perjantai 26. elokuuta 2011

Omatoimisesti, olkaa hyvä!

Pohdiskelin joskus aikaisemmin sitä, miten kaikenlainen puuhastelu kaupungissa on vierasta, miten puuhastelu on yleisten käyttäytymisodotusten ja kirjoittamattomien naapurustonormien nimissä karsaasti katsottua ja joidenkin mielissä jopa kiellettyä. Onneksi kuitenkin on vielä ihmisiä, jotka silti puuhastelevat näkyvästi ja tekevät sen komeasti keskellä kaupunkia. Tuollaisia puuhastelijoita ovat esimerkiksi Tammerkosken rantamien kalastajat, tammenterhojen keräilijät Metso-kirjaston liepeillä, puistoissa lukijat ja kaupungin liikennelaitoksen linja-autoilla metsään matkustavat marjastajat.


Puistoissa on penkkejä, jotta niillä voisi istua ja nauttia päivästä omaan tapaansa. Marjasankosta ei peritä lisähintaa TKL:n busseissa, edellyttäen kai kuitenkin ettei kaada mustikkasankoaan keskioven eteen. Kaupunki tukee citykalastusta, viikon kuivana korjaustöiden takia olleeseen koskeen laskettiin tiistaina vesi ja istutettiin eilen uudet taimenet, siksi kalastajia olikin tänä aamuna Koskipuiston kaiteiden liepeillä varmaan ennätysmäärä. Paitsi korjatut patoluukut ja täytetty koski, myös kalastavat ihmiset tuntuivat jotenkin rauhallisilta ja onnellisilta. "Näytät siltä, että sinäkin haluaisit kalastaa. Kokeiletko?", kysyi kaiteen vieressä seisova iloisen näköinen jo harmaantuva mies, kun kipitin portaat Hämeensillalta alas puistoon ja hidastin askeleitani kenkieni korkojen pureutuessa hiekkaiseen tiehen. "Luit ajatukseni! Minun vaan on nyt juostava töihin. Olisi kyllä mieletöntä päästä kokeilemaan. Ovatko kalat jo kotiutuneet uuteen veteen?", vastasin jatkaessani matkaa rahisevaa tietä kohti palolaitosta. "Ovat ne, nyt pääsee taas kokeilemaan onneaan. Sinulta se jää toiseen kertaan sitten, mukavaa päivää hymyilevä tyttö!", mies huikkasi takaisin, kääntyi ja viuhautti ilmavasti perhosiimaansa tummana virtaavan veden yllä. Keskitin kaikki voimani toivoakseni että hän saisi oikein monta kalaa tänään - tuo mies piristi päiväni, toivottavasti itse ongittu kala maistuu hänestä todella hyvältä.

Alkukesästä kaupunkipuuhailimme lapsuuden ystäväni kanssa. Pyynikintorilla asuva ystäväni tuli eräänä kesäkuisena lauantaiaamuna luokseni ja joimme aamutuimaan kahvit vanhan kotitaloni pihalla, vanhoissa taloissahan pihapuuhailu on hyväksyttyä vaikka ne sijaitsisivatkin aivan keskustassa kuten jo aiemmin kerroin. Juotuamme kahvit auringon kuivattaessa kasteen pihanurmikolta, laitoimme jalkaamme pitkät kumisaappaat, päähämme isot valkoiset lierihatut ja nappasimme mukaamme hansikkaat, sakset, narua ja kangaskasseja. Kävelimme kirkkopuiston ja ranskalaiskorttelin läpi Koskipuistoon bussipysäkille ja tervehdimme iloisesti kuljettajaa ottaessamme linjan 26 Peltolammille. Muutaman hetken luonnonsuojelualueen liepeillä kulkevaa pururataa pitkin kuljettuamme poikkesimme ruohikkokentän reunaan keräämään talteen kaikkien ihmisten nähtävillä kasvavat vihreät aarteet. Pienet tuoreet nokkoset kokoontuivat käsissämme kimpuiksi ja katosivat kasseihimme. Lenkkeilijät katsoivat ohikulkeissaan puuhailuamme, kuuntelivat kikatteluamme ja kantaaottavia lauantaiaamupäivän keskusteluitamme kuka kummastellen, kuka ihastellen ja kuka kommentoiden hauskoja asujamme. "Miten ihanaa kun joku vielä viitsii ja taitaa! Te olette varmasti onnellisia naisia", oli erään vanhan rouvan mielipide tekemisistämme kun hän pysähtyi hetkeksi kertoilemaan alueen entisistä päivistä ja antamaan vanhan kansan oppien mukaisia ohjeita nokkosten käyttömahdollisuuksista keittiössä. Nuori sporttinen neiti taas katsoi meitä niin pitkään nenänvarttaan pitkin, ettei jäänyt epäselväksi mitä hän meistä ajatteli - toivottavasti hän lukee jostain kauneuslehdestään miten paljon rautaa ja vitamiinejä roskakasviksi luokiteltu luonnonyrtti sisältää, miten nokkostee kirkastaa ihoa ja puhdistaa elimistöä, ja miten hyvältä nokkosletut maistuvatkaan syksyn sateisten päivien tultua. www.terveydenhoitouutiset.fi/rohtokas


