Tampereen vanhin rakennus

Katselen päivittäin työhuoneeni ikkunasta Tampereen uusinta taloa, enkä voisi olla tyytyväisempi tapaan, jolla se sai tilansa tuhoamatta vanhoja rakennuksia tieltään, vanhat rakennukset kun kuitenkin ovat niitä kaikkein mielenkiintoisempia katsella. Entisissä kotikaupungeissani Oulussa ja Rovaniemellä kaupunkimaisemia katsellessa usein harmitti vanhojen talojen puute. Rovaniemi tuhoutui sodan jälkimainingeissa tyystin ja rakennettiin alusta saakka uudelleen 1940- ja 50-luvuilla, se selittää Rovaniemen suhteellisen nuoren ja rumahkonkin rakennuskannan vaikka jokirantojen maisemat horisontissa siintävine vaaroine muuten olivatkin komeat. Oulusta taas 1980- ja 90-luvuilla revittiin valtava osa keskustan vanhoista taloista. Uusien elementtitalojen alta saivat väistyä niin torinrannan puutalot, KOP:n komea kivitalo kuin Kauppahotellikin vaikka osa niistä taisi olla suojeltujakin. Tervaporvareiden kulta-aika oli päättäjien ajattelemattomuuden seurauksena kadota ikuiseksi ajoiksi pitkän historian omaavan kaupungin katukuvasta.

Tampere on vanhoja rakennuksia rakastavalle oikea aarreaitta. 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta peräisin olevia upeita taloja on keskustassa vaikka kuinka paljon. Kauppiaiden kiviset linnat Hämeenkadun varrella, työläisten asuintalot Juhannuskylässä ja punatiiliset tehdasrakennukset koskenrannassa, ne kaikki ovat aikansa muistomerkkejä. Kun muutin Tampereelle 10 vuotta sitten, sain käsiini "Kerro tarina, Tammerkoski!" -nimisen kirjasen, joka ikään kuin aikalaisnovellien muodossa kertoi osittain fiktiivisiä tapahtumia Tampereen historiasta lasten silmin. Tuolloin jo mieleeni jäi tarina Tampereen vanhimmasta rakennuksesta, jonka perustukset muurattiin katollisella keskiajalla 1400-luvulla.

Messukylässä, aivan päätien vieressä puiston keskellä, seisoo vanha kivinen kirkko. Kymmenen vuotta olen ehtinyt asua Tampereella, mutta vasta tänä syksynä lähestyin tuota rakennusta ensimmäistä kertaa. Olen ajatellut sitä usein, miettinyt miltä Tampere lähiseutuineen on näyttänyt yli 600 vuotta sitten, kun kaupunkia itseään ei vielä ollut edes olemassa. Ketä kirkossa silloin kävi ja mitä he elääkseen tekivät? Koskaan aikaisemmin ei ole tullut vartavasten ajeltua Messukylään tuota vanhaa kirkkoa katsomaan, mutta tänä alkusyksyisenä iltana syntyi yhtäkkiä ylimääräistä odotteluaikaa ja Messukylä tuli sopivasti mieleen juuri oikeaan aikaan. Kirkko valitettavasti oli silloin jo kiinni, mutta ulkoapäin sitä silti sai katsoa ja vähän koskeakin.

"Kerro tarina, Tammerkoski!" -kirjassa, jos oikein muistan, kerrottiin kristinuskon tulosta Tampereen seudulle. Tamperetta ei silloin ollut vielä olemassa, Pyynikinharjulla asui uskomusten mukaan noitia ja maahisia, joten Messukylä Iidesjärven rannalla oli se asutuskeskittymä, johon ristiretkeläiset seurakuntansa halusivat perustaa. Kylän asukkaat eivät tehneet vastarintaa uuden uskon saarnaajille vaan suostuivat kirkon perustamiseen sen suurempia mukisematta. Mutta kun nurkkakiveä ensimmäiseen puukirkkoon muurattiin, kävivät kyläläiset pimeän laskeuduttua laittamassa kiven alle omat luonnonuskoiset amulettinsa ihan vaan varmistukseksi, jos uusi jumala ei jostain syystä olisikaan ollut niin voimallinen. Vanhasta puukirkosta on nykyiseen noin 100 vuotta nuorempaan kivikirkkoon säilynyt puisia pyhimyskuvia.

Kirkkoa oli hämärtyvässä illassa jännitävää kiertää, katsella kaikessa rauhassa pihapiirin herrain hautojen koukeroisia kirjoituksia. Syvällä kirkon paksuissa kiviseinissä olevista ikkunoista ei juuri yltänyt kurkistelemaan sisään, mutta ei se liikaa haitannut. Kirkon toisessa päätyseinässä oli nähtävillä vanhoja koristemaalauksia, ja kirkon historiasta jonkin verran etukäteen lukeneena pystyi hyvin kuvittelemaan sen käyttöä eri aikoina, viljavarastonakin. Tampereen vanhin rakennus, jykevä ja komea totta tosiaan. Kuinkahan pitkälle meidän ajan jälkeen se edelleen seisoo paikoillaan ja kertoo tarinoitaan?

Mielikuvitukseni pääsi taas siivilleen, kun keskiaikaista kirkkoa katsellessani jäin miettimään sen perustamisen alkuaikoja ja noitavainoja Suomessa. Erään dokumentin mukaan olisi Messukylän seurakunnan alueella järjestetty noitaoikeudenkäyntejä yhteensä kuudelle syytetylle, joista kaikki olivat miehiä. Kuolemaan ei Messukylän noitakäräjillä ilmeisesti tuomittu kuitenkaan ketään. Tuomituksi tuleminen olisi vaatinut sen, että noituuden harjoittamisesta oli koitunut vahinkoa jonkun toisen terveydelle tai hengelle, Messukylän noitien tekoset olivat ilmeisesti olleet vähäisempiä. Eikä kuolemaan tuomittuja noitia Suomessa koskaan poltettu elävältä, noidat mestattiin ensin ja vasta ruumiit hävitettiin polttamalla. Kirkonpihaan aidattu kuoppa ei siis ollutkaan noitien polttamista varten kaivettu...

Kun illat pimenevät, tarinatkin ilmeisesti synkkenevät. Paitsi että tykkään kyllä paljon enemmän iloisista tapahtumista ja hyvän mielen tarinoista. Rakastan syksyä ja sen värejä, pakkaselta tuoksuvia aamuja ja pimeitä iltoja, joita valaisemaan terassille ja ikkunalaudoille saa sytyttää kynttilöitä. Syksyisenä iltana nojatuoli kutsuu käpertymään syliinsä kirjan kanssa ja hyppäämään mielikuvituksen matkaan omassa kodissa.