maanantai 27. lokakuuta 2014

Naapurin Kalle

Eräänä syksyisenä päivänä kävelimme äitini kanssa vanhan Tampellan tehdasalueella ja katselimme punatiilisiä rakennuksia. Nurmikentän reunassa, juuri ennen koskensuuta, näimme kallioseinässä rautaisia hahmoja, taideteoksen, joka oli kiehtovan näköinen. Kalle Päätalon muistomerkki, Maalta muutto nimeltään. Hienoa, komea taideteos, mutta mitä se täällä teki? Päätalohan oli taivalkoskelainen, kotoisin Ouluakin pohjoisemmasta.


Tämä on taas tarina sarjassa "yksi asia johtaa toiseen ja toinen kolmanteen" tai sarjassa "miksi et koskaan aikaisemmin ole avannut suutasi, kulta". Kerroin innoissani Herra K:lle lukeneeni tuon tänä kesänä paljastetun taideteoksen kyltistä, että Kalle Päätalo on asunut sotien jälkeen koko loppuelämänsä Tampereella ja oikeasti tehnyt koko kirjallisen tuotantonsa täällä! Että miten mahtavaa on, että Kalle Päätalo on ollut täällä, rakentanut taloja Tampereella! Herra K katsoi innostustani huvittuneena. Arvasin jo Herran ilmeestä että hän oli tiennyt intoilemani asian aina, ei vaan ollut tullut kertoneeksi siitä minulle, minä kun en koskaan ollut tullut kysyneeksi.



Kalle Päätalo oli yksi Suomen tuottelijaimpia ja rakastetuimpia kirjoittajia, omasta mielestään tavallinen mies, niin tavallinen, ettei halunnut mukaansa nimettävän katuja tai rakennettavan museoita. Puistoista mies ei puhunut mitään, niinpä Tampereen kaupunki nimesi Kalle Päätalon mukaan puiston aivan tämän itselleen rakentaman kotitalon kupeesta kirjailijan kuoltua asbestin aiheuttamaan keuhkosyöpään vuonna 2000. Tuon oman Tampereen Viialan Kirvestiellä sijaitsevan talonsa lisäksi rakennusmestarina työskennelleen Päätalon kädenjälki näkyy useissa tamperelaiskohteissa, ja juuri rakennusmiehistä Päätalo ensimmäisen kirjansakin kirjoitti ennen 26-osaista omaelämänkerrallista Iijoki -sarjaa. Kalle Päätalo on haudattu Messukylän kirkon hautausmaalle.


Niin paljon kuin lukemista rakastankin, mitään en Päätalon tamperelaisuudesta tiennyt, en mitään, sellainen ei olisi juolahtanut mieleenikään ellen olisi nähnyt tuota muistomerkkiä. Lapsuuden ystäväni asui Vasaratiellä melkein Kirvestien naapurissa - mahtaako hänkin tietää Naapurin Kallesta enkä minä vaan ollut osannut kysyä asiaa häneltäkään? "Kaikki oikeat tamperelaiset tuntevat tarinan", on Herra K minulle kerran aiemminkin päässyt hyväntahtoisesti kuittaamaan, nyt hän pääsi tekemään sen uudelleen. Kymmenen vuotta Tampereella ja edelleen aivan turistina kotikaupungissani...


Mutta Herra K:pa ei tiennyt Päätalon rakentaneen itselleen taloa eikä tiennyt tuon talon vielä olevan olemassa, sitä minä kävin eräänä kauniina iltana ihailemassa ulkoapäin kadulta, talo kun on yksityiskäytössä oleva jonkun ihmisen koti. Rintamamiestontille rakennettu vaalea talo, mielenkiintoisilla yksityiskohdilla koristettu, vuosituhannen alussa myynnissä ollut, kun Päätalon leski muutti miehensä kuoltua kerrostaloon asumaan.

Kävellessäni Viialan pieniä katuja ja katsellessani suuren kirjailijan mielen maisemana ollutta rauhallista asuinaluetta, pysähtyi Kalle Päätalon puiston viereen Kirjastoauto. Hymyilin kirjastoautolle, sille ajatukselle, että olin kuvitellut niitä olleen vain lapsuudessa, olin ajatellut, että ne olisivat nykyisin vain muisto menneistä ajoista nekin. Punainen auto kutsui luo. Kerroin kirjastoauton rouvalle ettei ensimmäinen käyntini kirjastoautossa olisi voinut sopivammin sattua. Auton valikoimasta löytyi yksi Päätalo ja sen minä lainasin. Istuin Kalle Päätalon puiston vieressä olevan kentän laidalle penkille ja luin ensimmäisen luvun Koillismaa -sarjasta.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Torni täynnä tarinoita tamperelaisuudesta

Päältä mustaa kiveä ja tuhkaa, sisältä harmaata betonia, punaista tiiltä, tulta, hammasrattaita ja kiskonpätkiä. Tampereen teollisuushistoria ja kaupunkikulttuuri on komeasti esillä Tampereen uusimmassa rakennuksessa. Tampere on hotellin seinillä, katoissa ja lattioissa, hotellihuoneissa, tuulikaapeissa ja käytävillä riittää katsottavaa loputtomiin. Niin usein kuin hotellit kaikessa komeudessaan ovat vain hotelleja, nukkumapaikkoja matkustaville, on Solo Sokos Hotel Torni Tampere jotain enemmän. Siinä on sisältöä. Se on maamerkki, todellinen sellainen, rakennus, johon niin kotikaupunkilaisten kuin ulkopaikkakuntalaistenkin ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa. Tampereen Torni on juuristaan ylpeän kaupungin käyntikortti historiasta tähän päivään, urheilijoista kuvataiteilijoihin ja kirjailijoista muusikoihin.



 



Tornin huipulla on näköalabaari Moro Skybar, jonka nimessä yhdistyvät kaupunkilaisuus ja kansainvälisyys. Skybar tarjoaa hulppean näköalan yli koko kaupungin kaikkiin ilmansuuntiin. Moro on kunnianosoitus tamperelaiselle urheilulle, aivan kuin palasen kaupungin historiasta tarjoilisi Pohjoismaiden ensimmäistä sähkövaloa juhlistavat komeat valotaideteokset, jotka valaisevat avaran ravintolan. Päiväsaikaan Moro tarjoaa asiakkailleen keittolounasta, iltapäivällä kahvia ja illalla se toimii drinkkibaarina. Baaritiskin takaseinää koristavat taulut, joissa esittäytyvät tamperelaiset olympiamitallistit, me Herra K:n kanssa bongasimme sieltä ainakin tuttuja kiekkoilijoita ja painijoita. Mutta mieluummin kuin urheilulegendoja, Morossa katselee ikkunoista avautuvaa uskomatonta maisemaa, josta ei vaan saa tarpeekseen. Koskaan aikaisemmin ei Tamperetta ole voinut tarkastella tästä suunnasta, tähän rentoon ja mukavaan paikkaan mielellään vie ystävänsäkin lasilliselle.






Tornin alaosassa on Paja Bar, veturitallien punaisen tiilen, valimoiden raudan, ahjojen tulen ja baarin lattiassakin kulkevien ratakiskojen sekä tamperelaisten muusikoiden inspiroima juomaa ja pikkupurtavaa tarjoava ravintola. Pajan nimikko-olut on todella tumma 8,8% Pyynikin Käsityöläispanimon tuote. Kun seiniä koristaa Juicen, Popedan, Eppujen ja n keikkajulisteet, kitarat ja esiintymisasut ja muusikoiden omat suosikit sisältävä drinkkilistatkin on tehty levyn kansista, ei tunnelmaa voi pilata soittamalla mitään muuta kuin tamperelaisten artistien musiikkia. Hotellihuoneiden minibaareista manserokkiin rakastunut asiakas saa ostaa Paja-kokoelman mukaansa. Paja-olut oli hauska tuttavuus. Toivottavasti muidenkin tamperelaisten pienpanimoiden tuotteita saadaan listoille, vuosisata sittenhän kaupungin teollisuuskenttää hallitsivat tekstiilitehtaiden ja valimoiden lisäksi myös panimot.



Hotellin 17. kerroksessa kävimme tällä kertaa vain piipahtamassa, mutta siellä minä aion vierailla vielä uudelleen. Tuosta kerroksesta löytyy hotellin vieraiden käyttöön tarkoitettu kirjasto, johon on koottu tamperelaisten kirjailijoiden teoksia Väinö Linnan, Kalle Päätalon ja Minna Canthin kaltaisista legendoista kaupungin nouseviin nimiin. Ja sitten sieltä löytyy työtilaa, Visio Klubi, johon kuka tahansa kaupunkilainen tai matkustaja voi ostaa päivä-, viikko- tai kuukausipassin. Passilla saa käyttöönsä työskentelytilan, kuntosalin ja saunan. Päiväpassi on 50 euron arvoinen, mutta jos passin haltija käyttää hotellin maksullisia palveluja päivänsä aikana, hyvitetään palveluiden hinta passin arvoon asti. Kuulostaa loistavalta mahdollisuudelta järjestää työhaastattelut tai mikä tahansa pienempikin tapaaminen! Kahvit ja kaksi lounasta samaan hintaan työtilan kanssa. Ja mahdollisuus käväistä salilla ja saunassa työpäivän päätteeksi.




