Tähtitaivaan alla

Sunnuntai-ilta on märkä ja musta. Pimeä, aivan niin kuin sen pitää ollakin. Mitä pimeämpi, sen parempi. Tamperelainen tähtitorni on yleisölle avoinna sunnuntai-iltaisin seitsemästä yhdeksään vain lokakuun alusta huhtikuun loppuun, muina aikoina kaupunkiympäristössä on liian valoisaa tähtien katseluun. Mahanpohjaani kutittaa lapsellisesti - niin kauan kuin muistan, olen halunnut käydä tähtitornissa ja nähdä miljoonien loistavien pisteiden kirjoman äärettömyyden lähempää. Alhaalla maassa tähtitaivasta tuijottaessani tunnen itseni minimaallisen pieneksi, niin pieneksi, että lakkaan melkein olemasta. Mietin mahtaako kaukoputki muuttaa sitä asetelmaa miksikään.

Päättäessäni lähteä seikkailemaan yksin sysimustana sunnuntai-iltana oudoille kulmille, yritän löytää karttaa tai osoitetta päästäkseni eksymättä Kaupin vesitornin yhteydessä sijaitsevalle Tampereen Ursan tähtiharrastajien tornille. Se on vaikeaa, googlemapsin tulkitseminen ilmakuvien perusteella on lähtökiireessä vaivalloista. Onneksi Herra K tulee hätiin, Herra K tuntee Kaupin alueen kuin omat taskunsa, hän osaa neuvoa minulle reitin ihmisten kielellä: Kun tulet jäähallilta päin Teiskontielle, käännyt valoristeyksen jälkeen oikealle ikään kuin menisit Kalevan ABC-asemalle. Et kuitenkaan aja parkkiin vaan jatkat matkaasi tienmyötäisesti suoraan Kekkosentien ylittävän sillan toiselle puolelle, ja käännyt sitten ensimmäistä autoille soveliasta tietä oikeaan. Tuo tie kiertää Petsamon puutaloalueen, sitä pitkin pääset risteykseen, josta on opasteet oikealle mäkeä ylöspäin perille saakka. 

Totta, niin pääsin. Kiitos Herra K, pimeässä suunnistaminen ei olisi onnistunut ilman ohjeitasi!  Varovaisesti kaarran autolla jättimäisen rakennuksen pimeään pihaan ja pysäköin lipan alle. Rakennusta on vaikea hahmottaa pimeässä. Otan muutaman juoksuaskeleen sitä ovea kohti, josta näen valon - netistä löytämissäni ohjeissa kerrottiin, että sisään pääsee puoli yhdeksään saakka ja kello on minuuttia vaille. Harpon portaat ylös tähtiharrastajien tiloihin, hymyilen onnellisena, kun ystävällinen opas päästää minut vielä sisään ja neuvoo tien katolle kuvun alle. ”Tänään on valitettavasti niin pilvistä, ettei kaukoputkella näe mitään”, opas pahoittelee. Hetkellinen pettymykseni katoaa kuitenkin nopeasti, kun opas alkaa esitellä tornin laitteistoa ja kertoa tähtien katsomisesta: Mitä katsotaan, miten katsotaan, miksi katsotaan. Kuinka kaukoputken kanssa suunnistetaan taivaalla ja mitä minkäkinlaisella laitteella voidaan nähdä. Kaikkein mielenkiintoisinta oli se, mitä kaikkea taivaalla voi nähdä paljaalla silmällä tai ihan tavallisilla eräkiikareilla. Tähtien kanssa ei siis tarvitse heti alkaa himoharrastajaksi, alkuun pääsee ihan vaan taivasta katselemalla. 

Jutustelemme oppaan kanssa pitkän tovin pääkaukoputken ääressä, ihmettelen observatorion muotoa ja väritystä ääneen, ja koska olen paikalla yksin, saan huoletta kysyä oppaalta kaikki hassuimmatkin mieltäni koskaan askarruttaneet tähtitaivasaiheiset kysymykset. En olisi osannut itsekseni ajatella, että tähtitornit on pyöreitä siksi, että kupuosasta on saadaan tehtyä mahdollisimman helposti kääntyvä, ja että katossa oleva luukku aukeaa yli taivaan lakipisteen niin, että kaukoputkella voidaan katsoa taivasta zeniitissä? Opin aikamoisen määrän harrastustermejä samalla, vanhastaan tiesin vain perusasiat planeettojen, tähtien ja kuiden eroista, aurinkokunnista ja kokonaisista galaxeista ja tähtien eri elinkaaren vaiheista. Tornissa seisoskellessa ymmärsin, miksi ohjeissa kehotettiin pukeutumaan erityisen lämpimästi, pilkkihaalari ei todelliselle harrastajalle varmasti ole vieras vaate ollenkaan. Nythän lämpötila ei ollut vielä edes kunnollla pakkasen puolella edes.

Alhaalla auditoriossa jatkoimme tähtikuvioiden katsomista tietokoneavusteisesti screeniltä, oppaat neuvoivat kuinka kotiportailla istuessani löydän taivaalta vanhastaan tuntemieni Pohjantähden, Otavan, Kassiopeian ja Orionin lisäksi Kesäkolmion kirkkaat tähdet Vegan, Denebin ja Altairin sekä sitten Lyyran ja Joutsenen tähtikuviot, Antromedan galaxin ja Linnunradan, joka kiikareilla katseltuna on kuulemma todella kaunis. Olisin viihtynyt tornilla vaikka kuinka kauan, niin mielenkiintoista oli saada kuulla tähtitaivaan ihmeistä alan harrastajilta. Pilvisen kelin takia yleisöillassa ei ollut ruuhkaa, kirkkaalla ilmalla parituntisen aikana katsojia käy viitisenkymmentä. Vaikka kaikki mahdolliset kysymykseni koetin kysyä, yksi jäi esittämättä: Kuka on tehnyt tähtitornin porraskäytävän upeat seinämaalaukset?

Huolimatta taivaan harmaudesta, tähtitornilla käynti oli ehdottomasti neljän ja puolen euron arvoinen kokemus! Pitänee käydä paikalla joskus valoisaan aikaan myös, massiivisen "uuden" vesitornin vieressä sijainnut ilmeisesti punatiilinen vanha vesitorni vaikutti mielenkiintoiselta, pimeydessä siitä ei vaan saanut oikeastaan minkäänlaista kuvaa. Hymyilin eiliselle illalleni tänä aamuna töihin ajaessani, kun Venus vilkutti minulle aamutaivaanrannasta. Kirkkaita pakkasöitä taitaa olla luvassa tällä viikolla, joten pitänee kaivaa tähtikartastot esiin portailta bongailua varten.