keskiviikko 25. toukokuuta 2016

August von Trappe Tampereelta, hei!

Tätä rakennusta olen kiertänyt kuin kissa kuumaa puuroa pari vuotta ja niin minä kierrän nytkin. Edestä, takaa ja sivulta, toiselta sivulta, taas takaa ja sitten edestä. Kookas ja jykevä punatiilitalo, koristeellisine reunuksineen ja kaarevine ikkunoineen silti pitsinen ja kaunis niin kuin vanhat tamperelaiset tehdaskiinteistöt tuntuvat olevan. Matkailutalo. Verkatehtaan pääkonttori vuodelta 1896. Yksi Tampereen punatiilisyyden muistomerkkejä Verkarannan taidekeskuksen (Verkatehtaan vanha värjäämörakennus) ohella. Alkuperäisenä ei-tamperelaisena en tänne muuttaessani tiennyt, että koko koskiranta on joskus ollut punaista tiiltä, että vain murto-osa siitä kaikesta on enää jäljellä niin kuin on enää kaupungissa joskus seisseistä kymmenistä ja sadoista savupiipuistakaan. Sokos Hotel Ilves, Koskikeskus ja Ratinan rannan kerrostalot, ne kaikki seisovat punatiilisyyden hautausmaalla.





Vaikka osa tamperelaisista suree edelleen 60-luvun lopussa alkanutta, 20 vuotta kestänyttä taistelua rakennuksista, jotka museovirasto esitti säilytettäväksi, mutta yhtiö hävitti, en voi olla kokonaan surullinen. Oululaisena osaan iloita siitä, että jotain edes jäi, Oulussa kun juuri ei... Aurinko paistaa, koskirannassa on rauhallista vaikka punatiilisen talon toisella puolella kulkee yksi Tampereen vilkkaimmin liikennöidyistä kaduista busseineen ja katkeamattomine autoletkoineen. Tillikan terassi. Rosson terassi. Ruby&Fellasin terassi, Koskarin terassit ja nyt August von Trappe, mietin. Jokainen omanlaisensa.

Helposti lähestyttävä ruoka- ja juomaravintola suurine kesäterasseineen ei ole huono käyttötarkoitus tärkeälle maamerkille varsinkaan kun muutos on tehty näin tyylikkäästi. Kuka tahansa voi vierailla talossa, kuka tahansa voi nauttia sen tarinoista. Se, että talon ravintolassa on Hans Välimäen kädenjälki, ei toistaiseksi tuo mielessäni sille lisäarvoa vaikka Hans tamperelainen lähtöjään onkin. Eikä se, että ravintolan nimi August von Trappe on mielikuvitusta ravintolan belgialaiseen valikoimaan viitatakseen. Historian rakastajana olisin kovasti toivonut, että nimi jollain tavalla olisi ollut rakennukselle rakas, Aukusti -niminen talonmies jossain aikojen hämärässä ei ihan riitä. Belgialainen ruokalista sen sijaan innostaa, se, että August von Trappen baarissa tarjolla on paljon erilaisia vaaleita oluita ja kunnon kulhollinen simpukoita. Simpukoita ei monestakaan paikasta Tampereella saa, tarjoilijan kanssa keksimme vain yhden toisen.



August von Trappen bistropuoli on aurinkoisena iltapäivänä vielä kiinni ja baaripuoli hiljainen. Ihmiset ovat ulkona, terassilla, sinne mekin seurueinemme suuntaamme: juuri töistä päässyt Herra K, Tohtori A ja päivän ulkona puistoissa kanssani viettänyt Runotyttö. Runotyttö hihkuu baarisalin läpi kulkiessamme. Hän hihkuu aina nähdessään jotain hauskaa ja August von Trappe on hauska. Puitteet ovat komeat, hyvällä maulla toteutetut, joskin sisustus on aurinkoisena kesäpäivänä hieman syksyinen, aavistuksen iltamainen. Mutta iltaa varten se on tehtykin, päivää varten on terassit ja August von Trappessa terasseja on kaksi. Talon takana oleva suuri ja aurinkoinen terassi on juomareille, koskenpäädyn varjoisampi porrastettu terassi ruokailijoille. 

