keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Pimeän vuodenajan kaupunkitaidetta kauneimmillaan

Pitkän ja raskaan maanantai-iltapäivän pimeydessä kävelin töiden jälkeen postia kohti kokolailla väsyneenä, kun katseeni kiinnittyi kauppahallin viereiseen Sokoksen seinään: Valojen ja varjojen leikistä erotin ponnaripäisen tytön, joka istui puun oksalla korkealla talon seinässä. Pydähdyin, seinästä oli pakko ottaa kuva. Kun jatkoin matkaani, kiinnittyi katseeni seuraavassa risteyksessä oransseihin kiehkuroihin punatiilitalon seinässä. Kiehkurat olivat uusia, eivät ne siinä aiemmin ole olleet. Postilta kirjastoa kohti matkaa jatkaessani ja seuraavaa katua alaspäin katsoessani sulkelsin valoteoksen mukana keltaisen valon siivilöimään metsään. Mitä ihmettä? Erilaista upeaa taidetta pitkin katuja minun kotimatkallani tavallisena pimeänä maanantaina?



Kotiin päästyä asiaa oli pakko hieman Googlata, olin selvästi missannut jotain tärkeää. Valoviikkojen tämän vuotiseen tarjontaan kuuluva Valogalleria käsittää kokonaisuudessaan 35 valotaideteosta, jotka on heijastettu erilaisin tekniikoin Tampereen keskustan tyhjiin seinäpintoihin. Mahtavaa! Aivan ihastuttava idea! Täydellinen piristys tähän kaikkein pimeimpään vuodenaikaan varsinkin juuri tällaisena vuonna, kun maassa ei ole yhtään lunta valoa heijastamassa. Gallerian valoteokset esittelevät valoa sen erilaisissa ilmenemismuodoissa, kuusi teosta on tamperelaisten sarjakuvataiteilijoiden luomia.
 

Onnittelut Valogallerian ideoille ja toteuttajille, seinäteokset ovat loistavalla tavalla uudenlainen juttu perinteisiin valoviikkoihin. Tulostin itselleni Valogallerian kartan ja kierrän sunnuntaihin 11.1. mennessä katsomassa kaikki loputkin teokset. Kenties reissullani löydän jotain muutakin uutta, uuden kahvilan tai uuden pienen putiikin jossain. Ja jos jotain uutta, niin jotain vanhaa myös: Hämeenkadulle ja Kauppakadulle ripustetut perinteiset valokuviot ovat tänä vuonna esillä viimeistä kertaa, joten ne pitää katsoa oikein kunnolla - niitä tulee kyllä ikävä.

3 kommenttia:

  1. Lisänä nuo ovat kivoja, mutta pelkästään en ajatukselle innostu. Osasin kuitenkin varautua, koska luin näistä suunnitelmista ensimmäistä kertaa jo viime jouluna.

    Itse olen kovasti vastaan perinteikkäiden valojen poistumista. Valot ovat merkittävä osa Tampereen historiaa, nostalgiaa ja näistä kaupunki tunnetaan. Ne kaunistavat katuja talviaikaan merkittävästi. Pelkästään se pimeys, mikä ensi vuonna Hämeenkadulle jää tämän takia, on niin ikävää.

    VastaaPoista
  2. Luulen, että Hämeenkatu tulee olemaan pimeä ja synkkä ilman perinteisiä valoja. Toivoisin kovasti, että ne eivät poistuisi. Seinäteokset eivät valaise samalla tavalla, lisänä tosiaan ovat todella onnistunut!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen kiivaasti perinteisten valojen poistamista vastaan! Lisänä nämä uudet on ok, mutta pelkästään ei. Valoviikkoja on ihailtu jo monessa sukupolvessa ja ne ovat joka ikiselle kansalaiselle ilmainen tapa saada vähän kauneutta katseltavakseen. En usko että se voi rahasta olla kiinni, kun kaikissa muissakin kaupungeissa valot itsestäänselvästi ovat paikoillaan. Säästöä voisi tehdä mieluummin vaikka muutamista muista valoista joita paistatetaan pitkin vuotta yötäpäivää...

    VastaaPoista