Ihanat unelmat ovat toteutuessaan yhdistelmiä monista pienistä asioista ja hyvän olon aiheista. Toinen uusista tamperelaisravintoloista on omistajansa pitkäaikainen unelma, jonka hän pääsi toteuttamaan yhdessä puolisonsa kanssa. Pohjoismaisia raaka-aineita ja aasialaisia makuja yhdistävän ravintolan nimi, Purebite (lausuttiin se miten vain) antaa lupauksen edessä olevasta ruokaelämyksestä, täynnä makua olevasta haukkapalasta. Kun kaksikuukautinen tyttövauva nukkuu vaunuissa, ehtivät äiti ja kummitäti testata miltä uutuusravintolan puhtaaksi ja simppeliksi mainostettu ruoka lounaaksi oikein maistuu.
Yksi kaupungin vilkkaimmin liikennöidyistä kaduista on ruuhkainen vain autoille, sitä pitkin tulee harvemmin käveltyä yhtään mihinkään, mietin, kun juoksen kadun yli ja käännyn suojatien päästä toiseen suuntaan kuin yleensä. Alkuviikon kesäisen paahtavassa auringossa autotien asfaltti tuntuu tukalalta, linja-autojen ilmaan nostattama pöly tunkkaiselta. Raikkaan ravintolan pieni terassi-parka ei sijaintinsa puolesta ole kyllä parasta mahdollista paikkaa saanut, mutta ravintolan sisältä päin katseltuna suurten ikkunoiden näkymä on valoisa ja yllättävänkin vehreä.
Vehreyttä on ravintolassa myös lautasilla, ja se on se pääasia kuitenkin. Ruokalistaa katsellessani huomaan tykkääväni ravintolan yksinkertaisen logon värikkyydestä ja siitä, että sekä ravintolan nimi, tunnus että ravintolassa tarjottava ruoka todellakin ovat linjassa keskenään. Värejä. Yksinkertaisuutta. Ajatus itäisten ja läntisten tuulahdusten yhdistämisestä lautasella kuulostaa houkuttelevalta. Aasialaisia makuja ilman nuudeleita ja riisiä sekoitettuna raikkaiksi salaateiksi meille tuttujen salaattipohjien kanssa? Siinä on jotain uutta. Ystäväni hymyilee, hän on täynnä energiaa. Kaksikuinen tuhisee tyytyväisenä vaunuissaan tietämättä vielä mitään makumaailmoista ja värikkäistä ruoista.
Syön lounaaksi salaatin lähes joka päivä. Omat salaattieväät ovat jo aikoja sitten kangistuneet tiettyyn kaavaan, ja sitä kaavaa on lounastreffeillä hauska päästä rikkomaan. Jokapäiväinen salaattien tekeminen itse nostaa kuitenkin rimaa muualta ostettavien salaattien suhteen aavistuksen korkeammalle. Pelkkä peruspohja perustäytteillä ei riitä alkukarsintaa pidemmälle. Purebiten vegesalaatti ylitti karsintarajan kuitenkin komeasti. Pähkinäinen ja jännästi vähän välimerellinen salaatti oli niin täyttävä, että ihan kaikkea en jaksanut syödä vaikka makua salaatissa olikin jokaista haarukallista myöten.
Salaatin rinnalle valitsemani wrapit nostivat kokonaisuuden mestaruustasolle. Vaikka listalta ei vartaita tai saaristolaissushia voinutkaan lounaaksi valita, ei se missään nimessä jäänyt harmittamaan. Kylmäsavulohi- ja kanawrapit olivat jotain aivan uutta maisteltavaa, aavistuksen tulisen kastikkeensa kanssa todella kiehtovia makupommeja. Lisää näitä, näissä oli omaleimaisuutta!
Väriä, makua, raikasta puhtautta. Kevään mukanaan tuoma tuore tuulahdus tamperelaiseen ravintolatarjontaan on tervetullut ja toivottavasti pysyvä suuntaus. Terveellisen ei tarvitse olla tylsää. Kun tällä linjalla jatketaan, saadaan kastikkeiden ja lisukkeiden alle kätketyille epämääräisille raaka-aineille kenties jossain vaiheessa heittää hyvästit kokonaan.
Herra K:n kanssa kun pääsemme jonain iltana yhdessä testaamaan Purebitea, kokeilemme me kaikkien wrappien lisäksi myös kaikki tikut ja kaikki saaristolaissushitkin, asiaan kuuluvasti viinilasillisen kera. Voi kunpa viinilistasta vielä löytyisi se sama keväinen tuuli, aasialaiset ja pohjoismaiset vivahteet yhditettynä uudenlaisella tavalla... Mutta ei välimerellisyyskään huonoa ole, ei ainakaan viineissä, onhan siellä viinin tekemisen juuret kutenkin.