tiistai 30. joulukuuta 2014

Hiljaisen kadun pieni, valoisa kirjakauppa

Pimeänä jouluaatonaaton iltapäivänä Satamakatu on hiljainen, tehtävänä on enää viimeiset kiireettömät jouluostokset. Matkalla parkkihallilta keskustaan tulee kuin tyhjästä vastaan valoisa ikkuna ja ovi, josta on pakko astua sisään, kun muistaa mitä on tästä pienestä putiikista lukenut. Miekkakalapasuuna, uusi ja erilainen kirjakauppa! Vastoin kaikkia jättimäistymisen, keskittymisen, tavarataloistumisen ja liikekeskustumisen sääntöjä pieni kivijalkamyymälä etäällä kaupungin pääkadusta? Sellaista ei kertakaikkiaan voi ohittaa.



Sisäänastujaa tervehditään reippaasti, perinteisten kirjojen ystävät ovat tässä digitalisoitumisen maailmassa lämpimästi tervetulleita kauppaan. Vaikka puodin erikoinen nimi ja totutusta poikkeava konsepti voisi muuta antaa olettaa, ei liikkeessä vallitse elitistinen tai alakulttuurinen ilmapiiri. Sisään mahtuu tavallinenkin asiakas. Kirjoja ei kaupan hyllyihin ole lajiteltu aihealueittain, aakkosittain tai edes ajallisesti minkäänlaiseen järjestykseen, ja se tekee valikoimasta mielenkiintoista katseltavaa. Erilaiset elämäkerrat, maailmankirjallisuuden klassikkoteokset, perinteiset lastenkirjat ja kotimaisten pienkustantamoiden uutuudet ovat myyntipöydillä iloisesti vieretysten, siksi kaupasta tarttuu mukaan erikoisempia ostoksia kuin mitä isoista ketjumyymälöistä konsanaan olisi tehnyt. Hyllyjen kirjoja selaillessa kauppias huikkaa kahvitarjouksen. Jos kahvi maistuu, hän mielellään kaataa kupillisen.



Tom Waitsin Swordfishtrombone -albumi, jonka mukaan kirjakauppa on nimetty, on julkaistu samana vuonna kuin vanhempi kauppiasveljeksistä on syntynyt. Useamman vuoden kustannusalalla ja kirjojen yritysmyynnissä toiminut nuori herra ajatteli myyvänsä ylijäämävarastoaan myyntipöydällä ostoskeskuksen käytävällä, mutta päätyi perustamaan kokonaisen kaupan työllistäen näin veljensä samalla. Joulukuun alussa avatun myymälän yllätyksellisen menestyksekkäitä myyntiartikkeleja ovat olleet englanninkieliset kirjat. Hymyilen ja nyökkään, ymmärrän asian vallan hyvin, minullakin on aina silloin tällöin tarve lukea suosikkejani alkuperäiskielellä.

Koska veljeksistä molemmat ovat toimineet dj:nä ja rakastavat kirjojen lisäksi musiikkia, myydään Miekkakalapasuunassa myös musiikkia. Sellaisia levyjä, joista he itse pitävät, levyjä, joita ei muualta välttämättä saa, ei ainakaan helposti eikä Tampereelta. Kaupan nurkassa on nojatuoli, jossa kirjoja saa selailla ja musiikkia kuunnella ilman ostopakkoa tuon aiemmin jo tarjotun kahvikupin kanssa. Hauskaa! Herra K:n kanssa toivomme Miekkakalapasuunan pojille pitkää ja mukavaa kauppiasuraa ja paljon paljon meidän tavoin palveluun tyytyväisiä tulevia kanta-asiakkaita. Palvelua kun ei monessa paikassa tänä päivänä enää saa.


Jos kauppiailta kysyisi musiikki-kirjayhdistelmää talvisia lomailtoja täydentämään, mikähän levy sopisi Novellikokoelma Kahvilan kanssa nautittavaksi?

torstai 11. joulukuuta 2014

Joulun helmi

Kun lunta ei vaan kuulu ja ulkona on pimeää ja märkää, sitä takertuu pieniin palasiin jouluista lämpöä. Vaalii lapsuusmuistoja, käpertyy kotona sohvan nurkkaan, haluaa katsoa ihania elokuvia ja lukea mukavia tarinoita, sytyttelee työhuoneenkin ikkunalaudalle ja pöydille kynttilöitä oikeanlaisen tunnelman ylläpitämiseksi. Suurten tavaratalojen satumaiset jouluikkunat ihanine hahmoineen ja keskustan Joulutori erilaisine tuoksuineen saavat ihmisen onneksi hymyilemään työmatkallaan. Jouluisten kukka-asetelmien tekeminen, joulukorttien askarteleminen ja pienten salaisten asioiden toimittaminen kaupungilla piristävät mieltä. Hämeenkadun jouluvalojen alla on ihmisen hyvä kävellä, olo on jouluinen, säästä silloin viis. Kauhulla kuitenkin jo ajattelen ensi vuotta ja sitä, ettei perinteisiä jouluvaloja tulevissa talvissa enää ole. Ei, ei saa viedä tärkeää pilkahdusta tässä synkässä mustuudessa, ei ei ei!



Mustana ja lumettomana joulunalusaikana perinteiset asiat ovat arvossaan. Punanuttuisten tonttujen nauhat, valkosiipiset enkelit, kyntteliköt ja joulun tähdet... Yksi mukavimmista kahvittelupaikoista juuri siinä oikeassa vanhanaikaisessa mielessä on museokorttelissa sijaitseva Amurin Helmi. Vaikka työläismuseo ei talvisaikaan ole auki, on kahvila ehdottomasti käymisen arvoinen. Aidossa vanhanajan ympäristössä aika pysähtyy. Rukiiset sienipiiraat, tillioksalla koristellut lohileivät, rievä, rustiikkinen pannari, voisilmäpullat ja rahkataikinaan leivotut joulutortut ovat sellaista herkkua, jota ei juuri muualta kahvin kaveriksi saa.



Amurin Helmessä on monta eri huonetta ja huoneiden pöydissä kanta-asiakkaansa, lähitalojen päiväkahvittelijat, nuoret ja vanhat. He tietävät mitä haluavat, ovat kahvilassa kuin kotonaan laskun maksuineen, lottokuponkien tarkistuksineen ja koulutehtävineen. Ja sitten siellä on meitä vierailijoita, uteliaita tulokkaita, jotka katselevat ympärilleen ja ihastelevat kaikkea näkemäänsä jo ennen kuin ovat ehtineet ovelta sisään astua. Kun kaikkea ei yhdellä kahvilla käynnillä maistaa, on lohdullista tietää, että tarjottavia voi ostaa kahvilasta myös kotiin. Kaneliässiä pienessä pahvirasiassa ei monesta paikasta voi ostaa. Lapsuuden ystäväni asuu Amurin Helmen naapurissa, hakee sieltä leivän ruokapöytään ja vie viikonloppuisin kahvilaan koko perheensä.



Jokaisena viikonpäivänä aamuvarhaisesta iltapäivä viiteen auki olevaan Amurin Helmeen voi mennä kahville yksinkin, perinteisessä pirttimäisyydessään se on paikka, jossa ei tarvitse olla erityistä seuraa. Kahvilan aamupala on tunnettu läpi koko kaupungin, itsellä se puuroineen ja leipineen vielä on kokematta. Ehkäpä aloitan seuraavan vuoteni sillä, kello seitsemän, heti ensimmäisenä arkipäivänä.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Pimeän vuodenajan kaupunkitaidetta kauneimmillaan

Pitkän ja raskaan maanantai-iltapäivän pimeydessä kävelin töiden jälkeen postia kohti kokolailla väsyneenä, kun katseeni kiinnittyi kauppahallin viereiseen Sokoksen seinään: Valojen ja varjojen leikistä erotin ponnaripäisen tytön, joka istui puun oksalla korkealla talon seinässä. Pydähdyin, seinästä oli pakko ottaa kuva. Kun jatkoin matkaani, kiinnittyi katseeni seuraavassa risteyksessä oransseihin kiehkuroihin punatiilitalon seinässä. Kiehkurat olivat uusia, eivät ne siinä aiemmin ole olleet. Postilta kirjastoa kohti matkaa jatkaessani ja seuraavaa katua alaspäin katsoessani sulkelsin valoteoksen mukana keltaisen valon siivilöimään metsään. Mitä ihmettä? Erilaista upeaa taidetta pitkin katuja minun kotimatkallani tavallisena pimeänä maanantaina?



Kotiin päästyä asiaa oli pakko hieman Googlata, olin selvästi missannut jotain tärkeää. Valoviikkojen tämän vuotiseen tarjontaan kuuluva Valogalleria käsittää kokonaisuudessaan 35 valotaideteosta, jotka on heijastettu erilaisin tekniikoin Tampereen keskustan tyhjiin seinäpintoihin. Mahtavaa! Aivan ihastuttava idea! Täydellinen piristys tähän kaikkein pimeimpään vuodenaikaan varsinkin juuri tällaisena vuonna, kun maassa ei ole yhtään lunta valoa heijastamassa. Gallerian valoteokset esittelevät valoa sen erilaisissa ilmenemismuodoissa, kuusi teosta on tamperelaisten sarjakuvataiteilijoiden luomia.
 

Onnittelut Valogallerian ideoille ja toteuttajille, seinäteokset ovat loistavalla tavalla uudenlainen juttu perinteisiin valoviikkoihin. Tulostin itselleni Valogallerian kartan ja kierrän sunnuntaihin 11.1. mennessä katsomassa kaikki loputkin teokset. Kenties reissullani löydän jotain muutakin uutta, uuden kahvilan tai uuden pienen putiikin jossain. Ja jos jotain uutta, niin jotain vanhaa myös: Hämeenkadulle ja Kauppakadulle ripustetut perinteiset valokuviot ovat tänä vuonna esillä viimeistä kertaa, joten ne pitää katsoa oikein kunnolla - niitä tulee kyllä ikävä.