Ny rillataan!
Kesän tullen tamperelaisuus on taas valttia mainosmaailmassa ja miksipä ei olisi. Kaupunkimme jääkiekkolegendat komeilevat makkaramainoksissa niin televisiossa, lehdissä kuin talojen seinilläkin ja radiomainoksissa kuuluvat luotettavan letkeät ja tuttavallisen tavalliset kummeliäänet. "Nyrrrillataan", on lausahdus, josta You Tubeenkin on tehty omat pätkänsä, aurinkoisina iltapäivinä tuota lausetta ei kertakaikkiaan voi vastustaa. Saattaa se lipsahtaa itseltäkin silloin tällöin: Nyt grillataan - kesä on ruoanvalmistuksen aikaa pihakeittiöissä ja erilaisten makujen nauttimista ehdottomasti ulkosalla. Kesä on äijäruokaa tamperelaisittain.
Ei liene sattumaa, että juuri tamperelaisia hahmoja valitaan ruokamainoksiin kesäksi. Tampere jäähalleineen ja makkaratehtaineen on äijämäinen, ja Tampereen ruokakulttuuri ennakkoluuloton, rento ja reipas. Tamperelaiset ovat saaneet ensimmäisinä Suomessa omia itselleen niin siivet, kebabin kuin hampurilaisketjutkin. Suomen ensimmäisen McDonaldsin löytää muuten taas Keskustorilta alkuperäiseltä paikaltaan Commercen talosta, kun se kahden vuoden odotuksen jälkeen avasi ovensa uudelleen tulipalotuhot korjattuna. Tampereen vanhin pizzeriakin palvelee edelleen, se on myös peräisin aivan tuon herkun Suomen valloituksen alkuajoilta. Siipien ja mustamakkaran ohella varsinkin vanhemmat tamperelaiset vannovat peremecien nimeen (lausu: pärämäts). Tataarikauppiaan mukana yli sata vuotta sitten Tampereelle juurtuneet lihapiirakat kuuluvat kaupungin ehdottomaan ruokaperinteeseen, kiitos Linkosuon Kahviloiden.
Yhteistä lihapiirakoille, makkaralle, pizzalle, kebabille, hampurilaisaterioille ja tulisesti maustetuille siiville on se, että ne kaikki ovat helppoa noutoruokaa, mukaan otettavia, sormin syötäviä. Mutkattomia. Aluksi outoja, mutta ajankuluessa tutuksi tulleita ja suusta suuhun levinneitä. Tampere on hyvä paikka uusien asioiden tulla - asioiden ja ihmisten. Suuri maalaiskylä on sulatusuuni, jossa erilaiset kulttuurit, perinteet, taustat ja kielet kaikkine murteineen sidotaan lempeästi yhteen yhteiseksi tavaksi toimia toisiaan tukien. Eikä nuo suhteet ole lyhyitä, tamperelaiset rakastavat omiaan koko sydämestään ja rakastavat pitkään. Kertakäyttökulttuuri ei tässä kaupungissa ole jokapäiväistä, kun johonkin kiinnytään, siitä pidetään kiinni vuodesta toiseen. "On perinteitä, ja on tamperelaisia perinteitä", entinen työkaverini myhäili usein tyytyväisenä lounashetkiensä valinnoista.
Yhteistä lihapiirakoille, makkaralle, pizzalle, kebabille, hampurilaisaterioille ja tulisesti maustetuille siiville on se, että ne kaikki ovat helppoa noutoruokaa, mukaan otettavia, sormin syötäviä. Mutkattomia. Aluksi outoja, mutta ajankuluessa tutuksi tulleita ja suusta suuhun levinneitä. Tampere on hyvä paikka uusien asioiden tulla - asioiden ja ihmisten. Suuri maalaiskylä on sulatusuuni, jossa erilaiset kulttuurit, perinteet, taustat ja kielet kaikkine murteineen sidotaan lempeästi yhteen yhteiseksi tavaksi toimia toisiaan tukien. Eikä nuo suhteet ole lyhyitä, tamperelaiset rakastavat omiaan koko sydämestään ja rakastavat pitkään. Kertakäyttökulttuuri ei tässä kaupungissa ole jokapäiväistä, kun johonkin kiinnytään, siitä pidetään kiinni vuodesta toiseen. "On perinteitä, ja on tamperelaisia perinteitä", entinen työkaverini myhäili usein tyytyväisenä lounashetkiensä valinnoista.
