keskiviikko 27. tammikuuta 2016

"Suomeksi kaikki on hauskasti vain pataa!"

Minä rakastan talvea, lunta ja pakkasta, pimeitä iltoja ja päivien auringonpaistetta, sitä että valkoinen hanki on niin kirkas, ettei sitä voi katsoa suoraan. Ja sitä, että kotona takkaan saa laittaa tulet aamulla ja illalla. Olen pohjoisesta. Pohjoisesta minulla Tampereen vuosinani on eniten ollut ikävä lumisia ja kylmiä talvia, niistä ei liian usein pääse nauttimaan näillä leveyspiireillä. Tänä vuonna on päässyt. Kaksikymmentä astetta pakkasta ei ole liikaa minulle ja runotytölle, me nautimme kävelylenkeistä, neiti fleecepeitteiden alla paksujen verhojen suojassa niin ettei hengitysilma vaunuissa laske vauvalle liian kylmäksi. 


Pakkaspäivän kaupunkilenkin paras pala on lounastauko sisällä lämpimässä, varsinkin silloin kun tavattavissa on parhaita ystäviä ihanan ruoan parissa. Tammelantorin laitamilla, paikassa, josta vuosi sitten bloggasin omituisen venäläisen kaurismäkikokemuksen, on nyt Turkki. Tarkemmin ottaen pieni ja tyylikäs kaakkoisturkkilainen kylä, Malabadi, josta ravintoloitsija Faysal Bilmez on kotoisin. Raikkaan valkoinen, kirkas turkoosi ja kullan keltainen ravintola lämmittää pakkasella jo pelkällä olemassaolollaan, se tuo mieleen hiekan, meren ja auringon. Ja ruoka, jota siellä tarjotaan, palauttaa muistoistani matkat tuohon lämpimään ja iloiseen maahan. Eniten Turkissa käydessäni nautin juuri ruoasta.



Moderni, raikas, valoisa, maukas. Malabadi on tiloiltaan avara, samaan pöytään mahtuu hyvin kaksienkin lastenvaunujen kanssa ilman että häiritsee muita asiakkaita, vauvaansa vasta odottava ystäväni osasi ottaa sen huomioon. Buffet-lounaan salaattipöytä mezeineen on jo yksistään sellainen, josta 10,50€ ei ole paha hinta. Salaattipöydästä löytyvät kaikki suosikkini: viininlehtikääryleet (Sarma), tulinen tomaattisalaatti (Ezme) ja jugurttikastike (Haydari). Siihen kaupan päälle tulee sitten lämmin ruoka: valkoisesta juustosta ja persiljasta tehty avopiiras (Pideler), usempi erilainen pannupizza ja pataa kanasta (Tavuk güvec) ja kasviksista (Sebzeli yemek) sekä mausteiset lihapullat (Köfte). Kun jälkiruoaksi tarjoillaan baklavaa, olen täydellisen myyty. Valuvan siirappisesta, rapean rapsahtavasta vaniljajäätelön kanssa tarjoillusta pähkinäherkusta en saa tarpeekseni ikinä.


"Turkinkielessä on kaikille ruoille omat nimensä ruokalistassa, Suomeksi kaikki on vain pataa! Kanapataa, kasvispataa, lammaspataa, pataa", hyväntuulinen omistaja nauraa. Niin hyväntuulinen ja niin lämmin, että hänen seurassaan ei kukaan voi murjottaa. Herra juttelee meille kun vanhoille ystävilleen, muistaa nimeltä bloggarit, jotka ovat käyneet hänen luonaan syömässä. Hän kertoo historiastaan, kotikylästään Turkissa ja maisemista siellä. Ja ruosta, filosofiastaan ruoanlaitossa. Faysal Bilmez on varauksettoman ylpeä ravintoloistaan, tästä uudesta Tammelassa ja siitä alkuperäisestä Hervannassa, eikä suotta. Hänen ajatuksissaan turkkilainen ruoka on muutakin kuin Döner-kebabia ja yöpizzaa, Malabadin sisustus kuvastaa modernia Turkkia ja kulttuurin monipuolisuutta. "Palvelua, hyvä ruoka on myös palvelua. Suomessa tarvitaan iloista palvelua, sitä että ihmisiltä kysytään mitä heille kuuluu, mitä he pitävät ruoasta! Täällä vaan ollaan niin ujoja, tarjoilijatkin. Vielä. Yritän opettaa ja rohkaista heitä näyttämällä esimerkkiä näin", Faysal nauraa taas. 


