Mistä on Tampereen punainen tiili tehty?

Muutaman kerran aikaisemminkin kotikaupungissa seikkaillessani on minulle käynyt niin, että yksi asia johtaa toiseen ja toinen sitten kolmanteen. Milloin Keskustorilla sijaitsevassa taiteilija-ateljeessa vierailu on vienyt minut tuomiokirkkoon katselemaan kattomaalauksia ja Härmälään ihmettelemään entistä lentokenttää, milloin taas Viikinsaaressa vierailun jälkeen tehty retki Lauri Viidan lapsuuden maisemiin vasta on saanut minut tajuamaan saaren todellisen sijainnin. Tällä kertaa Tampereelle ominaisen punatiilen ihailu vei minut Kalevaan katselemaan vaatimatonta muistomerkkiä ja tuo muistomerkin ansiosta yhtäkkiä muistin itselleni tälle vuodelle asettamani kastikehaasteen, joka arkipäivien melskeessä melkein ehti jo unohtua.

Olen monta vuotta ihastellut kaikkia Tampereen kaupunkikuvaa leimaavia punatiilisiä tehdasrakennuksia, niitä, joita kaupungin uudistumisesta huolimatta on jäljellä vielä ihanan paljon. Edelliseen tekstiini Koskenrannan suojellusta kansallismaisemasta sain kommentiksi kuvan, joka kertoo punaista tiiltä olleen menneinä vuosina kaupungissa valtavan paljon nykyistä enemmän. Työhuoneeni ikkunasta punatiilistä koskenrantaa katsellessani jäin ensimmäistä kertaa miettimään mistä tuo kaikki tiili on Tampereelle tuotu. Mitä tiili ylipäätään on ja miten niitä on aikanaan tehty? Tampereen teollisuushistoria on levännyt pitkälti tekstiiliteollisuuden varassa, mutta jonkun jossain on tarvinnut tehdä aikamoinen määrä tiiltä, että Tampereen kaikki tekstiilitehtaat on saatu rakennettua.

Yllätyksekseni kotikaupunkini tiili ei ole peräisin kovinkaan kaukaa. 1800-luvulta aina 1960-luvulle saakka Tampereella on toiminut useita tiilitehtaita, joista tänä päivänä ei jäljellä ole yhtäkään, ei rakennuksen puolikastakaan ei ole nähtävillä enää. Tiilen tekemisen huippukausi Tampereella ajoittuu vuosiin 1880-1925, ainoa asia, joka on muistona noista tiiliteollisuuden ajoista, on Kalevassa patsaaksi tehty savimassan sekoitusakseli ja sitä me Herra K:n kanssa kävimme ihmettelemässä.

Tiili on keramiikkaa, tiilet tehdään savesta, hiekasta ja sahanpuruista sekoitetusta massasta, joka poltetaan ennen käyttöönottoa, jotta valmiit tiilet kestäisivät paremmin aikaa ja vuodenaikojen vaihtelua. Alunperin Tampereen tiiliä tekevät tehtaat sijaitsivat Alarannassa aivan Laukontorin tuntumassa, siellä maaperä oli savista ja hyvää, ja materiaalia tiiliin saatiin aivan tehtaiden vierestä. Kun kaupunki kasvoi, siirrettiin tiilitehtaat kauemmaksi. Vielä asuttamattoman, nykyisen Kalevanrinteen niityt olivat savisia, niinpä Alarannan tiilitehtaat rakennettiin sinne uudestaan. Yksi tehdas nousi myös Messukylän puolelle ja yksi nykyisen Nekalan teollisuusalueen paikalle.

Savea voitiin kaivaa maasta vain silloin, kun maa oli sula, joten tiilen tekeminen oli sesonkityötä huhti-toukokuusta myöhäiseen syksyyn, riippuen talvesta ja roudan tulosta. Kesäisin tamperelaiset tiilitehtaat työllistivät parhaimmillaan parisensataa henkilöä, mikä on niin monin verroin vähemmän kuin tekstiilitehtaiden työvoima, ettei tiiliteollisuutta mainita samaan tapaan tärkeänä Tampereen teollisuushistoriaa kirjoitettaessa. Tiilien menekkiin vaikutti vahvasti rakentamisen hyvät ja huonot ajat, siksi 1930-luvun lama vei jopa kolme neljäsosaa tiilitehtaiden työpaikoista, eikä työllisyys laman jälkeen koskaan enää palannut ennalleen. Kun elementtirakentaminen ylestyi ja betoni korvasi tiilen rakennusmateriaalina, sulki Tampereen viimeinen tiilitehdas ovensa Vehmaisissa vuonna 1969.

 Kuva lainattu

Saven kaivamista ja sahanpurua, tiilimassan sekoittamista ja puristamista, tiilten leikkaamista, kuivattamista ja polttamista valtavissa uuneissa... Tietoa aiheesta etsimällä opin sellaisia asioita tiilen tekemisestä, joita en aikaisemmin ollut osannut edes ajatella, aivan niin kuin en ollut osannut ajatella tiilitehtaita ollenkaan olleen Tampereella. Maanantaiaamuna Kehräsaaren vanhaa punatiilistä tehdasrakennusta seuraavan kerran ihaillessani katson sen rakennuspalikoita aivan uusin silmin. Mutta miksi tamperelaiset tiilirakennukset ovat punaisia eivätkä kellertäviä tai valkoisia, senkin väristä tiiltä kun kuitenkin on olemassa? Tiilen punainen väri johtuu maaperästä kaivetun saven rautapitoisuudesta. Suomalainen savi on rautaista. Rautamalmi värjää poltettaessa tiilen punaiseksi.

Ajatukseni jatkoivat laukkaamistaan. Korkkiruuvin näköinen tiilimassan sekoitusakseli, punatiili, punaviini... Punaviini, punaviinikastike, herranjestas! Keväällä, kun harjoittelin uudenvuoden lupaukseni mukaisesti kastikkeiden tekemistä, jäi listalleni seuraavaksi punaviinikastike ja se on tekemättä edelleen. Kiitos tamperelainen punainen tiili, nyt muistan jatkaa haastettani. Haasteen seuraava askel hollandaisen, bearnaisen, kinuskin ja kermaisten sieni- ja viherpippurikastikkeiden jälkeen on tässä:

PUNAVIINIKASTIKE

4 annosta:

3 salottisipulia silputtuna
1 rkl voita
5 dl punaviiniä (käytä samaa, jota tarjoat ruoan kanssakin)
3 dl vettä
3 rkl Touch of Taste Häränlihafondia
1 rkl siirappia tai hunajaa
(Maizenaa suurustamiseen)

- Sulata voi kattilassa ja ruskista silputut salottisipulit siinä kunnolla. Kaada sitten punaviini sipulien joukkoon ja keitä kastiketta kasaan 15-20 minuuttia niin, että puolet nesteestä haihtuu.
- Lisää kattilaan vesi ja fondi, ja anna seoksen porista liedellä jälleen niin että puolet nesteestä haihtuu.
- Sekoita joukkoon siirappi tai hunaja ja siivilöi sipulit pois kastikkeesta. Suurusta tarvittaessa Maizenalla.

Naudan ulkofilepihvin ja hunajalla maustettujen uunijuuresten kanssa kastike maistui täyteläisen ihanalta, tummalta, juuri sellaiselta, jolta hyvän pihvin kruunaavan kastikkeen kuuluukin maistua. Seuraavan kerran punaviinikastiketta tehdessäni teen kastikkeen alusta saakka itse, keittelen kasviksista redusion ja valmistan lihaliemenkin itse. Mutta ensimmäisille kastikkeille sallittakoon fondien käyttö, niin helppoja ne ovat.