Mistä tietää, että on onnellinen? Niin, mistä. Onnellisuus lienee henkilökohtainen määre, jokaiselle erilainen, jokaiselle eri asiaa tarkoittava, sehän on tunne ja tunteet ovat sellaisia. Kun tunne on hyvä ja olo onnellinen, kaikki asiat tuntuvat helpommilta. Sisäinen aurinko valaisee harmaammat ja sateisemmat päivät, oman elämän ilmastointilaite saa keksimään viilennystä ja mukavia pieniä juttuja helteisempiin päiviin.
Onko onnellisuus kukkasia? Minulle kukkaset tai oikeastaan niiden huomaaminen ympärilläni on osa onnellisuutta. Kun huomaan kukkaset pihoissa, puistoissa ja teiden varsilla, tiedän olevani onnellinen. Pahalla mielellä kukkasia ei näe, mutta kiireestä ja paljosta pakollisesta tekemisestä huolimatta onnellisena on aikaa katsoa. Onnellisessa olossa löytyy aina pieni hetki aikaa tuhlattavaksi siihen, että nuuhkaisee ilmaa ja tuntee tuomenkukkien tuoksun, pysähtyy ja poimii käteensä lupiinin, metsäorvokin tai omenan oksan ja katselee sen herkkää ja hentoa kauneutta. Vihaisena tai ärtyneenä kukat ei vois vähempää kiinnostaa, niitä ei näe eikä niitä haluakaan nähdä. Ei siis ihme, että japanilaiset juhlivat onnellisuutta, viettävät kansallista vapaapäivää kirsikankukkien avautuessa, juhlivat niiden kauneutta kollektiivisesti. Mikä Suomessa voisi olla vastaava päivä varattavaksi ilolle ja onnellisuudelle? Kielon päivä 14.6. vaikka - olisihan kielo kansalliskukkamme kuitenkin. Kielo ja syreeni ovat lapsesta saakka olleet lempikukkiani, valkoinen pieni kello ja vaaleanvioletti tähti.
Herra K tuo minulle kukkia aina silloin tällöin. Milloin syreenin oksan, milloin juhannusruusun varren, milloin parvekkeelle laitettavaksi pelakuun tai keittiön pöydälle tulppaanikimpun. Tuo kukkien tuominen on hykerryttävän ihanaa, ei siksi että kukkien saaminen olisi mitenkään itseisarvoista tai ainoa tapa millä Herra K näyttää ajattelevansa minua, vaan erityisesti siksi, että silloin tiedän hänen olevan onnellinen. Herra K on onnellinen ja huomaa kukkaset, haluaa poimia niitä ja tuoda iloksi myös minulle. Kukille on annettu symboliarvoja, niiden väreille selityksiä ja analyyseja, mutta kukka kuin kukka, ajatus on tärkein. En ole koskaan osannut arvostaa lepyttelytarkoituksessa ostettua ruusupuskaa - loukattuna ja surullisena kukilla ei ole merkitystä ja ele on vain tylsä elokuvista apinoitu tapa. Spontaani itse kerätty kimppu herättää minussa enemmän lempeitä tunteita, tuli se sitten lapselta, siskolta, työkaverilta tai omalta rakkaalta.
Iloisena ja onnellisena on rauha olla, helppo hengittää, arvostaa kanssaihmisiä ja ihailla ympärillään olevaa. Pispalanharju ja Tahmelan ranta on oivallinen paikka onnellisen päivän kävely- tai pyöräilyretkelle. Kapeat mäkiset kadut ja kujat tarjoilevat silmänruokaa loputtomiin, jokaisen kulman takaa avautuu uusi näkymä, uutta mielenkiintoista katseltavaa ja ihasteltavaa. Kauniisti laitetut pihat ja somasti villiintyneet puutarhat tuntuvat molemmat kodikkailta, vanhat puutalot ja uudet kivitalot toistensa lomassa sopusointuisilta kokonaisuuksilta kuitenkin. Tuoksujen kirjo on loputon, rauhallinen liikehdintä talojen pihoissa rauhoittaa itseäkin, Tahmelan rannan siirtolapuutarha ja Kurpitsatalo hymyilyttää lempeästi. Omakotitalo keskellä kaupunkia järven rannassa - mikäpä siinä elellessä. www.pispala.fi/kurpitsa/talontoimintaa
Ylhäällä harjulla olevista taloista ja pihoista avautuu mieletön maisema molempiin suuntiin, mutta ennen kaikkea silmänkantamattomiin saakka kauas yli Pyhäjärven selän. Sitä katsellessa tulee kansallisromanttinen ja lähes majesteetillinen olo, ei ihme että Lauri Viita viihtyi täällä www.lauriviitaseura.org/museo. Pispalanharju on kaunis ja rauhallinen nykyään, mun Muumilaakso, onnellisten ihmisten tyyssija. Ennen on ollut kuitenkin toisin, tavallisten työläisten lisäksi ovat tyhjäntoimittajat ja pikkurikolliset kansoittaneet Pirkkalan kuntaan aikaisemmin kuuluneen Pispalan kylän rinteitä, kun virkamiesten valvovat silmät eivät sinne asti ylettyneet. Kotipoltto rehotti, Pispalan viinaksia myytiin kaupunkiin ja kauemmaksikin kieltolain aikaan. 5.4.32.10, kieltolain päättyminen on muuten yksi harvoja historian tapahtumia, jonka muistan kellonajan tarkkuudella. Hauska sattuma tuossa lukujonossa, mutta vaikka pidän valtavasti historiasta, ei päivämäärät ja vuosiluvut ole mun juttu, rakastan enemmän tarinoita ja ihmiskohtaloita niiden takana.