 

  


Pitkä, yli kahden tunnin tavallisen torstain taivaallinen lounas päättyy perinteisistä, upean koristeellisista kupeista tarjoiltuun omenateehen ja turkkilaiseen kahviin. Muistan vanhan ystäväni Turkissa lomaillessamme kertoneen, että paikallisilla on äärettömän hyvä ihmismuisti. Kauppiaat, ravintoloitsijat ja taksikuskit muistavat ohikiitäneen hetken heidän seurassaan seisahtaneet ihmiset nimeltä vielä vuosienkin päästä. Se kertoo paljon turkkilaisesta vieraanvaraisuudesta, ystävällisyydestä ja kunnioituksesta toisia ihmisiä kohtaan. Hävettää, että itsellä on vaikeuksia yhdistää nimiä ja kasvoja muutaman päivänkin päästä tapaamisesta. Seuraavalta bloggarilta kuulen, että Faysal muistaa minutkin, kertoi minun ja runotytön käyneen edellisellä viikolla. Se hymyilyttää vielä viikonkin päästä.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Naiskatsojana Hakametsän kiekkopyhätössä

Mitä Tampere olisi ilman jääkiekkoa? Tuohon kysymykseen törmää usein, melkein yhtä usein kuin mustamakkara-aiheisiin kysymyksiinkin. Ilman kiekkoakin Tampere olisi paljon, tietenkin, mutta jääkiekko on osa tamperelaisuutta, pala sen hengen ydintä, arjen kipinä, kaksine liigajoukkueineen samaa kaupungin kahtia jakavan kosken kanssa. Melkein kuin kansallismaisema itse, niin kiekkohullua kansaa suomalaisten sanotaan olevan. Maajoukkue on kaikille yhteinen, mutta tamperaisilla omia kotijoukkueita on kaksi. Kumpaakin ei voi kannattaa, jomman kumman pitää olla parempi. Paremmuutta tivataan kaupanmyyjiltä ja uusilta työkavereilta, seurustelukumppaneista nyt puhumattakaan. Miten Tampereella tullaan Tapparan tai Ilveksen kannattajaksi? Synnytäänkö sitä jompaan kumpaan joukkueeseen kaupunginosan tai perheen mukana vai pääseekö lempijoukkueensa valitsemaan itse? Millä perusteella valinta tehdään, jos valinnan tekeminen vapaasti on mahdollista? Naisia ja miehiä ei tässä tapauksessa tarvitse ajatella erilaisina. Tuntuu, että Tampereella naiset ja miehet ovat jääkiekon suhteen aivan yhtä fanaattisia.


Jäin viikko sitten perjantaina Iltalehden juttua Liiga-bloggarin epäonnistuneesta "naiset ja jääkiekko vuonna 2046"-postauksesta lukiessani miettimään, millainen oikeastaan on onnistunut "naiset ja jääkiekko"-blogipostaus. Tamperelaisena tuntuu hassulta erotella naiset miehistä jääkiekkokatsomossa, mutta kun kyse siitä nimenomaan on, tehdään erottelu tässäkin tekstissä. Jääkiekon ja naiskatsojien asetelma on kaikenlaisissa kirjoituksissa usein hassusti vähän vinossa, satiirinen tai muuten vitsikäs naisten omasta mielestäänkin, miehinen kun laji kerran on. Silti iso osa kiekkofaneista on naisia. Naisia, jotka katsovat matseja telkkarista, naisia, jotka heittävät hauskaa lätkäläppää ja naisia, jotka käyvät hallilla nauttimassa kiekkotunnelmasta ihan siinä missä miehetkin. Nuoria, aikuisia, nättejä, tavallisia, perheellisiä tai perheettömiä naisia, ei kaikesta mielensä pahoittavia kukkahattutätejä, bimboja pimusia tai äijämäisiä jätkiä niin kuin heidät (meidät) usein halutaan lokeroida. Naisia, jotka eivät tule hallille muotinäytösten tai ilmaisten huulipunien vaan itse jääkiekko-ottelun ja oman suosikkijoukkueensa takia. Tampereellakin.

Iltalehden jutussa ruodittu Ari-Pekka Kaipiaisen sovinistiseksi leimattu kirjoitus valitettavasti poistettiin nopeasti Liigan sivuilta provosoituneiden lukijoiden takia eikä monikaan sitä ehtinyt sellaisenaan lukea, mutta lehtien kirjoitettua asiasta kaikki tuon tulen aran aiheen kyllä taas tietävät. Miksi halutaan ajatella, että naisten pitäisi kiekko-otteluihin saada heille erikseen suunnattua oheistoimintaa? Miksi toimintaelokuvien ja rock-keikkojen katsotaan kuitenkin kelpaavan naisille sellaisenaan ihan samanlaisina kuin miehillekin? Ei bändit jaa naisille meikkinäytteitä ja muotivinkkejä, miksi kiekkojoukkueiden pitäisi? Liiga haluaa lisää naisia kiekkokatsomoon, se on tuotu selvästi esiin tulevien kausien tavoitteena. Tyrmäämättä Kaipiaisen tulevaisuutta arvuutellutta mielikuvituksen tuotetta sen pahemmin, annan tuon "miksi" –kysymyksen leijailla ilmassa vielä hetken aikaa. Miksi otteluiden pitäisi olla erikseen ja alleviivatusti naisille suunnattuja? Markkinointia toki voi halutessaan kohdentaa, mutta miksi tapahtumien pitäisi naisille olla erilaisia?


Jutun luettuani maalailin mielessäni tyttöjen iltaa kiekkokatsomossa vuonna 2016. Tyttöjen. Tai oikeammin fiksujen, aikuisten, koulutettujen ja kulttuuria tuntevien tavallisten naisten, ja sain ajatusteni seurauksena Ilvekseltä kutsun tulla katsomaan lauantain kotipeliä Hakametsän halliin muutaman ystäväni ja parin blogini lukijan kanssa. Tämä juttu on kirjoitettu tuon 16.1.2016 aitiossa olleen 10-henkisen testiryhmän inspiroimana.

Jo ennen peliä Ilves Klubilla käydyissä keskusteluissa oli selvää, ettei kukaan ryhmässä mukana olleista naisista peliä itsessään tahtoisi mihinkään muuttaa, siinä Kaipiaisen kauhuskenaario meni metsään. Eikä muotinäytöksiä tai huulipuniakaan naiset kaipaisi, siinä taas Liigan naispuolinen bloggari oli erilinjoilla tämän testiryhmän kanssa. Nämä naiset olivat katsomossa pelin takia, aivan niin kuin arvelinkin. Pelin ja hallin tunnelman, yksi ensikertalainen mukaan tosin mahtui eikä hän tiennyt mitä illalta etukäteen odottaa. Kun erätauoilla juodun ruutumukikahvin ja paperista syödyn höyrymakkaran jälkeen keskustelimme asiasta uudelleen, oli naisilla kuitenkin muutama muutosidea. Mutta nekään eivät koskeneet peliä tai sen sääntöjä vaan hallin tarjoiluita ja yleistä viihtyvyyttä.

Pehmiskojusta Hakametsä sai naisilta plussaa, samoin Ilves-logolla ja hauskalla "haastaja"-tekstillä varustetusta pakkauksesta tarjoiltu popcorn, vaikka vaihtoehtonaksuja peruspocon rinnalle olisikin naisten mielestä kiva saada, niitähän leffassakin on. Ja siipiravintola, se koettiin hyväksi. Pieni karkkikauppa ja leipomopiste sekä erikoiskahveja tarjoava kahvikioski hallista kuitenkin puuttuu. Mahdollisesti sushistakin voisi tauolla maksaa, jos sitä varten olisi oma pieni tyylikäs kojunsa, salaattibaari sen sijaan menisi jo vähän yli. Salaatin ei välttämättä katsottu kuuluvan lätkähalliin kuitenkaan, mutta jotain kevyempää ja värikkäämpää vaihtoehtoa makkaralle, lihapiirakoille ja valmispizzapaloille olisi naisten mielestä mukava saada. Ja ehkä winecorner, pieni viinibaari, sellainen nopean palvelun juomapiste kuin oluillakin on. Summa summarum, naiset kaipaisivat halliin jotain sellaista, joka olisi heille ominainen ympäristö nauttia hetkestä ja tavata ystävättäriä. Ja jotain mistä voisi ottaa kuvia tehdessään tilapäivityksiä jääkiekkopeleistä. Paperista syöty makkarapötkö ei valitettavasti kovin kuvauksellinen ollut, makuelämyksenäkään ei kaksinen kun hallit eivät enää ole kylmiä niin kuin ennen. Jos sisäänpääsy peliin olisi edullisempi, hallissa voisi käyttää enemmän rahaa ja kuluttaa enemmän aikaa, naiset yhteen ääneen tuumivat. Fanituotekauppasta löytyi kotiinviemisiä, nuo kaksi vierekkäin hallin käytävällä paikkaansa pitävää pientä fanikauppa näyttää hyvältä ja houkuttelevat ostoksille.



Ihmiset, hälinä, tuoksut, musiikki ja positiivinen tungos. Voisiko hallin siis avata peli-iltoina aikaisemmin ja sulkea myöhemmin niin että naiset pääsisivät seurustelemaan lasillisen tai kupillisen äärelle ennen peliä tai sen jälkeen, jottei kuulumistenvaihtoa tarvitsisi tehdä yhtä aikaa pelin katsomisen kanssa? Löytyisikö viini- ja sushikojuille tai karkkikauppaan myös miesasiakkaita? Ilveksen toimitusjohtajalta hallin tarjoiluista ja sisustuksesta kysellessämme vastaus oli kysymyksen aukijättävä: Jos halli olisi ainoastaan Ilveksen käytössä, palvelut olisivat toisen näkösiä. Millaisia, naisellisempiako? Yhteiskäytössä olevaa hallia on johtajan mielestä mahdotonta sisustaa mitenkään mieltäylentävästi, sini-oranssi ja kelta-vihreä kun huonosti sopivat yhteen ja tarjoiluista ollaan usein erimieltä. Jos uusi halli joskus Tampereelle toteutuu, se tulee olemaan kahden joukkueen halli myös. Onkohan sopusointua luvassa sinnekään? Miten tarjoilut ja sisustus kaikissa muissa Liiga-kaupungeissa on hoidettu?



Lippujen hinnat eivät kuulemma ole kalliita, kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe pääsee Ilveksen peliin kuin peliin (paitsi paikallisotteluun) 35 eurolla. Kävin tarkistamassa tämän tiedon pelin jälkeen Ilveksen sivuilta ja niinhän se tosiaan on! Minä en ainakaan tiennyt sitä, siinä olisi ehdoton markkinoinnin paikka! Hallissa voisi vierailla useammin nyt kun tietää, ettei se olekaan niin hintavaa kuin on luullut. Perheenkin kanssa, sillä oman kokemukseni mukaan katsojaksi kasvetaan vanhempien mukana, niin teatteriin, taidenäyttelyihin kuin urheilutapahtumiinkin. Tuota johtajan mainitsemaa perhelippua mainostetaan Ilveksen sivuilla näyttävästi. Pitäisi kuitenkin keksiä mennä sinne sivuille katsomaan nähdäkseen tuon tiedon. Mistähän itse olisin nähnyt sen paremmin? En lehdestä, en kadun varresta, en televisiomainoksesta. Radiosta? Kenties Facebookista tai instagramista tai muista somepalveluista? Sitä varten pitäisi olla Ilveksen kaveri tai seurata Ilvestä, ellei sitten joku jo tykkäämistäni ja seuraamistani bloggareista tai muista aktiivisomettajista olisi maininnut asiaa. Yhteistyö erilaisten naistoimijoiden kanssa ei välttämättä olisi jääkiekkojoukkueelle pahitteeksi. Haa! Bloggaajailta pystyyn seuraavaksi, tamperelaiskirjoittajille kutsu testaamaan joku jäähallin ravintoloista tai vaikka koko tarjonta maistelupaloin ja lifestyle- ja ruokabloggarit kirjoittamaan siitä! Some on nykyajan puskaradio, eikä bloggari-ilta ole kalleinta mahdollista markkinointia ja mainontaa mikäli vähänkään media-alaa tuntee. Aika moni ravintola ja hotelli tekee sitä jo, miksei Liiga ja kiekkojoukkueetkin tekisi?

Kun illalla omasta nautiskelijanäkökulmastani testiryhmäkokemusta ajattelen, olisi popcorn-purkin kaltaiset joukkueen omat kahvikupit ruutumukien tilalle kivat. Jätskikuppeihin Ilvekset sopisivat myös, lusikat voisivat olla vihreitä tai keltaisia aivan niin kuin servetitkin. Tässäkin ympäristössä se aiemmin jo perään kuuluttamani loppuun asti vieminen tekisi ihmeitä, hallin palvelupuolelle sopisi myös täydellinen heittäytyminen siihen mitä on. Fanituotekaupat joukkueen värisine markiiseineen ovat loistava esimerkki ajatuksen loppuunsaakka viemisestä. Aitiot, ne mahdollistaisivat myös monenlaista... Yksi testiryhmän toiveista oli käsiohjelman ostomahdollisuus ovensuuhun samaan tapaan kuin teatterissakin, etenkin ryhmän nuoret naimattomat naiset toivoivat kypärättömiä kuvia ja ikätietoja kentällä olevista kiekkoilijoista täydentämään pelitunnelmaansa. Miksi ei. Mutta päällimmäisenä kaikista ajatuksista mieleeni jäi pyörimään tietoisuus ja muistutus jääkiekon olemassa olosta, yhteistyö- ja somemahdollisuudet, sinällään maksuton markkinointiviestintä, joka tavoittaisi naiset, tapahtumassa itsessään kun ei mitään vikaa ja suurta korjattavaa ole. Toimitusjohtajan mukaan joukkue on somekoulutettu ja yksi pelaajista on erikseen nimetty joukkueen somepelaajaksi, joka aktiivisesti kannustaa muitakin positiiviseen viestintään sosiaalisessa mediassa. Hyvä. Sitten vain markkinointijohto reippaasti ajattelemaan somelaatikon ulkopuolelta ja kokeilemaan yhteistyötä ei-perinteisissä jääkiekkopiireissä toimivien somettajien kanssa.