Kun tulimme nokkossaaliinemme takaisin keskustaan, nauroimme jo itsellemmekin. Päätimme onnistuneen retkemme kunniaksi mennä vielä lounaalle saaliinemme kumisaappaissamme ja hellehatuissamme, olimmehan me kaupunkilaisnaisia kuitenkin vaikka kaikkien mielestä emme sille näyttäneet kerättyämme puistonlaidassa kasvaneet nokkoset kuivausta ja pakastamista varten talteen. Kahvilan tarjoilija ymmärsi meitä, osallistui keskusteluumme ja kysyi saisiko paikasta mitään vihjettä jos itse joku ilta uskaltautuisi puuhailemaan pusikkoon. Yllä olevaa kuvausta tarkempia koordinaatteja en hänellekään antanut, mutta kerroin, että jos vadelmia haluaa eikä itsellä ole pihaa, löytää niitäkin Peltolammilta. Villinä kuntopolun varressa kasvavat puutarhavadelmapensaat notkuvat elokuun alussa mehukkaista peukalonpään kokoisista vatuista, niistä minä keräsin pakastimeni täyteen muutama vuosi sitten. En tarvitse tuota aarrepaikkaa enää, minulla on oma vanha taloni ja sen piha vadelma- ja nokkospuskineen, toivottavasti joku toinen löytää Peltsin puskat. Kukahan muuten saa koota omenat, päärynät, luumut, kirsikat ja kaikki ihanat marjat kaupungin puistoista? Onkohan niihin olemassa jotain sääntöä vai tekevätkö puutarhurit niistä taukohuoneeseensa piirakkaa?

Viime sunnuntaina 21.8. aika moni tamperelainen uskaltautui puuhastelemaan julkisesti. Yksittäisten pääkaupunkiseutulaisten ihmisten aloitteesta lähtenyttä Ravintolapäivää vietettiin jo toista kertaa. Tuona päivänä kuka tahansa missä tahansa voi päivän ajaksi perustaa oman ravintolan, kahvilan tai vaikkapa nakkikioskin haluamalleen paikalle ilman asiaankuuluvia lupia. Tampereella kanssakaupunkilaisia ihastuttivat mm. polkupyörällä kulkeva musiikkia soittava muffinssimies, Sorsapuiston nakkikioski, josta sai myös vegaanihodareita ja georgialaisia makuja tarjoava kotikeittiö, plus monta monta muuta kertaluonteista käyntikohdetta monen innostuneen puuhastelijan toimesta. Tuon tapahtuman ideana on rauhallinen ja ystävällismielinen kannanotto, karnevaali elinvoimaisen ja eläväisen ravintola- ja ruokakulttuurin puolesta alan tiukkoja säännöksiä ja vaivalloista byrokratiaa vastaan. Ravintolapäivä on kerännyt kuukauden aikana tuhansia kannattajia Facebookissa, mukaan ilmoittautui kymmeniä ravintoloita ympäri Suomea. Monet tamperelaisista pikkuravintoloista joutuivat sulkemaan ovensa ennen aikojaan suosion yllätettyä omatekoiset ravintoloitsijat. www.aamulehti.fi www.hs.fi/

Mitähän olisin itse valmistanut, jos olisin sunnuntaina perustanut ravintolan? Ja mihin minä olisin sen perustanut? Olisin halunnut jonkun kivan teeman ja lahjoittanut rahat hyväntekeväisyyteen niin kuin muffinssimies kertoi tekevänsä. Lähiruokaa? Nokkoskeittoravintola ja vadelmahilloräiskälekahvila Multisiltaan entisen asuinpaikkani lähibaarin viereen vilkkaasti liikennöidyn Lempääläntien varteen pakokaasunkäryyn? Nou tänks juu. Vaikka nokkoskeitto onkin muuten paljon parempaa kuin pinaattinen versio - varsinkin jos nokkoset on kerätty itse:


