun perusteella valkoinen jälkkäri paljastui maitokiisseliksi. Neljä minuuttia, ja iltapalapöydässä oli maitokiisseli omenahillon kanssa - todellakin kokeilemisen arvoinen! Kauniisiin maljoihin kerroksina marjakiisselin kanssa annosteltuna ja keksimuruilla (tai itse tehdyllä myslillä) koristeltuna toimii paremmissakin piireissä:

MAITOKIISSELI
8 annosta:

1 l maitoa
1 dl perunajauhoja (vähän vajaa desi)
1 dl sokeria (laitoin vain 3/4 desiä)
2 tl vaniljasokeria

- Mittaa maito kattilaan ja sekoita siihen perunajauhot. Kuumenna seos koko ajan sekoittaen ja nosta kiehumispisteessä sitten pois hellalta. Jatka sekoittamista vielä hetki, lisää mukaan sokeri ja vaniljasokeri.
- Nauti joko lämpimänä tai jäähdytettynä, sellaisenaan hillon kanssa tai toisen vaikka vähän kirpeämmänkin kiisselin kanssa yhdistelmänä.



torstai 18. elokuuta 2011

You have the sweetest blog

Minua hymyilyttää, ehkä vähän ujostuttaakin. Kyllähän minä tiedän, että teitä lukijoita on siellä jossain ja tiedän, että joku jopa tykkääkin höpötyksistäni, mutta että julkinen tunnustus. 

Sain viikko sitten blogitunnustuksen - kiitoksen ja haasteen, paljastuksen tehtäväkseni kolmen pienen kysymyksen varjolla. Viherrys -nimellä bloggaava Purjeen viemää -blogin kirjoittaja, valokuvaaja ja mertenmatkaaja jakoi minulle tämän kunnnian omassa blogissaan. Ja onhan se otettava vastaan ja jatkettava, sen verrran tunnelmallinen, visuaalinen ja ajatuksia herättävä Viherryksen blogi on. Minä en ymmärrä purjehduksesta mitään, minä pysyn paikallani ja koetan kotiutua. Kiitos tunnustuksesta, Viherrys! Kiitos myös Juanille ja Mari Koo:lle heidän antamastaan huomiosta ajatuksilleni sekä Dreamerille, Arkipäivän aktivistille, Hautsille, antihistamiinimatkaajalle, Elinalle, Kaislaselle ja kaikille anonyymeille lukijoille kannustavasta palautteesta.


Ennen kuin vastaan tunnustukseen, haluan siirtää sen eteenpäin 
kahdelle upealle blogille ja blogistille, joita minä seurailen enemmän ja vähemmän säännöllisesti:
Pics, dots and stripes -blogin Tiinakaisa sekä  
Pastanjauhantaa -blogin kirjoittajat Rosmariini ja Pippurimylly 
- you have the sweetest blog in my opinion!

No mutta, nyt nuo kolme kysymystä ja kolme vastausta siis. Yllättävän vaikeita pohdittavia
vaikka nehän on tuttuja jo kouluajoilta erilaisista Ystäväni -kirjoista. Lempiväri, lempiruoka ja paikka jossa haluaisin käydä. Hmm...

Lempiväri?
Jopa ystäväni luulevat, että lempivärini on musta, niin suurelta osin vaatteeni ja kotini sisustus on mustaa. Musta on kaunista, se on tilaa-antavaa ja tyylikästä, se luovuttaa muille väreille oikeuden loistaa. Mutta minä pidän violeteista, viininpunaisesta ja taivaansinisestä. Valkoisesta, harmaasta ja ruskeastakin, sellaisesta suklaanruskeasta, lämpimästä. Lempivärini... Se on samettisen syvä tummanvioletti.

Lempiruoka?
Ruoka on rakkauteni kohde, lemmin kaikkea ruokaa ja rakastan kokeilla valmistaa alusta asti itse jotain uutta, johonkin tiettyyn teemaan, tarinaan tai tunnelmaan liittyvää, jota olen saanut jossain joskus maistaa. Yhden tietyn ruokalajin tai edes keittiötyylisuuntauksen nimeäminen on siis vaikeaa, makumatkat maailmalle ruokalautasen kautta on minun juttuni. Askartelen keittiössä ja tarjoilen tuotokseni rakkailleni toivoen niiden tuovan mahdollisimman paljon iloa nauttijoilleen.

Paikka, jossa haluaisi käydä?
Vaikka rakastankin kotia ja kotona olemista, haluaisin käydä kaikkialla, nähdä, kokea ja tuntea koko maailman! Haluaisin Pariisiin, Roomaan ja Kairoon, haluaisin Abu Dhabiin, Istanbuliin ja Tokioon, Shanghaihin, New Yorkiin ja New Orleansiin, Caracasiin, Titicacajärvelle ja Tulimaahan, Brisbaneen, Prinssi Edwardin Saarille ja Pietariin. Haluaisin katsella, tunnustella, maistella ja hengittää eri kolkkia, viipyän niissä ja oppia erilaisista kulttuureita ja tavoista elää tällä samalla pallolla. Ja arvostaa sitten kotiinpalattuani sitä paikkaa, jonka minä olen valinnut kodikseni.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Pilke silmäkulmassa kaupunkiaan katsellessa

Kun kadulla kävellessään katselee ympärilleen ja silmäilee ylöspäin pitkin talojen seiniä, saattaa nähdä yllättäviä asioita, jänniä yksityiskohtia ja kummallisuuksia, joihin ei aina tule kiinnitettyä huomiota. Hauskoja sattumia, tarkoitettua sarkasmia, arkipäivän kauniita oivalluksia. Kaikki eivät niitä huomaa, ei itsekään aina tule katseltua. Mutta kun taas muistaa tutkiskella, se ilahduttaa päivää kummasti. Tampereella heinäkuun lopussa vietetyt Kukkaisviikot jäävät näkymään kaupunkikuvassa erilaisten kauniiden istutusten muodossa. Lomalta palattuani olen monena päivänä ihaillut katunäkymiä keskustassa. Runsaita ja tyylikkäällä tavalla kokonaisuuksia muodostavia kukkalaitteita bongaa Hämeenkatua kulkiessaan siellä täällä vielä näin elokuussakin, niitä näkee Keskustorin penkeillä, lyhtypylväissä Hämeensillalla, Raatihuoneen portailla.


Kukahan on noiden taideteosten takana, kaupunginpuutarhuri vai joku muu vartavasten niitä tekemään palkattu suunnittelija? Onko kukkateoksilla joku vuosittainen teema vai mistä niiden tekemiseen ammennetaan ideat? Kertovatko ne meille jonkun tarinan vai ovatko ne vain satunnaisesti sijoitellut sinne tänne? Oliskohan jostakin saatavana kartta, joka kertoisi missä kaikkialla kukkaistutuksia voisi nähdä, missä järjestyksessä ne kannattaisi katsoa ja mihin kussakin kiinnittää erityistä huomiota, jotta niistä saisi kaikkein eniten irti? Oulussa oli taannoisina vuosina Merikoskessa olevista suihkulähteistä tehty valoshow, tuolla esityksellä oli käsikirjoitus, sillä oli alku ja loppu, värivalot ja lähteiden suihkujen vaihtuvat korkeudet muodostivat kertomuksen. Tanssivat suihkulähteet pimeässä illassa olivat sarjassaan taas sellainen kulttuurikokemus, josta minä todella pidin ja se jäi minulle mieleen, olin ylpeä Oulusta tuolloin.

Kukat eivät kestä ikuisesti, ne lakastuvat syksyn tullessa. Paitsi talojen seiniltä ja kattojen koristeista. Vanhoja rakennuksia on Tampereella säilynyt ihailtavan paljon, keskustassa on monia upeita taloja siltä ajalta kun niistä vielä tehtiin kauniita, kun talojen viimeistelemiseen ja koristelemiseen nähtiin vaivaa eikä kaikista rakennuksista tehty kustannustehokkaasti samanlaisia laatikoita kuin naapureistaankin. Vanhojen talojen ikkunanpielissä, kattojen reunoissa, parvekkeista, porraskaiteista ja seinälaatoissa löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, kunhan vain nostaa katseensa kaduilla vilisevästä ihmismassasta ja omista varpaistaan ja tutkii taloja tarkemmin. Koristeissa on merihenkisyyttä, antiikin historiaa ja kukkia, niissä on vaakunoita, vuosilukuja ja vaikeampiselkoisia ornamentteja. Katsoja löytää mielenkiintoisia juttuja vaikkapa bussipysäkillä seistessään. Kukkaisviikot saa siis jatkumaan myöhäiseen syksyyn ja talven räntäsateisiin päiviinkin jos haluaa, pitääpä tosiaan muistaa tarkkailla ympäristöään syksyn sateiden tullessa, etsiä lisää kukkaloistoa silloin kun sitä eniten kaipaisi.


Tutusta kaupunkiympäristöstä löytää muitakin mielenkiintoisia juttuja, erilaisia oivalluksia, jotka saavat ihastelemaan tai nauramaan ääneen, jos sattuvat sopivasti kohdalle. Internetin ihmeellisessä maailmassa tulee aina silloin tällöin nähneeksi päivänpiristettä, kuvapalvelimilta erilaisia hauskoja neronleimauksia eri puolilta maailmaa kun virallisia kieltoja ja varoituksia tai mainostekstejä on valokuvattu uudelleen tuunattuna. Aina kaikki suttu ei siis ole mautonta töherrystä tai törkeää vandalismia, joskus nuo nokkelat oivallukset ovat silkkaa huumoria ja taidetta parhaimmillaan vaikka ne julkisiin ympäristöihin ilman lupia tehdäänkin. Löytyyköhän Tampereelta vastaavia arkipäivän piristeitä kuin nämä alla olevat hymyn kirvoittajat? Oulussa taajama-merkkiin joku taiteilija on oivaltanut piirtää Batman -logon vartioimaan Gotham Cityn (Ala-Haapalehdon) asukkaita, yhdessä alikulkutunnelissa keskustassa taas kerrotaan sinivalkoisella kyltillä siellä olevan "lentävä videovalvonta" tallentavan sellaisen sijaan. Molemmista noista mie tykkään, ei voi mitään, ne vaan on hauskoja enkä ehkä rankaisisi töhryjen tekijää vaikka heidät kiinni saisinkin. 

                               Kuva lainattu                                       Kuva lainattu

Omanlaisensa taidelajin ovat kehitelleet myös neulegraffititaiteilijat, kutojat ja virkkaajat, jotka koristelevat salaa julkisia paikkoja haittaa-aiheuttamattomilla ja tarvittaessa helposti poistettavilla kannanotoillaan. Tampereella voi bongailla Knit Sea -nimisen taitelijan töitä, minua itseäni hymyilyttää kun näen kirkkaan värisen oivalluksen jossain tutussa tai aivan uudessa ja yllättävässä paikassa. Poliisilaitoksen kaiteeseen kiinnitetty P<3liisi -teksti oli huippuhauska, Sorsapuistossa Tanssiva tyttö -patsaalle kudotut villasukat jotenkin suloinen idea. Ystävänpäivänä pari vuotta sitten löysin sydämellä koristellun neulegraffitin työpaikkani silloisen oven vierestä aamullä töihin tullessani. Kiitos sinulle Knit Sea, muistan vieläkin tuon pienen ilonaiheen erittäin lämpimästi vaikka se siitä johonkin päivien kuluessa sitten katosikin.


Olisipa ihanaa jos joku piirtäisi liiduilla katuun, tekisi sellaisia upeita kolmiulotteisia töitä työmatkani varrelle - kuoppia ja vesiputouksia, maanalaisia maailmoita, joista olen vain nähnyt kuvia. Tai esittäisi bussipysäkillä patsasta ja liikkuisikin sitten yhtäkkiä, noita miimikkoja on Tampereellakin ollut joskus Taiteiden yönä esiintymässä. Minulta tuo Taiteiden yö vaan tänä vuonna meni kesäloman takia ohitse. Paras ja antoisin katutaide vaatii kuitenkin sen, että on avoin hoksaamaan, että mieli on kirkas ja aistit auki - toivottavasti meillä kaikilla olisi mahdollisimman paljon niitä päiviä kun olo on vastaanottavainen yllättävillekin oivalluksille tavallisessa arkipäivässä.