Yksi tarina antaa hyvän esimerkin siitä mitä tarkoitan tamperelaisten rakkaudella rentoon ruokaan ja kiintymyksestä sen tekijöihin: Kun egyptiläinen hävittäjälentäjä Fuad Hanafi-Eweiss tuli Ruotsin kautta Suomeen 70-luvun alussa, oli Linkosuon leipomo nuoren miehen ensimmäinen työpaikka ja hänet siipiensä suojaan ottanut talvisodan lentäjäveteraani hänen ensimmäinen ystävänsä. Ennen pitkää ruoan parissa viihtynyt ja maustamisen taidon omannut nuori mies uskaltautui kokeilemaan omia siipiään ja suomenkielen opittuaan hän perusti ravintolan, Abu Fuadin. Tuon legendaariseksi tamperelaisten mukana kasvanut kaupungin ensimmäinen kebab-ravintola syntyi vuonna 1982 Aleksanterinkadulle, josta se muutti Hämeenkadun kautta Koskikeskukseen ostarin avatessa ovensa vuonna 1988. Yli kolme vuosikymmentä Abu Fuad täytti tamperelaisten vatsat, tarjosi pikkupojista perheellisiksi miehiksi kasvaneille kaupunkilaisille nautittavaksi helposti lähestyttävää etnistä ruokaa, ruokaa, joka alkuvaiheessa oli kummallista näillä leveyspiireillä. Nykyisin kebabia saa kaikkialta, lähes jokaisen korttelipizzerian ja lähiögrillinkin listoilta löytyvät kepsuannokset myös. Mutta kaikki paikat eivät valmista lihojaan itse, kaikkien paikkojen kastikkeet eivät ole sitä mitä ne Abu Fuadilla olivat. Abu Fuadin keittiö on nyt kylmennyt ja perinteisten annosten lisäksi kana-, maksa- ja lammaskebabien tarjoilu loppunut kauppakeskuksen irtisanottua ravintolan vuokrasopimuksen huhtikuun lopussa vuosien yhteistyön jälkeen. Tamperelaiset kapinoivat suosikkinsa kohtaloa keväällä, keräsivät nimilistoja ja perustivat facebook-ryhmiä, mutta turhaan. Omasta pettymyksestään ylipäästyään tamperelainen ravintoloitsija Fuad Hanafi-Eweiss haluaakin jo jäädä eläkkeelle ja keskittyä omiin lapsenlapsiinsa nyt kun ravintolan pitäminen ei enää vie kaikkea aikaa.
Tamperelaiseen ravintolakulttuuriin jäi rakastetun Abu Fuadin kokoinen aukko. Missä Tampereella nyt käydään kebabilla? Lähes viisitoista vuotta samalla paikalla Hämeenkadun yläpäässä asiakkaitaan palvellut Etelän Kebab on yksi varteenotettava vaihtoehto, se tuntuu luotettavalta ja mukavalta,vaikka ei Abu Fuad olekaan. Etelän Kebab toimi erinomaisesti ainakin teatteritreffien loppukohtauksen näyttämönä eräänä sateisena iltana. Kun tärkeintä on hyvä maku ja miellyttävä intiimi ilmapiiri, tuo pieni ravintola kannattaa ehdottomasti testata. Kauniine seinämaalauksineen ja ystävällisine palveluineen se on enemmän kuin pikaruokala. Samalta lautaselta kahdella haarukalla syötynä Iskender oli romanttinen kokemus, ainakin kun seura oli oikeaa ja ikkunan takana satoi kaatamalla vettä.
Jos rillaaminen on intohimo ja mieli tekee kokeilla jotain hauskaa ja erilaista, kokeile Fuadin jalanjäljissä kebabin valmistusta kotioloissa isommalla porukalla:
1 kg naudanjauhelihaa
1 kg possunjauhelihaa
½ kg karitsanjauhelihaa
100 g aromisuolaa (suolaa n. 50%)
½ dl mustapippuria rouhittuna
1 tl kanelia
2 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta (tulisuudesta riippuen)
todella reipas luraus öljyä, desin verran ainakin
- Anna jauhelihojen tasaantua huoneen lämmössä noin puolituntia. Kippaa ne ja kaikki mausteet sen jälkeen vatiin tai jättimäiseen kulhoon. Mausteiden määrä kuulostaa hurjalta, mutta hurja on lihamääräkin - se kutistuu uunissa aikas paljon.
- Vaivaa setti huolellisesti sekaisin tasaiseksi massaksi joko käsin tai jos raaskit, niin sähkövatkaimella täydellä teholla reippaat kymmenen minuuttia. Käsin menee kauemminkin, puristeltavaa ja höykytettävää kun annoksessa riittää.
- Muotoile lihasta paksu, noin käsivarren mittainen pötkylä ja kieritä se tiukasti kaksinkertaiseen tarkoin suljettuun folioon.
- Paista pötköä grillissä hiljaisella hiilloksella muutama tunti tai uunissa 125'C neljä tuntia, käännä puolikierrosta joka tunnin jälkeen. Jos paistat pötkön uunissa, laita koko komeus uunivuokaan tai pellille, säästyt vähemmällä siivoamisella, jos folio jostain syystä päästää nesteitä läpi.
- Anna valmiin pötkön levähtää vähintään 10 minuuttia koskemattomana, jotta foliossa liikkuvat lihanesteet imeytyvät kunnolla takaisin lihaan.
HELVETILLINEN KASTIKE: (Lihalle)
1 tlk paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyreetä
1 tl oreganoa
½ tl chilijauhetta
2 tl tabacoa tai muuta tulisoosia maun mukaan
½ ruukkua tuoretta persiljaa silputtuna
½ ruukkua tuoretta korianteria silputtuna
ripaus suolaa
ripaus sokeria
- Laita kaikki ainekset paitsi tuoreet yrtit kattilaan ja keittele kasaan miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Lisää tuoreet yrtit mukaan vasta ihan loppuvaiheessa, muutama minuutti ennen kastikkeen valmistumista.
- Anna kastikkeen jäähtyä ennen tarjoilua.
- Oman maun ja tuntemuksen mukaan muitakin yrttejä tässä voi toki käyttää maun syventämiseksi.
TAIVAALLINEN KASTIKE: (Salaatille)
1 punainen paprika
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
4 rkl sokeria
2 rkl sinappia
½ dl omenaviinietikkaa
1 prk tomaattipyreetä
2 dl öljyä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
ripaus basilikaa
- Pese paprika, kuori valkosipulit ja sipulit, lohko isoimmat neljään tai kuuteen osaan ja laita tehosekoittimeen. Mittaa päälle muut ainekset ja aja tasaiseksi massaksi.
Me tekastiin lisukkeeksi komealle setille salaatti (tomaatti, kurkku, jäävuorisalaatti) ja lohkoperunat grillissä. Normiperunat pestiin ja pilkottiin lohkoiksi kuorimatta. Perunat pyöräytettiin kupissa, jossa oli loraus öljyä, ripaus suolaa, ripaus mustapippuria ja ripaus paprikajauhetta. Grilliin levitettiin folio ritilän päälle ja lohkoja grillailtiin siinä rauhallisella lämmöllä parisen kymmentä minuuttia.
Kommentit
Lähetä kommentti