Pispalan entistä varsin värikästä elämää voi kurkistaa elokuvassa Klaani. Monet tutut näyttelijät tähdittävät Mika Kaurismäen vuonna 1984 ohjaamaa Tampereella kuvattua sukutarinaa, jonka tunnusmusiikkina on yksi kaikkien aikojen kauneimmista kappaleista. Balladi Elokuvasta Klaani on ollut tarkkaan kuunneltu laulu oman elämäni isoissa käännekohdissa. Kerroin siitä laulusta joskus Herra K:lle, yllätyksekseni hänellä oli tuo kappale koneellaan myös. Lainasimme kirjastosta sitten elokuvan, kun kumpikaan ei ollut sitä koskaan aikaisemmin edes ajatellut katsovansa ja tykkäsimme molemmat. Raikulielostelusta huolimatta leffassa oli tarina, nuoren miehen väkevä pyrkimys ja yritys korjata kohtaloaan, rakentaa tulevaisuudestaan parempaa huolimatta siitä ettei kukaan muu tunnu uskovan hyviin aikomuksiin. Suvun mukanaan tuoman painolastin takia luottamuspulassaan päähenkilö itsekin vähän lipsuu liukkailla kivillä kuhmuraista polkua kulkiessaan.
Aurinkoisina päivinä harjulle kävelylle ja Rosendahlin rantaan uimaan. Eväiksi kunnon salaatit parin kylmäkallen kanssa laukkuun pakattuna, maistuva kana-pastasalaatti vaikka, jälkkäriksi leipäjuustoa ja hedelmäpalasia. Samat eväät sopivat sateisena päivänä leffan katseluun kotosalla, siitä vaan piknik pystyyn olohuoneen lattialle:
KANA-PASTASALAATTI
2 annosta:1/2 kerä jäävuorisalaattia tai 1 ruukku jääsalaattia
2 tomaattia
n. 15 cm pätkä kurkkua
1/2 punaista paprikaa
1/2 sipulia
2 kanafileetä pestynä, paloiteltuna ja paistettuna
1 kynsi valkosipulia kanan paistamiseen kaveriksi
n. 3 dl keitettyä pastaa
parmesan-juustoa lastuina
- Kaikki vaan palasiksi ja järjestyksessä päällekäin. Äitin tekemä sinappinen-valkosipulinen salaatinkastike on tähän se kaikkein paras vaihtoehto, mutta oman maun mukaan mikä vain käy, suosittelemaan lähtisin ainakin Felixin Tomaatti-chili-salaatinkastiketta.
HEDELMÄ-JUUSTOLAUTANEN 2:lle:
1/4 cantalope-melonia
1 omena
1 päärynä
½ rss viinirypäleitä
1/4 leipäjuustoa
- Kuori ja paloittele hedelmät ja pilko juusto kuutioiksi. Asettele annos lautaselle, yhdelle yhteen tai kahdelle erikseen oman mukavuudenhalusi ja esteettisyyskäsityksesi mukaisesti. Haarukoilla on helppo napsia meheviä hedelmäpaloja ihan samalta lautaseltakin.
Noin, loistava retkieväs tai iltapala on valmis. Erinomainen sohvaleffaeväs myös, testattu juttu.
Kukat ja onnellisuus.. en ole koskaan tullut ajatelleeksi mutta tuo on niiiin totta! Ruusupensaat on nyt sateella ihan parhaimmillaan. :)
VastaaPoista