tiistai 6. maaliskuuta 2018

Lillan - pieni pala taivasta arjen keskellä

Viimeviikkoinen hiihtoloma ja sen kiireettömät päivät toivat uutta puhtia ja jaksamista kevääseen käsikädessä kevätauringon kanssa. Mikä muu onkaan parempaa kuin viettää aikaa ystävien ja rakkaimpiensa kanssa ilman jatkuvaa aikataulutusta? En helposti keksi mitään. Varsinkin, kun edellä mainittuihin yhdistetään hyvää ruokaa, kahvia ja muita sopivia lisukkeita. Yksi täydellisimmistä lisukkeista löytyi hiihtolomakeskiviikkona Viinikasta: Lillan Café & Butik.





Kiertoteitä pitkin sai tietöitä väistellen ajaa navigaattorin opastamana Viinikkaan, mutta niin me vain perille päästiin. Sivuportti valkoisessa aidassa vie kahvilan ovelle. Keltainen hirsitalo Viinikan kirkon naapurissa on Tampereen ensimmäinen boutiquehotelli, yrittäjäpariskunnan yhteinen unelma. Alun perin talo on sijainnut Pirkankadulla ja palvellut tyttökoulun voimistelusalina, mutta siirretty vuonna 1928 hirsi hirreltä Viinikkaan taidekeräilijä-kultaseppä Kustaa Hiekan lahjoitettua rakennuksen tulevan museonsa tieltä Tampereen Naisyhditykselle palvelijattarien vanhainkodiksi. Palvelijattarien! Ihana tarina, josta mieluusti kuulisin lisää. Tarinan tuntevat osaavat kertoa, että viimeisin asukas muutti palvelijatarkotiin 1980-luvulla, kodin toiminta lakkautettiin vuonna 2005. Sen jälkeen talo ehti olla vuosikymmenen kehitysvammaisten lyhytaikaisena hoitokotina ja hetken tyhjilllään ennen kuin opettaja-sairaanhoitajapari osti rakennuksen ja remontoi sen kahvilaksi ja 11 huoneen hotelliksi. Viisi huoneista on täysin valmiita, kuusi valmistuu vielä tulevaksi kesäksi.








Kaksi naista ja kaksi tyttöä rakastuvat paikkaan heti sinne sisään astuessaan. Miten kaunis kahvila! Ja miten mukava henkilökunta! Pienet tytöt tervehdittiin, heidän kuulumisensa kuunneltiin ja heitä pyydettiin valitsemaan seurueelleen pöytä, josta he itse eniten pitivät. Tyttöjä palveltiin kuin oikeita kahvila-asiakkaita konsanaan, heidän tilauksensa otettiin tiskillä vastaan ja heille toivotettiin hyvää ruokahalua, kun annokset tuotiin pöytään. Ihan mahtavaa! Ja samalla valitettavan harvinaista. Työntekijöiden asenne oli superaurinkoinen ja tapa palvella asiakkaita ihanan mutkaton. Vitsit, että vierailusta jäi hyvä fiilis. Vieläkin hymyilyttää.







Kahvilan kodikkaassa sisustuksessa on yhdistelty ihanasti vanhaa ja uutta. Vanhojen pöytien, kaappien ja astioiden ohella mm. Ahlmannin kartanon vanhat ikkunat ovat saaneet uuden elämän kahvilasalin lasisina väliovina. Vaikka kahvilan tuotteet on lähiraaka-aineista tehty paikanpäällä, ripaus kansainvälisyyttäkin Lillanista löytyy. Nimenomaan keittiöstä. Filippiiniläislähtöinen kokki Omppu kävi tervehtimässä pikkuneitejä, kun "kanaa ja riisiä" pyydettiin lisää sen maistuttua niiiiiiiiin hyvältä. Asiantuntevasti pikkuneidit kehuivat myös annokseen kuuluneita viinirypäleitä onnistuneiksi.






Erilaisia keittoja, salaatteja ja suolaisia piiraita. Ja kakkuja, pullia ja valkosuklaisia jättiläiskeksejä! Kahvilassa tarjottavien herkkujen lista on loputtoman ihana. Kahvia ja teetä, Viinikan lumous -nimistä. Lillanin brunssin tiesin olevan suosittu, mutta lämpimästi suosittelen myös lounasta. Arkilounasta, mikäli mahdollista, sillä siitä tulee hyvä olo. Kahden ja puolen tunnin parkkiaika ei millään meinannut riittää, eikä sen kuulemma olisi tarvinnutkaan. Pisimpään lounastavat ovat kuulemma viihtyneet Lillanissa viisikin tuntia. Kun kevätaurinko paljastaa pihanurmen Lillanin puutarhasta, sinne pääsee kahvittelemaan myös. Kesällä piknik-viltin saa levittää omenapuiden alle ja pihalla viihtyä vaikka koko päivän. Yksi puutarhapöytä lampaantaljoilla vuorattuine penkkeineen jo toiveikkaana odottikin kevään tuloa lunta uhmaten terassin vieressä.






Kun niin innokkaina kyselimme hotellista ja sen huoneista, pääsimme vilkaisemaan niistä kahta edellisen yön jäljiltä juuri siivottua, vielä hetken tyhjänä olevaa ennen seuraavien vieraiden tuloa. Voi ihanuus! Uutta ja vanhaa huoneissakin, omistajarouvan maulla todella tyylikkäästi toteutettuna. Kaikki pienen hotellin huoneista ovat omannäköisiään kylpyhuoneita myöten. Yhdessä on liukuovi ja tassuamme, toisessa koko seinän kokoinen ikkuna makuuhuoneeseen. Ja mitkä maisemat huoneiden ikkunoissa! Hiljaiset kadut, vanhojen talojen rauha. Noiden huoneiden pöydissä voisin istua kirjoittamassa helposti kokonaisen päivän, kaksikin. Pikkuneidit ihastelivat pehmeitä mattoja ja hauskoja sisäikkunoita kuin asiantuntijat konsanaan. Malttoivat olla liikaa koskematta, kun vieraana kerran oltiin. Koko hotelli on varattu jo useamman kerran tulevalle kesälle hääjuhliin niin, että vihkiminen on puutarhassa, ruokailu ja kahvitus kahvilan salissa ja majoitus hotellin puolella. Enkä yhtään ihmettele miksi.







Ihana Lillan Hotel & Café & Butik! Mitä löydöstä jäi käteen? Aurinko. Mielettömän hyvän bataattikeiton tuoma lämmin olo. Tyttöjen iloiset ilmeet. Toteutettujen unelmien näkemisen antama toivo. Estetiikan kauneuden valo ja historiaa rakastavalle tarinoiden jano. Uusi tuttavuus, jota muutamassa päivässä ehdin suositella jo kymmenille.

3 kommenttia:

  1. Ihastuttava postaus huikeasta Lillanista! Viinikka on kuin ulkomailla olisi. Kävelyretkestä niillä kulmin haaveilen. Maalasit tunnelmat loistavasti! 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Kävelyretkelle Viinikkaan taidan minäkin vielä päätyä. Onneksi ystäväni osti talon aivan Lillanin nurkilta <3

      Poista
  2. Hei hyvä korjaus ylläolevaan tekstiin tuli Facebookin puolelta: Ulla Metsäranta tietää minua paremmin, että Lillanin väliseinän lasiovet ovat peräisin Ahlmannin kartanon sijasta Serlachiuksen entisen pääkonttorin talosta Mäntästä. Nykyisin tuo talo on Gustaf museo Mänttä-Vilppulan taidekaupungissa. Kiitos kommentista, Ulla! Sain oppia jotain tärkeää uutta. Ja hyvän muistutuksen monikesäisestä aikomuksestani vierailla Mänttä-Vilppulassa!

    VastaaPoista