Yhdenlaistansa taidetta voi tehdä ruoastakin, vaikka sillähän ei tietysti leikkimään saisi ruveta kuitenkaan. Huumoria, vähän huumoria, niin saa jälkiruokakin aivan uudenlaisen ulottuvuuden:


SUKLAAFONDUE MIKKI HIIRI-LÄHTEELLE
Neljälle / kuudelle:

600g Fazerin Sinistä (3 levyä)
1 tuore ananas
1 hunajameloni
1 l tuoreita mansikoita

- Laita laite lämpiämään. Johto on ihan überlyhyt, joten varaa jatkoroikka, jos olet hitusenkaan kaukana pistorasiasta.
- Paloittele suklaat ja sulata se mikrossa tai vesihauteessa tasaiseksi massaksi. Kuori ja pilko sillä aikaa ananas ja meloni.
- Kippaa suklaa Mikki Hiiri-lähteen metalliselle alalautaselle ja käynnistä laite. Odota hetki, että suklaa lähtee valumaan tasaisesti.
- Laita dippailtavat hedelmät ja mansikat tarjolle ja nauti.

Äärettömän helppo ja yksinkertainen jälkkäri. Dippailtavaksi käy oman maun mukaan melkein mikä tahansa, vaahtokarkeista pähkinöihin ja mariekekseihin. Myös suklaata voi varioida, sekoittaa valkosuklaata ja tummaa suklaata niin että saa hauskaa raitaa, miksi ei kokeilla vaikkapa Fazerin Lontoon rae -suklaata tai Maraboun Daim-versiotakin. Ja voi sitä uutuuden riemua, jonka hassun hauska Mikki-kone ja siihen mätsäävät pienet aterimet aiheuttavat vielä aikuisella iälläkin, ei ruoan aina tarvitse tosiaan olla niin fiiniä ja vakavaa. Ehdottomasti koko rahan arvoinen turhake.

Ja kaikille epäilijöille tiedoksi: omasta ennakko-oletuksesta huolimatta laite oli yllättävän helppo puhdistaa, kaikki osat saa erilleen ja tiskialtaaseen likoamaan, metallisen alalautasen siivoaa kosteallla liinalla ja pienellä määrällä tiskiainetta, keskellä pyörivän suklaannostimen pulloharjalla.

maanantai 15. elokuuta 2011

Anna sisäisen tulesi palaa

Muutama vuosi sitten kirjoitin itselleni tärkeän paperin omana itsenäni olemista mietiskellessäni. Tein Elämäni Aakkoset, rakensin listan minulle merkityksellisistä asioista aakkosten mukaisesti. Tuo lista tuli nyt mieleeni festivaaleista, jotka järjestetään Tampereella ensi viikonloppuna - Chilifesteistä. Joskus aasinsillat ovat löyhiä, mutta jäin siis miettimään mitä chilissä on sellaista, että ansaitsee omat juhlapäivänsä, mikä on chilin syvin olemus, miksi me sitä syömme ja mitä se minulle itselleni edustaa. Muistin kirjoittaneeni tuohon aakkoslistaukseeni chilistä C:n kohdalle ja siksi kaivoin listan nyt esiin. Kirjoittamani ajatus meni näin: "C Chili. Tämä sana pitäisi olla sanakirjassa kuvaamassa voimaa ja mahtavuutta, konstailematonta ja pullistelematonta sellaista, tiivistettyä tahtoa ja tulisuutta. Vanhoissa ikiaikaisissa tieteissä mausteilla on ollut parantavia ja puhdistavia vaikutuksia, noista viisauksista tämän päivän ihminen vaan on ajautunut valitettavan kauas".


Kyllä tämän päivän terveysintoilijatkin chilin parantavat vaikutukset tuntevat, erään listauksen mukaan chili muunmuassa ehkäisee syöpää, parantaa verenkiertoa ja ruoansulatusta, on avuksi flunssan hoidossa, lisää hyvää unen laatua, tehostaa hengittämistä ja nostaa mielialaa vaikka sitä eivät lääkärit nykyisin enää lääkkeeksi kenellekään määrääkään. Miksi tuota ihmeellistä ainesta ei siis hieman juhlittaisi vaikka minulle chili käytännössä on maun tuoja ruokaan muiden mausteiden joukossa - onhan Oulussakin oma Valkosipuliyönsä. Tampereen Chilifestien päätapahtuma on kuitenkin chilin syönnin MM-kisat, kilpailu, jonka katsominen on lähes yhtä suurta kidutusta kuin mitä voisin kuvitella siihen osanottamisenkin olevan. Joku hassu taika tuntuu olevan itsensä ylittämisessä, siinä, että pystyy tekemään jotain mihin ei joka jannu tässä maassa kykene. Ja mitä enemmän siihen liittyy tuskaa, ulvomista ja kiroilua, sitä muodikkaampaa se nykyisin on. Chilistä on tuossa kilpailussa tehty pelkokerroin, pahisvastustaja, helvetin tuli, joka pitää voittaa. Selaillessani tulisesti maustettujen ruoka-aineiden mainoksia netissä, huomasin monen tuotemerkin nimetynkin juuri pirun, paholaisen tai kuoleman mukaan. Siitä on kauneus ja terveys kaukana kun iso mies hikoilee, irvistää, itkee ja oksentaa yrittäessään ylittää itsensä muiden katsellessa vierestä kannustaen.
www.chilifest.fi/
www.poppamies.fi/

Lääke vai myrkky, kumpaa chili sitten oikeasti on? Mikä on chili ja miksi se polttaa niin? Chili on alkujaan Etelä- tai Keski-Amerikasta lähtöisin oleva paprika, chiliksi kutsutaan sellaisia paprikoita, jotka sisältävät kaikkein eniten kapsaisiinia. Kasvitieteellisestä näkökulmasta chili on marja. Kaikki tunnetut chililajit ovat syötäviä huolimatta siitä, että toiset niistä ovat monisatatuhatkertaisesti tulisia verrattuna miedoimpiin lajitovereihinsa. Siltikään chili ei ole fyysisesti vaarallinen, chilissä oleva kapsaisiini huijaa suun ja vatsan hermoja luulemaan, että niitä vahingoitettaisiin vaikka oikeasti fyysistä vaaraa ei ole. Chili aiheuttaa kuitenkin aitoa kivun tunnetta ja saa näin endorfiinit, kehon omat puudutusaineet elimistössä liikenteeseen. Endorfiini on hyvän olon lähde, lieneekö siinä sitten perimmäinen syy chilin syömiseen ja hetkellisen hien ja tuskan voittamiseen, kun olo jälkikäteen on sitten niin hyvä? Chilinsyönnin MM-kisoissa kilpaa syödään Naga Morich -chiliä, jonka tulisuus Scovillen asteikolla mitattuna on 800.000 - 1.040.000. Tavallisen paprikan tulisuus on nolla ja esimerkiksi kebab-annoksista tutun jalapenon noin 4.000. Suomessa huipputulisena pidetyn Habanero -chilinkään tulisuus ei yllä edes puoleenväliin Naga Morichin tulisuudesta. fi.wikipedia.org/wiki/Scoville

Kuumissa maissa chiliä käytetään viilentämään tukalaa olotilaa, historiassa lääkärit ovat määränneet sitä erilaisiin vaivoihin ulostuslääkkeeksi ja elimistön puhdistamiseen, kapsaisiini kun aiheuttaa vilunväreiden lisäksi myös voimakasta hikoilua ja ripulointia. Kukaan ei tiettävästi koskaan ole vakavanoloisista oireista huolimatta kuollut kapsaisiinimyrkytykseen, mutta jokaisen on itse arvioitava se taso, jolla chiliä haluaa nauttia. Taso, jolla tuo kokemus on juuri itselleen miellyttävä, oma sisäisen tulen palamisen tunne se, josta saa mielihyvän eikä menetä makuaistiaan loppupäiväksi. Kaikkien ihmisten kaapeista ei tarvitse löytyä kunniakirjaa tulisuuskoitoksista eikä kaikkien Elämän Aakkosissa C:llä ole mitään tekemistä chilin kanssa.
Tee niitä asioita joista nautit ja seuraa intohimojasi, vievät ne sinut sitten chilinsyöntikilpailuun todistamaan kestävyyttäsi tai maailman ääriin näkemään ja kokemaan uutta - tai sitten kertatoisensa jälkeen omaan keittiöön niin kuin minulle tuntuu käyvän.

Kesälomamatkallamme Turun saaristossa kävimme ostoksilla huvilamme vuokraajan puutarhassa ja ostimme sieltä kotiintuomisiksi saakka tomaattia, paprikaa ja chilejä, kaikki suoraan kasvihuoneen pensaista poimittuina. Kun oman maan sipuleita ja valkosipulia löytyi myös, oli soppa taas valmis. Anteeksi ystävät, täytän myös teidän kaappinne tällä herkulla, sitä kun ei ihan pieniä määriä tullut tehtyä tälläkään kertaa:

PAHOLAISEN HILLO
6 X 0,25l:

800 g tomaatteja
2 sipulia (1 iso riittää)
2 punaista paprikaa (keltaisetkin käy, hillon väristä vaan tulee haljumpi)
3-6 isoa punaista chiliä, riippuu chilin väkevyydestä ja syöjän tottumuksesta
6 valkosipulinkynttä
8 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä
1/2 dl etikkaa (esim. omenaviini- tai valkoviinietikka)
1 pkt Dansukkerin Hillo-marmeladisokeria
1 tl oreganoa

- Silppua sipuli ja valkosipuli ja pilko paprikat pieniksi kuutioiksi. Poista chileistä siemenet ja kannat ja silppua valkosipulin tapaan pieneksi.
- Kalttaa tomaatit, se tapahtuu seuraavasti: Leikkaa tomaattien pohjaan ristikkäisviilot, nosta ne hetkeksi kiehuvaan veteen (viitisen sekunttia riittää) ja nappaa sitten kylmävesiastiaan ne sieltä. Kuori irtoaa kuin itsestään ristikkäisviillom kohdalta, sen saa pois ihan sormin vetämällä. Poista sitten tomaateista kannat ja pilko kuoritut tomaatit sisältöineen kuutioiksi myös.
- Pese tässä vaiheessa lasiset hillopurkit ja laita ne uuniin desinfioitumaan (150'C, noin ½ tuntia).
- Mittaa sitten kattilaan vesi, ja heitä kyytiin kaikki pilkotut sipulit, valkosipulit, paprikat, chilit ja tomaatit sekä suola, mustapippuri ja oregano. Anna kiehua miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Lisää sitten etikka ja hillomarmeladisokeri, sekoita hyvin ja keitä viitisen minuuttia.
- Purkita hieman jäähtynyt hillo hyvin pestyihin ja uunissa desinfioituihin lasipurkkeihin. Älä ihmettele hillon juoksevaa koostumusta, se hyytyy täydellisesti vasta seuraavan vuorokauden aikana.

Tarjoa paholaisen hilloa grillatun tai paistetun lihan, kalan tai vaikkapa halloumijuuston kanssa, vihannesten dippinä tai salaatinkastikkeena. Maku on makean tulinen, sweet chili soosihan tämä on, kotitekoinen ja lisäaineeton vain. Yksi loistava idea on muuten maustaa lohko- tai paistinperunat paholaisen hillolla paistamisen jälkeen, kiitos vaan keksinnöstä The Grill -ravintolan keittiömestarille. Perunat vain kuppiin, muutama lusikallinen hilloa päälle ja sitten sekoittelet maun kevyesti kaikkiin perunoihin.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Elokuvissa tähtitaivaan alla

Vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa ihmiset käyvät drive-in -elokuvanäytöksissä, ajavat autonsa kaupunkien laitamille suurelle kentälle pystytetyn valkokankaan eteen lämpimässä illassa, säätävät autoradionsa oikealle taajuudelle saadakseen äänet kuuluviin ja odottavat hämärän laskeutumista jotta elokuva voi alkaa. Olen aina ihaillut noita kohtauksia filmeissä, toivonut joskus pääseväni sellaiseen näytökseen ja sen omanlaiseensa tunnelmaan, yhteisölliseen yksityisyyteen. Suomessa vaan drive-in -näytöksiä ei juurikaan taideta järjestää, mutta ulkoilmaelokuvaesityksiäpä järjestetään ainakin Tampereen seudulla!

Tänä syksynä pääsin toista kertaa elämässäni ulkoilmaelokuviin Nokian Hinttalan Kotiseutumuseolle, enkä kertakaikkiaan voi olla suosittelematta tuota kokemusta kaikille muillekin asiaa vähänkään koskaan ajatelleille tai siitä haaveilleille. Edellisellä kerralla vanhan pihapiirin 1800-lukuiseen tunnelmaan tähdillä pilkutetun yötaivaan alle minut vei Herra K, tällä kertaa minä hänen pyynnöstään vein sinne lapsuuden ystäväni, niin ikään Tampereella nykyisin asuvan nuoren naisen, jonka tiedän arvostavan tällaisia vähän erilaisia kulttuurikokemuksia. Havukka-ahon ajattelija, Hella W, komeita kotimaisia elokuvateoksia todella upeassa ympäristössä illanpimetessä kelaprojektorin suristessa sympaattisesti yleisölle varattujen harmaiden puupenkkien takana himmeän lampun loisteessa.


Ulkoilmaelokuva todella on erilainen kokemus kuin mitä tavallinen kinokeikka kaupungin keskustojen massateattereissa on. Ulkona esitettävät elokuvat alkavat myöhään, jotta valaistus taivasalla saadaan oikeanlaiseksi. Yleisö tuntee yhteyttä muihin paikalle saapuneisiin, he hymyilevät ja nyökkäilevät toisilleen sukupolvien välisistä eroista huolimatta aivan kuin kaikki tuntisivat toisensa. Katsojat pukeutuvat esitykseen lämpimästi, pitkät kalsarit tuli itselläkin laitettua viime torstaina farkkujen alle ensimmäistä kertaa tänä syksynä, samoin ensimmäistä kertaa tuli kiedottua kaulaan kaulaliina ja vedettyä hansikkaat käteen jo kotoa lähtiessä. Syystakinkin kaivoin kaapista esiin juuri tätä iltaa varten. Penkin lämmikkeitä saa lainata järjestäjiltä paikanpäällä, puupenkkien mukavuusmiinuksiin kannattaa kuitenkin varautua ja jos selkä ei nojattomuutta kestä, omien retkituolien mukaanottaminen on sallittua. Samoin omien eväiden - elokuvassa kun on puoliaika kelan vaihtamisen takia. Kahvikupponen kädessä saman viltin alla ystävän kanssa elokuvaa on jotenkin turvallista ja mukavaa katsella, tunne on aivan erilainen kun tavallisessa elokuvateatterissa. Läheisempi, rennompi, lämminhenkisempi. Kotiseutumuseon rauhallinen piha luo tietenkin vielä aivan extraihanat olosuhteet kulttuurikokemukselle varsinkin kun ystävälliset rouvat pitävät Kahvila Elsan elokuvailtoina avoinna puoleen yöhön saakka. www.nokiankaupunki.fi/museot

Vielä ehtii tälle syksylle ulkoilmaelokuvakokemuksen itselleen saada, jos omistaa auton - Filmipyörä ry yhteistyössä Pirkanmaan elokuvakeskuksen kanssa järjestää näytöksen Napapiirin Sankarit Terälahden kentällä lauantaina 20.8. klo 22. Muussa tapauksessa elämys jää odottamaan seuraavan vuoden elokuuhun.

Kotiseutumuseon kahvilassa tuoksui pulla, aito ja oikea vastaleivottu korvapuusti. Pulla tuoksui myös kesälomareissulla vieraillussa vierasvenesatamassa ja sen pienessä suloisessa caffeteriassa - pullaa oli siis pitkästä aikaa pakko leipaista kotiinkin:

KORVAPUUSTIT:
20 kpl

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
n. 15 dl vehnäjauhoja
150 g voita tai margariinia

Väliin:
nokare huoneenlämpöistä voita
sokeria
kanelia

Päälle:
1 muna voiteluun
raeosokeria

- Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, sekoita mukaan myös suola, sokeri, kardemumma ja yksi muna.
- Lisää sitten jauhoja pari desiä kerrallaan ja huoneenlämpöinen pehmeä voi viimeisten jauhoerien mukana. Ensimmäiset 5 desiä jauhoja sekoittuu hyvin vispilällä, mutta seuraaviin tarvitaan sitten vaivauskäsi. Taikinaa saakin vaivata oikein kunnolla, sitä paremman sitkon saa mitä paremmin taikinan jaksaa vaivata. Ja mitä parempi on sitko, sitä helpompaa on taikinan käsittely leipomisvaiheessa ja parempi kohoaminen uunia odottaville leivonnaisille.
- Anna taikinan kohota rauhallisessa, lämpimässä, vedottomassa paikassa liinan alla kaksinkertaiseksi, vajaan tunnin ajan siis. Sen jälkeen taikina on valmis leivottavaksi, kumoa se jauhotetulle pöydälle ja kauli se noin sentin paksuiseksi tasareunaiseksi neliöksi. Voitele neliö huoneenlämpöisellä pehmeällä voilla, ripottele voin päälle reilukerros sokeria ja kanelia koko alueelle ja kääri neliö sitten rullalle. Leikkaa rullan päästä pois pieni pätkä niin, että saat rullaan viiston sivun. Leikkele sitten koko rulla erisuunaisilla viistoviilloilla kolmionmalliksi paloiksi niin, että kolmion terävämpi pää jää kuitenkin aina 1½ cm:n paksuiseksi, leveämpi pää voi olla vaikka 6 cm. Laita molemmat pikkusormesi päistään yhteen pitkäksi sormipötköksi ja paina pullakolmion keskiosa pituussuuntaan matalaksi pikkusormillasi.
- Valmiiksi saatujen pullien pitää kohota pellillä liinan alla vielä vartti, uuni lämpiää kätevästi sillä aikaa. Riko toinen kananmuna lasiin ja voitele pullat sillä juuri ennen uuniin laittoa, ripottele raesokeria munavoitelun jälkeen pullien pinnalle. 225'C ja vajaan 10 minuutin paistoaika.

