Pohjoista ulottuvuutta kotikaupungissani

Kun asuu jossain, sieltä tuntuu aina kaipaavan pois - kuka lyhyemmäksi, kuka pidemmäksi aikaa ja kuka taas ei koskaan tulisi takaisin, jos valita saisi. Kaipuut muualle tulevat ilmi keskusteluissa, helposti melko vieraidenkin ihmisten kanssa ajautuu jutusteluun siitä mihin kukanenkin on lomallaan menossa tai mihin haaveilee pääsevänsä, mitä vinkkejä jo koetuista parhaista paikoista kenelläkin olisi tarjolla toisilleen jaettavaksi. Itsekin haikailen menneiden tai tulevien reissujeni perään aina silloin tällöin, milloin kauas kaukomaille, milloin taas kotiin pohjoiseen. Pohjoinen ulottuvuus on minussa, hauska sanonta tiivistää tuon tunteen osuvasti: naisen saa pois pohjoisesta, mutta pohjoista ei koskaan naisesta. Pitää varmasti paikkansa muidenkin kuin vain minun kohdalla, omalta osaltani allekirjoitan tuon sanonnan samoin tein.

Pala pohjoista on tuotu Tampereelle kittiläläisen ravintoloitsijan, Päivikki Palosaaren, toimesta. Levillä mainetta jo vuosia niittänyt ravintola on avannut huhtikuun lopussa laajennusosan tamperelaisen ostoskeskuksen yläkertaan. K-24 monotansseista ja paikan nettisivuilla mainostamastaan after ski -tunnelmasta mie en nyt niin tiiä, se ei ole se osa pohjoista, jota minulla millään tavalla olisi ikävä monta vuotta turisteja opiskeluideni ohella palvelleena, mutta ravintolamiljöö muuten on kyllä upea ja näkymät kattoterassilta Pyhäjärvelle huikaisevat. Tapasin pohjoisen ystäväni Hullussa Porossa, kokeilimme miten tarjolla oleva Lappi toimii Etelä-Suomessa meidän molempien elellessä nykyisin täällä. Ruoan puolestahan se toimi kyllä, kärsyleipä (lue: Metsästäjän riistaleipä) päällään poronkäristystä, korvasienikastiketta, puolukoita, perunasalaattia ja suolakurkkua ja allaan salaattipeti oli paras leipä, jota olen ravintoloissa Tampereella syönyt eikä se todella ollut hinnallakaan pilattu. Pikkunälkään tilaamastani annoksesta maksoin kiitollisena 13 euroa, harmittavaa oli ainoastaan se, että puolet annoksesta jäi syömättä sen valtavan koon takia. 

Pohjoinen on turisteille poroa ja jäätävää pakkasta, vuolukiveä, hirvensarvia ja tunturikoivujen ruskalehtiä, kaikki nuo elementit löytyvät myös Tampereelle siirretystä lappilaisesta ravintolasta. Perinteisistä Lapin markkinointijutuista vain Joulupukki punaisine pipoineen ja lahjoja täynnä olevine rekineen puuttuu. Meille siellä jossain kaukana asuneille pohjoinen on paljon-paljon muuta kuin nuo esitteisiin siirrettävissä olevat tunnusmerkit. Pohjoinen on valkeita kesäöitä, pimeitä talvi-iltoja, metritolkulla lunta ja hiljaisuutta vastapainonaan lämpimiä päiviä ja pitkiä keskusteluita ystävien kanssa jo harmaantuneilla laitureilla hitaasti virtaavien vesien äärellä. Pohjoinen on raikasta ilmaa, vihreitä kasveja ja niiden tuntemusta, se on metsää, järviä ja tilaa olla vapaasti oma itsensä. Pohjoisessa on tilaa hengittää. Pohjoisuus on minulle erityisesti ystävällisiä ihmisiä, hersyviä persoonia, sellaisia aitoja ja oikeita tyyppejä, jotka vielä uskaltavat rehellisesti, reippaasti ja sponttaanisti olla omanlaisiaan välittämättä siitä mitä genreä tai aatesuuntausta milloinkin edustavat tai mitä milläkin sanomisellaan, tekemisellään, pukeutumisellaan tai tarjoamisellaan antavat kenenkin itsestään ymmärtää. Kirjoitin joskus aikaisemmin kokemuksestani tamperelaisten tarpeesta lokeroida toisensa heti ensitapaamisella, laittaa sekä itsensä että kanssaihmisensä tiettyyn laatikkoon riippuen siitä miltä näyttää, mitä tekee työkseen, mitä harrastaa ja millä tavalla mistäkin asiasta puhuu. Pohjoisuus on minulle sitä, ettei ketään tarvitse lokeroida - jokainen olkoon omanlaisensa ilman laatikon reunoja tai muitakaan esteitä vapaasti olemisen ja hengittämisen tiellä. 

