sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Isompi pala historiaa kuin osasin odottaakaan

Kauan sitten kuulin tarinan paikasta, joka olisi ehdottomasti pyöräilyretken arvoinen. Nokian perällä, kaukana Siurossa, on kuulemma matala koski ja kosken vieressä baari, jossa on iso viihtyisä terassi ja maailman parhaat pizzat. Ahaa, ajattelin silloin ja panin asian korvan taakse odottamaan tulevaisuuden pyörälenkkiä. Sitä lenkkiä ei ole vielä tullut, ei, vaikka tarinan kuulemisesta on jo aikaa. Pyörä ei ole kunnossa, siihen ei saa lastenistuinta kiinni, niin olen perustellut itselleni sitä, etten ole ajanut metriäkään sitten vuoden... 2007! Taito ei kuulemma kuitenkaan koskaan unohdu, niinhän ne sanovat. Tiedä häntä sitten.




Perjantaina, Runotytön syntymäpäivien aurinkoisissa jälkimainingeissa päätin, että kun mummu ja ukki pohjoisesta ovat vielä kylässä, minä viis veisaan ruoanlaitosta ja ehdotan jotain muuta. Meillä kun kerrankin olisi hyvä syy harrastaa hieman kotiseutumatkailua, ajella vähän ja katsella keskustaa laajemmin tätä kotikaupunkia ja sen ympäristöä. Mietin hetken kuulemaani tarinaa, pyörää ja retkeä, ja tunsin pienen pistoksen kun hylkäsin kuulemastani jutusta sen pyöräretkiosan niin monen vuoden odottelun jälkeen. Mutta kun vieraita on mukana, on perusteltua käyttää pyörän sijasta autoa, vakuutin itselleni. Ja pizzaperjantai, älyttömän hyvä syy sekin, parempi kuin mikään muu. Niinpä me hyppäsimme autoon kaikki viisi ja suuntasimme pizzalle Siuroon.





Vihreät maalaismaisemat, alavat pellot ja jokivieri, niitä oli kiva katsella auton ikkunastakin. Kun koski vanhoine kivisiltoineen paljastui mutkan takaa, harmitti, etten etukäteen ottanut paremmin selvää siitä mihin oikeastaan olimmekaan menossa. Paikka on niin paljon muutakin kuin vain pizzaa! Miksei siitä kukaan puhunut mitään? Siuron Koskibaari on ollut kylän kokoontumispaikka, palvellut paikalla asiakkaitaan vuodesta 1959 lähtien, nykyinen omistaja on baarinpitäjä kolmannessa polvessa, katsoin nettivideosta jälkikäteen. Suuri keltainen puutalo on alkujaan ollut Osuusliike Voiman kauppa, rakennettu vuonna 1912, kymmenen vuotta myöhemmin kuin kahden kunnan ja kahden lääninkin rajana aikanaan toiminut kivisilta. Kosken toisella puolella oleva vanha puuhiomo ja Oksasen puutarhan yhä käytössä oleva Nokia-yhtiöiden rakennuttama voimala ovat valmistuneet vuonna 1906. Puolitoista vuosisataa aiemmin keskellä koskea on ollut kruunun mylly, johon johti lankkusilta.

Etsimme vapaan suojaisan pöydän baarin terassilta ja katselemme maisemaa hetken. Siuronkoski on vanhaa asuinaluetta, vanhempaa kuin moni muu paikka Pirkanmaalla. Myöhemmin tulleiden heimojen tieltä pohjoiseen väistyneet saamelaiset pitivät majaa näillä sijoilla jo kivikaudella (5000 e.a.a - 1500 e.a.a), paikan nimi Siuro, on pohjoissaamea ja tarkoittaa kapeaa paikkaa vesistössä. 1500 vuotta sitten kahden vesistön yhtymäkohta oli jo muodostunut vilkkaaksi kauppapaikaksi ja sitä suojaamaan oli Siurovuorelle rakennettu linnoitus. Tuon linnoituksen jäänteet ovat Suomen viidenneksi suurin muinaislinna. Nopeasti teollistunut maaseutukylä oli 100 vuoden ajan rentoa elämää viettäneiden tukkijätkien kesätyömaa. Monet kylän taloista tarjosivat lisäansioinaan paikan muualta tulleiden jätkien korttipeli- ja juomaringeille. Tukkeja ei uomassa ole kulkenut enää vuosikymmeniin, Siuronkosken rantakivikossa on rauhallisesta kesäpäivästä nauttivia kalastajia. Jälkikäteen luen, että saaliskalaerikoisuutena koskessa on Suomessa muuten harvinainen toutain.





Hämärässä Koskibaarissa on sopivan vanhanaikainen ja sopivan kylämäinen tunnelma. Pieni jono tiskille ei haittaa yhtään, baarissa on mukava katsella ympärilleen. Valitessamme pizzoja listalta mummun kanssa, Runotyttö luettelee mitä kaikkea hän haluaisi tilata itselleen: jäätelöitä, munkkeja, voisilmäpullaa ja erivärisiä pulloja tiskin takana olevalta hyllyltä. Luen myöhemmin netistä, että pizzojen ja muiden lista-annosten lisäksi kyläbaari tarjoilee aamupuuroa klo 9:00 alkaen ja jatkaa arkipäivät vaihtuvalla lounaslistalla. Viikonloppuisin baari on avoinna klo 2:00 saakka livemusiikin, visailujen ja karaoken voimin. 




Ruuhkasta huolimatta saamme ruokamme yllättävän nopeasti, monet muut pöytäseurueet (tai osat niistä) joutuvat odottamaan annoksiaan paljon kauemmin. Rapeareunaiset pizzat ovat hyvät, kuulemani tarinat Koskibaarista loistavana pizzapaikkana eivät siis olleet fuulaa. Mutta paikasta ja sen ympäristöstä olisin mieluusti kuullut henkilökunnaltakin enemmän. Takaisin kotiin päin mennessämme ajamme Melon voimalaitoksen kautta ja katselemme aikojen saatossa kallioon syöpynyttä uomaa. Jos olisin tiennyt, olisimme pizzojen jälkeen poikenneet Koskibaarilta uimarantaan ja matonpesupaikkaan johtavalle Satamatielle ja käyneet katsomassa paikkoja, joissa sisällissodan aikana on teloitettu punaisten puolella taistelleita - katsoimme Herra K:n kanssa Väinö Linnan romaanitrilogiaan pohjautuvan Täällä pohjantähden alla -sarjan tallennuksesta juuri hiljan.

Kun illalla laulan Runotytön uneen Tupakka rullaa, mietin Turun tietä, hämäläisten härkätietä. Sitä, miten aiemmin päivällä katselimme sitä Koskibaarin terassilta. Meidän pitää tehdä reissu Siuroon uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti