When you're feeling blue

Tämä on ehkä vähän hölmö aihe aloittaa uusi viikko kun fiilis on hyvä ja olo kaikin puolin mitä parhain mukavan ei-tampere-viikonlopun jälkimainingeissa, mutta jäin eilen illalla kotiin palattuani miettimään seuraavanlaista asiaa: Musta oli ihana tulla eilen kotiin, kuplivalla tavalla kivaa palata takaisin Tampereelle Keski-Pohjanmaalla vietetyn mökkiviikonlopun jälkeen. Se oli huippu tunne, kun "hetken kuluttua Tampere" -kuulutuksen tultua junan hiljentäessä asemalle ja vanhojen vuosisataisten puutalojen näkyessä ikkunasta Särkäniemen jälkeen mua odotti koti - kaunis ja mukava Tampere, jo jollainlailla tuttu ja oma. Mulla on Tampereella hirmuisen paljon kaikenlaisia ilon aiheita ja hauskoja paikkoja, aurinkoisten päivien juttusia, sellaisia asioita jotka saavat pienen tytön melkein leijumaan. Mutta mitä mie teen ja mihin meen silloin jos mua mökötyttää? Mikä Tampereella poistaa pahaa mieltä tehokkaasti tai missä tuntee voivansa kietoutua paksuun ja turvalliseen huomaamattomuuden huntuun kaikessa surullisuudessaan?

Oulussa sellaisia paikkoja oli useita, saatoin joskus ajella tuntikausia iskan autolla niitä paikkoja kierrellen, seisahtuen hetken siellä ja toisen tuolla, imeä itseeni maisemia ja muistoja niistä paikoista, sitä tunnetta että olin kotona, että oli ihan kiva olla juuri minä juuri siinä missä mie kulloinkin olin. Rovaniemelläkin mulla oli sellaisia paikkoja, hassuja pieniä omia juttuja, joista sai voimaa. Ounasvaaran päällä hiuksiin puhaltava tuuli, nelostiesilta, josta näki autojen kulkevan toiseen suuntaan kotiin Ouluun, toiseen suuntaan kauas pohjoiseen tiettömän tien taakse sinne missä asui kiireettömyys ja rauha...

 

Tampereella harvassa paikassa asuu autio ja tyhjä rauha ja äänettömyys. Mutta Tampereella monessa paikassa historia on läsnä, se turvallisuuden tunne, että jos kerran talot ovat pysyneet pystyssä sata vuotta ja muuttuneet maailman mukana, pysyn pystyssä minäkin. Pysyn, oman aikani ainakin vaikka välillä käynkin vähän polvillani ja pientä korjausta ja paikkailua minunkin haavoihini tarvitaan. Pyynikin kapeilla kaduilla tuo pysyvyyden tuoma turvallisuus on vahvasti aistittavissa, kiviset linnat huokuvat vankaa itsetuntoa ja ylpeyttä omasta olemisestaan. Ystävällisenä hymyilevät koristeelliset ikkunat tuntuvat katsovan ohikulkijaa osanottavasti, haluavan lohduttaa. Ne kuulostavat kuiskaavan lohduttavia sanoja ja kannustavan eteenpäin. "Aika kuluu ja kuluttaa, älä huoli", ne huokaavat, "katso meitä, mekin seisomme tässä edelleen, seisomme vaikka aika ja asukkaat muuttuvat. Uusi tuntuu aina aluksi oudolta, mutta kaikkeen sopeutuu. Koskaan ei voi etukäteen tietää, milloin muutoksen tuulet ovat parannusta entiseen ja milloin taas jää sellainen kaipaus, että pitäisi itse palata takaisin". "Minä pidän teistä", vastaan niille, "te autatte minua ymmärtämään tätä maailmaa ja sen kummallisuuksia, hyväksymään ajan kulun".

Yksinolo on joskus parasta lääkettä, ajatusten ajatteleminen ja tunteiden tunteminen sellaisina kuin ne tulevat on parasta balsamia haavoille. Mulle myös hyvä ruoka on yks parhaista parantajista - aina vaan ei oo siinä tunnussa, että jaksais syödä ihmisten keskellä tai edes tehdä itselleen mitään niin herkullista, että siitä olisi apua pahan mielen poistamisessa. Silloin noutoruoka on pop, noutoruoka ja oma nurkka, kotisohva jossa saa olla juuri sellainen kuin on välittämättä mitään synkältä ja mustalta näyttävästä maailmasta ympärillä. Noutoruoka ja elokuva, joku riipaisevan kaunis rakkaustarina, joka antataa kyynelille oikeuden tulla vaikka ei itsessään ihan sitä itkisikään. Tuon setin jälkeen oma olo tuntuu kuitenkin kevyemmältä, omat surut paljon helpommilta kestää. Termi "lohturuoka" ei siis oo hirveän huono vaikka siitä aikas negatiivinen onkin saatu erilaisissa medioissa väännettyä. Lohturuoka on peikko, se kerryttää kiloja. Mutta oli tuo lohtu sitten millaista ruokaa tahansa se ei lihota, jos ei ole surullinen kovin usein, eiks nii? Ei huolita kiloista, pidetään mielummin iloista huolta siis.

Pizzaa ja leffaa murheisiin, mutta ei mitä tahansa pizzaa - pizzan pitää olla hyvää että se lohduttaa tekee hyvän olon. Pizzeria Napoli on yksi Suomen vanhimmista pizzapaikoista, ollut samalla paikalla Aleksanterinkadulla jo 30 vuotta, Napolin sadan pizzan lista kaikkine erikoisuuksineen on tunnettu Tampereen rajojen ulkopuolellakin. Näistä jokainen on varmasti kokemus jos vaan ikinä sais aikaiseksi kokeilla ne kaikki. Jokainen testatkoon oman mieltymyksensä itse, mutta muutaman esimerkin poimiakseni:
  *Il Tapola: Tapolan kuuluisaa mustaamakkaraa, punasipulia, tomaattia ja puolukkahilloa
  *Finlandia: savuriistakäristystä, savustettua saksanhirveä, metsäsieniä, aurajuustoa ja vodkaa
  *Pollo El Diablo: kanaa, kaktussuikaleita, habaneroa, ananasta ja mozzarellaa
  *Cattolica: artisokkaa, parsaa ja rucolaa
  *La Greca: aurinkokuivattuja tomaatteja, kaprista, sipulia ja fetajuustoa
 

Oon tainnu jättää muut pizzeriat viime vuosina kokonaan käymättä, en halua puolella hinnalla sinnepäin -pizzaa kun Napolista saa koko rahalla sitä itteensä, täyteläistä ja maistuvaa herkkua, joka toimii niin lohturuokana kotisohvalle noudettuna kuin paikan päällä iloisena iltana ystävien kanssa nautittuna. Viikonloppuiltaisin vapaata pöytää saa hetken odotella kun varauksia ei oteta etukäteen, mutta odottaminen on jokaisen minuutin väärti - tunnelma on kuin oikeassa italialaisessa pizzeriassa, palvelu mukavaa ja ystävällistä.Varsinkin kuumina ja jo pimeinä syyskesän iltoina terassipöydässä istuessaan matkaa mielessään helposti kauas täältä. Valkosipulikuppi ja pöytään jätettävä kassalle omatoimisesti maksettava lasku ovat sellaisia pieniä hauskoja yksityiskohtia, jotka tekevät juuri Napolista Napolin. Mielettömän ruoan ohella tietysti. www.pizzerianapoli.net/

Itte tehdyssä pizzassa pätee samat säännöt kuin muutenkin pizzassa: ohut hyvä pohja ja maistuva tomaattikastike, laadukkaat täytteet sellaisessa sopivassa kompinaatiossa, ettei mikään peitä toisensa makua vaan ne yhdistettynä nimenomaan tukevat ja korostavat toisiaan. Pizzaa tulee tehtyä aika harvoin vaikka se onkin hauskaa ja hyvää.

