sunnuntai 3. joulukuuta 2017

"Ota juurista voimaa ja siirrä se lehtiin, siksi puunjuuret niin vahvoiksi tehtiin"

Marraskuun viimeiset päivät ovat olleet mustia ja märkiä. Ja pitkiä. Keskiviikkoiltana me kävelimme Herra K:n kanssa Hämeenkatua pitkin rankan työpäivän jälkeen kahdestaan ja kulutimme aikaa. Joulufiilistä ei ollut kummallakaan, se olisi ennen pitkää vaikka väkisin kaivettava esiin jostain lumettomuuden ja kiireen keskeltä. Hidastimme askeleitamme, katselimme kimaltelevia näyteikkunoita ja hymyilimme toisillemme. Täältä se fiilis ei välttämättä löytyisi. Emme ole shoppailijoita, vihaamme ruuhkia ja viihdymme kumpikin paremmin ulkoilmassa. Vilkuilin kelloa ja huokailin. Minulla oli kova ikävä kotiin jäänyttä Runotyttöä.





Muutamaa minuuttia ennen kello seitsemää pysähdyimme Cafe Siilinkarin oven taakse. Meidät oli kutsuttu maistelemaan uusia makuja Linkosuon kahviloiden ja leipomon tilaisuuteen. Ovien avautumista odotellessamme muistelin hetken sitä kertaa, kun Tampereelle muutettuani vierailin ensimmäisen kerran kahvilassa rakkaan ystäväni kanssa. Hän oli muutamaa kuukautta aiemmin saanut kaksoset, ja minun opetellessani tamperelaisuutta, hän opetteli äitiyttä. Uudistuksen jälkeen juuri avatun kahvilan laajennettu sohva-alue liiketalon aulatilassa tarjosi meille ja pienille vauvoille rauhan. Siihen aikaan latteäiti -termiä ei vielä ollut keksitty eikä kahviloissa näkynyt pienten lasten vanhempia. Runotytön kanssa on Linkosuon kahvilat Koskikeskusksessa ja Kauppakeskus Elossa tuttuja.

Herra K on paljasjalkainen tamperelainen. Hän muistaa Varman talossa sijainneen elokuvateatteri Adamsin ja Siilinkarin kahvilan jo siltä ajalta, kun hän oli pieni. Talon sisäänkäynnin komea lippa ja korkea aulatila paljastavat teatterimaisuuden, kun asian kuultuaan osaa katsoa niitä uudella tavalla. Tarkistan Herra K:n hämärät muistot ja saan tapahtumille vuosiluvut: Kiinteistö Hämeenkatu 9 on nimeltään Varman talo, se on rakennettu vuonna 1936 ja siinä on sijainnut elokuvateatteri vuosina 1937-1999. Kahvila Siilinkari on avattu vuonna 1960 ja ollut yhtäjaksoisesti samalla paikalla, samalla nimellä, samalla omistajalla jo 57 vuotta.



Viisikymmentäseitsemän vuotta. Se on pitkä aika kahvilalle missä tahansa kaupungissa. Siksi Siilinkari tituleeraa itseään rohkeasti kaupungin manselaisimmaksi kahvilaksi. Eikä suotta. Kysyin tilaisuuden tullen asiasta tarkemmin, ja sain vastaukseksi hauskoja juttuja aamu- ja iltapäiväkahviporukoista, jotka edelleen kokoontuvat tutuissa pöydissään joka ikinen päivä pärämätsien äärelle. Rakastan historiaa ja tarinoita ja arvostan perinteitä, siksi nimi Siilinkari kuulostaa korvaani arvokkaalta, paikalliselta ja kauniilta tavalta muistaa. Särkänniemen edustalla, Näsijärven Siilinkarilla tapahtunut Kuru-laivan onnettomuus on yksi niitä tämän bloginkin syntyyn vaikuttaneita tarinoita, joita ei tamperelaistuvana turistina kertakaikkiaan voinut ohittaa.

Mutta mikä on Siilinkarin kahvilan pitkän iän salaisuus? Jatkuva uudistuminen, sama syy, jonka takia me sateisena keskiviikkoiltana olimme Siilinkarilla. Linkosuon kahvilat ovat pärjänneet kovassa kilpailussa loistavan tuotekehityksensä ansiosta, ja tuon tuotekehittelyn uusimpia tuotoksia mekin olimme maistelemassa.








