torstai 11. kesäkuuta 2015

Lähi-idän makuja autioituvaksi tuomitulle Tuomiokirkonkadulle

Kesäkuu on vielä sitä aikaa, kun ystävät ovat kaupungissa ja lounastreffejä saa aikaiseksi ennen ihmisten kirmaamista kesälaitumilleen. Ensi viikolla vietettävä juhannus on vedenjakaja työkesän ja lomakesän välillä, heinäkuussa lounasseuraa on jo huomattavasti vaikeampi saada. Julkisessa keskustelussa on jo jonkin aikaa käyty vääntöä siitä, aiheuttaako Hämeenkadun asemanpuoleisen päädyn autottomuus Tuomiokirkonkadun autioitumisen. Osa alueen yrittäjistä on kertonut vaihtaneensa paikkaa vuosi sitten tehdyn liikennemuutoksen takia asiakkaiden kaikottua. Itse kuljen keskustassa yleensä kävellen, auto on parkkihallissa kaupungissa asiointini ajan, Tuomiokirkonkatua pitkästä aikaa kävellessäni tuo keskustelu tulee mieleen. En ota kantaa liikenneasioihin, mutta positiivinen huomio aurinkoista katua kävellessä ovat askartelu-, laukku- ja kameraliikkeen lähelle tulleet uudet ravintolat ja kahvilat, joita tutuille kulmille on tullut jäädäkseen.



Reilun kuukauden ajan sosiaalisessa mediassa on kuiskittu raikkaasta tamperelaisuutuudesta, kasvisruokaa ja smoothieita tarjoavasta Zeytuunista, joka ulkoa päin näyttää kuulemma hämäävästi kauneushoitolalta tai dayspalta. Ja miksipä ei aivan hyvin voisi näyttääkin, tuoreen ja raikkaan ravintoajatuksen omaavan paikan mukaan ihminen voi hyvin silloin kun syö hyvin. Komeilla kirjaimilla pienen ravintolan seinälle maalattu arabiankielinen teksti tarkoittaa kauneutta, ravintolan nimi Zeytuun arabiaksi oliivia. Ja oliiviöljyä on käytetty kauneuden hoitoon vuosisatoja niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.





Lounasaikaan Zeytuun on täynnä. Tällaisella ilmalla lounaan voisi tilata mukaankin ja kipaista vaikka lähellä olevaan sipulikirkon puistoon ruokailemaan, mutta ystäväni kanssa me haluamme nautiskella ruoan ohella myös miljööstä ja taustalla soivasta hiljaisesta musiikista. Lyhyen odottelun jälkeen isommasta pöydästä vapautuu kaksi paikkaa sopivasti, meitä ei epäsuomalaiseen tapaan haittaa liittyä pöydässä jo ruokailevien ihmisten seuraan. Tähän paikkaan seurueiden sekottuminen oikeastaan sopii paremmin kuin hyvin.

Zeytuun on meze-ravintola, ensimmäinen sellainen Tampereella. Irakista lähtöisin oleva serkussarja puhuu täydellistä suomea ja saa vieraan tuntemaan olonsa kotoisaksi. Yksi kokkaa, yksi tarjoilee, yksi on tehnyt sisustuksen tauluja myöten, yksi loihtii ravintolan takaosan hedelmäbaarissa upeita mehuja ja smoothieita. Alkoholi ei kuulu Lähi-idän kulttuuriin, ruokajuomaksi raikkaille kasvisruoille minttu-sitrusvesi tai tee sopii paljon paremmin kuin olut tai viini. Ensikertalaisena kokeilen ravintolan nimikkoannosta, Meze Zeituunia (9,60€), ja rakastuin. Olen rakastunut jo aiemmin niin falafeleihin, viininlehtikääryleisiin, tzatzikiin kuin hummukseenkin, mutta rakastuin niihin taas kerran uudestaan. Pitkälle lautaselle koottu tyylikäs annos on täynnä väriä ja erilaisia makuja. Ohuen lebanon -leivän kanssa sai lautasen kirjaimellisesti nuolla ja hyvä niin, sillä pisaraakaan tuosta nautinnosta en olisi jättänyt hukkaan heitettäväksi.




Zeytuunissa ruokailee hyvillä mielin, paikan ja sen ihmisten aurinkoisuus tarttuu. Ei ihme, että ravintolan Facebook-sivulla annettujen yli sadan arvion keskiarvo on täydet 5 tähteä. Joka päivä aamukymmenestä iltayhdeksään aukiolevaan ravintolaan otetaan vastaan myös pöytävarauksia, joten jos sama tahti nuorilla yrittäjillä jatkuu, kiireisimpien kannattaa varata pöytä etukäteen.

2 kommenttia:

  1. Kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen, että Lähi-idässä olisi vain yksi kulttuuri, mutta se ei pidä paikkaansa. Alueen kristityt, juutalaiset, parsilaiset, druusit, aleviitit ja monet muut vähemmistöuskontojen kannattajat ovat suhtautuneet alkoholiin sallivasti. Myös valtavirran islamin suhde viiniin on vaihdellut historian saatossa.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    totta tosiaan, alkoholittomuusasia kulttuurisidonnaisena Lähi-Idässä on tekstissä huonosti ilmaistu. Omalla tietämykselläni en osaa kovinkaan hyvin eritellä alueen eri kulttuureita ja mielelläni opin aina lisää, joten vilpitön kiitos kommentista :)

    Eeva-Maria

    VastaaPoista