torstai 27. tammikuuta 2011

Kahvilakulttuuria eurooppalaisittain

Ensimmäinen kosketukseni Tampereeseen tapahtui keväällä 2000, kun kävin pääsykokeissa Tampereen yliopistoon ja vietin täällä muutaman päivän ystäväni luona toisen pääsykoekandidaatin kanssa mahdollista tulevaa kotikaupunkiamme katsellen. Pääsykokeiden jälkeen ystäväni vei meidät kokelaat rentoutumaan viinilasilliselle ja valitsi paikaksi pienen kahvilan Aleksanterinkadulla. Tuon kahvilan etsin uudelleen kun neljä vuotta myöhemmin oikeasti muutin Tampereelle. Paikka on edelleen suosikkikahvilani, vuosien aikana siitä on tullut toinen olohuoneeni, leppoisin paikka maailmassa varmaan heti oman kodin jälkeen. Se jäi mieleen, siitä tuli hyvä olo, se edustaa mulle hyviä, tuttuja, pysyviä asioita Tampereessa. 10 vuodessa kahvila ei ole muuttunut mihinkään, se on pysynyt sellaisena kuin se on.


Jos laskis tunneissa paljonko aikaa mie olen Cafe Europassa Tampereella asumiseni aikana viettäny, ei kuukauden päivät siihen riittäis. Siellä on kirjoiteltu suuria tarinoita, tavattu mielenkiintoisia ihmisiä, tehty isoja päätöksiä elämän suhteen ja koettu tunnerikkaita hetkiä rakkaiden kanssa puhelimenkin välityksellä etäkahvitreffien muodossa. Europa on nimensä mukainen, lutuinen, vähän nuhjuinen sekoitus vanhaa ja uutta, eri tyylejä, erilaisia ihmisiä ja erilaisia tuoksuja. Europan ovesta on helppo kävellä sisään millaisena päivänä tahansa minkä näköisenä vain, mitä tahansa vailla. Lempeä hämärä toivottaa tervetulleeksi kaikki ihmiset kaikkina vuodenaikoina. Europassa voi käväistä kahvilla aamupäivällä, vaihtaa kuulumisia päivällä, syödä välipalaa asioiden hoitamisen välissä ja nauttia rennosta illasta porukalla vaikka seurapelejä pelaillen minä viikonpäivänä tahansa. Vaahtoavaa olutta, tummaa viiniä, kauniita drinkkejä, kuplivaa kuoharia, kannullinen kesäistä sangriaa, satoja täyteläisiä latteja ja tavakahvia - kaikki on koettu näissä nojatuoleissa. Minä ♥ Cafe Europa.

Europassa parasta herkkua ovat Europan toastit. Mehevät, tirisevät, valtavan suuret, kaalisalaatin kanssa tarjotut. Mistään kaupasta en toistaiseksi ole löytänyt niin suuria leipäneliöitä, että saisin autenttisesti jäljiteltyä noita parilalla paahdettuja maukkaita ja jättimäisiä annoksia, mutta normipaahtiksesta kootut variaatiot toimivat varsin oivallisesti:


TONNIKALA- & KALKKUNATOASTIT
2 annosta:

Tonnikalaversio:
4 paahtoleipäviipaletta
tomaattipyreetä & ketsuppia
1 prk chilimaustettua tonnikalaa
2 jääsalaatin lehteä
1 tomaatti
1 kynttä valkosipulia
½ sipuli
1/4 punaista paprikaa
½ pkt aurajuustoa
mustapippuria
oreganoa

- Voitele puolet leivistä tomaattipyreellä ja/tai ketsupilla, rouhaise pyreeleipien päälle myllystä mustapippuria ja murusta kuivattua oreganoa.
- Pilko valkosipulin kynnet ja sipuli ja jaa ne pyreeleipien päälle.
- Levitä valutettu chilitonnikala kahdelle leivistä 
- Pilko tomaatti ja paprika viipaleiksi, laita pyreeleiville seuraavaksi salaatinlehdet ja siihen päälle tomaattilohkot ja paprikasuikaleet sekä viipale aurajuustoa.
- Laita ketsuppileipä kanneksi koko komeudelle ja leivät voileipägrilliin tai "lapioon" ja toasterpaahtimeen.
- Puolita valmiit leivät kulmasta kulmaan, laita kummallekin lautaselle kaksi tonnikalapuolikasta ja kaksi kalkkunapuolikasta ja tarjoa sellaisenaan tai kaalisalaatin kera.

Kalkkunaversio:
4 viipaletta paahtoleipää
4 viipaletta kalkkunaleikettä
4 viipaletta juustoa
1 tomaatti
½ sipuli
1 kynsi valkosipulia
tuorejuustoa tai ruoanlaittofraichea
ketsuppia tai tomaattipyreetä tai molempia
mustapippuria
oreganoa
vihreää pestoa

- Voitele kaksi leivistä ketsupilla ja/tai tomaattipyreellä ja kaksi tuorejuustolla. Mausta ketsuppileivät mustapippurilla, oreganolla ja silputulla valkosipulilla ja sipaise tuorejuustoleiville vihreää pestoa.
- Viipaloi tomaatti ja sipuli ja jaa viipaleet ketsuppileiville. Kasaa päälle vielä pari viipaletta kalkkunaleikettä ja juustoa ja paina tuorejuustoleivät sitten ketsuppileiville kansiksi.
- Nosta leipäparit toastpaahtimeen (pannun väliin tai grillin väliin, riippuen paahtimesta) ja paahda.

Että nää on hyviä! En tiiä ketään, joka näistä ei vielä ois tykänny. Täytteitähän voi varioida oman mielensä mukaan millaisiksi haluaa, mutta tuo alkumaustaminen on tärkeää, että leipiin saa makua. Kaveriksi leiville sopii erinomaisesti Europassakin tarjottu amerikkalainen herkkulisuke:

COLESLAW

3 isoa porkkanaa
1/4 kaalia
n. 12 cm purjoa
1½ dl kevyt majoneesia
1dl kermaviiliä
1 rkl sinappia
1 tl cayennepippuria
1 tl sokeria
ripaus suolaa

- Raasta kaali ja porkkana reilulla terällä ja silppua purjo ohuehkoiksi ½-renkaiksi.
- Sekoita kermaviili, majo ja mausteet ensin keskenään yhteen ja sitten vihannesraasteeseen. Anna maustua jääkaapissa tunnin verran.

Kaalisalaatista oon tykänny aina, välillä siihen iskee oikein himo, eikä tää versio todellakaan ollu poikkeus! Jäin vain miettimään, että ehkä loputkin majosta voi korvata seuraavalla kerralla kermaviilillä, majoneesin maku ei oo mun ykkössuosikkeja, ei ainakaan pelkästään sellaisenaan.

1 kommentti: