Suomen saunapääkaupunki ja sen kunniakas päämaja

Tulipa edellisessä postauksessa minä-minä-minäiltyä oikein kaikkien kuluneiden aikojen edestä! Itseäkin melkein hengästytti moinen minäily. Rauhoitun. Käännän katseeni ympärilläni olevaan kaupunkiin ja vedän keuhkojen täydeltä uusia kokemuksia sisääni. 

Istuin heinä- ja elokuussa useampaan kertaan Rauhaniemen kansankylpylän edustan penkeillä nauttimassa lähes eteläeurooppalaisia muistuttavista raukean paahteisista illoista ja Näsijärven viilentävästä tuulesta. Aalloista, jotka tekivät hyvää ennen trooppisten öiden nukkumaan menoa. 

Keskustelimme ystäväni kanssa tuosta paikasta ja Tampereesta, siitä miten monet kasvot jo rakkaaksi tulleella kotikaupungillamme on. Manse. Tampersteri. Mustamakkara ja lätkä. Kummeli. Siivet. Popeda, Eput ja kaikki muut rock-bändit. Hymyilimme ääneen. Meille kummallekaan Tampere ei ole koskaan edustanut oikeastaan mitään edellä mainituista, vaikka ylpeitä tavallamme olemme niistä kaikista aina olleetkin. 

Miltä Tampere sitten meidän kulmastamme katsottuna näyttää? Ystävälleni se on Suomen teatteripääkaupunki. Tampereen teattereista, niistä monista, olen kirjoittanut aiemmin, ja niistä voisin kirjoittaa loputtomiin. TTT:stä, Tampereen teatterista, Komediateatterista, lastenteatteri Mukamaksesta, Ahaasta... Tampere on myös Suomen saunapääkaupunki ja tähän näkemykseen lähipenkeillä istuvat kanssasaunojat yhtyivät monin äänin. 

Tampereella on eniten yleisiä saunoja väkilukuun nähden. Erilaisia saunoja, omanlaisiaan, hyvinkin pitkän historian ja upeat tarinat omaavia. Yksi vannoo Kaupinojan nimeen, toinen Rajaportin ja kolmas, neljäs, viides ja kuudes nimenomaan Rauhaniemen kansankylpylän. Ja onhan niitä lisääkin. Kaukajärven uimala, Suomensaaren sauna Lielahdessa, Tohlopin tynnyrisauna ja Hervannassa ja Teiskossakin omansa. Uusimpana Saunaravintola Kuuma ihan keskellä kaupunkia.

Tartun Rauhaniemeen, sillä Rauhaniemessä minut vihittiin tämän alakulttuurin saloihin kahden niin ikään oululaislähtöisen ystäväni toimesta ja siksi Rauhis on minulle saunomisen kehto. Lapinniemen, Käpylän ja Kaupin metsien rajalla sijaitsevaan Rauhaniemeen pyöräillään tai tullaan bussilla pyyhe kainalossa makkarapaketin ja saunajuoman kanssa. Ihmisinä. Tittelit ja statukset jäävät matkalle. Rauhaniemessä jokainen on yksityinen henkilö.

Suojaisalla saunapihalla grilli on lämmin ja itse sauna kuuma. Tulikuuma. Tai oikeammin saunat, sillä ison saunan lisäksi pihassa on pienempikin sauna. Ja tämän viikon perjantaina tulee kuukaudeksi kolmaskin, telttasauna. Tuo Jurttasauna on vaihtuva erikoisuus, jossa puhumista pyydetään vältettävän ja toivotaan kävijöiden keskittyvän löylyyn. Pitääkö suomalaisia ohjeistaa olemaan puhumatta? Vielä saunassa? Rauhiksessa pitää. Täällä ventovieraat puhuvat toisilleen ja se, jos mikä, on mukavaa. Paitsi silloin, kun lauteilla ajaudutaan vääntämään iänikuisesta Tappara-Ilves-jaosta. Sitä en saunassa(kaan) jaksa. 

        

 

 

Kuvia kansankylpylän pihapiiristä ja sisätiloista on mahdotonta ihmisten pahastumatta ottaa, enkä oikeastaan halua sitä edes tehdä. Rauhaniemi pitää kokea. Joka solulla. Loppukesästä, ehdottomasti. Paahteiset kalliot ja järven takaa kaiken kultaava ilta-aurinko. Aurinkosumu, auer, autere, joka verhoaa vastarannan suloiseen harmauteen. Tuoksut. Äänet. Kipakoista löylyistä punehtuneet ihot. Aika, joka tuntuu hidastuvan tuossa paikassa.

Ison saunan lauteilla nostan polvet syliini, peitän korvani ja suljen silmäni. Käperryn keräksi, kun tulikuuma höyry nousee kiukaalta ja hiipii selkänahkaan korventaen olkapäitä. Vain kaksi kipollista kerralla, se lukee sääntönä kiukaan pielessä. Sitä, kuinka usein niitä kahta peräjälkeen kiukaalle kaadetaan, ei määrää kukaan. Sauna on tupaten täynnä, nopeasti laskien ainakin 50 ihmistä kolmessa kerroksessa, osa seisoo keskilattian kaistalleellakin odottamassa laudepaikkojen vapautumista. Puheensorina vaimenee sumeaksi pulinaksi käsieni alla. Paras paikka löylyille on kuumuutta uhmaten ylälauteella, kaksi pyllyä kiukaasta, ikkunan kohdalla. Pahin paikka ovensuussa ylälauteella. Siellä hopeisine kaulakoruineni kärventyisin kuoliaaksi minuutissa, konkarit murisee lisää löylyä sieltäkin. Se, joka istuu lähinnä kiuasta, kaataa. 