Istuudumme Runotyttöä ajatellen kaikkein varjoisimpaan vapaaseen pöytään. Ei mutta hyvää päivää, Tohtori A! Pitkästä aikaa! Mitä Teille kuuluu? Ai mitä meille, mitäs meille. Hyvää, niinhän meille aina. Aina hyvää, ja se on kyllä oikein hyvä. Hymyilemme leveästi kaikki neljä. Mikä onkaan parempi tapa vaihtaa kuulumisia kuin kiireetön iltapäivä hyvän ruoan ja muutaman lasillisen kanssa aivan kuin olisi lomalla. Runotyttö touhaa pöydässä hetkisen ja väsähtää sitten maidon päälle. Äiti laskee lapsensa vaunuihin nukkumaan ja syö kerrankin ruokansa nautiskellen, lämpimänä. Ihana terassi! Ihana ruoka! Ihana seura ja ihana kiireetön ilmapiiri!


 


Kupillinen sinisimpukoita veljen tapaan - tästä aloitetaan. Toisella kerralla sitten kokeillaan simpukat thaityyliin tai merimiehen tapaan, välimeren tyyliin vaikka, talon leivän kanssa. Velipojan simpukat tarjoillaan August von Trappessa belgialaisten perunoiden kanssa, dippeinä talon majoneesi ja dijon-sinappi. Herrat nautiskelevat rotukarjan pihvillä täytetyt hampurilaiset ja isot huurteiset oluet asiaan kuuluvasti aurinkolasit päässä. Hyviä hampurilaisia saa Tampereelta jo monestakin paikasta, Herra K osaisi tarkemmin sanoa mihin kohtaa tämä Le Burger paremmuusjärjestyksessä sijoittuu 24,50€:n hinnallaan. Mutta loistava kokemus ei koskaan ole pelkästään annoksesta kiinni. August von Trappe on kokonaisuus, jossa hyvä ruoka, iloinen palvelu ja miellyttävä ympäristö kohtaavat. Kohtaavat myös tarinankertojan ja tarinoiden rakastajan. August von Trappen pöytiin tarjoiltu sunnuntaibrunssi houkuttaa. Noutopöytäbrunsseja on laatuburgereiden tapaan niitäkin jo moneen lähtöön, mutta kolmen ruokalajin istualtaan nautittu brunssi kuulostaa sopivasti erilaiselta.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pikkuparatiisien maailma

Sinä kesänä kun olin viisitoista, me pukeuduimme farkkushortseihin ja raidallisiin trikoopaitoihin, ja pyöräilimme sydämiemme kyllyydestä. Sinä kesänä paistoi aurinko joka päivä, jokainen ilta oli pitkä, valoisa ja lämmin. Kymmenetkään kilometrit eivät olleet liikaa silloin, kun luvassa oli mukavaa yhdessä oloa tyttöporukassa. Huoletonta elämää. Haaveilua ja hauskoja tapahtumia. Keinumista puistoissa, jäätelöä, uintia ja makkaranpaistoa siirtolapuutarhamökillä Oulun Äimärautiolla.


Kaksikymmentä vuotta myöhemmin astun siirtolapuutarhan portista sisään Tampereen Litukassa. Koko Tampereella asumisaikani olen tyytynyt katselemaan ihailemiani pikkupuutarhoja vain kauempaa auton ikkunasta, uinuvien puutarhojen kapeille rauhallisille hiekkateille en ole uskaltanut edes ajatella astuvani. Ettei teinivuosien taika rikkoontuisi, niin olen itselleni uskotellut. Eilinen kiireetön ja aurinkoinen lauantai, joka sattui vielä olemaan ravintolapäivä, sai pääni kuitenkin käännettyä. Ja niin me Herra K:n ja Runotytön kanssa suuntasimme aamupäiväkävelylle vuonna 1924 perustettuun siirtolapuutarhaan Kaupin ja Petsamon rajamaastoon. 