Nauti heti - nopeat syövät, hitaat eivät! Ah mikä huumaava tuoksu täyttää keittiön ja koko talon...

torstai 11. elokuuta 2011

Kaupunkilainen kaurapeltojen lumoissa

Kesälomamatkoilla pitkin Suomea ajellessamme näin viljapeltoja ja innostuin niistä. Vaikka kaupungissa asunkin, olen aina pitänyt pelloista, tykännyt katsella niitä. Muistelin lapsuuden maisemia ja sitä miten papan luona saaressa tuulessa aaltoilevaa viljaa oli joka puolella pihaa. Nuo muistot on lämpimiä, peltojen ympäröimänä oli tilaa hengittää, ajattelin ääneen vainioiden vilistessä auton ikkunoissa niistä ohi ajaessamme. Vaihtuvissa maaseutumaisemissa peltoja oli isoja ja pieniä, niitä oli rinteessä ja rannassa, tien vieressä ja metsän keskellä, lähellä kaupunkeja ja sitten ihan keskellä ei mitään. Kaurapellot erityisesti olivat kauniita, ne ovat kauniita läheltä katsottunakin eivätkä haise sadekelillä samalla tavalla märältä koiralta kuin ohrapellot.

Katselimme peltoja Herra K:n kanssa ja mietiskelimme yhtä ja toista niihin liittyvää. Jos olisin maanviljelijä, kävelisin iltaisin pitkin tiluksiani ja katselisin niitä, ne olisivat minun, minä hoitaisin niitä. Saisin jotain aikaan, kasvattaisin jotain, tuottaisin uutta koko ajan. Olen kuitenkin kaupungin kasvatti enkä halua pois kaupungista. Ammatiltani olen laskija, joten tahtoisinkin tietää paljonko maa-alaa pitää viljellä, jotta tuotoksesta saa yhden puuropaketin. Tahtoisin tietää paljonko yhden puuropaketin vertaisesta kauramäärästä maksetaan tuottajalle, saako hän kaikesta näkemästään vaivasta sen arvoisen korvauksen vai pitääkö maata viljellä vain rakkaudesta viljelyyn tuettuna toimintana niin ettei elantoaan siitä enää oikeasti saa. Ajaessamme lomareissullamme meillä ei ollut nettiä käsillä, joten juttu jäi vähän holdille, nyt se tuli mieleeni uudelleen kun illalla tein mysliä kaurahiutaleista ja katselin noita hiutaleita käsissäni tarkemmin. Miten kaurahiutaleet oikeastaan on edes tehty?


Kaura ei ole kovin tuottoisan oloista kasvatettavaa, siitä maksetaan maatalousministeriön tietojen mukaan vain 109,34 € per tuhat kiloa. Pitäisi siis saada satoa melkein 25.000 kg joka kuukausi, jotta minkäänlaisen kuukausipalkan siitä itselleen saisi, mutta eihän mikään kaura kasva alle 94 päivässä, kuukausittain satoa ei siis saa - varsinkaan näillä leveysasteilla. Eikä ihan pieni pelto tuollaiseen määrään riitäkään, satoa kun pitää kerralla saada kasvamaan kaikkien kahdentoista kuukauden palkan edestä. Paljonko kaurapuuroa tuollaisista kuukausipalkan tuovasta määrästä kauraa sitten saa? Myllyn mukaan isot kaurahiutaleet valmistetaan höyryttämällä ja litistämällä puhdistetut ja kuoritut leikkaamattomat kauran jyvät, tavallinen kaurahiutale valmistetaan litistämällä leikatut kauran jyvät ja pikakaurahiutaleet taas on litistetty hyvin hyvin ohuiksi viipaleiksi leikatusta kaurasta. Kuinkahan moneen viipaleeseen tuollainen pikahiutalejyvä on leikattu, sitä ei kerrota missään.

No, ajatellaan että puhutaan isoista kaurahiutaleista, niistä kokonaisista leikkaamattomista jyvistä tehdyistä. Montako hiutaletta on puuropaketissa, jotta tiedän paljonko peltoa sen määrän kasvattamiseen tarvittaisiin? Mietin että laskisin desiin menevän hiutaleiden määrän ja kertoisin sen sitten koko paketin tilavuudelle, mutta sainkin yllätävän kätevästi käsiini kahden opiskelijan tekemän selvityksen, jonka mukaan 10 000 kaurahiutalekilon valmistamiseen tarvitaan 3,7 hehtaaria peltoa kesantovaatimus huomioiden. Kun yksi hehtaari on 10.000m2, tarvitaan yhden kilon kaurahiutalepaketin valmistamiseen 3,7 x 10.000m2 / 10.000kg = 3,7 m2. Ja kun Agrimarketin sivuilta saamani tiedon mukaan yhdelle neliölle peltoa kylvetään kauraa noin 500 jyvää, niistä jokaisesta kasvaa yksi kaura ja yhdessä kaurakorressa kasvaa keskimäärin 27,5 satojyvää, tuottaa tuo 3,7 neliömetrin kokoinen peltoalue yhteensä 50 875 kaurajyvää. Sen verran on siis kaurahiutaleita paketissa yhdessä paketissa. Tietenkin siis se kesantovaatimus huomioiden. Huh, olipa selvitys!

Mutta selvitys jatkuu: Löytämäni maataloustiedon mukaan 1000 kaurajyvää painaa 42g. Okei, eli sehän tarkoittaa sitä, että yksi jyvä painaa siis 0,042g. Yksi tonni jyviä on sillä perusteella kappalemäärältään 2.380.952,4 jyvää, joten yhden kauratonnin viljelemiseksi tarvitaan 173,13m2 peltoa (2.380.952,4 / (500*27,5)). Pellon reunamitat olisivat 13,16m x 13,16m. Sellaiselta alalta tuottoa saa siis maatalousminiesteriön ilmoittaman 109,34€. Hmm... Ei ihme, ettei puuropaketti tai jauhopussi kaupassa maksa euroa enempää.

