Ikuisesti Tampereella

Nottbeckien perheen historia kietoutuu kauniisti yhteen Tampereen kaupungin historian kanssa, heidän tarinansa on erottamaton osa sitä samaan tapaan Finlaysoneidenkin elämäntarinakin on. Finlaysonin puuvillaimperiumia vuodesta 1835 hallinnut Wilhelm von Nottbeck poikineen oli merkittäviä vaikuttajia Tampereen teollistumisessa ja nopeassa kehittymisessä maalaiskylästä vetovoimaiseksi kaupungiksi. Jäljet Nottbeckien ajasta ovat yhä näkyvissä, poikien rakennuttamat surulliset palatsit Näsinpuistossa ja Tallipihan vieressä parhaimpina esimerkkeinä siitä. Valkoisena hohtavan Villa Milavidan Näsinpuistoon rakennuttanut Peter kuoli umpisuolen tulehdukseen asuttuaan linnassaan vain muutaman vuoden, senkin ajan yksinäisenä ilman kaksotyttärien synnytykseen menehtynyttä vaimoaan. Aleksander, joka rakennutti Finlaysonin palatsin isänsä kuoltua tämän vanhan puuhuvilan tilalle, puolestaan kuoli jo ennen oman linnansa valmistumista vuonna 1900. Nottbeckien seitsemän pojan katraasta vanhin menehtyi aikoinaan jo synnytykseen ja nuorin tapaturmaisesti vain 20-vuotiaana.

Menestyksestään ja vauraudestaan tunnettujen Nottbeckien tarinan yllä leijuu kohtalokas synkkyys. Kolmannen Finlaysonin palatsin, Wilhem-nuoremman itselleen ostaman Lielahden kartanon, torni pilkottaa tummanpuhuvana puidenlomasta Paasikivi-Kekkosta Ylöjärvelle päin ajettaessa. Tornin mustaa monihaaraista tuuliviiriä olen katsellut monena monituisena päivänä töistä kotiin tullessani miettien tarinaa sen takana. Metsän verhoamasta aavemaisuudestaan huolimatta tuo linna oli aikanaan täynnä elämää, se oli eloisin kaikista Nottbeckien linnoista. Kartanon hulppeassa navetassa märehti parhaimmillaan yli 400 lehmää, navetalta talolle ja talolta Tampereelle johti jo 1800-luvun lopussa omistajan rakennuttama yksityisrautatie. Linnan 25 makuuhuoneessa nukuttiin hyvin aina sisällissodan vuosiin saakka huolimatta siitä, että Finlaysonin tehdas oli jo aiemmin muutettu osakeyhtiöksi. 

Nykyisin kartanon päärakennuksessa toimii Metsäliiton Länsi-Suomen pääkonttori, navetta ja tilan oma vesitorni palatsin lisäksi koristavat edelleen Lielahden maisemaa kartonkitehtaan ja jättimäisten markettien lomassa. Vaikka tehdasalue on historiassa kiinni ja rakenteilla olevat kerrostalot työntyvät yhä lähemmäksi, vahtii museovirasto noiden yksityisomistuksessa olevien kohteiden kunnossapitoa. Helppoa ei rakennusten luokse pääseminen ollut, itseasiassa vahingossa minä entisille kartanon maille jouduinkin villejä lupiineja aurinkoisena aamuna metsästäessäni. Historian siipien havina ja puhdas uteliaisuus ajoivat minut oikaisemaan jalan jättömaan poikki ja hiipimään lähemmäs tuota punatiilistä upeaa linnaa. Autoillen en aiemmin reittiä puiden väliin kätkeytyvälle kartanolle ollut keksinyt.

Nottbeckien tarina Tampereella hiipui vuosisadan vaihteeseen ja loppui kokonaan vuonna 1917, kun 1830-luvulla Tallinnasta Pietarin kautta Tampereelle tullut saksalaislähtöinen Nottbeckien suku jätti Suomen lopullisesti. Tarinan mukaan kirkon kirjoihin jäi sisällissodan kynnyksellä Nottbeckeistä dramaattinen merkintä: "Poistuneet tuntemattomaan". Kaikki Nottbeckit kolmessa polvessa ovat kuitenkin edelleen Tampereella, paitsi tarinoissa ja rakennuksissa, myös maallisina jäännöksinä sukuhaudassa. Tehtaan patruunan pojista vain kolme eli pitkän elämän, heistä yksi, Finlaysonin edistyksellisistä sähkölaitoksista vastannut Carl, lapsettomana. Kaikki Tampereella tunnetun perheen jäsenet on haudattu Lielahden kartanon alueelle vuonna 1885 perustettuun sukuhautaan, viimeisimpänä maan syliin laskettiin Milavidassa syntyneen Peter Nottbeckin tyttären, Madame Andrée de Nottbeckin uurna. Genevessä vuonna 1990 kuolleen madamen mukana päättyi Suomessa vaikuttaneiden Nottbeckien sukuhaara, aateloidun suvun vaakunan viereen on Helsingin Ritarihuoneella asetettu musta risti.

Kun Lielahden kartanolla aamutuimaan käytyäni tutustuin kertomukseen tuosta sukuhaudasta, tutkin sateliittikuvia Lielahden alueelta löytääkseni oikean paikan. Kohtuullisen helposti aavistus paikasta löytyikin kappelin katon perusteella, joten iltapäivällä päädyin esittelemään Herra K:lle jotain sellaista, jota tuhansien tarinoiden mieskään ei tiennyt Tampereella olevan. Hetki siinä katseltiin hiljaisina portin raosta Nottbeck-suvun hautausmaata molemmat yhtä yllättyneinä siitä tiedosta, että heidän viimeinen leposijansa todellakin löytyy täältä, keskeltä asfalttiviidakkoa. Pienessä metsikössä sijaitseva hautausmaa on Milavidan rauta-aidalla ympäröity ja lukittu, mutta opastetaulu portinpielessä kertoo kuitenkin kaiken olellisen. Nottbeckit eivät siis poistuneetkaan tuntemattomaan vaan ovat ikuisesti Tampereella, keskellä sitä vaurautta ja menestystä, jota aikoinaan olivat täällä rakentamassa.