Käveleskelemme Herra K:n kanssa silmät ymmyrkäisinä hotellin eri kolkkia tutkien ja hymyilemme. Todellakin koko torni on täynnä erilaisia tarinoita tamperelaisuudesta. Tampereen kaupungin maamerkkejä bankettihuoneen tapeteissa, Tampereen kaupunkiprofiilia hotellihuoneiden johtokoteloinneissa, tampereenkielisiä sanoja hauskasti siellä täällä. Mitä kaikkea meillä vielä jäi huomaamattakin... Rakennuksen betoniset seinät ja portaikot, jotka kaikki ovat kotimaisen betonitehtaan tekoa, luovat mielikuvaa kaupungin teollisuuteen pohjaavasta menneisyydestä ja tuovat palan 70-lukua tähän päivään. Pelkästään jo huonoon kuntoon joutuneiden vanhojen veturihallien ja pyörivän raidepalikan säilyttäminen oli kulttuuriteko sinänsä, mutta hotelli kokonaisuutena on vielä paljon enemmän. Hauska yksityiskohta satojen muiden joukossa oli huoneiden infotaulujen jalakset - punatiiliset kimpaleet veturitallien väliseinistä uusiokäytössä.


Historia, kaupunkikuva, urheilijat, muusikot ja kirjailijat... Ah, kuvataiteilijat tietenkin! Kaiken muun lisäksi Solo Sokos Hotel Torni Tampere on myös Pohjoismaiden suurin taidegalleria, mikä sekin jo pelkästään on upea juttu. Mutta vielä upeammaksi sen tamperelaisuuden näkökulmasta tekee se, että kaikki hotellisssa esillä olevat työt ovat tamperelaistaiteilijoiden käsialaa, kokonainen kerros näyttelytilaa varattuna kullekin. Jos hotellivieras ihastuu johonkin hotellin tauluista, hän voi ostaa sen mukaansa.Teoksiin pääsee tutustumaan etukäteen netissä, huoneensa hotellista voi varata sen mukaan, mistä taulusta tykkää. Mahtavaa!




Olimme Herra K:n kanssa äärimmäisen onnekkaita päästessämme tutustumaan hotelliin heti sen ensimmäisenä aukioloyönä. Ja todella onnekkaita, että sekä hotellipäällikkö että myyntipäällikkö ehtivät opastamaan meitä kaikkien pienten ja suurten tarinoiden äärelle. Yksi erikoinen ja hauska juttu on vielä kertomatta: Sitten kun kaiken muun on hotellissa jo nähnyt, voi siellä alkaa bongailla Feeniks-lintuja. Tarina kertoo, että hotellin työnimi oli alunperin Feeniks, mutta jo hyvin varhaisessa vaiheessa tuo nimiehdotus hylättiin. Feeniks jäi kuitenkin elämään hotellin sisustussuunnittelijan suunnitelmiin ja koska legenda Feeniks-linnun nousemisesta tuhkasta on inspiroiva ja monien alojen nousun ja tuhon kokeneen Tampereen kaupungin historiaankin sopiva, annettiin Feeniksin jäädä asumaan hotelliin. Grill It! -ravintolan seinän kaakelointi tuo mieleen ahjojen tulen tai tulen, joka polttaa Feeniks-linnun pesän. Missä kaikkialla sinä bongaat Feeniksin? Käytävien matoissa, sänkyjen päiväpeitoissa, aulan seinää koristavassa väriävaihtavassa ja ääntä päästävässä rautaisessa veturiveistoksessakin kuulemma.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Turistina kotikaupungissani

Sokos Hotel Tampereen Torni avattiin tänään, saimme Herra K:n kanssa mahdollisuuden hemmotteluiltaan kahdestaan keskellä syyslomaviikkoa. Hotellille kävellessä leijaili ilmassa muutama hiutale lunta, askeleet tuntuivat kevyiltä. Koskaan aikaisemmin en ole ollut hotellissa asiakkaana sen ensimmäisenä yönä. Minä kotikissa - koskaan aikaisemmin en ole ollut hotellissa yötä omassa kotikaupungissani.





Mukava ilta luvassa kerrassaan upeissa maisemissa 22.kerroksessa. Voisin istua ikkunassa tunteja ja vain katsella ikkunan alla aivan uudesta kulmasta avautuvaa kotikaupunkiani.