sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Elämäni kaunein päivä

Katselen harmaata marraskuun päivää ikkunan takaa. Kylmät, raskaat sadepisarat piiskaavat lasia, maisema näyttää lohduttomalta. Muistan kun kuusi vuotta sitten tein samoin, eri ikkunassa tosin, aivan eri elämäntilanteessa, eri nimisenäkin. Olen nyt ollut naimisissa puoli vuotta, olen pienen tyttövauvan äiti ja oman tiensä löytänyt kaksi kirjaa julkaissut kirjoittaja. Ja onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin marraskuun mustuudessa.


Tuijotan ikkunan takana avautuvaa maisemaa ja jään miettimään naimisiin menemistä. Kun unelmat muuttuvat todeksi ja tarua ihmeellisempi todellisuus saa sinetin häiden muodossa sen oikean kanssa, on paikan valinta monelle morsiamelle ylivoimaisen vaikea tehtävä. Häitä suunnitellaan kuukausikaupalla, vuosiakin jopa. Mietitään kutsuja, kampauksia, pukuja ja istumajärjestyksiä, pöytien paikkoja ja kattauksen värejä, koristeita, kakkua ja kukkia. Jotkut morsiamet ovat kuvitelleet häänsä hyvin tarkkaan valmiiksi jo ennen kuin heillä on aviomiesehdokastakaan, mies istutetaan valmiiseen suunnitelmaan sitten kun sopiva on löytynyt. Minä en ole koskaan ole osannut ajatella meneväni naimisiin ennen kuin tapasin Herra K:n. Silloinkaan en vielä miettinyt häitä, en edes haaveillut sellaisista. Mutta kun häiden aika koitti, olivat valinnat meille helppoja. Juhlan piti olla jotain meidän näköistämme, lämmintä ja tuttavallista, sisältää tarinoita niin kuin meidän yhdessä olommekin sisältää. Ei liian suurta tai liian prameaa ja reilussa kuukaudessa valmista. Samalla tavalla omalta tuntuvaa kuin Oulu-niminen kihlasormukseni. Niinpä ammensimme hääpäivämme omasta historiastamme, rakkaudestamme ruokaan, musiikkiin ja kotikaupunkimme historiaan, josta halusimme palasen läheisillemme tarjota.



Finlaysonin punatiilinen pikkukirkko on kaunis ja tunnelmallinen ja ehdottomasti vierailun arvoinen ilman mitään juhlaa tai tapahtumaakaan. Aulaton, torniton, yksilaivainen kirkko on yksinkertaisuudessaan niin täynnä historiaa ja tarinoita, ettei se tarvitse päälleliimattuja koristeita. Sille riittää Nottbeckien Pietarista hankkimat tummanpuhuvat urut, tummat puupenkit, viininpunaisella sametilla vuorattu vaalea alttari ja akustiikka, joka antaa ihmeellisen voiman musiikille. Kuinka kauniisti häämarssi ja ystävän ääni tuossa kirkkosalissa soikaan!


Finlaysonin tehdas sai vuonna 1846 oikeuden ottaa palkkalistoilleen oman saarnamiehen, joka huolehti työntekijöiden hengenravinnosta. Vuonna 1879 tehtaan portin kupeeseen valmistui rukoushuone. Finlaysonin seurakuntaan kuuluivat tehtaan työntekijät perheineen, aikanaan miltei puolet koko Tampereen asukkaista. Työntekijöitä varten rakennettu oma kirkko ei ihmetytä Finlaysonin tapauksessa, James Finlayson oli uskovainen mies ja halusi pitää huolta ihmisistä ympärillään, tehtaan seuraava omistaja Willhelm von Nottbeck poikineen jatkoi tätä työtä. Jättimäisen työllistäjän mittoihin kasvaneella puuvillatehtaalla oli Nottbeckien aikaan oman kirkon lisäksi myös päiväkoti, koulu, orpokoti, sairaskassa ja sairaala, oma paloasema ja valuuttakin niinä aikoina kun Venäjän ruplan arvo oli pohjalukemissa. Uudenvuoden aatonaattona vuonna 1981 Finlayson Ab lahjoitti kirkon tontteineen Tampereen evankelis-lutherilaiselle seurakunnalle, joka oli hoitanut pappistehtävät kirkossa tehtaansaarnaajan viran lakattua heti miten kirkon valmistuttua vuonna 1880. Nykyisin Finlaysonin kirkko on yksi Suomen reilusta 250:stä tiekirkosta ja nimetty erityiseksi lasten katedraaliksi, jossa kirkkovuoden tapahtumia havainnollistetaan nukein ja pienoismallein leikkien. Kauneimmat joululaulut järjestetään Finlaysonin kirkossa lapsille tänä vuonna 13.12. ja 20.12.

