Jyvänen katoavaa kulttuurihistoriaa
Silloin kun olin pieni, oli isäni kaupan vieressä Oulussa kuppila. Tummanpuhuva, raskasovinen jo vuonna 1942 perustettu ruokapaikka ja korttelikapakka, jonka ovella leijaili vastaan paksu rasvan, hiivan ja tupakan haju. Venäläisen vodkakupin mukaan Sarkaksi nimetyn kapakan isoista ikkunoista ei nähnyt sisään, ja se oli pienestä lapsesta pelottavaa. Joskus kun isä jäi sopivasti juttelemaan jonkun kanssa liikkeensä eteen, pääsi Sarkan ovesta kurkistamaan sisään sen verran, että näki seinillä koristeena kalaverkkoja ja airoja. Muisto tuosta isän liikkeen naapurikuppilasta on pysynyt sitkeästi mukanani ja palaa mieleen aina aika ajoin. Siellä kävi kaupungin kauppiaat ja tarinamiehet, niin kerrottiin. Tampereella Näsilinnankadulla on yksi ulkoapäin ihan samalta näyttävä paikka, sen ovien kohdalla leijuu sieraimiin sama lapsuudesta tuttu tuoksu.
.bmp)
Kun sateisen harmaana marraskuun päivänä mietimme ystäväni kanssa lounaspaikkaa, puski mieleeni tuo tamperelainen "sarkka", Ohranjyvä, jonka nimeen olen viime aikoina törmännyt yhä uudestaan milloin jääkiekko-ottelun taukoselostuksissa, milloin tamperelaisesta kulttuurihistoriasta lukiessani. Kaikista kaupungin lounaspaikoista listallemme valikoitui loppujen lopuksi kaksi vaihtoehtoa, fine dining Henriks ja sitten korttelikapakka, toisistaan täydellisesti poikkeavat ääripäät, joiden välistä pudoteltiin pois niin pikkubistrot, salaattibaarit kuin itämaiset buffeetkin. Tavatessamme Ohranjyvän ovella vesisateessa ystäväni kanssa, katsoimme ensin toisiamme ja sitten pubia naurahtaen: Olimmeko me todella tosissamme? Pitkästä aikaa yhdessä lounaalle pääsy oli luksusta - että sitten kaljakuppilaan piti, hämyiseen korttelikapakkaan, jossa Wexi Korhosen dekkareiden hahmot ja entiset mäkihyppytähdet käyvät hukuttamassa murheitaan?
Olimme me. Vain yhdessä hyvän ystävän kanssa saattoi kokeilla jotain näin salamyhkäistä, jotain sellaista mikä ei ole antanut rauhaa. Meillä ei ollut murheita, joten saatoimme reippaasti tarttua oluthanoista tehtyihin ovenkahvoihin ja astua sisään yhteen Tampereen vanhimmista olutravintoloista kaupunkimme kulttuurihistoriamielessä äärimmäisen uteliaina. Olihan Ohranjyvä oli aikanaan O-studioksi kutsuttu kantapaikka tv:n viihdetoimitukselle, laulajille, kirjailijoille, toimittajille ja sotasankareille. Legenda kertoo mm. Jyrki Otilan ja Reijo Salmisen tehneen Thilia Thalian kysymykset Ohranjyvän pöydissä. Paikan maine kulttuuriväen keskuudessa 60-, 70- ja 80-luvuilla levisi laajalle niin että sitä tultiin kauempaankin Suomesta katsomaan.
.bmp)
.bmp)
.bmp)
.bmp)
Ovesta sisään astuttuamme oli baarin hämärässä meitä vastassa korttelikapakan omintakeinen kuluneella tavalla alakuloinen tunnelma, mutta ystävällinen ja avoin ilmapiiri, kutsu tulla peremmälle lounastamaan. Sateisen mustana päiviä silmiä ei tarvinnut sisällä siristellä. Pöytään istuutuessa kuppilan tummasta sisustuksesta nousi esille jännittäviä yksityiskohtia: Oluthanoista tehtyjä koristeita, kuparisia kahvipannuja sekä seiniä pitkin kiertävät rivit silhuettikuvia ja nimikoituja tuoppeja, jotka ovat kuuluneet kuppilan kanta-asiakkaille. Jos kuvia ja tuoppeja nousisi katsomaan tarkemmin, löytyisi niistä varmasti monta tuttua nimeä. Ensi vuonna 50 vuotta täyttävä kuppila on säilyttänyt henkensä erinomaisesti, ja hyvä niin. Tuntuu mukavalta, että kaikki vanha ei katoa tämän päivän tuuliin.
Lapsuuden muistoistani kumpuava epäilys ja pelko hämäriä korttelikapakoita kohtaan hymyilytti minua maistaessani ensimmäisen lusikallisen parasta savuporo-juustokeittoa, jota olen pitkään aikaan saanut. Kermaista, pehmeää, mustaan talvipäivään täydellisesti sopivaa. Ohranjyvän sivuilta löytyy viikoittain vaihtuva lounaslista etukäteen tutkittavaksi, listalla on liha-, kala-, keitto- ja salaattivaihtoehdot jokaiselle päivälle. Kotoisaa ja reilua ruokaa, samalla tavalla mieltä lämmittävää kuin Ritvan Kalakahvilassakin. Pari kuukautta sitten siellä käydessä oli päivä yhtä sateinen kuin nytkin.