Ranch-maustettuja ruislastuja ja mango-karpalodippiä. Savuporoa ja ruissipsejä. Sokerisuolattua lohta ja katajanmarjacremeä. Pikkelöityjä kanttarelleja, savumajoneesia ja siemennäkkäriä. Hotwing-toasteja. Tonnikala-varrasleipäpizzaa. Sitruuna-lakritsipiirakka. Karpalo-valkosuklaa- ja mustikka-maitosuklaakonvehteja. Ja juustoja ja kuohuviiniä ja valkoviiniä ja punaviiniä ja ja. Ruokataivas! Jäin koukkuun pikkelöityjen sienien ja savumajoneesin makuun, sitä on pakko saada lisää. Kun kahvilalinjan johtaja kertoi, että huhtikuussa avautuvaan Ratinan kauppakeskukseen tulee Linkosuon kahviloiden uusi bistrotyylinen lippulaiva, ja sen valikoimaan ehdottomasti sieniannos majoneeseineen, näin itseni jo istumassa sen uusilta tuoksuvissa tuoleissa ikionnellisena katselemassa uteliaana uutta maisemaa. Kangasalaisen Viinitallin maahantuomat luomuviinit ja mouhijärveläisen Herkkujuustolan heidit, hilmat ja vilhot kruunasivat maistelun. Yhteistyö lähituottajien kanssa on Linkosuon kahviloissa ajankohtainen niin ikään kevään puolella. Linkosuon uudistumiskyky ei ole vain myytti, ajan hengessä todella ollaan mukana.







Niin paljon kuin kahviloita ja ravintoloita tulee koko ajan uusia, on ihana istua välillä pitkät paikalliset perinteet omaavassa helmessä, juurevassa paikassa, jossa voi nauttia jostain tutusta. Hymyilen leveästi Linkosuon leipomon vuokaleipään tehdylle hotwing-toastille. Jos johonkin ruokaan mustamakkaran ohella kätkeytyy osa tamperelaisuuden ydintä, on se siivet. Linkosuon hotwing-toastissa kana ja siipikastike on jalostettu tyylikkääseen kahvilamuotoon syötäväksi ilman sormien sotkemista ja niin, että ulkopaikkakuntalainenkin ymmärtää niiden hienouden. Ja ruislastut. Niissä on pieni pala tämän päivän suomalaisuudesta.

Toastin ääressä muistelen, miten Hämeenkadulla töissä ollessani kävin Siilinkarilla usein syömässä täytetyn leivän lounaakseni ennen iltavuoron alkua. Leipä oli loistava, ihanan lisänsä sen syömiseen teki kääre, se, että leipä oli kääritty vanhan Aamulehden näköiseen paperiin. Juuret ja lehdet... Jotain sellaista haluan meidän itsenäisyyspäivämme juhlapöytään. Ehkä metsäsienikeittoa. Varrasleipään tehtyä pizzaa, kovaan leipään, niin kuin meillä sanotaan, kun mummi ja vaari tuovat Linkosuolla käydessään leipää meille kerralla koko laatikollisen. Sitä syödään vanhimmasta nuorimpaan, se otetaan evääksi kun seilataan leipälaatikkolaivalla maailman ääriin Ruotsiin. Ja opinhan minä jotain uuttakin: Siilinkarilla on brunssi! Miksi ihmeessä minua ei aiemmin ole tavoittanut tieto sekä lauantaina että sunnuntaina klo 11:30 - 15:00 tarjoiltavasta varsin kohtuuhintaisesta brunssista...


Illan pimettyä astumme Herra K:n kanssa ulos Siilinkarin lämmöstä ja käsikädessä ihailemme valoviikkojen loistoa parkkihallille alkavassa räntäsateessa kävellessämme. Ajattelen sängyssämme nukkuvaa Runotyttöä ja huomaan, miten hyvä ruoka ja pienet tarinat ovat herättäneet minussa joulufiiliksen. Kiitos, Linkosuo ja Cafe Siilinkari, ripauksesta jouluntaikaa.