torstai 26. marraskuuta 2015

Joko jouluhöpsötyksen saa aloittaa, saahan?

Alle kuukausi jouluun! Kohta on jo joulukuu, ensimmäinen adventti kolkuttelee ovella. Joko saa alkaa jouluhöpsötyksen, saahan, saahan? Tähän saakka olen tyytynyt tekemään torttuja salaa kotona ja ostamaan kaupasta kaikkein punaisimpia omenoita lasikulhoon keittiönpöydälle, ihailemaan valoviikkojen valoja Hämeenkadulla kertomatta kenellekään, että fiilistelen niiden avulla joulua kun maa mokoma on taas niin musta. Hämärän laskeuduttua Kehräsaarikin näyttää silmissäni aika jouluiselta, vähän joulupukin pajakylältä itseasiassa. Toinen paikka Tampereella, josta helposti saa jouluisia mielleyhtymiä hämärässä, on Tallipiha ja sen vieressä oleva Finlaysonin alue. Sieltä löysin tänä vuonna sen ensimmäisen paikan, jossa joululahjojen ajatteleminen tuli ajankohtaiseksi ja oli jo täysin sallittua, toivottuakin jopa. Lunta tai ei, oikeaan talveen kuuluu kolme asiaa: takkatuli, sohva ja tossut. Tai oikeastaan kuusi asiaa, sillä listaa pitää ehdottomasti jatkaa vielä pimeydellä, kirjalla ja lasillisella punaviinillä.




Reinokauppa on ihana pieni putiikki Väinö Linnan aukion sisäänkäynnin vieressä keskellä upeaa vanhaa tehdasmiljöötä. Kaupassa on reinoja vaikka mitä värejä ja kuoseja kaikkein pienimmistä kaikkein suurimpiinkin jalkoihin, on perinteisiä reinoja ja sitten vähän uudempia, eri malleja ja eri artistien logoilla tuunattuja. Ja sitten tarvikkeita tossuparin tuunaukseen itse. Rentojen tossujen tyyliin sopivasti kaupan esillepanot eivät ole niin nöpösen nuukia, ne on tehty reinolaatikkopinoista ja esillä oleviin kappaleisiin saa koskea. Kun katselun alkuun on kaupassa päässyt, ei siitä meinaa tulla loppua! On reino-nojatuolia, reino-torkkupeittoa ja Mielensäpahoittaja -kirjan teemaan tehtyjä karvakaulusreinoja. Yhdessä nurkassa on vanha jukeboksi, jonka ääreen voi istahtaa kuuntelemaan musiikkia. Kaupan seiniä koristaa legendaaristen tamperelaismuusikoiden julisteet, suurimpana ja komeimpana kuva Juicesta. Juicen viimeisen keikan taltiointia saa ostaa Reinokaupasta, Reinokauppa on mukana tukemassa Juicen Kirjaston toimintaa.





Vaikka nuorison muutaman vuoden takainen reiskabuumi onkin jo laantunut, toimivat reinot aina. Omakotitaloasujalle reinot ovat loistavat terassikengät kaikkina vuodenaikoina, toisille reinot ovat parhaat mahdolliset työkengät, jopa ambulanssikuskeilla olen nähnyt reinoja jalassaan. Iloiset tossut lämmittävät varpaita ja ilahduttavat työkavereita - meidän toimistossamme vaaleanpunaisia tossuja on jokaisen pöydän alla, kiitos työnantajan joululahjan eräänä vuonna.

Reinoja on ollut niin kauan, että niihin liittyy tärkeitä muistoja. Papalla oli porstuassa portaiden alla reinot, ne jalassaan pappa tuli portaille vilkuttamaan kun autoon pakattuina lähdimme kotia kohti. Reinojen pohjakumin tuoksu tuo mieleeni joulunalusajan työpäivät kenkäkaupassa aikoinaan, reinoja myytiin vain isänpäivästä jouluun. Nokialla haisee joskus reinolle rengastehtaan takia, tossuja siellä ei aikoihin ole enää tehty vaikka Aino ja Reino -niminen pubi kaupungista vielä löytyykin.

Olvi teki Reinosta oluen ja Dammenberg suklaan. Millaisenhan lahjapaketin kaikenlaisesta reinokamasta oikein aikaiseksi saisi...

perjantai 6. marraskuuta 2015

Eeva-Liisa Mannerin kirjoituskone ja hyllyllisiä hyviä kirjoja

Kun ensimmäistä kertaa näin Tulenkantajien pienen kirjakaupan Hämeenpuistossa Metsokirjastoa vastapäätä, minun oli aivan pakko puikahtaa sen ovesta sisään. Ihanan sekainen, hieman tomuinen, oikea kirjoja myyvä kirjakauppa. Sellaisia kirjoja, joita ei muualta välttämättä saa. Minna Canthin tekstejä tarttui mukaan ensimmäisellä kerralla, samoin Kirsi Kunnaksen. Ja myöhemmin Ville Rannan sarjakuva-albumi. Kirjakaupan nimi, Tulenkantajat, toi mieleeni tarinat koulun historiantunneilta, vei ajatukset 1920-luvulle, sinne, missä suomenkieli ja suomalaisen kirjallisuuden suunta pyrittiin määrittämään uudelleen. Mika Waltari, Uuno Kailas, Katri Vala... Ensimmäistä kertaa liikkeessä vieraillessani en uskaltanut ajatella, että vain hyvää kirjallisuutta myyväksi julistautuneessa pienessä kirjakaupassa myytäisiin joku päivä minunkin kirjoittamia kirjoja.



Mutta niin siellä vain myydään. Sanasato ja Savukeidas -kustantamoiden kirjakaupassa myydään pienten kustantajien proosa- ja lyriikkateoksia, niitä, joita ketjuuntuneet kirja- ja askartelutarvikekaupat eivät valikoimaansa helposti ota. Novellikokoelma Kahvila on ollut Tulenkantajien kirjakaupan valikoimassa viime keväästä lähtien, vajaan kahden viikon päästä julkaistava esikoisromaanini on ensimmäisenä myynnissä juuri siellä. Maanantaina 16.11. klo 18 Hiekkalaatikko -nimistä uutuuskirjaa juhlistetaan liikkeessä kaikille avoimin julkkarein, teoksen ajankohtaisia teemoja yt-neuvotteluista, ystävyydestä ja itsensä uudelleen rakentamisesta pohtii kirjoittajan kanssa tarinan ennakkoon lukenut tamperelaisnäyttelijä Eriikka Väliahde.


Kirjakaupassa on pieni sympaattinen lava kaksine palleineen ja isojen ikkunoiden galleriatila, johon julkkareiden viini- ja suklaatarjoilun saa mukavasti järjestettyä. Kaupan puolella siellä täällä hyllyjen reunoilla ja niiden päällä on tunnetuille kirjailijoille kuuluneita jännittäviä muistoesineitä, joten katseltavaa kuuntelun ohella kaupassa riittää. Tervetuloa hyville kirjakaupoille marraskuisena maananatai-iltana!