.bmp)
.bmp)
.bmp)
.bmp)
Vaikka lounasaikaan olisi pääruokalistaltakin saanut tilata, jätin varsinaisen listan klassikot odottamaan seuraavaan kertaan. Kaksi annosta minun pitää palata Ohranjyvään testaamaan: Vuodesta 1965 saakka listalla ollut Puerto Ricon pannu kuulostaa sen verran eksoottiselta ajankuvan huomioon ottaen, ettei sitä voi ohittaa. Sekä sitten Tappara-pihvi, sen uskon maistuvan Herra K:lle joku ilta ennen peliä tai pelin jälkeen, jos oikea aika kapakkakeikalle löytyy.
.bmp)
Kun sateisen harmaana marraskuun päivänä mietimme ystäväni kanssa lounaspaikkaa, puski mieleeni tuo tamperelainen "sarkka", Ohranjyvä, jonka nimeen olen viime aikoina törmännyt yhä uudestaan milloin jääkiekko-ottelun taukoselostuksissa, milloin tamperelaisesta kulttuurihistoriasta lukiessani. Kaikista kaupungin lounaspaikoista listallemme valikoitui loppujen lopuksi kaksi vaihtoehtoa, fine dining Henriks ja sitten korttelikapakka, toisistaan täydellisesti poikkeavat ääripäät, joiden välistä pudoteltiin pois niin pikkubistrot, salaattibaarit kuin itämaiset buffeetkin. Tavatessamme Ohranjyvän ovella vesisateessa ystäväni kanssa, katsoimme ensin toisiamme ja sitten pubia naurahtaen: Olimmeko me todella tosissamme? Pitkästä aikaa yhdessä lounaalle pääsy oli luksusta - että sitten kaljakuppilaan piti, hämyiseen korttelikapakkaan, jossa Wexi Korhosen dekkareiden hahmot ja entiset mäkihyppytähdet käyvät hukuttamassa murheitaan?
Olimme me. Vain yhdessä hyvän ystävän kanssa saattoi kokeilla jotain näin salamyhkäistä, jotain sellaista mikä ei ole antanut rauhaa. Meillä ei ollut murheita, joten saatoimme reippaasti tarttua oluthanoista tehtyihin ovenkahvoihin ja astua sisään yhteen Tampereen vanhimmista olutravintoloista kaupunkimme kulttuurihistoriamielessä äärimmäisen uteliaina. Olihan Ohranjyvä oli aikanaan O-studioksi kutsuttu kantapaikka tv:n viihdetoimitukselle, laulajille, kirjailijoille, toimittajille ja sotasankareille. Legenda kertoo mm. Jyrki Otilan ja Reijo Salmisen tehneen Thilia Thalian kysymykset Ohranjyvän pöydissä. Paikan maine kulttuuriväen keskuudessa 60-, 70- ja 80-luvuilla levisi laajalle niin että sitä tultiin kauempaankin Suomesta katsomaan.
.bmp)
.bmp)
.bmp)
.bmp)
Ovesta sisään astuttuamme oli baarin hämärässä meitä vastassa korttelikapakan omintakeinen kuluneella tavalla alakuloinen tunnelma, mutta ystävällinen ja avoin ilmapiiri, kutsu tulla peremmälle lounastamaan. Sateisen mustana päiviä silmiä ei tarvinnut sisällä siristellä. Pöytään istuutuessa kuppilan tummasta sisustuksesta nousi esille jännittäviä yksityiskohtia: Oluthanoista tehtyjä koristeita, kuparisia kahvipannuja sekä seiniä pitkin kiertävät rivit silhuettikuvia ja nimikoituja tuoppeja, jotka ovat kuuluneet kuppilan kanta-asiakkaille. Jos kuvia ja tuoppeja nousisi katsomaan tarkemmin, löytyisi niistä varmasti monta tuttua nimeä. Ensi vuonna 50 vuotta täyttävä kuppila on säilyttänyt henkensä erinomaisesti, ja hyvä niin. Tuntuu mukavalta, että kaikki vanha ei katoa tämän päivän tuuliin.
Lapsuuden muistoistani kumpuava epäilys ja pelko hämäriä korttelikapakoita kohtaan hymyilytti minua maistaessani ensimmäisen lusikallisen parasta savuporo-juustokeittoa, jota olen pitkään aikaan saanut. Kermaista, pehmeää, mustaan talvipäivään täydellisesti sopivaa. Ohranjyvän sivuilta löytyy viikoittain vaihtuva lounaslista etukäteen tutkittavaksi, listalla on liha-, kala-, keitto- ja salaattivaihtoehdot jokaiselle päivälle. Kotoisaa ja reilua ruokaa, samalla tavalla mieltä lämmittävää kuin Ritvan Kalakahvilassakin. Pari kuukautta sitten siellä käydessä oli päivä yhtä sateinen kuin nytkin.
.bmp)
.bmp)
.bmp)
.bmp)
Vaikka lounasaikaan olisi pääruokalistaltakin saanut tilata, jätin varsinaisen listan klassikot odottamaan seuraavaan kertaan. Kaksi annosta minun pitää palata Ohranjyvään testaamaan: Vuodesta 1965 saakka listalla ollut Puerto Ricon pannu kuulostaa sen verran eksoottiselta ajankuvan huomioon ottaen, ettei sitä voi ohittaa. Sekä sitten Tappara-pihvi, sen uskon maistuvan Herra K:lle joku ilta ennen peliä tai pelin jälkeen, jos oikea aika kapakkakeikalle löytyy.
.bmp)
Kommentit
Lähetä kommentti