PINAATTIKEITTO
4 annosta:

1 pss (150g) pakastepinaattia
2 rkl voita tai margariiniä
½ dl vehnäjauhoja
1l maitoa
suolaa
valkopippuria
4 kananmunaa

- Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot ja lisää sitten heti maitp vähitellen osissa koko ajan tehokkaasti hämmentäen. Keittele kovasti kiehuttamatta viitisen minuuttia, lisää sitten kyytiin pakastepinaatit joko etukäteen sulatettuna tai ihan jäisenä vaan.
- Anna keiton hautua kasaan ja mausta se suolalla ja valkopippurilla. Keitä kananmunat ja tarjoile.

Nam! Keitot on kivoja, pinaattikeitto erityisesti. Keräilin kesällä nuoria nokkosia, ryöppäsin ne, soseutin ja pakastin valmiiksi odottamaan nokkoskeittokokeiluita. Loistavasti se toimiikin ihan tällä samalla reseptillä, korvaa vaan pinaatti nokkossoseella ja nauti kotimaisen luonnonantimista. 

Voiskohan myös tätä toista koettaa nokkosversiona:

SPANAKOPITA
- kreikkalainen feta-pinaattipiiras
12 annosta:

1 pkt lehtitaikinaa

Täyte:
3 sipulia
2 valkosipulinkynttä
5 rkl öljyä
250g tuoretta pinaattia (jos et saa, niin pakastekin kyllä käy)
2 dl hienonnettuja yrttejä (persiljaa, tilliä, korianteria, minttua tms)
1 pkt fetajuustoa
2 munaa
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

+ voiteluun 1 muna

- Anna lehtitaikinan sulaa huoneenlämmössä, tee sillä aikaa täyte:
- Kuori ja pilko sipulit ja hienonna valkosipulin kynnet. Kuullota sipulisilppua kevyesti pannulla. Hienonna pinaatin lehtiä hieman jos käytät tuoreita, pakasteversion voit lisätä suoraan pannulle. Kun pinaatti on pehmentynyt ja seos tasainen, nosta pannu syrjään ja anna paistoksen jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen seokseen munat ja murennettu feta, sekä yrtit ja mausteet.
- Kauli taikinalevy ohueksi suorakaiteen muotoiseksi palaksi ja nosta uunipellille leivinpaperin päälle niin, että levität puolikkaan levyn päälle täytteen ja käännät toisen puolen sille kanneksi. Kannen reunat painelet tarkasti haarukalla kiinni.
- Voitele pinta vatkatulla kananmunalla ja pistele haarukalla piirakan pintaan pari riviä reikiä. Paista piirasta uunissa 225'C:ssa noin 25 minuuttia kunnes se on pinnaltaan kauniin kullan ruskea.

Ooo, jeee! Tässä oli makua, tätä kelpaa kasvissyöjillekin tarjoilla! Oikea kreikkalainen touchi, minä tykkäsin! Piirakka onnistui loistavasti myös puoleksi toimivalla kaasu-uunilla grillivastuksen alla mökillä, joten ei pöllömpi resepti ollenkaan.


2 kommenttia:

  1. Löysin vasta äskettäin blogisi ja miten ihana onkaan katsella kotikaupunkia erilaisista kulmista. Itse olen asunut täällä reilu 10v, mutta vasta viime vuosina olen alkanut kiinnostua kaupungin historiasta tarkemmin.

    Vaan missä ihmeessä meillä on puistoja jossa on hedelmäpuita?!

    VastaaPoista
  2. Hei Sea!

    Mukava kuulla, että sinäkin löydät kotikaupungistamme jotain uutta vielä 10 vuoden jälkeenkin. Tampereella on hirmuinen määrä kaikkea hauskaa ja arvokasta, sellaista, johon tutkimusmatkailijan silmä tutussa paikoissa eksyy.

    Hämeenpuistossa kasvaa jalokastanjoita, omena- ja luumupuita on useissakin paikoissa ja kuulin huhun, että jostain löytyisi myös päärynäpuu! Ilmeisesti se kasvaa Arboretumissa tai Viikinsaaressa, vaikkakaan en sitä itse vielä olekaan nähnyt...

    VastaaPoista