Kun nyt tiedetään laskelmien perusteella kuinka monta jyvää on tonnissa kauraa, tuo tonni hinta 109,34€ jaettuna tonniin mahtuvien jyvien määrälle (2 380 952,4 jyvää) tekee 0,000046 euroa per jyvä. Yhtä kaurakasvia kohden tuotto on 0,13 snt, kun korressa kerran on keskimäärin 27,5 jyvää. Kymmenesosasenttiä. Jos laittaisi 20 kaurankortta kimpuksi, niitä voisi myydä torilla vaikka 50 sentillä per kimppu koristeeksi meille viljapelloista pitäville kaupunkilaisille. Koristeeksi myymällä kaurasta saisi 47,4 senttiä enemmän tuottoa per kimppu kuin mitä siitä saa myymällä puidun kaurasatonsa elintarviketeollisuudelle.​ Tuolla 19,2 kertaa korkeammalla tuottajahinnalla kauratonnista saisi siis 2 102,69 euroa, mikä ei sekään kyllä vielä päätä huimaa kun ajattelee, että kimput pitäisi sitoa, kuljettaa torille, myydä ne siellä ja maksaa sitten verot tekemästään työstä. Tuota koristekaurasatoakin pitäisi saada tuommonen 12.000 kg, että senkään viljeleminen kannattaisi kokonaista vuosipalkkaa ajatellen, peltoa 12 kauratonnin tuottamiseksi pitäisi olla 12 x 173,16 m2 eli 2.078 m2. Se tarkoittaa 45,59m x 45,59m kokoista peltoalaa, isohko pihamaa riittäisi siihen kyllä vielä. Yhteen kaupunkilaistytön Aalto-maljakkoon kauraa tarvitsisi koristeeksi varmaan sellaisen kymmenkunta nippua ainakin, että koriste olohuoneen pöydällä näyttäisi hyvältä. Jos viljelisin koristekauraa ja myisin sitä, jatkojalostaisin tuotettani varmaan vähän, värjäisin niitä nippuja nokkosella ja kanervalla ja jollain muulla niin, että saisin erivärisistä ja urbaaneista kauroistani lisähintaa. Euron nippu vaikka. Sillä tuotolla melkein jo eläisi jos kaikki 12 tonnia koristeita saisi myytyä. Se taas edellyttäisi, että joku muukin olisi innostunut kaurasta ja kaurapeltojen kauneudesta kuin minä itse...

Ehkä minä tyydyn vain katselemaan peltoja ja nauttimaan niiden tuotoksista kotikeittiössä haaveilematta turhia omasta tuotannosta. Surullista jotenkin tuo tuottajahinnan alhaisuus ruoassa silti, tehdystä työstä pitäisi saada käypä korvaus. Toisaalta se taas tarkoittaisi, että me maksaisimme puuropaketistamme enemmän. Tai sitten ei, maksammehan me erilaisina veroina jo kaikki maataloustuet yms. joilla kompensoidaan tuota tuottajahinnan alhaisuutta suhteessa tuotantokustannuksiin. Juu, tiedän, monessa muussa maailman kolkassa on helpompaa ja suotuisampaa viljellä viljaa ja sitä siksi siellä saa tuotettua edullisemmin ja ostettuakin sitten halvemmalla, mutta jotenkin kotimaisuus on minusta kunnioitettava arvo, lähiruoka, se, että meidänkin maamme pysyisi edes jollain tavalla omavaraisena, jos jotain maailmaa mullistavaa muissa kolkissa tapahtuis niin ettei muut maat pysty meillä halpaa viljaa enää myymään. Jos.

En maalaile piruja enkä yritä politikoida kun politikko en ole, ja koska laskelmanikin saattavat olla täysin tuulesta temmattuja yhdisteltyäni mielivaltaisesti kaikkia mahdollisia tiedonrippeitä, teen tuon kaiken ihmettelyn sijaan kaupasta ostamastani kaurasta herkkua. Paahdan pannulla hiutaleista lisää mysliä samalla kun mietin, josko kävisin kysymässä lähimmältä kaurapellon omistajalta voisinko ostaa 200 kortta kauraa Aaltomaljakkooni syksyn tuloa koristamaan. Maaseutu kun ei ole kaukana, peltoja on ihan Tampereenkin aidan takana.

MYSLI
4 annosta:

10 g margariinia tai voita
½ dl (50 g) hunajaa tai tummaa sokeria
2½ dl Kaurahiutaleita (neljän viljan hiutaleetkin käy)
1 tl vaniljasokeria
ripaus kanelia
makusi mukaan puolikourallista rusinoita, erilaisia pähkinöitä tai kuivahedelmiä.

- Sulata rasva ja hunaja paistinpannulla liedellä. Lisää pannulle hiutaleet ja anna seoksen paahtua miedohkolla lämmöllä koko ajan sekoittaen n. 5 min. Sekoita vähitellen rapeutuvaan mysliin vaniljasokeri ja kaneli sekä haluamasi muut lisukkeet, pähkinät, rusinat, kuivahedelmät, jne. Anna jäähtyä.

Nauti joko sellaisenaan tai sitten jogurtin, viilin tai mehukeiton lisukkeena. Toimii makeutensa ansiosta erinomaisesti myös jälkiruokana vaniljajäätelön tai vaniljavaahdon kanssa.

tiistai 9. elokuuta 2011

Petite délicieux française - pieniä herkkupaloja Ranskasta

Torin suunnasta leijuva huumaava tuoksu saa tytön hymyilemään, puistokadun mukulakivet kenkien korkojen alla tuntuvat melkein ulkomaisilta. Tyttö tarttuu vieressään kävelevää poikaa kädestä ja kuiskaa tämän korvaan: "Tule, mennään, mennään nopeampaa. Tahdon saada mahdollisimman ison palan tuota tunnelmaa". Tyttö ja poika pujahtavat ihmisvilinään, katoavat kelta-valkoisten kojujen sekaan ja nauttivat tuoksujen sekamelskasta täysin siemauksin. Ranskalainen ruokatori kutsuu luokseen, se houkuttelee lankeamaan kaikkiin tarjolla oleviin herkkuihin, suolaisiin, makeisiin, rapeisiin, rasvaisiin. Se kutsuu uppoamaan muistojen syvereihin, palaamaan makumatkojen ihaniin maailmoihin. Torille saapujaa vastaan leijuu niin tuoreen patongin, hedelmäisten piiraiden, värikkäiden karkkien kuin marinoitujen oliivien ja valkosipuleiden sekä paistettujen, savustettujen että kuivattujen makkaroiden yhteenkietoutuvat tuoksut. Sokeristen ja tippuvan rasvaisten churrojen paistamisesta kuuluva ritinä tuo mieleen menneen kesän auringon ja lämmön, churroja sai viimeksi maistaa kaukana Espanjassa vuosia sitten!


Team Fantastique on kymmenen hengen ryhmä ranskalaisia kauppiaita, jotka kiertävät jo viidettä vuotta herkkuineen ympäri Eurooppaa, pysähtyvät kaupunkien toreille myymään aitoja ranskalaisia tuotoksiaan ja tarjoamaan pienen gourmet-breikin paikallisten ihmisten arkipäiviin. He paistavat ja leipovat paikan päällä, heidän autoistaan saa ostaa tuoretta leipää, vastapaistettuja leivonnaisia, täytettyjä crepejä, säilykkeitä, kuivattuja hedelmiä ja makkaroita aina siellä missä he milloinkin ovat. Tampereen Keskustorilla liikkuva boulangerie ja muut myyntikojut viipyvät 2.-15.8.2011 välisen ajan. Vaikka nyt on jo yli tuon myyntiajan puoliväli, kiersi patonkijono vielä suihkulähteen ympäri ja myynti oli rajoitettu yhteen leipään per talous. Valitettavasti, mutta hyvin ymmärrettävästi - mukavaa ajatella, että mahdollisimman monelle tarjoutuu mahdollisuus nauttia noista pienistä herkullisista paloista elämää, ryhmä kun ei ollut osannut ennalta varautua saavutetunlaiseen suosioon Suomessa.


Oh, olisin voinut kulkea torilla kojulta kojulle tuntikausia, niin tunnelmallista siellä oli kirjavine valoineen ja pienine viininlehtiköynnöksin koristelluine katoksineen. Tori on avoinna joka päivä klo 12-21, illan hämärtyessä siellä varmaan on aivan erityisen mukavan näköistä tuoksuvien höyryjen kohotessa pimenevälle iltataivaalle. Herra K hymyili minulle, se tiesi, että torin maistiaiset tekevät minut onnelliseksi ja se tiesi, että pääsevänsä osingoille, kun jotain hyvää löydetään. Patongille ja croissantille, churroillekin ja vaniljakakulle, Herra K ei pannut siksi yhtään vastaan mihinkään kojuihin kurkisteluiden suhteen. Ja voi että osasikin muuten olla hyviä croissantteja, kun kotona kahvin kanssa päästiin herkuttelemaan! Niin rasvaisia, mutta niin lehteviä, maistuvia.

Talvella Ranskan, Sveitsin ja Italian Alpeilla ystävien kanssa matkaillessani ehdottomasti parasta upeiden maisemien lisäksi olivat kaikki ne pienet kaupat, joista kaikki ruoka siellä ostettiin. Leipomot, lihakaupat, juustopuodit ja vihanneskojut. Ja kirjakaupat, joista sain muutaman reseptikirjan mukaani kotiinviemisiksi. Herra K hymyili minulle tuolla joulua enteilevällä reissullakin, hymyili takkatulen ääressä lumimyrskyisenä iltana alppimajassa silloin kun kaikki päivien aikana nautitut juustotarjottimet, fonduet ja ragletet tekivät olon raukeaksi ja väsyneeksi.


Hatunnosto ranskalaiselle keittiölle, herkuille, jotka ovat omalla ihanan klassisella tavallaan valloittavia. Yksinkertaisuudessaan todella maistuvia. Milloinhan mahtaa Herra K seuraavan kerran uskaltautua kanssani juustojen maailmaan viimetalvisen yliannostuksen jälkeen? Ehkä syksyn pimenevät illat tuovat uuden luottamuksen slow food -kulttuuriin ja halun kokeilla taas jotain erilaista, innostuksen leipoa ja maistella monenlaisia makuja...


CROISSANT
Pieniä 24 kpl:

2½ dl maitoa
½ pkt hiivaa
1 tl suolaa
100 g voita
2 rkl sokeria
n. 5 dl vehnäjauhoja
Voiteluun keltuainen tai muna.

- Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää mukaan suola, puolet pehmeästä rasvasta, sokeri ja jauhot ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota liinalla peitettynä ½-1 tuntia.
- Jauhota leivinpöytä ja kauli taikina ohueksi levyksi. Levitä loput pehmeästä rasvasta levyn toiselle puoliskolle. Taita toinen puoli päälle ja painele reunat tiiviisti yhteen. Kauli taikina uudelleen levyksi, taita sitten kolmeen osaan ja kauli levy näin uudelleen ainakin vielä kaksi kertaa.
- Leikkaa kaulittu levy sivuiltaan noin 10 sentin neliöksi, puolita neliöt kulmasta kulmaan ja kiedo näin syntyvät kolmiot leveästä reunasta kapeaan kärkeen päin rulliksi. Nosta pellille ja muotoile sarviksi tai kuunsirpin muotoon.
- Kohota sarvia vielä liinan alla vartti, paista 225'C noin 10 minuuttia.


Ensimmäisistä omista croissanteistan ikinä ei kyllä kauhean nättejä tullu, mutta ensimmäisen kokeilukerran nimissä se annettakoon anteeksi. Seuraavaa kertaa varten ostan kaulimen - Stolishnaja-pulloa parempaa jälkeä se ehkä tehnee kuitenkin. Leipomisessakinhan kyse on kuitenkin välineurheilusta, leipurissa ittessä harvoin on vika, eikö niin?

Makunsa puolesta croissantit olivat ihan ylihyviä sellaisenaan sekä teen että kahvin kanssa. Niitä voi toki syödä sämpylöiden tapaan halkaistuna ja täytettynä vihanneksilla ja leikkeillä tai sitten makealla hillolla tai marmeladilla siveltynä. Pain au chocolat - croissant suklaatäytteellä on perinteinen ranskalainen juttu, ja hyvä juttu muuten onkin! Pienet suolaisella tahnalla täytetyt croissantit taas näppärä cocktailpala illanistujaisiin - mie kokeilin kinkku-tuorejuusto-sipuli täytteellä ja toimihan se sekin kyllä.


JUUSTOTARJOTIN
4:lle hengelle

Varaa useampaa juustoa pieni lohko jokaista. Hyvä ohje on, että tarjottimella olisi ainakin kaksi kovaa ja kaksi pehmeää juustoa, muutama erilainen keksi tai patonki sekä erilaisia hedelmiä makua raikastamaan. Päärynä, omena ja viinirypäleet on ehdottomia omia suosikkejani.