perjantai 15. helmikuuta 2019

Seikkailu tuli ja koputti olkapäälle

Runebergin päivänä 5.2.2019 minut tempaistiin pitkästä aikaa mukaan yllättävään seikkailuun. Ilmeisesti olin muutaman päivän takaisen saunailtamietintöni aikana avannut itsessäni taas jotain, ja seikkailu siksi löysi minut. Tuli koputtamaan olkapäälleni nojatuolissa takan edessä istuessani vauvan nukkuessa sylissäni.



Juttelimme Herra K:n kanssa Pikkumiehen ja Runotytön iltatoimien lomassa siitä, miten rouva Runebergin aikanaan kehittelemä torttu on nostanut toimittaja-opettaja-runoilijan nimikkopäivän viettämisen helmikuun viidentenä ihan eritavalla ihmisten mieliin kuin esimerkiksi Suomen kielen kehittäjän, Mikael Agricolan päivän viettämisen huhtikuun yhdeksäntenä päivänä. Mietin, että jos Agricolalla olisi oma leivoksensa, muisteltaisiinko häntä jotenkin enemmän tänä kotimaisen ruokakulttuurin kukoistusaikana? Herra K totesi kyynisesti, etteihän Runebergin päivänäkään taideta kansallisrunoilijaa ja hänen työtään kansallisen identiteetin rakentumisen eteen kunnioittaa yhtään sen enempää. Että kuumimmaksi keskustelun aiheeksi päivässä on muodostunut oikeanlainen, makuinen, värinen, kokoinen ja näköinen torttu ja se, kuka sen valmistaa, missä ja miten. Karvasmantelilla vai punssilla, pannarina, vohvelina, peltipiirakkana vai peräti hybridileivonnaisena yhdistetynä juustokakun tai laskiaispullan kanssa.

Mietin hetken ja nyökkäsin Herra K:n pohdinnan kokolailla oikeaksi. Tunnen Johan Ludwig Runebergin henkilöhistorian noin niin kuin pääpiirteittäin ja hänen alunperin ruotsinkielisen tuotantonsakin merkkiteokset nimeltä, mutta siihen se sitten jää. Hätkähdin, kun tunnustin ääneen, että niin paljon kuin Vänrikki Stoolin tarinoihin hahmoihin ja Saarijärven Paavoon sivistyksessämme viitataankin, en ole koskaan tutustunut kumpaankaan teokseen, enkä tarkemmin kysyttäessä osaa edes vastata, mistä ne tarkalleen ottaen kertovat. Niinpä kaivoin esiin Vänrikki Stoolin tarinat ja aloin lukea. Aluksi runomitta hieman tökki, hankaloitti tarinaan kiinni pääsemistä. Pilven veikko -niminen luku oli kaikkein vaikein, mutta sen kun sai kahlattua, lukeminen lähti lentoon ja tarina imi mukaansa. Luin pätkiä ääneen Herra K:lle ja hihkuin kuin tyttäreni innosta tavatessani tekstissä tuttuja henkilöitä ja sanontoja. Maamme, Porilaisten marssi, tasan ei käy onnenlahjat. Sven Dufva ja oluttölkistä tuttu Sandels. Ja Suomen sodan 1808-1809 tapahtumapaikkoina oman sukuni historiaan linkittyvät paikat Siikajokivarressa Revonlahdella! Puolen yön jälkeen laskin lukemiston käsistäni ja huokaisin onnellisena. Tuli tehtyä Runebergin päivän hyvä työ!



Se, mikä Vänrikki Stoolin tarinoissa oli se varsinainen seikkailuosuus, oli tieto siitä, että niiden lähde on yllättävän lähellä. Tarinoiden taustana pidetään Ylöjärven Kurussa aikanaan asunutta Vänrikki Polvianderia ja hänen tarinoitaan, joita sotaveteraani kertoi lähistöllä Ruovedellä kotiopettajana opiskeluaikanaan toimineelle Runebergille heidän yhteisillä kalamatkoillaan, saunailloissaan ja vänrikin tuvassa jutustellessaan. Runeberg oli tuohon aikaan, muutama vuosikymmen sodan käymisen jälkeen, vielä parikymppinen nuorimies, sotaveteraani taas ajan käsityksen mukaan vanha, miltei nelikymppinen jo. Vänrikki Polvianderin tupa on edelleen olemassa, museona Kurussa vain 40 kilometrin päässä kotoani! Harmittavasti ulkomuseo, jossa tupa sijaitsee, on avoinna ainoastaan kesällä heinäkuussa. Muussa tapauksessa olisin ajanut sinne heti seuraavana päivänä haistelemaan, tunnustelemaan ja aistimaan tarinoiden historiaa. Melkein tärisin taas, pitkästä aikaa.

Kiitos seikkailu, että tulit, vaikka nyt täytyykin miltei puoli vuotta malttaa odottaa, että päästään retkelle Kurun ulkomuseoon. Meidän Runebergin tortut haettiin muuten Lehtosen Leipomolta, ihan kotinurkalta. Lehtosen Runebergin torttu on juuri sopivan kostea, pinnalta vähän rapea ja vain pikkaisen punssinen, sen verran, että Runotyttökin rakastaa sitä.

Ps. Miksihän raavaat miehet eivät mainosta somessa juovansa tuona nimenomaisena päivänä olutta, joka on nimetty Runebergin kirjoittamissa Vänrikki Stoolin tarinoissa esiintyvän, hyvää ruokaa ja juomaa arvostavan Eversti Sandelsin mukaan? Minä ainakin mainostaisin. Tölkeissä on niin hauskat pätkätkin, ainakin näissä kahdessa keskenään erilaisetkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti