keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Odottamaton väriläiskä

Mitä ihmettä ilmassa leijaileekaan? Lunta! Voiko jo olla talvi, voiko varmasti? Ihan vasta oli syksy, ihan äsken vielä tarkeni ulkona ilman takkia, syysauringon paisteessa oli lämmin vain muutama viikko sitten. Mutta uskottava se on. Kun vilkaisee ympärilleen, huomaa, että syksyiset värit ovat kadonneet, puiden paljaus ja maan mustuus on tullut väriloiston tilalle. Vain lumi puuttuu siitä, että talvi olisi täydellinen. Pian senkin on luvattu saapuvan. Kaikki paikat eivät loska-aikaankaan ole kuitenkaan harmaita ja harvenneita. Yksi kaupungin väriläiskä ja tyyli-ilottelu on aivan ydinkeskustassa, piilossa Palanderin talon selän takana.


Keskustorilta alas Laukontorille viettää mäki, yllättävän jyrkkä, niin jyrkkä, että Runotyttöä odottaessani mäen ylös nouseminen viimeisten työpäivien jälkeen hengästytti valtavasti. Mäen päällä Hallituskadun ja Aleksis Kiven kadun kulmassa on keltainen funkkistalo. Talon nimi on rakennuttajansa, Vesijohtoliike Huberin, mukaan Huberin talo. Vaikka itse muistankin sen parhaiten talon kulmassa sijainneesta urheiluliikkeestä, jotenkin samanlaisesta kuin oman isäni liike Oulussa oli. Vuonna 1939 piirretyn, mutta vasta sotien jälkeen vuonna 1948 kahdessa osassa rakennetun lamellitaloparin vaiheita ja tarinaa tutkiessani minua ei yllätä tieto, että rakennukset ovat Bertel Strömmerin käsialaa. Sen käsialan tunnistaa, sillä on piirretty monta komeaa taloa Tampereella. Lamelli-sana toistuu Huberin taloa koskevissa teksteissä niin usein, että päädyn googlaamaan sen ja oppimaan, että lamelli on kerrostalotyyppi. Pitkänomainen, useita erillisiä porraskäytäviä sisältävä malli, joka nykyisten hissivaatimusten mukaan on kustannussyistä vähemmän käytetty. Monta porraskäytävää kun vaativat monta hissiä ja hissien rakentaminen on kallista. Tietysti. Siksi suositaan yhdelle hissille paremmin soveltuvia pistetaloja, joissa yhteen rappuun on mahdutettu mahdollisimman monta asuntoa. Hih. On mukavaa oppia jotain uutta joka päivä, vaikkapa sitten arkkitehtuurista ja rakentamisesta. Mutta se väriläiskä! Se on urheiluliikkeen paikalla Huberin talon kulmassa nykyisin sijaitseva ravintola, Pikkubistro Kattila.



Lyhtyjä, kukka-asetelmia, kurpitsoja ja omenoita. Hämäränä aamupäivänä bistron ikkunoista loistaa lämmin valo ulos kadulle saakka, monivivahteiset tuoksut, jotka leijailevat kadulla kävelevän nenään, tulevat vastaan tänäänkin. Mutta vasta sisään astuessaan yltäkylläinen punaisen, oranssin, keltaisen, mustan ja ruskean kehä ympäröi vierailijan. Yllätyn, en odottanut moista epä-suomalaista väri-ilottelua tuossa paikassa, bistro-sana nostaa ensimmäisenä mieleen kliinisemmin, kolkommin ja avarammin sisustetun ravintolan. Minua alkaa pakostakin hymyilyttää, on hauskaa yllättyä silloin tällöin. Olen liikkeellä ilman Runotyttöä ensimmäistä kertaa päiväsaikaan, mutta virikkeellisestä ja mielenkiintoisesta sisustuksesta huolimatta jo muutaman minuutin kuluttua unohdun kuuntelemaan viereisen pöydän herrahakkaraiskeskustelua. Minun pitää muistuttaa itseäni ympäristöstäni ja asiastani, väri- ja makuterapiasta, jota esimieheni minulle Kattilassa tänään tarjoilee. Sen kunniaksi, että lupaudun tulemaan takaisin töihin kivenheiton päähän yli puolentoista vuoden tauon jälkeen.




Bistrotyylisen ikkunapöytämme koristeet ja värikäs alkusalaatti saavat minut rentoutumaan, nauttimaan lounaasta ja siitä jollain tapaa kansainvälisestä tunnelmasta, joka pienessä ravintolassa vallitsee. Media-alan muutoksia koskeva keskustelumme sopii trendikkääseen paikkaan paremmin kuin pienten lasten hammashoito. Miksi ihmeessä olen odottanut kaksi vuotta ennen kuin astuin tämän paikan ovesta sisään? Tällaisia ikkunapöytiä saisi olla kaupungissa enemmänkin - toki monessakaan talossa ei ole samanlaisia pyöreitä kadunkulmaikkunoita kuin Huberin talossa. Tähän ikkunapöytään ajattelisin sopivani Herra K:n kanssa ilta-aikaankin. Paitsi tarkemmin ajateltuna suoraan nokan edessä sisätilaa takaisin pimeällä peilaava ikkuna ei ole paras mahdollinen paikka syödä. Joutuisi tuijottamaan omaa naamaansa koko ruokailun ajan. Mieluummin katselisi ravintolaa, kumppaniaan ja muita ihmisiä. Mutta päiväaikaan tämä ikkuna on ihana.

Tuoreet raaka-aineet ja itse alusta saakka tehdyt annokset silti huokeaan hintaan, Kattilan filosofia on tätä päivää. Päivittäin vaihtuvan lounaslistan annokset, kala-, liha- ja kasvisvaihtoehto kuulostavat kaikki hyvältä. Lounaslistalla ruoat maksavat 10€ ja päivän jälkiruoka 3,50€. Kahvi tosin ei kuulu lounaaseen, se kustantaa 2,50€ erikseen. Mutta asia, joka on maininnan arvoinen, on Kattilan ruoan suolamäärä. Sopiva! Kerrankin vähäsuolaiseen ruokaan tottuneen suuta ei pistele ravintolaruokaa syödessä eikä koko loppupäivää tarvitse kitata vettä. Keittiölle iso kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti