maanantai 11. heinäkuuta 2011

Somewhere over the rainbow

Kesä on ehdottomasti jäätelöä, mansikoita ja auringonpaistetta, mutta kesä on myös pitkiä iltoja, terasseja ja ulkona syömistä, lomamatkoja tai ainakin haaveita niistä. Aurinkoa tai ei, lomamatkoissa parasta on passattavana oleminen, se vaan on niin täydellistä luksusta istua aamuisin, päivisin ja iltaisin valmiiseen pöytään toisten palveltavaksi, valita rauhassa haluamiaan herkkuja maisteltavaksi ja nauttia kiireettä, tiskauksetta ja kaupassakäyntihäsellyksettä ihanasta ruoasta. Aina ei tarvitse päästä sateenkaaren toiselle puolelle saakka, arjen luksusta löytää kotoakin. Omassa kotikaupungissaankin voi mennä treffeille, ottaa omaa kultaa tai rakasta ystävää kädestä ja pujahtaa ihmisten joukkoon olemaan tunnistamaton ja tutustua toisiinsa uudelleen. Oi, on kiva haaveilla tuollaisista hetkistä silloin tällöin - sitä pöljästi unohtaa joskus, ettei vakiintuneen parisuhteen tarvitse tarkoittaa treffittömyyttä ja perhosten puuttumista masunpohjasta. Arjen luksuksen ei ole pakko olla mitenkään ylitseampuvan hienoa, huolella suunniteltua tai kallistakaan, Tampereelta löytyy monia kivoja paikkoja, joissa herkullista ruokaa saa kohtuullisin hinnoin ja pöytiä turhaan varailematta, tunnelma noissa paikoissa on se tärkein. Pieni breikki kivalla terassilla tuntuu miniulkomaanlomalta joskus, erityisesti silloin kun ilta-auringon lämpö, pikkuhiljaa pimenevät illat ja tuulen mukana tulevat tuoksut kuljettavat mielen kauaksi kotinurkilta.


Tampereella totta tosiaan on muutamia sellaisia paikkoja, joissa Ihmemaa Ozin Dorothyn tapaan pääsee kengän kantojaan yhteen kopauttamalla hetkessä tuhansien kilometrien päähän kotoa huomaamaan miten kiva paikka oma kotikaupunki oikeastaan sittenkin on. Muutamia tamperelaisia suosikkejani ovat The Grill -nimisen ravintolan paahtavan aurinkoinen amfiterassi Frenckelin aukiolla, texmex-henkisen Gringos Locos -ravintolan värivaloin koristeltu sisäpihaterassi Kehräsaaressa sekä legendaarinen espanjalaisravintola Bodega Salud kokonaan avattuine näyteikkunoineen Tuomiokirkonkadulla. Nuo kaikki kolme ovat toisistaan poikkeavalla tavalla piristäviä retkiä sateenkaaren toiselle puolelle - Salud perinteitä vaalivasti Espanjaan, Locos nuorekkaasti Väli-Amerikkaan ja Grill todella tyylikkäästi muuten vaan maailmalle metropoleihin.

Yksi ehdoton kestorakkauteni arjesta karkaamiseen on kuitenkin paikka kosken rannassa, sinne me karattiin kaksin viikko sitten viimeksi. Ravintola tuolla paikalla vaihtui tänä keväänä havannalaisesta irlantilaiseksi, mutta ihastus tuohon arjen pakopaikkaan ja siinä sijaitsevaan terassiin ehkä jopa lisääntyi. Tempon talossa sijaitseva Ruby and Fellas -niminen ravintola ja sen osittain katettu suojaisa terassi tarjoilee rennon ja välittömän ilmapiirin lisäksi tuttua kansainvälistä sormiruokaa ja vähän erikoisempaa irkkuherkkufiilistelyä sekä livemusiikkia ja maiseman, jota katsellessa todellakin pystyy kuvittelemaan itsensä ja seuralaisensa kauas kauas kotimaasta. Suosittelen punaisten kenkien kantojen kopauttamisen kokeilemista, aina ei tarvitse lähteä kauas päästäkseen lähelle, joskus vain portaat alas pääkadulta riittää. www.rubyandfellas.fi/