Se, onko Koskikeskuksen toisessa kerroksessa entisen Knossoksen tiloissa toimiva Hullu Poro sitten ruokaravintola, drinkkibaari, oluenhuuruinen livekeikkalava vai yökerho, olkoon siis oman pohjoisen ulottuvuuteni nimissä aivan yhden tekevää. Minä pidin ravintolan ruoasta ja sisustuksesta kaikessa kliseydessäänkin, ja pidin siitä, että uskalias yrittäjä toi reippaasti lappilaisen meiningin Tampereelle. Jokainen kokeilkoon sitä oman mieltymyksensä mukaan ja ajatelkoon paikasta sen perusteella mitä haluaa laittamatta sitä mihinkään tiettyyn lokeroon pelkästään ensitapaamisensa perusteella. Herra K:ssa taitaa olla tuulahdus pohjoista ulottuvuutta myös, sen verran tehokkaasti se mursi jään ja pääsi läpi, sen verran spontaanisti ja innostuneena se lähtee mukaan tutkimaan kotikaupunkimme kummallisuuksia, on aina valmiina tapaamaan uusia ihmisiä ja hyppäämään seikkailuun riippumatta siitä, mitä toiset saattaisivat hänen tekemisistään ajatella. Ihana Herra K.

Vinkkinä kaikille pohjoista etelässä kaipaaville - seuraavat Pohjolan herkut toimivat loistavasti myös Etelä-Suomessa:

KESÄ GRILLISSÄ:
LOIMULOHI

4 annosta:

n. 900g lohta
1½ dl sitruunamehua
ripaus sokeria
suolaa

sitruunapippuria

- Kiinnitä lohi puiseen lautaan (poraa lautaan pienet reiät ja naulitse lohipala kiinni pienillä puisilla reikiin sopivilla tikuilla). Sekoita mausteet sitruunamehuun ja sivele lohen pinta mehusekoituksella.
- Nosta lohilauta nuotion reunalle kuitenkin niin kauas, etteivät liekit yllä siihen saakka. Anna lohen loimuttua reilusti tunnin ajan, valele kalaa välillä sitruunamehulla, ettei kalanen vallan kuivahda. Kun pinta alkaa kevyesti tummua, on loimulohi valmis.

Namnamnam! Huippuherkku, jota  harvemmin kaupunkilainen saa. Nautitaan sellaisenaan tai vaikkapa salaatin tai uusien perunoiden ja voi-sipulisoosin kanssa.

PAAHDETUT VAAHTOKARKIT

Isoja kiinteitä vaahtokarkkeja (esim. Haribon BBQ)
Grillitikut
Takkatuli / grillin hiillos

Pujota vaahtokarkkeja tikkuun ja grillaile niitä hiilloksen päällä pihalla tai sisällä takassa. Karkit paahtuu hetkessä, siis aivan hetkessä, kullan ruskeiksi, joten tämä on nopeaa touhua. Suklaakastike kruunaa ihanan jälkkärin, jos haluaa karkkivartaat oikein tarjolle asettaa. Äkkimakea, juuri niin täydellinen kuin kuvitella saattaa.