Tavallinen päivä ja sen kruunannut 3D-pasta

Syksyssä parasta on illat, kynttilät ja sohva, jonka nurkkaan käpertyä hyvän kirjan tai elokuvan kanssa. Paitsi että syksyiset päivät ovat ihania myös. Ne aurinkoiset, kun valo siivilöityy tietyllä tavalla keltaisen ja oranssin eri sävyissä. Ja sateiset, kun maa on musta ja taivas harmaa, mutta puiden lehdet hehkuvat värittömyyden välissä. Syksy tekee mielen vähän haikeaksi, haaveelliseksi, saa tuntemaan kiitollisuutta. Syksyllä lämpimät ja ihailevat tunteet ovat pinnassa. Liika innokkuus ja teennäinen pirteys eivät iske, kaikkein tavallisimmat asiat nousevat arvoonsa ja muuttuvat taivaallisiksi, kun ne kaikessa pienuudessaan saavat mahdollisuuden loistaa. Kesän juhlat on juhlittu, syksyllä arki on kaikkein rakkain.

Jos kesä on iloinen ja nauravainen vuodenaika, kirkas, kupliva ja valoisa, on syksy tummempi. Syksyisiin päiviin kuuluu erilainen ruoka kuin kesään, grillauskausi kepeästi marinoituine lihavartaineen, kalafileineen ja omasta pihasta poimittuine nopeine salaatteineen on jäänyt auttamattomasti taakse. Vihreä sato on syöty, loput yrtit roikkuvat pieninä kimppuina nätisti naruillaan kuivumassa. Kun luonto tummuu, vaativat syksyiset päivätkin tummempaa ruokaa saadakseen täyttymyksensä. Patoja. Keittoja. Laatikoita. Kastikkeita. Sellaisia ruokia, joissa maut on haudutettu kohdilleen rauhassa ja ajan kanssa raaka-aineita kunnioittaen.

Syysruokakaipuuseeni vastasi täydellisesti kauppahallissa paikkaansa pitävä pieni Ravintola LEO, johon ystäväni houkutteli minut lounaalle. Tavallisessa ravintolassa luvassa oli itsetehtyä, paikallista luomuruokaa, perheyritys, jonka yksinkertaisen lyhyen nimen kaksi iloista herraa kertovat olevan suvusta peräisin senkin. Ravintola LEOn ja Pitopalvelu LEOn parissa häärää kirjaimellisesti koko perhe: Pitkän uran taloushallintomaailmassa tehnyt isä, jonka nuoruuden unelma oma ravintola oli sekä sitten vaimo, pojat ja tyttäret, kuka kokaten, kuka vastuullisuutta kehittäen, kuka taas ravintolan ilmettä suunnitellen ja toteuttaen. Yksinkertaista ja tavallista: keittovaihtoehto, pastavaihtoehto, salaattivaihtoehto. Vastaleivottua leipää, höyryävää punajuurikeittoa ja tomaattinen lihapullapasta. Ei tekopirteää vaan kiitollista ja aidosti onnellista. Päivän listan pääsee kurkistamaan Ravintola LEOn Facebook-sivuilta.

 

Kun pitkään aikaan ei ole syönyt pastaa, LEOn tomaattinen lihapullapasta maistui äärettömän hyvältä, kerrassaan taivaalliselta. Kolmiulotteiselta, juuri sellaiselta, miltä sisältäpäin lämmittävän syysruoan pitääkin maistua. Siinä pastassa kaikki oli kohdillaan: näkö, tuoksu ja maku. Tunnen kiitollisuutta tällaisista pienistä ruokapaikoista. 

Koska tuon lämpimän tunteen ja kokemani monitasoisen makunautinnon kuvaileminen Herra K:lle oli vaikeaa, päätin kastikehaasteeseeni liittyen yrittää samanlaisen tomaattikastikkeen tekemistä itse. Italialaisen, perinteisen (mutta helpon), sellaisen, jossa tomaatin makeus ja hapokkuus, mausteet ja lämpö kaikki olisivat täydellisesti tasapainossa. Lopputulokseen olin kerrankin enemmän kuin tyytyväinen:

TOMAATTIKASTIKE

4 annosta: 

1 prk tomaattimurskaa (500 g)

1 prk tomaattipyreetä

oliiviöljyä

1 salottisipuli

1 valkosipulin kynsi

1 tl oreganoa

1 tl sokeria

½ tl timjamia

½ tl suolaa

½ tl punaviinietikkaa

pari rouhausta mustapippuria

- Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Lorauta kattilaan oliiviöljyä ja lisää siihen saman tien silputut sipulit, valkosipulit, tomaattipyree sekä oregano. Sekoittele seosta sen lämmetessä ja paistele sitä hetki sipuleita pehmentääksesi. Älä ruskista ettei maku kitkeröidy. 

- Lisää mukaan sokeri, tomaattimurska ja hetken kuluttua timjami, suola ja punaviinietikka. Anna kastikkeen hautua pienellä lämmöllä puolituntia, 45 minuuttia, ylikin, jos aikaa on. Ennen tarjoilua rouhi mukaan mustapippuria ja tarkista maku. Sekoita sitten kastike spaghetin joukkoon ja nauti. Tai lisää lihapullia, jauhelihaa tai vaikka mereneläviä kastikkeeseen ja nauti vasta sitten. Ja käytä loppu pizzassa tai lämpimissä voileivissä, jos sitä jää.