tiistai 26. syyskuuta 2017

Puisto - paikka, jossa valo asuu

Syyskuun lopun maanantai on aurinkoinen, aivan kuin kesä olisi vielä kerran palannut takaisin jättämään jäähyväiset ennen talviuniaan. Kävelen Koskipuiston rantaa takki auki ja yritän olla kiirehtimättä liikaa. Hidastan askeleitani ja nautin kirkkaasta valosta. Katselen puistoa niin kuin katselisin sitä kauan aikaa sitten vaikka jotain uutta on juuri tapahtumassa. Syksy ei näy puistossa vielä. Vuoden 1939 kukkapenkit ovat punaisena edelleen, 1900-luvun alun jättimäinen poppeli on tuhea ja vehreä. Paviljonki vuodelta 1966 on ollut korkean aidan takana piilossa ja nyt kuoriutumassa, se avataan syksyllä 2017 ison remontin jälkeen uudelleen.






Koskipuistoon päin paviljongin ulkonäkö on tuttu ja muuttumaton, jättimäinen poppeli ja paviljongin alaosa ovat suojeltuja osana kansallismaisemaksi julistettua puistonäkymää. Mutta Hämeenkadulle päin avautuva osa rakennuksesta on aivan uusi nyt kun työmaa-aitojen sisäpuolelle vihdoin pääsee luvan kanssa kurkistamaan Puistoksi nimetyn delikauppa-kahvila-ravintolan remontoitua ilmettä ensimmäistä kertaa. Livahdan aidan sisään odottamaan Herra K:ta treffeille, ja tunnen itseni lapseksi jouluaattona. Tunnustan: olen ollut utelias, äärimmäisen utelias, olen yrittänyt kurkistella aitojen välistä aivan kuin malttamaton lapsi lahjapapereiden saumoista jo kuukausien ajan. Vain viimeistelyt on enää tekemättä.



Askel ensimmäisen kerran uuden paikan ovesta sisään on harras, yritän taltioida sen hetken muistiini mahdollisimman tarkasti. Puiston ikkunat kadulle päin ovat jättimäiset ja hyvä niin, mikään ei ole mukavampaa kuin katsella ulos kahvilan ikkunasta kadulla kulkevia ihmisiä pöydässä istuessaan. Tässä paikassa aivan erityistä on maisema Tammerkosken yli Hämeensillalle, teatteritalolle, vanhalle kirjastotalolle ja rantaa pitkin Frenckelille saakka. Katson haltioituneena ympärilleni kirkkaassa, avarassa kahvila- ja kauppatilassa: Tämä on se paikka, jossa kaikki Tampereen valo asuu!








Puiston Herkku ei ole varsinainen ruokakauppa, ei niin kuin lähi-Sale. Se on deliputiikki, vihanneslaatikoineen hauskasti maatilatorin oloinen. Sieltä saa vähän erilaisempia aineksia hyvään ateriaan, samanlaisiin, joita Puistossa tarjoillaan. Ja Puiston nimikko-olutta, -kahvia ja suklaata. Karkkia. Erilaisia pastoja. Tuorevihanneksia, paikan päällä leivottua leipää, tuoreeltaan leikattua salamia ja parmankinkkua, ruokatarvikkeita herkkuhetkeen tai vaikkapa tuliaisina vietäväksi. Katutasossa aivan asiakkaan silmien alla sijaitseva leipomo vetää puoleensa, tutkimme sitä Herra K:n kanssa innostuneina. Leipomon upea keskus on puilla lämpiävä pizzauuni, jonka 320-asteisena hehkuva hiillos vangitsee katsojan. Mietin halkoja, joita leipureiden täytyy päivittäin kantaa valtavan uuninsa ruoaksi.







Lounasta tulee Puistosta saamaan nopeasti mukaan katutasosta: raikas salaattibuffet, maistuvat leikkelelautaset ja mehevät palapizzat houkuttelevat. Raakavalmiit pizzapalat valitaan leipomon vitriinistä ja paistetaan uunissa asiakkaan odottaessa. Paviljongin alakerrassa on à la carte -ravintola, jonka yhteydessä siinäkin on nopeampi lounasosa. Pitkät kiviportaat alas ravintolan puolelle ovat samat majesteetilliset kuin Rosson aikana, niitä laskeutuessa tulee juhlava olo. Alakerran ravintolasalissa on etäisesti jotain samaa siinäkin, vaikka raikkaus ja avaruus on todella tyylikkäästi uutta. Remontin yhteydessä paviljongin tilat laajennettiin kadulle päin, Puiston kahvilan ja Herkun kattorimoitettu osuus on uutta, uutta alakerrassa on kellariinpäin laajennetut keittiö- ja varastotilat. Pöytä kansallismaisemassa, mainostaa Puiston esite. Kyllä. Isojen ikkunoiden ansiosta tuntuu luin ravintolassa istuisi keskellä puistoa, mutta sisällä.







Puiston tulevaa ruokalistaa saa vilkaista, mutta sen sisältö ei ole vielä lukkoon lyöty. Tykkään lähituotteiden käyttämisestä ja Italiasta tuotetuista nimikkoviineistä, jotka maistajan suussa äkkiseltään ovat erinomaisia. Ja siitä, että menut on nimetty ravintolan historiallisesti arvokkaan ympäristön mukaan. Hiivimme Herra K:n kanssa takaisin yläkertaan ihastelemaan kahvilan vitriiniä ja artesaanijäätelötiskiä. Allergiat ja erilaiset ruokavaliot on pyritty huomioimaan kahvilan tarjonnassa. Gluteenittomia, laktoosittomia, sokerittomia ja vegaanisia tuotteita löytyy useampaan eri makuun. Paikallisuus näkyy kahvilassakin: sen kahvit ja teet tulevat Pirkanmaan Paahtimolta ja Mokkamestareilta, leivonnaiset tehdään kaikki ainakin osittain Puiston katutasossa sijaitsevassa leipomossa. Leipien täytteinä, salaattipöydässä ja pizzoissa käytetyt juustot tulevat läheltä nekin, mozzarella nimikkotavarana Mouhijärveltä Herkkujuustolasta Puiston omalla logolla.






Vaunuparkkia ei kahvilassa vielä ole, mutta se kirjattiin huomioitaviin asioihin. Pikkukakkosen puiston lähellä sijaitseva kahvila on juuri sellainen, jossa olisin Runotytön kanssakin äitiyslomalla viihtynyt. 94 asiakaspaíkkaa ravintolan puolella, 72 kahvilassa ja kahvilatilassa kohtuullinen akustiikka, kun puu elementtinä imee itseensä täyden kahvilasalin hälinää. Ja yksi asia, joka vielä on erityisen huomionarvoinen: Puiston kahvila- ja delipuotiosa tulee aukeamaan arkiaamuisin klo 7:30 ja viikonloppuisinkin lauantaina klo 8:30 ja sunnuntaina klo 10:00. Bussilta junalle juostessa Puistosta saa napattua eväät mukaan.









Puiston nimikkoleivos, Limoncello, on yhtä aurinkoinen ja kevyt kuin syyskuinen maanantai ja koko kahvila itsekin. Ja se pizza. Mmm! Jään istumaan herkkuja notkuvaan pöytään Herra K:n suikattua suukon kiirehtiessään asioille ennen kotiin lähtöä. Tunnustelen tilaa ja omaa oloani siinä. Viihdyn, viihdyn todella. Kertaakaan koko ennakkovierailuni aikana en ole muistanut, että kyse on Pirkanmaan Osuuskauppa-ketjun paikasta. Mitään ketjumaista siinä ei ole. Se on uniikki, ainoa laatuaan. Paikan omitakeisuus ja upean-upean sijaintinsa kunnioitus jää Puistosta päällimmäisenä mieleen. Onneksi on Puisto. Kumpa se vain aukeaisi pian!