Stand up. Mikä olisi sopiva suomenkielinen vastine tälle omalaatuiselle sanataiteen muodolle? Sanakirjakäännös stand upista on seisova, suoraselkäinen ja rehti. Se voisi vapaasti käännettynä ilmentää juuri uskallusta nousta lavalle esittämään itseään. Itsestä puhumisesta, omana itsenään olemisesta ja omien mielipiteidensä laukomisesta ei stand upissa kuitenkaan ole kyse, vaikka koomikot valtaosin omalla nimellään ja omilla kasvoillaan esiintyvät. Lavakomiikkailta on kollegtiivinen kokemus, jossa esiintyjä samaistuttavine huomioineen elämästä luo yhteyden yleisöönsä ja kehrää kuulijoista esiin tunnereaktioita. Tietoisia ja tiedostamattomia. Iloa ja inhoa aiheuttavia.
Niin helpolta ja spontaanilta kuin stand up äkkiseltään saattaakin vaikuttaa, se kätkee taakseen valtavan määrän työtä ja taitoa. Kirjoittamista, kirjoittamista, kirjoittamista ja jo kirjoitetun harjoittelua ja hiomista. Lavakomiikassa jokaisella lauseella, äänenpainolla ja tauolla on merkitys, ja ne ovat tarkkaan harkittuja. Esiintyjän imago, tunnistettavuus ja tapa olla läsnä ovat kaikki tarkkaan harkittuja nekin, asentoa, ilmettä ja önähdystä tai tuhinaa myöten.
Stand up -komiikassa on alalajeja ihan niin kuin taiteessa on. On yhden lauseen vitsejä heittäviä onelinereita, puujalkavitsailijoita, poliittista satiiria tekeviä ja pitkien tarinoiden kertojia, sellaisia, joiden tekstissä on yhden sijasta monta bunch linea, iskevää lausetta, naurujen räjähdyskohtaa. Oi miksi näille termeille ei ole suomennoksia vaikka stand up elää Suomessa kultakautta, on tehnyt sitä jo monta vuotta!
Kaljakuppiloiden alapää- ja kakkavitseiksi stereotyypisesti leimattu yleisöä nöyryyttävä roustaus on kasvanut älykkääksi ja kuulijoitaan kunnioittavaksi taide-elämykseksi. Enää ei tarjota kaikille kaikkea ota tai jätä -tyyppisesti vaan erilaiset koomikot hakevat kohdeyleisönsä erilaisista ihmisistä. Meistä nelikymppisistä, koulutetuista ja työssäkäyvistä perheenäideistäkin. Baarien lisäksi stand upia on tarjolla teatteriklubeilla, kahviloissa ja pizzerioissa.
Jos aiemmin kirjoitin Tampereen saunapääkaupungiudesta, voisin tällä kertaa sovitella kotikaupunkini harteille stänäripääkaupunkiuden viittaa. Onko missään muussa kaupungissa mahdollista päästä joka viikko kuulemaan huippukoomikoita alle 10 eurolla? En tiedä. Mutta Tampereella pääsee.
Eilen illalla ajoin ratikalla Kalevan ytimeen ja astelin (jälleen kerran) Domuksen talon alakerrassa sijaitsevaan Secret Sauceity Pizzaan. Kahden tunnin aikana sateisen torstai-illan pizzoistaan nauttivan yleisön edessä kävivät uusia juttujaan testaamassa seitsemän koomikkoa: Saana Peltola, Jape Grönroos, Tommi Mujunen, Marjut Ollitervo, Viivi Kuusela, Antti Akonniemi ja illan isäntä Kimmo Aro. Ja minä nauroin, voi miten nauroinkin! Tarkoituksellisille tarinoille ja tahattomille kömmähdyksille. Ripsivärit poskille ja mahani kipeäksi (jälleen kerran).
Harjoitusklubin lippu maksoi euron per koomikko. Alle kuusi senttiä minuutti. Sillä rahalla sain nauruterapiaa taas vähintään viikon tarpeiksi, vaikka sähköä sillä ei enää saa edes entisen parin minuutin lämpimän suihkun vertaa. Näitä erilaisia harjoitusklubeja on Tamperella useita: Cafe Metsonkulmassa, Teerenpelissä ja Kaksissa Kasvoissa ainakin. Niillä käyvät juttujaan testaamassa isotkin nimet Hesoista saakka. On nähty Jukka Lindström ja Ismo Leikolakin.
Kotiin palatessani ja kotikaupunkiani iltavalaistuksessa ihaillen mietin miten mieletöntä on saada nauraa itselleen ja koko maailmalle toisen ihmisen terävien havaintojen ja nokkelien juttujen kautta. Ei liene sattumaa, että Vuoden 2022 stand up tulokas -kisan kuudesta finalistista neljä on tamperelaisia. Luonnonlahjakkuudella pääsee tiettyyn pisteeseen saakka, mutta harva on seppä syntyessään - vitsailijakaan. Täällä kasvaa kovia koomikoita, koska heillä on kasvuun mahdollisuus. Reilun kuukauden päästä kisafinaali-iltana minä pidän peukkuja sinulle, Eriikka Väliahde!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti