Näköalapaikalla menneestä tulevaisuuteen

Tampellan entisen teollisuusalueen reunamilla kohoaa mäki, Herrainmäki, mystinen ja vaikeasti tavoitettava paikka, niin keskellä kuin se kaikkea onkin. Se hallitsee maisemaa Tampellan esplanadia pitkin kävellessä ja keskusaukiolla ympärilleen katsellessa. Mäkeä ei turhaan ole aikanaan herroittelemaan alettu, mäen päälle 1900-luvun alussa on rakennetut Tampellan tehtaan insinöörien asuintalot ovat hulppeita vielä tänäkin päivänä, kukkulalta avautuvasta maisemasta puhumattakaan. Katselen tuota mäkeä usein alhaalta käsin, milloin kauempaa autonikkunasta, milloin lähempää työpaikan ikkunasta. Mutta vain kerran olen kivunnut sinne ja ihmetellyt, mitä nuo komeat puu- ja tiilitalot sen harjalla ovat. Vain kerran olen ihaillut mäen päältä yli Tampellan aina Finlaysonille saakka avautuvaa kaupunkimaisemaa, näköalaa menneestä kauas tulevaisuuteen.

                    Villa Sandlund                                  Villa Sakari                                        Villa Ryselin

Huhuja Kummeleiden kuvauspaikoista ja Porkkana Ryhmän studioista olen kuullut, Herra K:kin on mäkeä ja sen rakennuksia ihmetellessäni osannut kertoa yhden taloista olleen mukana Kummeli-hommissa, mutta mitään varmaa en niiden alkuperästä ole aikaisemmin saanut tietooni. Nyt tiedän ja koen tietämyksestäni jonkunlaista omituista täyttymystä, kiitos eräälle rouvalle, joka ymmärsi nuoren neidin kotiseutuhistoriarakkauden päälle ja oli kysyttäessä oitis valmis kertomaan tuntemansa tarinat. Viime vuosisadan alussa rakennetut huvilat on nimetty niiden alkuperäisten omistajien mukaan. Villat Sandlund ja Ryselin ovat toimistokäytössä nykyisin, Villa Lavonius (nykyiseltä nimeltään Villa Jugend) juhlatilakäytössä ja Villa Sakari, joka on Tampereen kaupungin omistuksessa, on tilakeskuksen kautta vuokrattu erillisinä huoneina erilaisille ryhmittymille ja yrityksille studiotiloiksi. Yksi noista Villa Sakarin huoneista on kuin onkin Kummelin takana olevan Porkkana Ryhmä Oy:n tukikohta.Viides huviloista, Villa Pääjohtaja, on yksityisessä omistuksessa, sen alkuperäistä nimeä en valitettavasti löydä mistään.
 

Huvilat ovat upeita, todella komeita kaikki viisi. Kaikki ovat suojelukohteita, samalla tapaa rauhoitettuja jäänteitä menneestä ajasta kuin Tampellan piippukin. Piippua lukuunottamatta muu maisema Herrainmäen alla Tampellan puolella on vuosisadan aikana vaihtunut hurjasti, entisen tehdasalueen täyttävät nykyisin modernit kerrostalot minimarketteineen, kivijalkakahviloineen ja kauneushoitoloineen. Keskelle Pellavantoria pystytetty Valon Kehrä –niminen taideteos lienee moderneinta, mitä vanhalle tehdasalueelle ikinä olisi voitu kaavaillakaan tehtävän. Näin valoisina kevätpäivinä tuo valkoinen lumihiutalemainen veistos on kaunis, mutta pimeinä syystalven aamuina en valitettavasti voinut aina ajatella samoin. Väriään vaihtava punaisen-vihreän-violetin-sininen valoteos oli kuin amerikkalainen joulukuusipainajainen, mietin usein mitä mahtavatkaan toria ympäröivissä taloissa asuvat ihmiset taiteesta ajatella. Nykyaikaisuudesta huolimatta taiteilija Hans-Christian Berg itse pitää teostaan Tampereen teollisuushistoria- ja koskimaisemalähtöisenä, pohja-ajatus alumiinisella ledvalopatsaalla kun on energia ja voima, samat elementit, joiden varaan koko Tampere on aikoinaan rakentunut. http://www.tampere.fi/tampereinfo/viestinta/tiedotteet/2010/5t7m2Lclo.html

Näsijärven puolella Herrainmäkeä on enemmän vanhaa jäljellä, pusikoituneiden ratapihojen ruttuisissa ja vähän rähjääntyneissä konepajoissa ja valimorakennuksissa yllättäen toimii vielä tänä päivänäkin erilaisia teollisuusalan pienyrityksiä. Herrainmäen, tai oikeammin Ranta-Tampellan alueen yksi erikoinen ja silmiinpistävä kohde on valkoinen puutalo, joka jää todella ahtaanoloisesti rautatiesillan ja Kekkosentien Näsinsillan väliin. Talon peltinen katto ja puinen torni pistävät esiin sillan kaiteiden yläpuolelle, maata, jolla se seisoo, ei sillalta ohiajaessaan oikeastaan edes näe. Googlaamalla talosta ei löytynyt mitään tietoa, asiaa ei auttanut yhtään, kun ei tiennyt sen nimeä, osoitetta tai edes käyttötarkoitusta. Kun vartavasten tämän päivän tuulisessa säässä suunnistin Mältinrantaan ja siitä Näsinpuiston viertä eteenpäin Kekkosentien alle vievää kävelyreittiä, löysin vihdoin tien tuolle uteliaisuuttani vaivanneelle talolle. Valkoinen talo on saaressa siltojen alla, paikan nimi on Pajusaari ja kuuluu Tampereen Navigaatioseuralle. "Ai se entinen Pursiseuran talo!", Herra K naurahti, kun kotimatkalla kerroin hänelle iltapäivän pikku seikkailustani: "Siinähän on venepaikkojakin ympärillä, veneiden katsastusta varten oma pieni satamakin siis. Olisit heti sanonut, että sinä sitä mietit", Herra K hymyili minulle lempeästi. Ah, se tietää kaiken! Minulla on kaikki tieto korvieni ulottuvilla, kunhan vain osaisin kysyä. Ihanne tilanne.

Tämä päivä oli hyvä päivä. Ratkaisin arvoituksia kuin Hessu Kissala konsanaan ja sain siitä täyttymyksen tunteita, tunnen Tampereen tänään vähän paremmin kuin eilen. Koska päivä oli hyvä, päätin uhkarohkeasti ratkaista vielä yhden pitkään mieltäni vaivanneen arvoituksen, pannukakun salaisuuden:

PANNARI
1 uunipellillinen
 

4 munaa 

2 dl sokeria

1 l maitoa

n. 5dl jauhoja
1 rkl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
50 g voita

- Riko kananmunat ja sekoita niihin ensin sokeri ja sitten maito. Sekoittele kuivat aineet ensin yhteen keskenään, lisää ne sitten maidon ja munan joukkoon. Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja pilko voi nokareiksi, jotka ripottelet pannaritaikinaan ennen uuniin laittoa. Paista 200'C:ssa noin 30 minuuttia.
- Nauti mansikkahillon ja mahdollisesti myös vaniljajäätelön kanssa.

Nami, ihan paras pannari! Olen viimeksi uskaltanut kokeilemaan pannukakun tekemistä Rovaniemellä ihan ensimmäisessä omassa asunnossani syksyllä 2000. Tuolloin koti-ikävissäni äitin ihanaa pannaria muistellessani epäonnistuin niin surkeasti, että siitä toipumiseen kesti lähes 12 vuotta!