Nyt tuulet nuo viestin jo toivat

Se tuntuu aamulla tuulessa. Tumma, tuhti, maanläheinen tuoksu. Paksun, BBQ-kastikkeen savuinen tuoksu, jonka häivähdys peittää alleen rantatorin muut tuoksut. Kun keskellä toria näkee vanhan, rustiikkisen ruosteisen traktorin ja sen perässään vetämän mustanpuhuvan grillivaunun, ei voi olla hymyilemättä. Grillivaunun. Tai Crillivaunun, C:llä. Niinhän sen kyljessä sanotaan.

Suustani pääsee sponttaani riemunkiljahdus: Mietinkin mihin salakapakkamainen Tom & Crill on mennyt sillä aikaa, kun olin Runotytön kanssa kotona ja uutta kauppakeskusta on alettu rakentaa Ratinanrantaan! "Meillä on lounasravintola Ratinan toisella puolella, rannan tuntumassa, Voimakatu 11:ssa. On ollut jo siitä lähtien, kun vanha paikka lopetti. Siellä on lounas joka arkipäivä", Crillivaunun omistaja hymähtää. Mitä! Miksi ette ole puhuneet siitä mitään! Mitä muuta olen missannut, kun en tämän torivaununkaan olemassa olosta tiennyt! "Niin... Kun ollaan hiljaa, saadaan kalaa", Tomi Koskenniska katsoo minua ja Herra K:ta vaununsa luukusta pilke silmäkulmassaan ja alkaa nauraa: "Ei ehkä ihan paras periaate myyntiä ja markkinointia ajatellen". Ehkä ei. Mutta Tomi on selvästi tekijämies, ei tyhjänpuhuja tuuleenhuutelija. Hänen omin käsin tekemänsä Crillivaunu ei torilla jää keneltäkään huomaamatta, mainosti sitä etukäteen tai ei.

 

Tom&Crillin ruokalistalla on kolmea erilaista lihaa kahdella eri tavalla tarjoiltuna: kanaa, possua tai härkää joko tortillana tai burgerina asiakkaan valinnan mukaisesti. Valitsen naisten suosikiksi mainitun kanatortillan, Herra K possua burgerversiona. Kanan olisi voinut ottaa myös burgerina ja possun tortillana tai kumman tahansa häränlihalla täytettynä. Katselemme kuinka lounaamme valmistuu ja nuuhkimme pitkään haudutettujen lihojen viimeistelystä leviävää huumaavaa tuoksua. Grilliritilällä porisee padallinen Tom&Crillin tummaa kastiketta, sitä, jonka tuoksun tunnistaa kauas. Tomi juttelee meille kokatessaan, kertoo vaununsa rakentamisesta, sen varustamisesta ja tarinan sen omintakeisen vetotraktorin takana. Ja puhuu ruoasta, ajatuksistaan hyvän ruoan takana. Kokonaisesta lihasta, täyslihasta, jonka maku ja pehmeys tulee pitkästä ja kiireettömästä kypsennyksestä. 

Suuhun sulavan mehevää lihaa. Salaattia, tomaattia, maustekurkkua ja sipulia. Ja sitä taivaallista, tummaa, etelävaltioiden kastiketta. Haarukalla ja haukkaamalla syötävä, valuvan täyteläinen annos on painava. Jättimäinen. 8 euron lounaaksi upottavan ylellinen. Juomaksi vichy ja romanttisen lounaan istumapaikaksi harmaapuinen toripenkki. Ja siinä me istuimme onnellisina vieretysten, ihmisiä ja rannan laivoja katsellen selkä molempien työpaikkoihin päin. Torstainen puolituntinen. Kerrankin yhdessä lounaalla! Vaikka päivä ei ollutkaan viikonlopun tapaan aurinkoinen, oli se täydellinen ulkoilmalounaspäivä. 

En hoksannut kysyä, onko Tomin traktorilla, vuoden 1952 -mallisella Fordilla nimeä. Laukko oli nimeltään vuonna 1859 valmistunut siipiratasalus, jonka pysäkkipaikka "alarannan tori" aikanaan oli ja siitä jo 1860-luvun lopussa vakiintui nimi kalatorille, varakkaiden kaupunkilaisten asuintalojen ympäröimälle kauppapaikalle, jonne maalaiset saapuivat myymään tuotteitaan.

Laukontori odottaa kesää ja se kesä on alkamaisillaan. Erilaisia kahviloita on auki jo monta, ruokakojujakin useampi. Ihanaa, kun tori alkaa elää, muuttuu eloisaksi, viihtyisäksi, käymisen arvoiseksi myös niille, joiden työpaikan lähiruokala se ei ole. Ketjuravintoloille torilla ei ole tilaa. Tori on Tomin kaltaisia ruokaa rakastavia yrittäjäluonteita varten, heitä, jotka toteuttavat rakkauttaan omannäköisellään tavalla kokkikursseina, kesäravintoloina, lounaspaikkoina ja pitopalveluina tai kaikkina edellä mainittuina niin kuin Tomi. Minun rakkauteni alkaa näkyä päällepäin. Ei, Runotyttö ei ole saamassa sisaruksia, minä vaan olen kesäkunnossa vasta ensi vuonna. Tai sitä seuraavana. Ehkä. Katsotaan rauhassa kun kiire ei mihinkään vielä ole.