PIZZAA
3 pyöreää tai 1 pellillinen:

POHJA:
½ hiiva (25g)
2 dl kädenlämpöistä vettä
1 rkl öljyä
½ tl suolaa
n. 5 dl vehnäjauhoja

- Sekoita ensin hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää sitten mukaan öljy ja suola.
- Mittaa seokseen ensimmäiset 3 dl jauhoista ja sekoita voimakkaasti puulastalla. Lisää jauhoja sitten desi kerrallaan niin, että vaivaat ja puristelet jauhot seokseen omin kaunein kätösin.
- Jatka vaivaamista muutama minuutti vaikka kaikki jauhot olisikin jo lisätty. Pizzataikina on parhaimmillaan silloin, kun se irtoaa kupin reunoista ja käsistä ja tuntuu kunnolla kimmoisalta, vaivaamalla vielä hetki taikinaan saadaan hyvä sitko, se on helpompi levittääkin, ei tartu eikä tahmaa.
- Anna taikinan nousta 30-45 minuuttia liinan alla rauhassa. Jaa taikina sitten 3 osaan ja kauli palasista ohuita pyöreirä pizzapohjia jauhotetulla pöydällä tai suoraan leivinpaperille. Jos mielummin teet "pannupizzaa", levittele taikina sormin leivinpaperoidulle uunipelleille. Pyöreiden pohjien ei tartte olla täydellisen pyöreitä, ne voi huoletta jäädä vähän vinksalleen, käsintehdyn näköisiksi.

TOMAATTIKASTIKE:
1 prk paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyreetä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
1 rkl ketsuppia
½ rkl sinappia
½-1 tl mustapippuria rouheena
2 tl oreganoa murustettuna
½ tl chilijauhetta
½ tl suolaa
1 tl sokeria tai hunajaa

- Silppua sipuli ja valkosipuli, kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulit siinä kevyesti. Lisää sitten mukaan mustapippuri, oregano ja chilijauhe, hetkenkuluttua myös tomaattipyree ja taas hetken kuluttua tomaattimurska, ketsuppi, sinappi, suola ja sokeri tai hunaja.
- Käännä hellalevy ykköselle ja anna kastikkeen hautua hiljalleen sen aikaa kun pizzataikina nousee. Keittäessä kastikkeet maut pehmenevät ja sulavat yhteen ja keittämmättömän kastikkeen pistävyys häviää.
Hyvin maustettu ja hyvän makuinen tomaattikastike on koko pizzan juju!

TÄYTTEET: 
Täytteitä oman valinnan mukaan tai niinku meillä usein, että mitä kaapista löytyy. Valitse kutenkin hallittuja kokonaisuuksia, jotta maut tulevat hyvin esiin, samaan pizzaan ei kannata kipata kaikkea mahdollista. Kun teet pyöreitä pikkupizzoja, voit jakaa kaikki haluamasi täytteet useammalle pizzalle, erilaiset maut tuovat mielenkiintoa syömiseen. Muista valuttaa säilykkeet (tonnikala, ananas, herkkusieni) kunnolla, ettei pizzaan turhaan tule ylimääräistä nestettä paistamista hidastamaan.

- Paprika-oliivi-ananas-herkkusieni-sipuli
- Tonnikala-katkarapu-simpukka
- Kinkku-ananas-aurajuusto
- Jauheliha-kebab-sipuli-jalapeno

PAISTAMINEN:
- Paista pizzat yksi kerrallaan 250'C ilman juustoa noin kymmenen minuuttia. Lisää juustoraaste, kun pizzan reunat alkavat näyttää paistuneilta; täytteiden ei tarvitse ruskettua tai kuivua. Paista juuston kanssa vain ihan muutama hetki niin, että juusto vähän sulaa. Liian pitkä paistaminen muuttaa juuston rasvalilluksi, joka katoaa pizzan uumeniin eikä jää kauniiksi kerrokseksi pinnalle.

Kuuden pizzan tekemisessä kannattaa käyttää joustavaa valmistustekniikkaa: Tehe yksi pizza valmiiksi uuniin asti, aloita sitten seuraava, jonka saat uuniin heti kun ensimmäiseen on lisätty juusto ja käytetty se hetken uunissa sulamassa. Näin uuni ei seiso tyhjänä ja kokeilla riittää tekemistä paistamisen valmistumista odotellessa. Vähän punaviiniä pizzoja tehessä ja lasillinen niitä syödessä. Mukava rauhallinen ilta keittiössä ja kivaa rentouttavaa tekemistä yhdessä.

HOX! Juustoa muuten kannattaa varata 3 pyöreän pizzan tekemiseen enemmän kuin uunipelliseen vaikka taikinaa, kastiketta ja täytettä muuten menisikin yhtäpaljon.