Kangasta, tehdasta ja äärettömän hyvää ruokaa

Rakastan sitä, että kun jotain tehdään, se tehdään huolella. Mietitään loppuun saakka ja rakennetaan rakkaudella, loihditaan mukaan niin tunne kuin tyylikin, oli kyse sitten isosta tai pienestä asiasta. Mikään ei harmita minua enempää kuin hutaisten tehty ja puolitiehen jäänyt idea, ajatus, joka melkein on siinä, melkein on nähtävillä valmiissa lopputuloksessa, melkein kosketettavissa. Kun juttu kerran on tehty, ei se koskaan ole enää uusittavissa. Uutuus on kadonnut. Toisinto olisi vain kopio, yritys korjata ensimmäistä erehdystä.

Kun ensimmäistä kertaa kävin yksin Tampereella vuonna '95, en saanut silmiäni irti kaupunkikuvaa hallinneesta kauniista punatiilisestä tehdasrakennuksesta, jonka seinien pieniruutuiset ikkunat saivat sen näyttämään pitsiseltä. En tiennyt tuolloin rakennuksen olleen puuvillatehdas, kangaskutomo, jonka laadukkaat ja muodikkaat tuotteet olivat jo aikanaan tunnettuja ympäri Euroopan. Tuossa vanhassa tehdasrakennuksessa on kaikenlaista toimintaa nykyisin, paljon kahviloita ja ravintoloita toimistotilojen lisänä. Kun keväällä kuulin, että Siperiaan olisi tulossa uusi bistro, uteliaisuuteni nousi hetkessä kattoon. Muotia ja laatua! Millä tavalla rakennuksen valtavaa historiaa päästään tällä kertaa hyödyntämään? Saataisiinko Finlaysonille sen historiaan sopiva paikka, sellainen, jossa olisi ihanaa istua iltaa maailman parhaassa seurassa tuhansien tarinoiden ympäröimänä? Kesti puoli vuotta, ennen kuin pääsin katsomaan uutta paikkaa lähemmin.

Fabric. Fabric... Maistelen bistron nimeä suussani kävellessääni räntäsateessa lounastreffeilleni uuteen paikkaan. En osaa päättää kumpi minulle tulee nimestä ensimmäiseksi mieleen, englanninkielinen sana kankaalle vai ruotsinkielinen sana tehtaalle. Naurahdan itselleni. Tällä kertaa minun ei tarvitsekaan päättää, nimi on valittu täydellisesti tarkoittamaan molempia. Ravintolan takaseinässä komeilee kangastehtaan vanha logo, Finlayson & Co. James, William ja hänen poikansa nyökyttäisivät bistrolle varmasti tyytyväisinä, jos sen näkisivät. Punaista tiiltä, puuta ja tehdasmaista mustaa. Tätä päivää ja menneisyyttä. Jännittävällä tavalla valoisaa ja hämyisää yhtä aikaa.
 

Lounaslistalla on kaksi vaihtoehtoa, vanhanaikainen ja nykyaikainen. Nykyaikaisena ihmisenä valitsen nykyaikaisen, mutta ystäväni ja omistajapariskunnan kanssa hetkisen juteltuani valintani alkaa kaduttaa. Ei siksi, että nyhtöpossutortillassani olisi ollut mitään vikaa, ei ollenkaan! Se on täydellisin ja täyteläisin nyhtöpossutortilla, jonka koskaan olen syönyt. Cheddarkastike ja makea sipulihilloke kruunaavat sen tavalla, joka nostaa annoksen pilviin! Mutta se toinen vaihtoehto, se vanhanaikainen, perinteinen, se olisi varmasti ollut ihan yhtä korkea kokemus myös. Ja ottaen huomioon alhaiset odotukseni sen suhteen, se olisi mitä todennäköisesti ylittänyt tämän kokemuksen vielä pykälän verran ainakin. Siskonmakkarakeitto. Se ei kuulostanut houkuttelevalta harmaan niljaisen kouluruokakokemusten jäljiltä, mutta kun pääsin kiinni Bistro Fabricin laatufilosofiaan ja makumaailmaan, siskonmakkarakeitto olisi todennäköisesti ollut värikäs ja maistuva ruokaelämys, todellinen sellainen. Ripaus menneisyyttä tässä päivässä tyylillä ja taidolla valmistettuna.

Bistro Fabric on lounasaikaan melkein täynnä, eikä ihme. Rakkaudella tehty ravintola henkii asiakkailleen sitä tunnetta, joka omistajilla omastaan on. Tyylikäs, iloinen ja tunnelmallinen paikka toivottaa jo pelkällä olemuksellaan tulijan tervetulleeksi, tervetulleeksi uudestaankin vielä. Viinilasilliselle illalla, niin omistajat toivovat, syömään muutakin kuin kiireistä lounasta, sillä iltoja varten ravintola on tehty. Vaikka meillä ei rakkaan ystäväni kanssa olekaan mihinkään kiire, on lounas aina lounas, ja Bistro Fabricin tunnelma huutaa uutta käyntiä - iltaa, jolloin siellä on mahdollisuus viipyä kauan, unohtua sen maailmaan arjesta irralleen.

Kun ravintolasta juteltaessa omistajarouva kertoo heidän remontissa avanneen edellisen paikan jäljiltä peitetyt ikkunat, päätän lähtiessäni kurkistaa ravintolan takapihalle. On pitkä aika siitä, kun viimeksi kävin takapihalla, vaunuissa nukkuva seuraneitini ei koskaan ole kurkistanut sinne. Siperian takana, Väinö Linnan aukiolta lähtevällä pienellä kujalla, on yksi lempipaikoistani kaupungissa: Finlaysonin vanha piippu omalaatuisessa syvennyksessään kolmenlaisten seinien ympäröimänä sekä nykyisin Työväenmuseo Werstaaseen kuuluvat hassut ilmakäytävät, jotka yhdistävät kaksi rakennusta toisiinsa. Bistro Fabricin ikkuna on käytävien alla, lämmin valo hohtaa sieltä räntäsateessa hämärtyvään joulukuiseen päivään ja saa minut hymyilemään entistä leveämmin. Rakastuin. Tämä uusi paikka on huolella tehty.