maanantai 22. syyskuuta 2014

Vaaleanpunainen elefantti keskellä kaupunkia

Monta monituista viikkoa olen katsellut keskelle kotikaupunkiani noussutta mustanpuhuvaa rakennusta, jota ei kerta kaikkiaan voi olla huomaamatta, niin musta ja niin korkea se on. Olen kiertänyt taloa ympäri ja taas ympäri tunnustellen sitä. Näyttääkö se modernilta vai vain keskeneräiseltä erikoisessa värissään? Onko se kaunistus vai kauhistus? Linjakas vai sekainen kokonaisuudettomuus? Olen kysellyt ystävien ja työkavereiden mielipiteitä siitä, mutta vain hyvin harva on kertonut pitävänsä siitä tai inhoavansa sitä, olevansa mykistynyt tai ihastunut sen edessä. Kaikki näkevät rakennuksen, mutta kukaan ei osaa sanoa siitä mitään. Aivan kuin keskellä huonetta olisi vaaleanpunainen elefantti, mutta huoneessa olijat kieltäytyvät näkemästä elefanttia tai ainakin puhumasta siitä. Paitsi että yhtä kollegaani laulattaa aina kun hän katsoo tornia ikkunasta: "506 ikkunaa tässä talossa on kaikkiaan. Niitä puhtaaksi kai milloinkaan en saa...", hän hyräilee.  




Valmistuessaan 25-kerroksinen, 88½ metrinen Sokos Hotel Tampereen Torni on paitsi Tampereen, myös koko Suomen korkein hotelli ja korkein asuinrakennus, meriitti, jota ei ihan helpolla saavuteta. Rakennus näkyy kaikkiin ilmansuuntiin jopa 10 kilometrin päähän Rajasalmensillalle kahden naapurikaupungin rajalle saakka - kyllä, me kiersimme Herra K:n kanssa koko Tampereen tuota tornia katsellen. Mistä tahansa suunnasta kaupunkia lähestyy, ei rakennusta voi olla huomaamatta. Uusi torni on muuttanut koko kaupungin profiilin, Tampereen kolme tornia (Näsinneula, Haulitorni ja Pyynikin näkötorni) on muuttunut neljäksi torniksi vuonna 2014.

Jotain todella kiehtovaa tuossa tummassa ja erikoisessa rakennuksessa on. Tulee noin vain ja valtaa koko näkymän, on aivan erilainen kuin mikään muu aiempi rakennus kaupungissa. Seisoo kuin majakka jykevänä ja turvallisen tuntuisena valoineen. Yksi sen ehdottomista hyvistä puolista on, että se pelasti 1800-lukuiset veturitallit ja haali ne helmojensa suojaan antaen niille uuden käyttötarkoituksen ravintola- ja kongressitiloina. Yhdisti punaisen tiilen itseensä nykyaikaisella ja hyväntahtoisella tavalla paiskaamalla kättä historian ja tulevaisuuden kanssa.



Tampereen kaupunkikuva on uudistunut menneiden vuosisatojen aikana kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja, nyt ensimmäinen suurimuutos osuu minun Tampere-aikaani. Ja täytyy sanoa, etten minä voi tätä muutosta pahakseni panna. Se on suuri muutos, sitä piti saada tunnustella ja tutkiskella rauhassa, mutta se on lempeä muutos kuitenkin. Kaikkea vanhaa ei revitty, mitään ei peruuttamattomasti hävitetty, kaupunki kerrostui uudelleen, kun Tampereen teollisuushistoriaa kunnioitettiin taivaisiin kurkottavaa tornia tehtäessä. Noenmustan talon ikkunat heijastavat taivaansinistä takaisin, se sopii kauniisti kaupunkikuvaan. Rakennuksen avoimen kulman yläosan tiilenpunainen sävy sitoo talon ympäristöönsä tyylikkäällä, nykyaikaisella tavalla.





Lokakuussa aukeavaan hotelliin tulee 305 huonetta. Montakohan ikkunaa talossa kaikkineen on? Olisipa hauskaa, jos tamperelaisen Heikki Salon sanoitus osuisi kohdalleen uudessa maamerkissä. Rakastin Miljoonasadetta teini-ikäisenä, aikuisena rakastan kotiani ja kotikaupunkiani. Jännittävää nähdä miltä tuo torni näyttää sisältä päin ja millaiset maisemat sen ikkunoista tulee olemaan. Uusi näkökulma kaupunkiin joka tapauksessa, tuosta suunnasta kaupunkimaisemaa ei aiemmin ole voinut ihailla. Kulloinkin vallitsevia taivaanvärejä takaisinheijastavien ikkunoiden ansiosta torni ainakin sopii ympäristöönsä säällä kuin säällä.

