keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Etelä-Euroopan kevät onneksi on jo täällä

Vaikka lunta on maassa vielä paksu kuori, eikä muuttolinnuista ole tietoakaan, on kevät silti täällä. Pääsiäinen, oma syntymäpäiväni ja lähestyvä vappu ovat kaikki varmoja kevään merkkejä, sellaisia, jotka eivät ole riippuvaisia luontoäidistä ja sen oikuista. Kevätfiilikseen sää sen sijaan vaikuttaa: Mitä kirkkaammin aurinko paistaa, sitä pirteämpi ja iloisempi on mieli.

Etelämmässä kevät on jo pitkällä, muualla Euroopassa lämpötilat ovat komeasti plussan puolella vaikka me täällä pohjolassa vielä tarvommekin lumikinosten keskellä kirpeissä pakkasaamuissa. Italiassa tuulet ovat jo lämmenneet ja meren rannat on sulat - Tampereella tuon Italian kevään löytää Vinoteca Piemontesta Suvantokadulta.



Valoisan ja aurinkoisen pienen ravintolan lounasaika alkaa vasta klo 12, ravintola avaa ovensa ilmeisesti eurooppalaisittain vähän myöhemmin, mutta lounasta tarjoillaan hauskasti aina kello 17 saakka. Kunkin viikon vaihtuva lounaslista on nähtävillä netissä, jo etukäteen voi fiilistellä kaikkia niitä makuja ja tuoksuja, joita lautaselleen ravintolassa saa. Aurinkoista keltaista, iloisen vihreää, pirskahtelevan raikasta, sesonkimakuja Piemonten maakunnasta Pohjois-Italiasta.



Lounasta rakkaan ystävän kanssa syödessäni katselen uteliaana ympärilleni. Millaisia ihmisiä ravintolassa päiväsaikaan käy? Millaisia siellä käy illalla, kuulunko minä sinne? Asiakkaita on laidasta laitaan, miehiä ja naisia, bisnespukuisia ja rastatukkaisia. Ravintolan kalustus on minimalistinen, tausta musiikkina soi yksi suosikkini Katie Melua. Erilaiset ihmiset täyttävät tilan iloisella puheensorinallaan ja aterintensa kilinällä, avoimesta keittiön ovesta tulvii salin puolelle tirinää ja tuoksuja. Keskellä päivää aurinko paistaa ikkunasta sisään, illalla salissa varmasti on hämärämpää. Tunnelma lienee iltaisin hyvin erilainen, intiimimpi jotenkin, kun ikkunat muuttuvat tummiksi ja peilaavat vastapäisen puistonäkymän sijasta ravintolaa takaisinpäin. 

Vinotecan ilta jää kiehtomaan ajatuksiani tässä eteläeurooppalaisessa keväisessä päivässä. Minun täytynee siis joku kerta testata keittiömestarin kokonainen menu kaikkine suositeltuine viineineen illan hämärissä. 

Aikaa on, Gastropub -ketjuun kuuluva ravintola on pitänyt paikkansa jo kaksi ja puoli vuotta, kokemani perusteella se tuskin on ihan heti katoamassa mihinkään. Sitä iltaa odotellessa nautin parsaviikoista omassa keittiössäni, keväisen eurooppalaisista parhaassa mahdollisessa seurassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti