Yltä ja alta ja kaikkialta siltä väliltä

Siitä on jo useampi vuosi, kun luin ensimmäisen kerran Nokian perukoilla, itseasiassa pikkaisen Hämeenkyrön puolella Pinsiössä, sijaitsevasta maataideteoksesta, jonka amerikkalainen Nancy Holt oli suunnitellut vanhaan hiekkakuoppaan. Teos on valmistunut jo vuonna 1998, mutta vasta viime kesänä olimme Herra K:n, Runotytön ja Pikkumiehen kanssa menossa sinne eväsretkelle. Silloin oli viikonloppu ja alueella pyöräsuunnistuskilpailut niin, ettemme päässeet lähellekään kisakeskuksena toiminutta tunnelistoa. Maanantaina aamupäivällä teimme sinne vihdoin uuden retken, minä, Runotyttö, Tiitiäinen ja Pikkumies ystävineen. Pakkasimme eväät mukaan ja ajoimme 20 minuutin matkan hiekkakuopalle ihanaa maalaistietä pitkin isojen, valkoisten kumpupilvien alla poikien soittaessa puhelimistaan Arttu Viskarin Mökkitie -biisiä nonstoppina.

Peltomaiseman keskellä on T-risteys on risteyksen vierestä kääntyy pieni metsätienpätkä Yltä ja alta -maataideteoksen parkkipaikalle osoitteeseen Sasintie 555. Parkkipaikan vieressä, polun päässä mäellä, on laavu puuvarastoineen ja nuotiopaikkoineen, vaikka sitä en olisi kyllä tiennyt ilman googlaamista, mitään viittoja tai opastekarttoja ei laavulle ollut. Eikä missään myöskään ollut ohjeita siitä, miten taideteoksella tulisi käyttäytyä lasten kanssa. Me käyttäydyimme sitten niin kuin muutkin "teletappimaan" vieraat: kiipeilimme, juoksentelimme, huhuilimme ja leikimme piilosta, viihdyimme tunneleiden ja vallien ääressä miltei pari tuntia. Ihana, vaihtelunvuoksi ihan erilainen leikkipaikka!

Hiekkakuopassa oli maataideteoksen lähellä isoja kelopöllejä, niistä saimme oivan eväspaikan pikku piknikillemme. Onneksi päivä ei ollut kaikkein helteisin, sillä minkäänlaista varjoa ei vanhalla hiekkakuopalla itse tunneleiden lisäksi tietenkään löytynyt.

Vähän nuhjaantunut on vuosien saatossa teos parka. Tunneleissa on ampiaispesiä, pienet pyöreät lammet, nuo ympäröivää maisemaa heijastavat maansilmät, ovat kuivia ja niiden betonireunat lohkeilleita. Teoksen vihreänä kukoistamaan tarkoitettu nurmikko on kulunut kuivuudesta ja kiipeilystä. Siellä täällä teoksen ympärillä lojuu omituisia kovamuovisia letkunpätkiä, joita lapset ihmettelevät. Epäilen niitä kastelujärjestelmän jämiksi, epäonnistuneeksi yritykseksi elvyttää vehreys. Runotyttö yritti ja yritti, mutta ei saanut niistä tulemaan pisaraakaan vettä. Hiekkakuopan reunoilta alas kuoppaan hiipivät männyntaimet ja villilupiinit lähestyvät tunneliston autiutta uhkaavasti. Jonkun pitäisi nyppiä ne pois... Voisiko paikan kunnostaa, Nokia? Tai kuka sen ylläpidosta vastaakaan? Paikka olisi loistossaan mahtava kohde pienelle retkelle, lasten käsinkosketeltavalle kulttuurikasvatukselle.

Yltä ja alta -maataideteoksen vieressä olisi muuten ollut toinenkin taidekohde, Puuvuori, jos olisin siitä tiennyt. Näin kyltit, mutta en tajunnut. Ystäväni mainitsi käyneensä siellä hiljattain, kertoi siinä olleen ihan hyvän idean siinäkin, sekään vaan ei kuulemma ylikasvaneena ihan enää auennut katsojalle...