sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pikkuparatiisien maailma

Sinä kesänä kun olin viisitoista, me pukeuduimme farkkushortseihin ja raidallisiin trikoopaitoihin, ja pyöräilimme sydämiemme kyllyydestä. Sinä kesänä paistoi aurinko joka päivä, jokainen ilta oli pitkä, valoisa ja lämmin. Kymmenetkään kilometrit eivät olleet liikaa silloin, kun luvassa oli mukavaa yhdessä oloa tyttöporukassa. Huoletonta elämää. Haaveilua ja hauskoja tapahtumia. Keinumista puistoissa, jäätelöä, uintia ja makkaranpaistoa siirtolapuutarhamökillä Oulun Äimärautiolla.


Kaksikymmentä vuotta myöhemmin astun siirtolapuutarhan portista sisään Tampereen Litukassa. Koko Tampereella asumisaikani olen tyytynyt katselemaan ihailemiani pikkupuutarhoja vain kauempaa auton ikkunasta, uinuvien puutarhojen kapeille rauhallisille hiekkateille en ole uskaltanut edes ajatella astuvani. Ettei teinivuosien taika rikkoontuisi, niin olen itselleni uskotellut. Eilinen kiireetön ja aurinkoinen lauantai, joka sattui vielä olemaan ravintolapäivä, sai pääni kuitenkin käännettyä. Ja niin me Herra K:n ja Runotytön kanssa suuntasimme aamupäiväkävelylle vuonna 1924 perustettuun siirtolapuutarhaan Kaupin ja Petsamon rajamaastoon. 

Litukan siirtolapuutarhan historia on yli satavuotinen. Alueella sijaitsi viime vuosisadan alussa koululaisten kasvitarha, se laajennettiin 20-luvun alussa 52 perheviljelypalstaan, joiden vuokralaisviljelijät hyväksytettiin lastensuojelulautakunnalla sosiaalisin perustein. Nykyisin Tampereen kaupungin omistamalla ja Litukan siirtolapuutarhayhdistyksen ylläpitämällä alueella palstoja on 201 eikä sosiaalis-taloudellisia perusteita vuokralaiseksi pääsemiselle ole. Säännöt viljelylle ja puutarhapalstan hoitamiselle kylläkin.



300-neliöiset mökkitontit, toistensa näköiset siniset, punaiset, keltaiset ja vihreät pienet töllit vierivieressä ja enemmän tai vähemmän hoidetut pienet puutarhat niiden ympärillä. Hiljaisuus. Ihmiset touhuavat omassa rauhassaan vaikka ovat lähellä toisiaan, kaikki ystävällisiä toisilleen. Autotien äänet tuntuvat kuuluvan kaukaa vaikka iso tie kulkee aivan alueen vierestä kahdelta kulmalta. Sora rahisee vaunun renkaiden alla. Linnun laulu kantautuu korviin, tuuli suhisee kukkaan puhkeamaisillaan olevissa omenapuissa, luonnonvaraisia puita puutarha-alueelle ei hyväksytä istutettavaksi. Siirtolapuutarhassa tuntuu aina olevan rauhallista, jopa ravintolapäivän kohteiden ruuhkassa tunnelma on rauhallinen. Tuon rauhan muistan, siitä rauhasta saan pitää kiinni edelleen kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin, se ei ole rikkoontunut. Mökit, joissa nyt vierailimme, olivat punaisia, keltainen mökki pysyy muistoissani. Miten nuorten tyttöjen kaiken alleen peittävät kuplivat naurun purskahdukset ovat aikanaan sopinut siirtolapuutarhan rauhaan?


Sirkun mökissä Omenatiellä nautimme kiireettömän keittolounaan, thaimaalaista tofukeittoa, 5 euroa annos. Tasapainoista, pehmeää, ihanasti vähän tulista. Värikästä ja aurinkoista ruokaa, jota vain ruokaa rakastava voi toiselle sellaiselle tehdä. Puutarhakahvilassa Aroniatiellä istahdimme kahvilla ja kakkupaloilla, kaikki yhteensä 5 euroa. Aleksanterin leivoksia, sacherkakkua, bebejä, macaronseja, perinteisiä juhlapikkuleipiä, kampanisuja ja kolmioleipiä, opettajan käsissä rakkaudesta syntyneitä, herkkuja, joiden tekemistä hän arkipäivissään opettaa. Ravintolapäivän idea protestoida ravintolan pitämisen byrokratiaa vastaan on luonut mukavan ja ihmisläheisen ruokafestivaalin, josta päällimmäisenä paistaa esiin tekijöiden rakkaus ruokaan ja heidän vielä toteuttamattomat haaveensa oman ravintolan perustamisesta. Halu tuottaa elämyksiä ja iloista mieltä, sitä hyvä ruoka parhaimmillaan on. Missään muualla en voisi kuvitella nauttivani pienistä herkkuhetkistä näin paljon, siirtolapuutarhan yhteisölliseen miljööseen pienet ravintolat ja kahvilat sopivat erinomaisesti.




Siirtolapuutarhan portin takanamme suljettuamme olin hetken hiljaa. Kaksikymmentä vuotta. Jollain jännällä tavalla tuntuu, kuin olisin kävellyt hautausmaalla tai muistolehdossa, puistossa, joka on perustettu jonkin tapahtuman uhrien muistolle. Hannamarin muistolle. Vaikka ei se niin ole. Siirtolapuutarhassa on kaunista, ei lainkaan ahdistavaa tai surullista. Leppoisaa. Onnellista. Sellaisia ovat muistonikin niistä. Hymyilen, teinivuosien lämpimät huolettomat päivät olivat hetken aivan lähellä. Taidan kesän edetessä tehdä kävelyretken Litukkaan uudestaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti