sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hetki aikaa itselle

Aivan Tampereen sydämessä on yksi paikka, jossa kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni. Ihan keskellä kaupunkia, mutta silti omassa rauhassaan, lähes täydellisessä hiljaisuudessa se seisoo. Siellä sisälläkään ei saa puhua kovaäänisesti, siitä on erilliset laputkin muistuttamassa. Tuo paikka on Tampereen kaupungin kirjaston lehtilukusali. Hysss.


Olen katsellut tuota tiilirakennusta usein kosken toiselta puolelta tietämättä mikä se oikeastaan edes on. Muutama vuosi sitten koskenrannassa istuessamme maalailin siskolleni vanhan rakennuksen olevan krematorio, Finlaysonin ahkerina raataneiden tehdastyöntekijöiden viimeinen leposija, jossa saatettiin kansalaissodan aikana hävittää jotain muutakin. Tai vaarallisten valmisteiden polttolaitos, kaameiden salaisuuksien hävityspaikka, jonka piipusta on sata vuotta sitten tuprunnut öisin kirkkaanvihreää tai kalmankellertävää savua. Rakennus on kuulunut Frenckellin tehtaaseen, edelleen siinä kohoaa komea kahdeksankulmainen piippu (yksi kymmenestä jäljellä olevasta), joka haastaa mielikuvituksen taisteluun todellisuuden kanssa. Tehtaan kattilahuoneena siellä on jopa saattanut oikeasti tapahtua jännittäviä juttuja, pelottavia ja varmasti myös salaisiakin. Siksi sen rauhallisuus hämmentää. Rakennus mataline ruutuikkunoineen ja seiniä kiertävine köynnöskasveineen on kuin se nukkuisi ruususenlailla satavuotista unohduksen unta. Mitä kaikkea se on nähnyt ja miltä osin se näkemänsä haluaisi unohtaa, sitä me emme kai koskaan saa tietää.

Mutta sen me tiedämme, että tänä päivänä tuo rakennus palvelee kaikkia kaupunkilaisia kirjaston lehtilukusalina. Avara ja valoisaksi remontoitu tila on kalustettu muutamalla pöydällä ja useammalla tuolilla, matalalla olevat ikkunat on koristettu kotoisasti ruukkukukin. Sanoma- ja aikakauslehdet on järjestetty aihepiireittäin aakkosjärjestykseen mataliin hyllyihin niin, ettei mikään osa lukusalia jää ulkona paistavasta auringosta varjoon. Astuessani sisään en nähnyt salissa yhtään ihmistä, en edes henkilökuntaa, siksi minua hymyilyttikin infotiskin kyltti, jossa kehoitettiin puhumaan hiljaa. Kenelle? Etukäteen en ollut osannut valita äänettömiä kenkiä ja vaikka muita ihmisiä ei salissa ollutkaan, korkojeni kopina hävetti hieman. Puhelimeen puhumisen kieltävä kyltti tuijotti minua ovenpielestä, mutta onneksi kopisevien kenkien käyttämisen kieltävää kylttiä en nähnyt missään.


Mennessäsi lehtilukusaliin et tarvitse ystävää mukaan, kerrankin oikein kiellon uhalla ei tarvitse puhua kenenkään kanssa. Lehtilukusalissa saat hetken aikaa itsellesi, pienen pysähdyksen vain sinulle. Otin oman pienen hetkeni syntymäpäiväni aattona, nautin lehtilukusalin hiljaisuudesta ennen kuin menin kotiin ja leipaisin parit amerikkalaiset juustokakut, sekoitin vadelmamelbat ja kestitsin oikeana juhlapäivänä paitsi oman pesueen, myös ystävät ja työkaverit:


AMERIKKALAINEN JUUSTOKAKKU
10 palaa:

Murupohja:
100 g voita tai margariiniä
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 kananmunaa
2 dl kermaa
2 pkt (400g) Philadelphia-tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
½ sitruunan mehu

Melba:
½ l vadelmia
3 rkl tomusokeria
1 tl sitruunamehua

- Mittaa kulhoon huoneenlämpöinen voi ja sokeri, ja vatkaa ne huolellisesti yhteen vatkaimella. Älä harmistu, vaikka voi könttiintyisikin vispilöihin, kyllä se siitä irtoaa kun luovuttamatta jatkat vatkaamista. Kun sokeri ja voi on kuohkea yhdistelmä, lisää joukkoon muna ja ennalta yhteensekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Kun taikina on tasaisen muruista kauttaaltaan, on se valmis.
- Kastele ja rytistä leivinpaperi ja asettele se halkaisijaltaan 24 cm olevaan irtopohjavuokaan. Painele murutaikina leivinpaperille vuoan pohjalle ja reunoja pitkin 3-4 cm:n verran ylöspäin. Lämmitä uuni 175'C:een ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.
- Mittaa kaikki täyteainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi löysähköksi massaksi. Kaada massa pohjan päälle vuokaan ja nosta koko komeus varovasti uuniin alatasolle. Paista juustokakkua 1 tunti.
- Kakun ollessa uunissa tee melba: Muusaa vadelmat siivilän läpi pieneen kulhoon niin että siemenet vadelmista jäävät siivilään. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku.

Mmmm. Mmmmm. Nam. Täyteläinen, pehmeä, kuohkea. Makea, maukas. Mmmm. Täydellinen juustokakku on yhdistelmä useampaa reseptiä, se sekoitus, joka mielestäni takaa parhaimman lopputuloksen, joten nauttikaa siitä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aprillipäivää etsimässä

Huhtikuun ensimmäinen päivä. Herään aamulla ensimmäisenä, talo on vielä hiljainen. Avaan Facebookin ja kahvin tippuessa ihmettelen hetken ystävieni omituisia päivityksiä. Sanomalehden aloitettuani muistan heti mistä on kyse: Huhtikuun ensimmäisen päivän huijausyrityksistä tietenkin! Tai siis palmusunnuntaista, virpojista, pienistä trulleista höyhenisine pajunoksineen, niistä on suloisia kuvia ja hauskoja kuvauksia myös. Voisikohan sitä tänään jekuttaa jotakuta muka-virpomalla, mutta niin ettei annakaan oksaa palkansaannin jälkeen vaan nauraa virpomislorun päälle vielä aprillialorun jatkoksi kun nuo kaksi päivää kerrankin ovat samaan aikaan? Muiden talomme asukkaiden herättyä onnistuin saamaan lankaan kaksi neljästä - kiitos herkkäuskoisuudestasi, Herra K!

Aprillipäivä on suomalaisille hieman epätyypillinen hassuttelupäivä ja siksi mietinkin mistä se oikeastaan on edes lähtöisin. Harva suomalaisista on valmiita näkemään kovinkaan suurta vaivaa pilojen keksimiseen tai niiden toteuttamiseen, mutta kansainvälisen perinteen mukaisesti Euroopassa laajemmin jekutetaan kanssaeläjiä kyllä oikein olan takaa. Aina silloin tällöin joku juttu onnistuu itselläkin yli odotusten, herra Karhun soittopyyntö työkaverille tai vakuutuskorvaushakemuksen tekeminen talon kevätvaurioiden takia perheelle. Itse tykkään sanomalehtien pilauutisista, pidän niistä erityisesti silloin, kun joutuu hetken näkemään vaivaa keksiäkseen mikä uutisista on tarpeeksi kummallinen ollakseen aprillipilaa. Ja jos uutinen vielä on nokkelasti ja hyvin kirjoitettu, on niitä ilo lukea vaikka ei lankaan menisikään. Aamulehden juttu tänä aamuna oli juuri sellainen.

Aprillipäivä, le premier d'avril, on alkujaan ranskalainen merkkipäivä. 1500-luvun loppupuolella Ranskassa otettiin käyttöön gregoriaaninen kalenteri ja sen myötä koko valtakunnan ajanlasku yhtenäistetiin. Kuningas Kaarle IX määräsi, että vuosi vaihtuu Ranskassa 1.tammikuuta huolimatta siitä, että toisissa osissa maata uutta vuotta oli totuttu juhlimaan maaliskuun alussa ja toisissa vasta kevään tullessa pääsiäisen tienoilla. Kaikille siirtyminen uuteen järjestelmään ei ollut ihan helppo, joten kanssaihmiset pilailivat lähettelemällä toisilleen hyvän uuden vuoden toivotuksia, lahjoja ja kutsuja olemattomiin juhliin. Sitä, miten tai miksi tuo kiusoittelun perinne on levinnyt muihin eurooppalaisiin maihin, ei tiedetä. Saksalaiset, englantilaiset, italialaiset ja ruotsalaiset juhlivat Aprillipäivää ja nauravat jekutuksen uhreille aivan kuten ranskalaisetkin. Jotkut lähteet kertovat keväistä pilailupäivää vietetyn jo antiikin Roomassa, hindujen perinteiseen värienjuhlaankin kuuluu samat elementit, sitä on vietetty jo ennen meidän ajanlaskumme alkua.

Ehkäpä kyse on siis vain kevään riehakkaasta mielestä, ihmisiin sisäänrakennetusta jekutteluinnosta, kepeästä mielestä kevätauringon tullessa esiin. Suomessa aprilliloru kehottaa pilailun kohdetta syömään silliä ja juomaan kuravettä päälle - Ruotsissa, Ranskassa ja Italiassa nauretaan aprillikalalle. April april du dumma sill, poisson d'avril... Nautitaan aurinkoisesta päivästä, kevään ensimmäisestä ja siksi riehakkaasta. Pääsiäisen tulon odottamisesta palmusunnuntain merkeissä ja pienten pilojen tekemisestä rakkaille Aprillian nimissä. Ja pidetään kepposet hyväntahtoisina, ilkeämielisyys ei kuulu vaaleanvihreään ja keltaiseen kevääseen.