Maisema saunan pienen ikkunan takana on kaunis. Laituri ja seesteinen lahti, Rompsinlahti (Romsinlahti) Käpylän ensimmäisen asukkaan mukaan nimettynä. Mätäs kortteita, venevalkama. Uimapaikalla, kahteen suuntaan kulkevien portaiden ja 30-luvun alussa rakennetun hyppytornin takana, aukeaa Näsijärven selkä. Oikein tuulisella säällä aallot ovat hengästyttävän korkeita, silloin osa uimareista käyttää kaiteeseen kiinnitettyä turvaköyttä eikä yksin suositella veteen menemistä. Yksin Rauhiksessa tuskin koskaan saa ollakaan. Tavallisinakin arkipäivinä uimaan mennään katkeamattomassa jonossa. Jo 30-luvulla uimassa ja auringosta nauttimassa kävi lähes 30 000 kaupunkilaista kesässä, sauna rakennettiin vasta vuonna 1957.

Ketä saunassa kanssani on, paitsi ystäväni? Tamperelaisia. Suomea ja saksaa puhuvia. Ryhmä japanilaisia. Muutama englanniksi jutteleva. Miehiä, naisia, nuoria, vanhoja ja kaikkea siltä väliltä. Läpileikkaus kaupungin väestöstä, puolialastomina, kaikki samassa kelassa. Saunaan, uimaan, jäähdyttely. Saunaan, uimaan, jäähdyttely. Se, mistä kelansa kukin alkaa ja mihin sen päättää, on makuasia. Kuuma-kylmähoito toimii kaikkiin sielun ja ruumiin haavoihin: 115-asteisesta saunasta alle 15-asteiseen Nässyyn. Toistetaan useita kertoja, vähintään viisi, eikä kelloa katsota missään kohtaa. Rauhaniemeen tullaan ja siellä ollaan juuri niin kauan kuin siltä tuntuu. Siinä tamperelaisen pitkän iän salaisuus. 

Maistelen paikan nimeä. Se on jotenkin rappioromanttisesti hyvin kaunis. Rauhaniemi. Sitähän se on. Siellä saa rauhan. Moni on saanut vuoden 1929 jälkeen, kun kaupungin asemakaavasta vastannut ja Hotelli Tammerin, Tuulensuun palatsin, Hjortin talon, Tempon talon, Huberin talon sekä yhdessä eri kollegoidensa kanssa myös Mältinrannan taidelainaamon ja linja-autoaseman suunnitelleen Bertel Strömmerin kynästä lähtenyt kylpykeskus on avattu. Mutta jo sitä ennen siellä on joku ollut rauhassa. Rauhaniemen kallioihin on kaiverrettu nimikirjaimia ja vuosilukuja 1873, 1913, 1920... 

Nuo kaiverrukset näkyvät tietyssä valossa kuivilla kallioilla parhaiten. Kaikki Rauhaniemen vakisaunojatkaan eivät niihin ole kiinnittäneet huomiota ja argeologiseen luettelointiin hakkaukset tarkastettiin viranomaisten toimesta yleisövihjeiden perusteella vasta vuonna 2004. Uusia löydetään vielä tänäkin päivänä. 

Kuka ne on tehnyt ja miksi? Sitä ei varmaksi tiedä kukaan. Yksi tarina kertoo Krimin sodan aikasesta Venäjän Näsijärven laivastosta, toinen taas muistokirjoituksista paikallisille menehtyneille. Yhden version mukaan kalliohakkaukset ovat tämän päivän I was here -tyyppisten tägien esi-isiä ja -äitejä, aikaansa kallioilla viettäneiden joutilaiden tekosia. Kovin nopeasti sellaisia kun ei ole tehty. Sapelikuvioita ja pitkiäkin nimiä. Oli mitä oli, yli satavuotiaina ne ovat merkki menneestä ja säilyttämisen arvoisia. Kumpa niitä ei kukaan tai mikään tuhoaisi. 

Rauhaniemen sauna lämpiää sähköllä. Puusauna olisi ehkä hitusen parempi, saunan tuoksuun sekoittuisi noki ja ääniin palava puu, ja se sopisi hämärtyvään syysiltaan mitä oivallisimmin. Mutta sähkö käy, kollektiivisesti hikoilevan ihmismäärän ansiosta löyly on pehmeä ja kostea. Ja onhan tunnelma huikea. Ja maisema rantakallioineen kaunis. Kalliokaiverrukset ja tarinat. Kansankylpylä. Kauniinpaa nimeä ei melkein voi olla. 

Ps. Saunominen Rauhaniemessä jatkuu läpi talven, joka ikinen päivä, joko puolestapäivästä tai alkuiltapäivästä iltakymmeneen asti. Kun jäät tulevat, avantoon pääsee pulahtamaan.