maanantai 29. lokakuuta 2012

Kolmen luukun joulukalenterini

Olen jouluihminen, yltiöpäinen joulusta nauttija, joka imee itseensä määrättömästi syitä ja mahdollisuuksia luoda ympärilleen ennenaikaista joulun lämpöä vain ihastellakseen sitä itsekseen. Lapsuuden joulunodotuksesta on mukanani aikuisuuteen siirtynyt kolme virstanpylvästä, ja niistä kolmesta en aio päästää irti, vaikka kuinka vanhenisin ja tulisin vuosien vieriessä kiukkuiseksi ja kireäksi. Niitä kolmea pylvästä seuraan vuodesta toiseen, odotan niitä samaan tapaan kuin lapset suklaakalentereidensa luukkujen avaamista joulukuisina aamuina. Ne kolme ovat minun joulukalenterini, kolmeluukkuinen matkani kohti sitä oikeaa joulua ja sen kiireetöntä lämpöistä tunnelmaa.


Ensimmäinen noista kolmesta kalenteriluukustani on ensilumi. Valkoinen, loppusyksyn lohduttomuuteen valoa tuova peitto, joka kietoo mustan maan alleen ja tekee keltaisesta oranssin ja ruskean kautta mustaksi muuttuneen maiseman raikkaaksi jälleen. Aikuisena riemu ensilumesta on enemmän sisäistä kuin ulkoista, mutta ensimmäistä lumipeitettä katsellessani hymyilen ja muistan molemmat koirani. Toisen, joka jaksoi vuosi toisensa jälkeen ihmetellä paikallaan seisten tuota kummallista märkää ja kylmää ainetta, johon ei tuntunut mukavalta laittaa mustia pehmeitä tassuja. Ja toisen, joka riehaantui täysin ensimmäisen ohuen lumen nähdessään, ja olisi valtavalla suullaan kolannut kokonaisen parkkialueen puhtaaksi jos siihen vain olisi annettu lupa. Noista kahdesta minä olen se, joka unohtaa ikänsä ja arvokkuutensa siinä sekunnissa, kun verhonraosta vilkaistaessani näen mitä ulkona on yön aikana tapahtunut. Bussipysäkille kahlaaminen ja nilkkoihin saakka ulottuvan lumen huoleton potkiskelu on elämys, sitä hetkeä odottaa koko vuoden.


Toinen luukku kalenterissani on jouluvalojen sytyttäminen, Tampereella siis lokakuun loppu ja Valoviikkojen alku. Tänä vuonna nuo kaksi luukkua menivät oikein päin - ensin lumi, sitten valot. Näin etelässä harvoin saa nauttia valoa tuovasta lumesta kovinkaan aikaisin, joten valoviikkojen avaus on tuonut tuon kaivatun valkeuden mustana kiiltävään katukuvaan. Valoviikot aloittavat jouluvalokauden Tampereella kuukautta aikaisemmin kuin muissa kaupungeissa,  Valoviikot antavat ihan tavallisillekin ihmisille luvan aloittaa ulkovalojen ripustaminen omalle pihalleen aikaisemmin kuin niitä muuten tulisi ajateltuakaan. Perinteisten kadun ylittävien valoköynnösten lisäksi on Tampere viimevuosina panostanut uudenlaisiin valaistusteoksiin. Kävimme Herra K:n kanssa sunnuntai-iltana ihastelemassa Näsinneulasta tehtyä Vesitorni -valotaideteosta ja sen juurella valaistua Sara Hildenin patsaspuistoa. Rauhassa ja kiireettä käsi kädessä nautittuna valonheittimin korostetut puu-, pensas- ja patsasteokset olivat räikeistä väreistään huolimatta upeita ja moniulotteisia. Valon Taikaa -tapahtuman kaltaisia katselu- ja kävelykohteita tarvitaan piristämään pimeneviä iltoja.

Kolmas hartaasti odotettu luukkuni kohti joulua mentäessä on jouluisten näyteikkunoiden ilmestyminen kaupunkien liikkeisiin. Stockmann ja Sokos ovat ehdottomasti suurimmat odotukseni kohteet, niiden spektaakkelimaiset ikkunat valmistuvat joulukadun avajaisiin marraskuun 18. päivä tänä vuonna. Hyvin suunnitelluissa ja toteutetuissa jouluisissa ikkunoissa on jotain todella lumoavaa, niitä pysähtyy tuijottamaan, niihin uppoaa mukaan. Ne ovat kurkistusluukku satumaailmaan, ovi omaan henkilökohtaiseen joulunarniaani, johon voin halutessani kadota pitkiksikin ajoiksi ilman, että oikea maailma huomaa minun olevan poissa ollenkaan. Muistan lapsuudestani monta erilaista jouluikkunaa ja muistan niitä aikuisuudestani myös. Pääkatujen varsilla sijaitsevien kauppojen omistajat toivottavasti ymmärtävät, miten suuri muistoarvo kauniilla jouluikkunoilla on. Vaikka kauppa kuolisi, muisto sen jouluikkunoista säilyy aikuiseksi kasvavan lapsen mielessä ja puheissa vuosienkin jälkeen vielä. Kaunista ikkunaa ei unohda koskaan.


Kurkistin perjantaina tämän vuotisen kalenterini kolmosluukkuunkin jo, ihan pikkuisen vain: Keskustorin laidalla sijaitseva ranskalaishenkisiä vaatteita ja sisustustarvikkeita myyvä Sia on somistanut ikkunansa ihanan jouluisella tavalla. Sellaisella ihanan kiiltävällä ja runsaalla ranskalaisella jouluisella. Sain pari vuotta sitten nähdä oikean ranskalaisen pikkukaupungin joulunalusajan Chamonixin laaksossa Mont Blanc -vuoren juurella korkeiden kinosten ympäröimänä. Lämmin kiitos ystävälleni siitä jouluisesta reissusta, se säilyy muistoissani ikuisesti yhden ikkunan lailla myös.

Nyt kun aloin asiaa oikein miettimään, on noita luukkuja kalenterissani oikeastaan sittenkin neljä: Tampereen Joulutorin avajaiset ovat se viimeisin askel kohti omia jouluvalmisteluitani. Joulutorilta ostan joulupöytään säilötyt valkosipulit, majooneesit ja paahdetut mantelit, ne, jotka tuoksuvat huumaavalta jo kauas pimeissä pakkasilloissa joululaulujen soidessa torin pienten puotien välisillä kapeilla kauppakujilla. Joulutorilla viivyttelen, hidastelen, yritän viipyä mahdollisimman pitkään. Joulutorissa parasta ovatkin sen tuoksut, äänet ja tunnelma. Niin lähellä joulua ei valoja oikeastaan enää tarvita, suloinen hämäryys tuo jouluntunnelman lähelle, käsinkosketeltavaksi ihan.

Tai sittenkin viisi luukkua, koska ensimmäisten kynttilöiden sytyttäminenkin syksyn pimeiden tullessa on tietynlainen matkan aloitus sekin, ensimmäinen luukku oikeastaan. Eikun kuusi, koska yksi luukku on glögikauden aloituskin ja yksi myös ensimmäisten jouluomenoiden ostaminen kotiin. Ja vielä yksi luukku on ehdottomasti joulukukka-asetelmien tekeminen, piparien leipominenkin omansa...

Onhan noita luukkuja vielä jäljellä, nämä kolme ensimmäistä olivat siis oikeastaan vasta alkusoittoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti