Villa Milavida, me tapasimme vihdoinkin

Yksi kauneimmista paikoista Tampereella tänne muuttamisesta lähtien on mielessäni ollut Näsinkalliolla (entinen Mustalahden kallio) seisova valkoinen linna ja sitä ympäröivä suurten puiden suhinassa uinuva hiljainen vanha puisto. Olen kiertänyt puistoa ja linnaa ajatuksissani aina siitä saakka kun sen luona ensimmäisen kerran kävin. Viimeiset pari vuotta linnakukkula on ollut rakennustyömaana ja rakennus huputettuna restauroinnin takia, Tampereen kaupunki on kunnostanut Villa Milavidan entiseen loistoonsa aivan niin kuin lupasi vaikka tuon lupauksen pitäminen hieman kestikin. Aprillipäivänä minua ei puijattu eikä jekutettu vaan yllätettiin parhaalla mahdollisella tavalla: Keskiviikkona 1.4. pääsimme Herra K:n kanssa tutustumaan vielä viimeistelyä vailla olevaan linnaan ja vihdoin tunnustelemaan sitä myös sisältä päin.

          

Valkoinen palatsi aaltokoristeisine ikkunoineen, sukuvaakunoineen, helminauhoineen ja katolla seisovine valtavine koristeuurnineen on jollain tapaa apea ja surullinen, ehkä siksi, että sen tarina on niin mollivoittoinen. Kukkulalla aikaisemmin sijainneen puuhuvilan tavoin Villa Milavidaksi ristityn linnan alkuperäisasukkaista, Finlaysonin omistajasuvun pojan Peter von Nottbeckin perheestä, vain kaksi vanhinta tytärtä, tuolloin kolmi- ja kaksivuotiaat neidit, ehtivät asua kodissa lastenhoitajan kanssa. Lasten äiti kuoli perheenlisäykseksi odotettujen kaksosten synnytykseen Baden-Badenissa lokakuussa 1898 ja perheen isä puolta vuotta myöhemmin umpisuolileikkausessa Pariisissa. Sekä rouva Olga että herra Peter von Nottbeck sekä myöhemmin monien vaiheiden jälkeen myös heidän vuonna 1990 kuollut toiseksi vanhin tyttärensä Madame Andrée de Nottbeck on haudattu Nottbeckien sukuhautaan Lielahteen. Kyllikki Heleniuksen Milavidasta kirjoittaman kirjan kuvissa perhe näyttää onnelliselta ennen sitä kohdannutta tragediaa. Valkoisen palatsin ruutulattiaisen aulan, alakerran upeiden vierassalien ja yläkerran 12 makuuhuoneen olisi suonut täyttyvän iloisista elämän äänistä. Nottbeckien vaihesta useampia kirjoja kirjoittanutta Kyllikki Heleniusta on kiittäminen Madamen uurnan löytymisestä ja sen laskemisesta sukuhautaan 7 vuoden helsinkiläisen hautaustoimistosäilytyksen jälkeen.

         

              

Villa Milavidaa ja sittemmin Näsilinnaa piti kotinaan Peter von Nottbeckin palkkaaman talonmiehen perhe parikymmentä vuotta, kukaan muu ei siinä koskaan ole asunut. Vuonna 1905 Tampereen kaupunki osti kaupungin arvokkaimman asuinrakennuksen sen omistavilta, setänsä luona Imatralla asuvilta neljältä orpolapselta 250 000 markan hintaan. Palatsia ympäröivä rauta-aita portteineen ei sisältynyt kauppaan, se siirrettiin Lielahteen sukuhaudan ympärille. Tarkkaa käyttötarkoitusta rakennukselle eivät kaupungin virkamiehet tuolloin vielä tieneet, sitä mietittiin museon lisäksi mahdollisesti myös sairaalaksi ja koulutaloksi. Palatsin nimi vaihdettiin Milavidasta Näsilinnaksi ja paikan nimi muuttui Mustalahden kalliosta Näsinkallioksi. Talonmies Lehtonen sai perheineen jäädä asumaan kotiinsa kaupan teon jälkeenkin aina vuoteen 1918 saakka.

              

          

Toinen palatsin käytävillä kävelijän hiljaiseksi vetävä osuus rakennuksen historiassa on maalis-huhtikuu 1918, punaisten ja valkoisten välillä käyty veljessota. Kansalaissota. Luokkasota, sisällissota, kapinakevään tapahtumat. Tampereella käydyt taistelut, joihin osallistui yhteensä yli 30 000 sotilasta, on edelleen Pohjoismaiden historian suurin kaupunkisota. Tuon sodan ankarimmat taistelut käytiin Näsinkalliolla Hämeen museona ja sota-aikana Punaisen Ristin kenttäsairaalana toimineen Näsilinnan ympärillä. Palatsi vaurioitui valtaustaisteluissa pahoin, mutta korjattiin takaisin museokäyttöön sodan jälkeen. Vuonna 2013 aloitettujen kunnostustöiden yhteydessä jälkiä vuoden 1918 taisteluista jätettiin tarkoituksellisesti näkyviin kunnioittamaan sodassa kaatuneiden taistelijoiden ja siviilien muistoa. Linnassa vierailija voi nähdä verijälkiä marmoriportaissa ja tykinreikiä sisäseinissä. Vuosi 1918 jakaa edelleen kaupungin kahtia, nostaa tunteita pintaan liki satavuotta tapahtuneen jälkeen. Pohjolan valkeassa kaupungissa syntyneenä ja kasvaneena tuo aika historiassa tuli minulle todelliseksi vasta Tampereelle muuttoni jälkeen.
 

         

Hämeen museo suljettiin vuonna 1998 rakennuksen huonon kunnon takia, Näsilinna ehti olla tyhjillään liki 18 vuotta ennen kunnostustöiden aloittamista. Nyt uusi iloisempi aikakausi Villa Milavidan historiassa on alkamassa kun huhtikuun puolessa välissä se avaa ovensa kaupunkilaisille Cafe Milavidana, Ravintola Von Nottbeckina ja museona, jonka pysyvä näyttely kertoo Nottbeckien suvun vaiheista kauniissa kaupungissamme. Linnan upeat yksityiskohdat on säilytetty, Nottbeckien henki on tuotu Milavidaan takaisin tapetteja, verhoja, kattokruunuja, huonekaluja, komeita kaakeliuuneja ja tummia paneelikattoja myöten. Yhden yläkerran museohuoneista asuttavat vihdoin Nottbeckit itsekin, vahanukkeina kylläkin.
   

Mitä Milavida tarkoittaa, sitä ei kukaan koskaan tullut Nottbeckeiltä kysyneeksi heidän vielä eläessään. Yhden, vuodelta 1948 peräisin olevan tarinan, mukaan nimi on aikanaan ollut muodossa melaviitta ja tarkoittanut palatsin sijaintipaikkana ollutta Mustalahden kalliota. Tarinan mukaan korkea kukkula olisi ollut Näsijärveltä Tammerkoskelle soutavien veneiden perämiesten maamerkki, melan viitta, suunta, johon ohjata soutajat soutamaan. Mutta koska Nottbeckit olivat ulkomaalaisia ja puhuivat suomea vain välttävästi jos ollenkaan, he eivät osanneet lausua perinteistä nimeä oikein ja niin tuo nimi heidän suussaan ääntyi muotoon Milavida. Tammerkoski -lehden toimittajan loppukaneetti kertomukselleen on "uskokoon ken tahtoo".

Villa Milavidassa tuoksuu tuore maali, remonttimiehet kantavat työkaluja huoneesta toiseen ja kiireiset työntekijät juoksentelevat salien väliä. Ennen niin hiljainen palatsi kuhisee kohta taas elämää. Koskiravintoloiden Linnanrouva Hanna Mäkelän mukaan Von Nottbeck -ravintola tulee tarjoamaan ranskalais-venäläistä ruokaa Nottbeckien taustojen mukaisesti espanjalais-italialaisesta perheestä tulevan ja Argentiinasta Suomeen muuttaneen keittiömestari Silvia Castañon mukanaan tuomin kansainvälisin maustein. Ravintolapäällikkö Tiia Mäkinen hymyilee kahvilan uutisia kysyttäessä. Cafe Milavidaan on saatu yksi maan parhaista pastry chefeistä, joten makeita ja suolaisia leivonnaisia linnan nimikkoleivoksen kanssa on kondiittorin käsistä luvassa kiistatta yhdellä kaupungin upeimmista terasseista. Odotan innolla, että pääsemme Herra K:n kanssa viikon kuluttua tutustumaan ravintolaan tarkemmin.