Litukan siirtolapuutarhan historia on yli satavuotinen. Alueella sijaitsi viime vuosisadan alussa koululaisten kasvitarha, se laajennettiin 20-luvun alussa 52 perheviljelypalstaan, joiden vuokralaisviljelijät hyväksytettiin lastensuojelulautakunnalla sosiaalisin perustein. Nykyisin Tampereen kaupungin omistamalla ja Litukan siirtolapuutarhayhdistyksen ylläpitämällä alueella palstoja on 201 eikä sosiaalis-taloudellisia perusteita vuokralaiseksi pääsemiselle ole. Säännöt viljelylle ja puutarhapalstan hoitamiselle kylläkin.



300-neliöiset mökkitontit, toistensa näköiset siniset, punaiset, keltaiset ja vihreät pienet töllit vierivieressä ja enemmän tai vähemmän hoidetut pienet puutarhat niiden ympärillä. Hiljaisuus. Ihmiset touhuavat omassa rauhassaan vaikka ovat lähellä toisiaan, kaikki ystävällisiä toisilleen. Autotien äänet tuntuvat kuuluvan kaukaa vaikka iso tie kulkee aivan alueen vierestä kahdelta kulmalta. Sora rahisee vaunun renkaiden alla. Linnun laulu kantautuu korviin, tuuli suhisee kukkaan puhkeamaisillaan olevissa omenapuissa, luonnonvaraisia puita puutarha-alueelle ei hyväksytä istutettavaksi. Siirtolapuutarhassa tuntuu aina olevan rauhallista, jopa ravintolapäivän kohteiden ruuhkassa tunnelma on rauhallinen. Tuon rauhan muistan, siitä rauhasta saan pitää kiinni edelleen kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin, se ei ole rikkoontunut. Mökit, joissa nyt vierailimme, olivat punaisia, keltainen mökki pysyy muistoissani. Miten nuorten tyttöjen kaiken alleen peittävät kuplivat naurun purskahdukset ovat aikanaan sopinut siirtolapuutarhan rauhaan?


Sirkun mökissä Omenatiellä nautimme kiireettömän keittolounaan, thaimaalaista tofukeittoa, 5 euroa annos. Tasapainoista, pehmeää, ihanasti vähän tulista. Värikästä ja aurinkoista ruokaa, jota vain ruokaa rakastava voi toiselle sellaiselle tehdä. Puutarhakahvilassa Aroniatiellä istahdimme kahvilla ja kakkupaloilla, kaikki yhteensä 5 euroa. Aleksanterin leivoksia, sacherkakkua, bebejä, macaronseja, perinteisiä juhlapikkuleipiä, kampanisuja ja kolmioleipiä, opettajan käsissä rakkaudesta syntyneitä, herkkuja, joiden tekemistä hän arkipäivissään opettaa. Ravintolapäivän idea protestoida ravintolan pitämisen byrokratiaa vastaan on luonut mukavan ja ihmisläheisen ruokafestivaalin, josta päällimmäisenä paistaa esiin tekijöiden rakkaus ruokaan ja heidän vielä toteuttamattomat haaveensa oman ravintolan perustamisesta. Halu tuottaa elämyksiä ja iloista mieltä, sitä hyvä ruoka parhaimmillaan on. Missään muualla en voisi kuvitella nauttivani pienistä herkkuhetkistä näin paljon, siirtolapuutarhan yhteisölliseen miljööseen pienet ravintolat ja kahvilat sopivat erinomaisesti.




Siirtolapuutarhan portin takanamme suljettuamme olin hetken hiljaa. Kaksikymmentä vuotta. Jollain jännällä tavalla tuntuu, kuin olisin kävellyt hautausmaalla tai muistolehdossa, puistossa, joka on perustettu jonkin tapahtuman uhrien muistolle. Hannamarin muistolle. Vaikka ei se niin ole. Siirtolapuutarhassa on kaunista, ei lainkaan ahdistavaa tai surullista. Leppoisaa. Onnellista. Sellaisia ovat muistonikin niistä. Hymyilen, teinivuosien lämpimät huolettomat päivät olivat hetken aivan lähellä. Taidan kesän edetessä tehdä kävelyretken Litukkaan uudestaankin.