Jääkiekon säännöt ovat ymmärrettävät, peli vauhdikas ja helppo seurattava. Kyllä. Tokikin oma jääkiekkokatselijan urani on alkanut jo niin kauan aikaa sitten, että homma on tuttua, eikä vähiten Herra K:n takia. Mistä siis lisää katsojia Liiga-halleihin? Johtajan mielestä naiskatsojien ja ylipäätään katsojien puutteeseen paras lääke on menestys. Se, että joukkue menestyy, täyttää hallit paremmin kuin ehdotellut äkkilähtötarjoukset, kaksi-yhden-hinnalla-kampanjat ja sinkkuliput. Se kuulemma kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, että menestyjillä riittää kavereita ja haastajat joutuvat alennusmyynnin kohteiksi. Jollain tavalla ymmärrän tuon kommentin, nuorten leijonien onnistuminen mm-kisoissaan tammikuun alussa herätti jääkiekkofaniuden omissa Facebook-ystävissänikin taas vaikka muuten jääkiekosta ja varsinkaan nuorisokiekosta monikaan ei aiemmin ole puhunut yhtään mitään. Facebook. Taas se some nousi esiin.

Se onnistunut "naiset ja jääkiekko" -postaus? Niin... Entä "miehet ja jääkiekko" -postaus? Olen edelleen alkuperäisen kysymykseni äärellä: Pitääkö katsojia erotella naisiin ja miehiin? Onko naisille pakko löytää yksi yhteinen nimittäjä sille miksi he halliin haluavat tulla? Meitä on niin monenlaisia, ei naiset syntymäpäivälahjaksikaan halua kaikki samoja juttuja. Jos joku etsii hallista tulevaa puolisoaan, se lienee sallittua, niinhän saa muuallakin tehdä. Jos joku viettää omaa aikaa näkemällä hallissa kavereitaan, se lienee sallittua siellä aivan niin kuin muuallakin. Hallin historia, tarinat, kanssaihmisten katselu ja tunnelman tunnustelu, ne kaikki myös ovat sallittuja syitä. Ja jos joku koko sydämestään ihailee jotain tiettyä pelaajaa tämän ikään, kokoon tai taitoon katsomatta, senkin kai saa tehdä, oli sitten mies tai nainen.


Kiitos Ilvekselle ja Ilvestä lähellä oleville tahoille tästä naiskatsojien peliin tutustumisen mahdollisuudesta! Me pidimme paitsi pelistä, myös hallin tunnelmasta. Ja joukkueesta, joka menestyi tässä pelissä, samaa menestystä toivomme Ilvekselle kaikissa tulevissa otteluissa myös. Ja sitä, että mahdollisimman moni jääkiekkoa fanittava ja pelejä kotonaan katsova löytäisi tiensä halliin kokemaan tuon paljon puhutun tunnelman. Meistä useampi aikoo tulla uudestaan, mietti pelin jälkeen miksi oikeastaan ei viime aikoina ole hallissa käynyt, liput kun eivät tosiaan niin kalliita sitten olekaan. Ainakaan Tampereella.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Naiset ja jääkiekko vuonna 2016


Blogiarvonta! Blogiarvonta!

Kotikaupungin turisti on kutsuttu nauttimaan jääkiekko-tyttöjenillasta Hakametsän hallille Ilveksen  aitiovieraana Ilves-TPS-peliin. Aitioon mahtuu mukaan muutama tosifani tai muuten utelias - kerro siis heti kommenttikentässä miksi sinun ja yhden ystäväsi pitäisi ehdottomasti olla mukana opastamassa turistia jääkiekkokatsomossa kelta-vihreästä näkökulmasta lauantaina 16.1. klo 17 alkaen. Mitä sinun mielestäsi onnistunut jääkiekkoilta pitää sisällään?

Hallin tuoksut, äänet ja pelin tunnelma. Tampere vs. Turku. Naiset ja jääkiekko - sitä mitä se parhaimmillaan on vuonna 2016. Osallistu arvontaan ja tule mukaan kiekkoiltaan tyttöjen kesken! Lisää tarinaa jääkiekosta naiskatsojan silmin lauantain ottelun jälkeen.

                                                                                                              Kuva: Ilves.com / Ville Rossa