Kesäisin terassisuosikeitani ovat erilaiset mielikuvitukselliset salaatit ja niitä tarjoilen mielelläni ystävillenikin kotioloissa. Väriä ja makua ei salateista tarvitse puuttua, kesä on täynnä mieletöntä syötävää melkein suoraan maasta poimittuna:

HALLOUMISALAATTI
2 annosta:

2 nippua salaattia esim. jääsalaatti ja rucola
1 pkt halloumi-juustoa
1 l tuoreita mansikoita
½ hunajameloni
½ cantaloupemeloni
1 avokado
1 rss kirsikkatomaatteja

- Rakenna annos lautasille repimällä pohjalle ensin salaatit, leikkaamalla kirsikkatomaatit puoliksi siihen päälle ja kuorimalla & paloittelemalla melonit. Melonit paloittelee helpoiten niin, että puolittaa ensin puolikkaan, poistaa sitten siemenkodan, viipaloi melonin ja poistaa kuoren viipalekerrallaan leikkuulautaa vasten. Avokadon saa lastuiksi viiltämällä hedelmän halki kiveä myöten ja pyöräyttämällä puolikkaita sitten eri suuntiin. Kivi lähtee irti napauttamalla veitsi siihen kiinni ja nitkuttamalla sivuttain. Lusikoi lastut salaattiin seuraavaksi ennen puolitettuja mansikoita.
- Paista halloumi juusto pehmeäksi ja kullan ruskeaksi joko pannulla tai grillissä. Nosta lämpimänä salaatin päälle ja pirskottele kastikkeella.

LIMEKASTIKE:
½ dl oliiviöljyä
1 lime
3 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria

-Purista limen mehu öljyyn, lisää etikka, mausteet ja sekoita. Myös limen kuorta voi raastaa mukaan. Muista: vain kuoren vihreää pintaa, ei valkoista kitkerää osaa.


KANA-NACHOSALAATTI
2 annosta:

2 kanafileetä
1 tuuhea ruukku jääsalaattia 
3 tomaattia
10 cm kurkkua
½ sipuli
½ tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1/4 punaista paprikaa
1 prk kermaviiliä
1 pss SantaMaria Taco-maustetta
kourallinen nacholastuja (joko original tai makusi mukaan maustettu)

- Pese ja pilko kanafileet ja paista ne pannulla. Mausta valmiit kanat puolella jauheella Taco-maustepussista.
- Sekoita toinen puolikas Taco-maustepussista kermaviiliin ja laita jääkaappiin hetkeksi maustumaan.
- Revi salaatti lautasille ja pilko kurkku, tomaatit, paprika ja sipuli sille kaveriksi. Huuhtele ja valuta pavut ja lisää ne vihannesten päälle. Asettele kyytiin paistetut maustetut kanat ja nacholastut, ja kruunaa annos muutamalla lusikallisella jääkaapissa hetken maustunutta kermaviilikastiketta.


AURAJUUSTO-PÄÄRYNÄ-SALAATTI
2 annosta:

1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku lehtisalaattia
n. 20 cm kurkkua
1 prk päärynöitä omassa mehussaan
kourallinen kuorittuja pinjan- tai auringonkukan siemeniä
kourallinen cashewpähkinöitä
½ pkt aurajuustoa

- Paahda pähkinät ja siemenet kuumalla kuivalla pannulla. Erikseen, sillä ne paahtuvat eri aikaan.
- Revi salaatit ja pilko kurkut, päärynät ja aurajuusto ja kasaa ne kaikki lautasille keoiksi ja lorauta annosten päälle kastikkeeksi pieni noppa balsamicoviinietikkaa ja oliiviöljyä, jos pidät niiden mausta. Ripottele paahdetut siemenet ja pähkinät annoksen kruunuksi.

Mmm... Minä <3 salaatit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti