perjantai 27. kesäkuuta 2014

Hetki palatsin herrattarena

Koski kohisee taustalla, linnut visertävät muhkean vehreissä puissa, aurinko heijastuu kiiltävän katon pinnasta katsojan silmään. Korkean valkoisen lauta-aidan takaa pilkistää vuonna 1899 valmistunut uusrenesanssilinna, Finlaysonin palatsi, joka nykyisin on avoin kaikille kaupunkilaisille toimien ravintolana ja juhla- ja kokoustilana. Upea graniittipalatsi on komealla paikalla kosken yläjuoksulla, sen ympäristö on muuttunut vanhoista ajoista vain vähän. Ainoastaan pitkät hameet, päivänvarjot, silinterihatut ja hännystakit puuttuvat pihalla kulkevilta ihmisiltä, muuten melkein mikään ei erota sitä entisestä ajasta. Vaalealla ja valoisalla palatsilla on kuitenkin varjonaan oma osansa Nottbeckien suvun surullisessa kohtalossa.


 

Herra Wilhelm von Nottbeck oli 20-vuotias tullessaan Tallinnasta Tampereelle Finlaysonin tehtaalle oppiin vuonna 1836 hänen isänsä ostettua puuvillatehtaan James Finlaysonilta. Wilhelm von Nottbeckista tuli tehtaanjohtaja vuonna 1860, uransa aikana hän nosti pienen 40-hengen kangaspajan yli 2 000 työntekijän kukoistavaksi vaatetehtaaksi.

Vanhan patruunan kuoltua vuonna 1890 hänen poikansa jatkoivat työtä Finlaysonilla. Seitsemästä veljeksistä vanhin ja nuorin olivat tuolloin jo kuolleet, ensimmäinen synnytyksessä ja toinen tapaturmaisesti vain parikymppisenä. Carl, pojista seuraavaksi vanhin, oli opiskellut Amerikassa ja toi mukanaan Thomas Alva Edisonin keksimän sähkövalon Tampereelle Finlaysonin kutomosaliin. Kolme muuta Wilhelmin pojista muistetaan parhaiten heidän taloistaan: Wilhelm Fredrik, kolmanneksi vanhin poika, rakennutti perheelleen punatiilisen kartanon Lielahteen. Keskimmäinen poika, Peter teetti oman linnansa, Villa Milavidan, Hämeenpuiston päähän Näsinkalliolle. Pojista toiseksi nuorin, naimaton Alexander, valitsi oman palatsinsa paikaksi lapsuudenkotinsa tontin, tehtaan kupeessa sijaitsevan, Venäjän Tsaari Aleksanteri I:kin ihaileman puiston, jolta vanha kaksikerroksinen puutalo purettiin pois.


Alexanderin uusi linna lukuisine saleineen, raskaine verhoineen, mattoineen ja massiivisine puukalusteineen oli hulppea, mutta valitettavasti sen omistaja ei ehtinyt siitä nauttia. Finlaysonin palatsin hallitsijan kuolinsyytä ei täysin tunneta, hän kieltäytyi kaikesta hoidosta ja nukkui pois kotonaan pari päivää ennen joulua vuonna 1900 vasta 39-vuotiaana. Vain vaunukuski ja koirat saivat olla hänen luonaan viimeisinä hetkinä. Puoli vuotta aiemmin oli Villa Milavidan omistaja, Alexanderin vanhempi veli Peter von Nottbeck, kuollut 41-vuotiaana umpisuolen tulehdukseen asuttuaan omassa linnassaan vain vuoden, senkin ajan yksinäisenä kaksoistytärtensä äidin kuoltua synnytykseen vajaata vuotta aiemmin. Sähkövalo-Carl kuoli veljiään 4 vuotta myöhemmin. Mihin, sitäkään ei tiedetä. Miten synkkä päätös niin komealle tarinalle tehtaan patruunoista, aatelisista, jotka rakensivat Tampereen kaupunkia.

Nottbeckien upeat palatsit tehtaan ympärillä autioituivat. Ne ehtivät olla useamman vuoden tyhjillään ennen kuin veljessarjan ainoana pitkän elämän elänyt Edward myi ensin Villa Milavidan Tampereen kaupungille museokäyttöä varten ja sitten Finlaysonin palatsin tehtaan uusien johtajien asunnoksi vähän ennen kuin koko tehdas muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1908. Nottbeckien tarina Tampereella hiipui vuosisadan vaihteeseen ja loppui kokonaan vuonna 1917, kun lähes sata vuotta aiemmin Tallinnasta Pietarin kautta Tampereelle tullut saksalaislähtöinen Nottbeckien suku jätti Suomen lopullisesti. Tarinan mukaan kirkon kirjoihin jäi sisällissodan kynnyksellä Nottbeckeistä dramaattinen merkintä: "Poistuneet tuntemattomaan". Kaikki Nottbeckit kolmessa polvessa ovat kuitenkin edelleen Tampereella. Paitsi tarinoissa ja rakennuksissa, myös maallisina jäännöksinä Nottbeckien sukuhaudassa Lielahdessa. 

 

Harvassa kaupungissa on tavallisen ihmisen mahdollisuus nauttia hyvästä ruoasta näin upeassa ympäristössä. Finlaysonin palatsi oli yksityiskäytössä 1970-luvun loppupuolelle saakka, mutta entisöintiremontin jälkeen linna avattin yleisölle ravintolana 1980-luvun puolivälissä. Siitä saakka siellä on järjestetty häitä ja syntymäpäiväjuhlia, luentoja, valmistujaisia ja julkistustilaisuuksia. Ravintola Astorin yritysperheeseen kuuluvan Finlaysonin Palatsin ruoka on eurooppalaista ja talon tyylille sopivaa. Tarjoilijoiden työtä vaikeuttavat korkeaselkänojaiset tuolit ja raskaat pöydät ymmärtää, kun kuulee niiden olevan osa palatsin alkuperäistä kalustusta.
 
  

  

 



Nottbeckien tarina kiehtoo minua, kauneudessaan ja traagisuudessaan se ei jätä minua rauhaan. Mummin syntymäpäivää juhlistava seurueemme hiljentyy hyvän ruoan ääressä, puheensorina vaimenee ja kuulumistenvaihto taukoaa syömisen ajaksi. Minä saan aikaa tunnustella ruokasalia, katsella sen yksityiskohtia takasta suuriin ikkunoihin ja kuvitella sen edelliselle vuosisadalle. Tuntuu, että veistä ja haarukkaa pitää käsitellä aivan erityisellä arvokkuudella. Tällainen hetki palatsin herrattarena on harvinainen, tilaisuus kannattaa ehdottomasti käyttää, jos sellaisen saa. Ja miksei saisi, Finlaysonin Palatsi tarjoilee kolmen ruokalajin lounasta tiistaista perjantaihin 26 euron hintaan.

2 kommenttia:

  1. Myös palatsin terassi Mältinrannan puolella on Tampereen ehdottomasti kauneimmalla paikalla. Siitä harkiten rakentamalla tuonne pystyisi palauttamaan sen saman hengen, mitä siellä oli vielä edellisen omistajan aikaan 90-luvulla.

    Ymmärrän tietysti sen, että nykyinen omistaja ja tilan käyttötarkoitus vaalii arvokkuutta ja tyyliä, ja tuo aika, joka itselleni oli niin rakas, voi joidenkin mielestä jopa olla rakennuksen väärinkäyttöä. Mutta silti siellä oli aikanaan Tampereen suurin ja sijainniltaan upein kesäterassi. Koko se puisto lähes koskelta Kuninkaankadun aitaan saakka oli täynnä terassipöytiä ja tuoleja. Näin se oli vielä hieman ennenkuin itse täytin 18 ja vielä vähän senkin jälkeen. Liian vähän sain siitä nauttia. Pääsinpä kerran City-lehden terassijutun pääkuvaan nauttiessani lungisti alaikäisenä olutta siellä :) (Kuva ja lehti ovat tallessa :) )

    VastaaPoista
  2. Sori "spämmäys"... .)

    http://goo.gl/Cdoyf0
    http://goo.gl/I68LCE

    VastaaPoista