11 kommenttia:

  1. Olet löytänyt muutaman todella kiva kuvakulman (ja maiseman) jotka pehmentävät tuota omasta mielestäni rumilusta. Se on rumilus niin kauan kuin koko alue valmistuu, ja Tampereen maisema muuttuu lopullisesti.

    Asemakeskuksen suunnitelmissa lähes jokainen miellyttää minun silmääni jollakin tapaa, ja toivon todella, että alue tulee aikanaan täyttämään ne odotukset, mitä sille on asetettu.

    http://www.tampere.fi/tampereinfo/projektit/kaupunkiymparisto/keskustahanke/asemakeskus.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kyllä me Herra K:n kanssa kierrettiinkin katsomassa sitä aika monesta kulmasta :)

    Olen saanut rauhassa katsella tornia ja tottua siihen, se näkyy työhuoneeni ikkunasta kaupungin kattojen yläpuolella eikä vuoden aikana ole jättänyt rauhaan. Silloin kun tornia vielä rakennettiin, pelkäsin paljon pahempaa, jotain sellaista, mitä Tampellan alueelle on junanradan kupeeseen valmistumassa. Se talo yhdistettynä viereiden Juicen Kirjaston viereiden aukion valopatsaaseen noin näkyvällä paikalla olisi ollut todellinen kauhistus. Tämä nokisenmusta ja linjakas rakennus kantaa tiilenpunaista kruunua, mielestäni se sopii kaupunkikuvaan yllättävän hyvin. Eikä ole ihan tusinatavaraa, toista samanlaista saa hakea :)

    VastaaPoista
  3. Tätähän on myös kutsuttu useassakin paikassa Sauronin torniksi O:)

    VastaaPoista
  4. Mordorin musta torni... Miksipä ei, tietynlainen kunnianosoitus sekin. Rakkaalla lapsella on monta nimeä :)

    VastaaPoista
  5. Tamperelaisittan Morodor. No, nyt lopetan ja annan muidenkin kommentoida väliin :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen kaikkea vanhaa rakastavana vain katsellut uutta tulokasta ja maistellut sitä. Kuten mainitsit, sitä varten ei ole purettu mitään vanhaa josta suuri HURAA Tampereen kaupungille! Pidän rakennuksessa siitä että se ei ole harmaa laatikko, että siinä on muotoja ja värejä. Pidän yleensäkin siitä että arkkitehti leikittelee ja rakentaja todella rakentaa sen mukaan, eikä halvinta tylsää loodaa joka esille tuodaan. Toisessa ääripäässä on Hervannan vanha rakennuskanta, harmaat laatikot, joiden keskellä varmasti itse masentuisin täysin! Seuraan itsekin yllättyneenä aikamoisella mielenkiinnolla Rakkaan Tampereeni muutoksia, pahin tiukkapipoisuus tuntuu jääneen nuoruuteen, hip hei!! ;)

    VastaaPoista
  7. Hauskaa, muitakin kehän kiertäjiä talon ympärillä pyörii, hihii! Muotoja ja värejä, sopivasti, ei liikaa. Leikittelyä ehdottomasti ja rakennettu paikoilleen ympäristönsä mukaisesti :)

    VastaaPoista
  8. Täm postauksen myötä mä melkeinpä aloin tykkäämään tosta rakennuksesta! :D Noh, en ehkä vihannut oo aiemminkaan, mutta enpä nyt mitenkään positiivisenakaan kokenut. Mut toisaalta, onhan siinä puolensa.

    Tosin mun mielestä toi design on edelleen liikaa sitä harmaa laatikko -osastoa. Noh, olkoon sitten vaikka musta laatikko.

    VastaaPoista
  9. On se vaan ruma tuo Torni... mutta olisipa mukava kun tuonne katolle laitettaissin jotain punaisen keltaisia systeemejä lepattamaan valojen loisteessa. Näyttäisi oikein liekehtivältä tuomiopäivän tornilta :)

    VastaaPoista
  10. Torni on kyllä jännä, se näkyy kaikkialle. Hymyilin sille Tampellan alueella kävellessäni, se on aivan kuin majakka, joka luotsaa kaupunkilaisia menneestä tulevaan :)

    Torni on vasta ensimmäinen osa uutta asema-aluetta. Tuon Tampereen kaupungin järjestämän Asemakeskus -suunnittelukilpailun työt (joista Joonaskin linkkasi) on arvosteluineen nähtävillä Siperiassa Galleria Nottbeckissa 17.10. saakka. Näyttely vaan on avoinna vähän haastavasti vain arkisin 14-18.

    http://www.tampere.fi/tampereinfo/ajankohtaista/ZXcz3eXPg.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tuosta en nimittäin tiennyt. Pitää käydäkin nopeasti vilkaisemassa vaikka jo heti tänään kun on muutenkin asiaa Finlaysonille.

      Poista