Linnan neitona hämärtyvässä iltapäivässä

Pitkän työpäivän jälkeen on mukava käveleskellä hämärtyvässä kaupungissa, katsella ihmisiä ja katukuvaa, miettiä miltä talot vuosia sitten ovat näyttäneet ja ketä niissä joskus on asunut. Jos tyhjänpäiväinen sinne tänne kävely ei innosta, on Tampereen kaupungin kulttuuripalveluilla erinomainen valikoima erilaisia kävelyreittejä, jotka tarjoavat näkökulmia kaupunkiin tuttujen kaupunkilaisten matkassa. Esitteet karttoineen on tulostettavissa kaupungin nettisivuilta. Oman raittinsa ovat saaneet niin musiikkivaikuttajat Juice ja Pate Mustajärvi kuin kirjailijat Lauri Viita, Kalle Päätalo, Anni Polva ja Väinö Linna, raittinsa on myös kirjailija Seppo Jokisen dekkareiden päähenkilö Komissaario Koskisellakin. Tänä kiireettömänä marraskuun perjantaina kokeilin raittikävelyä ensimmäistä kertaa. Valitsin kulttuurikävelyyni omimmalta tuntuvan raitin, Linnan Tampereen Tuntemattoman sotilaan 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Tavalliset kadut ja kerrostalot saivat hauskasti aivan uuden merkityksen kun niitä katsoi kulttuuriraittiesitteen kanssa. Kertaakaan aikaisemmin en ollut nähnyt mitään mielenkiintoista Hämeenpuistonvarren kuuskytlukuisissa kerrostaloissa. Hämeenpuisto liikennekaaoksineenkin sai uuden merkityksen kun ajatteli, että sitä on vielä viime vuosituhannen loppupuolella katsellut yksi eniten arvostamistani kirjoittajista.

                                    Kuva lainattu                                Hämeenpuisto 17-19 A, Linnan koti 1962-92                   

Kirjailija Väinö Linnan tuotanto ei esittelyitä kaipaa, mutta henkilö Väinö Linna arkisine elämineen on suurelle yleisölle tuntemattomampi. Ainakaan minä en aiemmin ollut ajatellut mitä kaikkea muuta Väinö Linna on elämässään tehnyt kuin kirjoittanut kirjoja. Missä hän vietti päivänsä? Milloin hän aloitti kirjoittamisen, mitä muita kirjoja Linna kirjoitti kuin Tuntemattoman Sotilaan ja Täällä Pohjan tähden alla -sarjan? Mikä oli hänen esikoisteoksensa ja mitä kustantaja piti hänen runoistaan?

Vuonna 1920 Urjalassa torppariperheeseen syntynyt Väinö muutti työn perässä Tampereelle vuonna 1938 tätinsä luokse päästyään Finlaysonin tekstiilitehtaalle Kehräämön apupojaksi. Tampereelle muutettuaan Linna rakastui lukemiseen. Iltaisin ja vapaapäivinään hän luki kaiken mitä kirjastosta jaksoi kotiin kantaa. Sotien jälkeen Linna jatkoi työtään Finlaysonin tehtaalla karstaajana ja sittemmin koneasentajana kehräämön remonttiporukassa. Sodan aikana kirjoittaminen nosti päätään Linnassa. Kustantaja hylkäsi ensimmäisen vartiovuorojen välissä kirjoitetun sotaa kuvanneen käsikirjoituksen kömpelönä ja kehittymättömänä. Sodasta palattuaan Linna meni naimisiin lottana toimineen Kerttu Seurin kanssa, opiskeli itsenäisesti filosofiaa, psykologiaa ja kirjoittamisen tekniikkaa, ja jatkoi kirjoitusharjoituksiaan. Linnan esikoinen, Päämäärä, julkaistiin vuonna 1947 kun käsikirjoitus oli kirjoitettu kahteen kertaan - kirjoittaja itse kun ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen. Samoihin aikoihin Linnan perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi. Uudesta kirjailijasta kiinnostui Tampereella vaikuttava kulttuurinen Mäkelän piiri, Linnan työnantaja arvosti julkaistua kirjaa myös sen verran, että siirsi Linnan työnjohdollisiin tehtäviin varaston kympiksi.

               Täällä syntyi Tuntematon sotilas 60 vuotta sitten          Puuvillatehtaankatu 15 B II.kerros, Linnan koti 1953-1956

Erilaisista esitteistä ja nettiin kirjoitetuista biografioista voi lukea faktoja Linnan elämästä, mutta omalla kulttuurikierroksellani sain kuultavakseni paloja Linnan tarinasta hänen entisen naapurinsa ja työkaverinsa kertomana. Kuinka suuri onni onkaan sattuma, joka toi iltapäiväkävelyllään olleen vanhan herran samalle kadulle samaan aikaan kuin minä valokuvasin Linnan entisen kotioven vieressä olevaa muistolaattaa. Herra pysähtyi ja hymyili, sanoi ettei ole pitkään aikaan nähnyt kenenkään olevan kiinnostunut talosta. Herralla oli ollut kunnia asua Linnan kanssa ovinaapureina B-rapun kakkoskerroksessa, Linna vasemmalla puolella, hän oikealla puolella portaikkoa, välissä pieni yhden huoneen ja keittiön asunto. Vanha herra oli ollut Linnan kanssa samaan aikaan töissä Finlaysonilla, talossa, jossa he yhtä aikaa olivat asuneet, oli työsuhdeasuntoja tehtaan työntekijöille. Talon kellarissa oli keilarata ja sisäpihalla oleskelutilaa, jossa asukkaat viettivät aikaa yhdessä. Kellarin keilaradalla herra oli aikanaan keilannut oman ennätyksensä, 295 pistettä.

Ihanalla vanhalla herralla oli tarinoita vaikka kuinka, myöhästyin lopulta bussista kuunnellessani noita kertomuksia 50-luvun tekstiilitehtaasta, lempinimistä, joita työkaverit antoivat toisilleen. Tikka, Varis, Kärppä, Hallin Janne ja sitten muutamia törkeitäkin, mutta vain siksi että nimettävät itse olivat itsestään niin sanoneet. Maisteri Koskinen -niminen mies oli herran muistojen mukaan kiertänyt tehtaalla paperivihkonsa kanssa ja kerännyt näitä tarinoita talteen, mutta ennen kuin työntekijöiden historiikki ehti painoon, oli maisteri kuollut ja käsikirjoitus jäi irtoliuskiksi Koskisen pöytälaatikkoon. Voi kunpa joku löytäisi tuon käsikirjoituksen jostain ja ymmärtäisi sen arvon!

Katselin rapattua kivitaloa, jonka tuuletusaukkoihin linnut lentelivät yöpymään, niin kuin se olisi ollut kuninkaan palatsi. Kuuntelin haltioituneena vanhan herran tarinoita Tuntemattoman sotilaan ilmestymisestä ja siitä, miten hän haki tehtaan pakettiautolla kirjoja Linnan uudesta kodista Kalevasta tehtaan työntekijöille signeerattavaksi ja jaettavaksi tarkan rouva Linnan valvonnassa pahvilaatikoita kantaen. Kävelin vanhan herran kanssa muutaman korttelin matkan Puuvillatehtaankatua eteenpäin Väinö Linnan puistoksi nimettyä leikkipaikkaa kohti, herra kertoi hymyillen miten Linna aikanaan kierteli näitä samoja katuja päiväkävelyillään. Kauas kotoaan Väinö ei kuulemma koskaan kävellyt, sillä kun tekstiä yhtäkkiä alkoi tulla, piti kotiin päästä nopeasti kirjoittamaan. Herran tarinan mukaan kirjailija oli kerran istunut isolla hädällä vessassaan kun tekstiä oli alkanut tulla. Käsillä ei ollut ollut muuta kuin Linnan polttaman Klubi 77: n tupakka-aski, sen kansiin Väinö kirjoitti kiireisimmät lauseet ennen kirjoituspöydän ääreen pääsyä. Tuntematonta sotilasta kirjoittaessaan Linna oli päivätöissä Finlaysonilla, työpaikalla tekstin tullessa mieleen oli kirjoitusmateriaaliksi kelvannut milloin mitkäkin irtopaperit ja lähetyslistojen kääntöpuolet. Tuntemattoman sotilaan yllättävän läpimurron jälkeen 50-luvun lopulla Linna jättäytyi pois päivätöistä ja keskittyi täyspäiväisesti kirjoittamiseen. Väinö Linnasta tehtaalla käytettyä lempinimeä vanha herra ei siihen hätään muistanut, naurahti sen tulevan mieleen heti kotiin päästyään. Mutta sen hän muisti, että Linnalla oli aikanaan hattupäässään aina ulkona liikkuessaan, minne tahansa hän olikin menossa.

Väinö Linnan puistoa ei kaupungin kulttuuriraittikarttaan ole merkitty eikä herran kertomia tarinoita kirjailijan päiväkävelyistä esitteessä kerrottu, mutta Finlaysonin tehdasalueen keskelle nimetty Väinö Linnan aukio muistomerkkeineen sieltä löytyy. Sen kautta ajan kotiin päivittäin, tänä iltana kaivan kirjahyllystä kolmiosaisen torpparitrilogian ja syvennyn suuren, tavallisen miehen teksteihin tarkemmin. Torpparin poika. Tehtaantyöntekijä. Kahdenkymmenen markan setelin kasvot, sodan ääni, yhteiskunnallinen keskustelija. Kunniatohtori ja Suomen ainoa akateemikko, jolla ei ole yliopisto-opintoja tai tieteellistä uraa. Tuntematon on tullut luettua ja katsottua moneen kertaan, mutta Täällä Pohjan tähden alla on tuntemattomampi.