tiistai 27. tammikuuta 2015

Tunnelmallinen kaksio kaupungin keskustassa kaikilla herkuilla

Kun Tampereella puhutaan kaksiosta, se ei automaattisesti tarkoita kenenkään kerrostaloasuntoa tai lehdessä olevaa asuntoilmoitusta. Kaksio, Kaks hoo plus koo, Kaks huonetta ja keittiö, miten kenenkin suuhun parhaiten sopii. Kun vuonna 2004 muutin Tampereelle, olin juuri ehtinyt rakastua Cafe Europaan ja Konttoriin, persoonallisiin baareihin, joita käytin kahvittelupaikkoinani. Olin ruokaillut kerran Saludissa, kerran Napolissa ja kerran Stockaa vastapäätä silloin sijainneessa Memphisissä, kun kuulin uutisen: 2h+k -niminen ravintola oli avattu Aleksanterin kadulle.

Miksi tuo uutinen jäi mieleeni niin, että muistan sen vielä 11 vuoden jälkeenkin, sitä en tiedä, mutta noiden ensimmäisten Tampere-vuosieni aikana kävin Kaksiossa kaakaolla, etanoilla ja lämpimillä leivillä useamman kerran. Yhden kerran erehdyin viemään nirppanokkaisen kaverini ensin Kaksioon syömään ja sitten Europaan jälkkärikahville, avasin hänelle lempipaikkaani uudessa kotikaupungissani. Toista kertaa en samaa virhettä ole tehnyt, tuo yksi kerta oli pilata koko jutun.


Nirppanokkaisen kaverin takia tulin varovaiseksi ja suojelin itselleni tärkeitä paikkoja läheisten arvostelulta, sen takia Herra K:n kanssa Kaksiossa käyminen on täysin unohtunut! Ei siksi, etten luottaisi Herra K:n arvostelukykyyn, mutta uusien ruokapaikkojen valtava suma on saanut unohtamaan vanhat hyvät paikat. Siksi oli enemmän kuin täydellistä, että ystävämme muistuttivat meitä 2h+k:n olemassa olosta ja saivat meidät varaamaan itsellemme pöydän entisestä lempipaikastani. Pöytävaraus Kaksioon todella kannattaa hyvissä ajoin tehdä: tavallisen tammikuun perjantai-ilta oli pienessä ravintolassa neljästä saakka tasaisen täynnä. Kaikissa pöydissä komeili Reseved -kyltti. Saatuamme ruokalistat, iloinen ja mukava tarjoilijaneiti muistutti, että ruokailuaikaa per varaus oli käytettävissä kaksi tuntia, heillä kun melkein aina on täyttä.



Hei tiiliseinät, hei täyteläisen valkosipulinen öljyn tuoksu, hei heti ovelta vastaantuleva lämmin tuulahdus! Onpa ihana nähdä pitkästä aikaa! Herra K:ta hymyilytti se ihastus, jolla aistin vanhan ystävän läsnäolon Kaksion mutkattomassa ilmapiirissä. Rapeakuorista leipää ja tapenadea, pannullinen jättikatkarapuja valkosipuliaiolin kanssa ja rouskuvaa pähkinä-parmesan-rucolasalaattia. Pinaattirisottoa ja jättimäiset parilaleivät coleslawn kanssa, crème brulée ja kahvit jälkiruoaksi. Hei legendaarinen leipä! Joitain makuja ei vain voi unohtaa.
 

Kaksion ruokalista uudistuu aika ajoin, mutta vaihtoon listalta menee vain pari annosta kerrallaan. Suunnattoman kokoiset ja uskomattoman hyvän makuiset leivät ovat ja pysyvät listalla, vain täytevaihtoehdot leivissä muuttuvat. Lämppärit, jotka ovat yhtä aikaa rapeita ja valuvan pehmeitä, ovat parhaita - Herra K on täysin samaa mieltä. Hinnat Kaksion listalla ovat sellaiset, että pöytään tekee mieli tilata useita annoksia. Ja jakaminen Kaksiossa on sallittua, kaksi lusikkaa tai kahdet haarukat ja veitset tuodaan annosten mukana mukisematta. 2h+k:n henkilökunta ei karsasta sitäkään, että ruokailija nauttii vain etanat tai vain leivän viinilasin kanssa, myös pieni ruokailu on tässä paikassa sallittua. Pienelle ruokailulle on sisään tullessa vaihtoehtona myös toinen ovi, punaisen sijasta vihreä. 2h + k Baari. Sormiruoan, hampurilaisten ja oluen seurassa vierailu jääköön toiseen kertaan.




Silmäni loistivat ja vatsani hyrisi tyytyväisyyttään. Ihana jälleen näkeminen! Vannoutuneena kahvin juojana olin ollut 117 päivää ilman kahvia. Täydellinen Kaksio-ilta piti kuitenkin kruunata cappuccinolla Herra K:n ottaessa tavallisen kahvin. Tavallisen kahvin kuppi oli erikoinen, Villeroy&Bochin linjakas Wave. Oikeakätiselle astia on upeaa muotoilua, mutta kuvitelkaa vasenkätisenä tarttuvanne kuppiin kuvan toiselta laidalta...

5 kommenttia:

  1. Olen nyt käynyt naapuribaarin remontin jälkeen siellä syömässä jo neljästi, ja hakenut kerran siipiä mukaan. Sitäkin täytyy vilpittömästi suosittella, sillä todellinen kasvojen kohotus on tapahtunut.

    Se on tietysti aivan eri henkinen paikka, sporttibaari, josta saa sitä tavanomaisempaa "roskaruokaa", mutta aivan parhaimmasta päästä, mitä kaupungissa on tarjolla. Esimerkiksi siivet menivät kertaheitolla ohitse kaikista muista kilpasisaruksistaan. Myös jättikokoinen Reuben-leipä ja Talon hampurilainen ovat kaikki maistuneet herkullisilta.

    VastaaPoista
  2. Okei, kuulostaa siltä, että seuraava lätkäilta (vaikkakin Kaksion baarin näkökulmasta ilmeisesti väärän joukkueen) aloitetaan tai lopetetaan sinne :)

    VastaaPoista
  3. Ei ole tarkoitus spämmätä sun blogia, joten jos haluat, voit poistaa nää linkit kun oot ensin avannu ne ite :)

    Tässä kuitenkin pari kirjoitusta nimenomaan tuosta baarin puolesta.

    http://indiemode.blogspot.fi/2014/09/kaksion-baarissa.html
    http://indiemode.blogspot.fi/2014/11/reteeta-baariruokaa.html

    VastaaPoista
  4. Täytyy käydä kurkistamassa! Lisää Indiemode-päivityksiä ei taida kuitenkaan olla vähään aikaan luvassa vaikka niin monta kivalta kuulostavaa paikkaa ja tapahtumaa on taas tänäkin vuonna Tampereella luvassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä ei taida, nimenomaan ainakaan vähään aikaan. Kyllästytin itseni kirjoittamiseen aivan totaalisesti.

      Tosin pieni kutina oli tehdä juttu kaikista hienoista uusista kokemuksista, joita viime viikonloppuna koin Tallinnassa, mutta päätin jälleen jättää kameran laukkuun suurimmassa osassa paikkoja, ja otin vain muutamia Instagram-kuvia, joten kuvamateriaalia ei kirjoittamistavarten edes ehtinyt kertyä.

      Poista